Aitan maalaus luo mökkivieraille luksustunnelmaa
Aitan maalaus on työ, jonka voi teettää helposti mökin muiden maalaustöiden yhteydessä tai ihan vain sellaisenaan. Maalauttamatta aittaa ei joka tapauksessa kannata jättää, vaikka pienikokoinen rakennus tuppaakin usein unohtumaan mökkitontin nurkkaan.
Kuten aihe jo kertookin, on aitan maalaus kannattavaa esimerkiksi siitä seuraavan esteettisen ilon ja mielihyvän takia. Kauniisti maalattu aitta miellyttää takuulla niin isäntäväen kuin mökkivieraidenkin silmää. Voipa raikkaasti sisältä maalattu aitta olla lapsillekin mieluisa leikkipaikka tai sopiva soppi päiväunia varten.
Aina aitta ei tietysti toimita nukkumapaikan virkaa. Jos aitta toimii teidän mökillä lähinnä varastona, voi aitan maalaus sisältä kannattaa silti. Maalipinta nimittäin suojelee aitan pintoja naarmuilta ja kolhuilta, mikä on varsinkin varastokäytössä olevalle rakennukselle erityisen hyödyllinen ominaisuus.
Jos aitan sisämaalaus ei kaikesta huolimatta ole mielestäsi ajankohtaista, huolehdi vähintään sen ulkovuoren maalipinnasta. Se estää aitan rakennukseen käytettyjä varoja valumasta hukkaan, sillä laadukas pinnoite ehkäisee niin puurakenteiden lahovaurioita kuin huopakaton halkeiluakin. Lisäksi pinnoite pitää homeen ja muun haitallisen kasvuston poissa aitan ulkopinnoilta.
Kun tilaat aitan maalauksen meiltä, ei edes hinnasta ole harmia. Maalareillemme kyseessä on rutiinihomma ja lasku sen mukainen.
Jos kuitenkin tarvitset aitan maalaukseen rahoitusta, onnistuu sekin vaivattomasti kauttamme. Halutessasi voit myös pilkkoa laskun pienempiin eriin ja maksaa aitan maalaustyöt huoletta osamaksulla. Muista, että vanhan aitan maalauksesta saat asiakkaanamme lisäksi kotitalousvähennystä.
Enää ei siis ole yhtäkään tekosyytä siirtää aitan maalausta taas tuonnemmas! Pyydä tarjous ja kutsu meidät veloituksettomalle suunnittelukäynnille. Täyden palvelun maalausfirmana käymme tapaamisen yhteydessä läpi myös muiden mökkitontilla olevien rakennusten ja rakennelmien kaipaamat huollot, korjaukset ja remontit, jotka lisäämme halutessasi jo ennestään kilpailukykyiseen tarjoukseemme.
Aitan maalaus sisältä ja ulkoa tuo mukavuutta niin mökkivieraille kuin isäntäväellekin
Häiritseekö mökkitontin nurkassa mököttävä aitta iloista lomatunnelmaasi vuodesta toiseen? Majoitatko vieraat mieluummin ilmapatjalle päämökin lattialle kuin tunkkaiseen aittaan? Eivätkö edes lapset suostu nukkumaan aitassa, joka on pelottavan pimeä jopa keskellä kesää? Ammattimaalarin korviin kuulostaa ihan siltä, että aitta kaipaisi kipeästi uutta maalia pintaansa.
Me Talonmaalaus Prolla teemme onneksi kaiken, mitä aitan maalaus sisältä ja ulkoa edellyttää. Meiltä saat siis sekä aitan huoltomaalaukset että ensikäsittelyt vuosien mittaan karttuneella taidolla ja tarkkuudella toteutettuna.
Aitan huoltokäsittelyn maalarimme tekevät halutessasi joko perinteisesti käsityönä tai modernilla ruiskumaalaus-tekniikalla. Jos kohteen muut ominaisuudet eivät poissulje ruiskumaalauksen mahdollisuutta, saavat maalarimme vahvistettua vanhaa maalipintaa korkeapaine- eli niin sanotun maaliruiskun avulla erittäin ripeästi ja kustannustehokkaasti.
Aitan maalaus uudelleen edellyttää lähes aina myös pohjatöitä. Sellaisia ovat esimerkiksi aitan pesu tai homepesu, vanhan maalin poistaminen ja erilaiset huolto- ja korjaustyöt – usein vähintään listan kolme ensimmäistä ovat tarpeen siistin ja kestävän lopputuloksen varmistamiseksi. Asiakkaanamme et kuitenkaan joudu tekemään näitäkään töitä itse, sillä moniosaava tiimimme huolehtii ne nopeasti ja näppärästi pois päiväjärjestyksestä.
Kun annat meidän tehdä kaikki aitan tarvitsemat askareet puolestasi, poistat ison työtaakan omilta harteiltasi – hyvälaatuinen maalipinta on paitsi ilo silmälle, myös helpottaa rakennuksen puhtaanapitoa ja pitää sen rakenteet kunnossa. Seuraavaksi kerromme lisää syistä, joiden takia ammattimaalari ei antaisi edes aitan maalipinnan rapistua.
Huoltovapaa aitta maalaamalla?
Suomalainen aitta on lähes aina rakennettu joko laudoista tai hirsistä. Ilman kunnollista pinnoitetta puupinnat kärsivät kokemuksemme mukaan yllättävän nopeasti pahoja vaurioita mökkitontilla vallisevien rasitteiden takia.
Luontoäiti koettelee puurakenteita ympäri vuoden. Kesällä se voi piinata porottavalla auringolla, talvella kovilla paukku-pakkasilla ja ympäri vuoden sateilla ja napakalla tuulella. UV-säteet hajottavat puun pintakerrosta, kosteus saa puun lahoamaan ja isot lämpö- ja kosteustasapainon erot taas aiheuttavat halkeilua – se on tyypillistä varsinkin hirsirakenteille. Oikeanlaisella pintakäsittelyllä me Talonmaalaus Prolla pystymme suojaamaan aitan ulko-puurakenteet edellä mainituilta tekijöiltä jopa 15 vuoden ajaksi.
Kaikki mökkitontin rasitteet jäytävät tietysti muitakin kuin puurakenteita. Esimerkiksi huopa- tai bitumikatto on jo alun alkaenkin suhteellisen lyhytikäinen muihin katemateriaaleihin verrattuna, mutta karut sääolosuhteet saavat sen menettämään alkuperäiset ominaisuutensa vieläkin nopeammin. Kun tehdaspinnoite on kulunut aitan katolta pois, pinnoitammekin me Talonmaalaus Prolla huopa- tai bitumilaatat mielellämme uusiksi. Se jatkaa katteen käyttöikää vuosilla.
Usein mökkitontilla on myös paljon puita, jotka likaavat aitan ulkopintoja. Niiden takia aitta on vaarassa kasvaa umpeen, ellei rakennuksesta huolehdi tunnollisesti. Kasvit pureutuvat tiukkaan aitan seiniin, katolle ja jopa kivijalkaan, jotka haurastuvat niiden huokosverkostossa luikertelevien juurten takia. Lisäksi kasvusto kerää kosteutta, jolla on niin ikään tuhoisa vaikutus kaikentyyppisiin rakenteisiin. Kaiken edellä mainitun voi ehkäistä hyvälaatuisella maalipinnalla, joka hylkii niin siitepölyä kuin homeitiöitäkin pitäen aitan ulkopinnat pitkään kasvustosta vapaana.
Rehellisyyden nimissä emme voi luvata, että saisimme aitastasi maalaamalla täysin huoltovapaan. Huomattavasti helppohoitoisempi rakennuksesta kuitenkin tulee, kun käsittelemme sen ulkopinnat huolellisesti ja sopivilla tuotteilla. Saman tyyppisiä vaikutuksia on muuten aitan sisämaalauksella, jonka eduista kerromme seuraavaksi.
Maalaa aitan lattia, sisäseinät ja -katto – se helpottaa tilan siivousta tuntuvasti
Aitan maalaus kannattaa monesta syystä, joista yksi on tilan puhdistettavuus. Me Talonmaalaus Prolla emme nimittäin usko, että haluat käyttää kesälomastasi yhtään ylimääräistä hetkeä aitan kuuraukseen.
Sisältä maalatun aitan ehtii hyvin pyyhkäistä talven jäljiltä puhtaaksi vielä siinäkin vaiheessa, kun mökkivieraiden autonrenkaat rapisevat jo hiekkatien päässä. Oikeanlainen käsittely silottaa ja tiivistää muuten karheita ja huokoisia puupintoja. Näin ollen lika, pöly ja hämähäkinseitit eivät ensinnäkään tartu aitan seiniin, lattiaan ja kattoon niin napakasti, minkä lisäksi pinnat on helppo pyyhkiä tarvittaessa puhtaaksi. Siloisia pintoja pyyhkiessä edes rätti ei rasitu tarpeettoman paljon.
Kunnollinen käsittely helpottaa varsinkin aitan lattian puhtaana- ja kunnossapitoa. Vaikka vieraasi olisivat kuinka siistejä, kulkeutuu aitan lattialle kenkien mukana kuitenkin kuraa, hiekkaa, havunneulasia ynnä muuta ylimääräistä. Paitsi, että oikeanlainen pintakäsittely nopeuttaa lattian luuttuamista vieraiden lähdettyä, estää se myös esimerkiksi hiekan jyväsiä naarmuttamasta lattialautoja- tai lankkuja.
Anna siis maalareidemme käsitellä aittasi sisäpinnat huolellisesti ja tarkoitukseen sopivilla tuotteilla! Ensiluokkaisen maalausjäljen ansiosta voit nauttia niin ystävien kuin sukulaistenkin vierailuista ilman stressiä heidän majoittumisestaan.
Aitan sisämaalauksella vieraille ylelliset yöunet
Nukkuvatko mökkivieraat teilläkin aitassa? Mitäpä, jos ensi kerran yllättäisitkin vieraasi majoituksella, joka on kuin viiden tähden hotellihuone hulppealla järvinäkymällä?
Vaikka järveä ei mökkitontilta löytyisikään, on aitan sisäpintojen käsittelyllä helppo luoda luksustunnelmaa siitä huolimatta. Tapettia talvisin kylmillään olevaan tilaan ei välttämättä kannata laittaa, mutta aitan sisäkäsittelyyn löytyy onneksi muitakin toinen toistaan trendikkäämpiä vaihtoehtoja. Hirsien, lautojen ja lankkujen pinnalle on tarjolla niin peittäviä kuin kuultaviakin tuotteita lähes lukemattomissa eri sävyissä.
Pienessä tilassa varsinkin vaaleat sävyt toimivat erinomaisen hyvin. Esimerkiksi aitan seinien maalaus valkoiseksi raikastaa tunkkaiselta tuntuvan tilan tehokkaasti, minkä lisäksi vaaleat sävyt avartavat ja lisäävät valoisuuden tuntua uskomattoman paljon. Tummilla sävyillä taas on helppo luoda tunnelmaa.
Muista, että aitan sisäpinnoille voit valita huoletta myös värittömän puunsuoja-aineen. Rakennuksen ulkopinnoilla väritön puunsuoja ei anna tarpeeksi suojaa UV-säteitä vastaan, mutta sisätiloissa säteet eivät vaikuta samalla tavalla. Jos puupintojen luonnollisen kaunis sävy ja syykuvio on siis mieleesi, saisimmeko käsitellä aittasi sisäpinnat esimerkiksi värittömällä öljyllä tai lakalla? Väritön käsittely säilyttää puupintojen lämpimän ja maanläheisen ulkonäön, mikä voi tehdä aitasta erityisen kutsuvan köllöttely- ja nukkumapaikan.
Sovittaisiinko siis aika pikaiselle suunnittelukäynnille? Pitkällä ja monipuolisella kokemuksella erilaisista maalaustöistä me Talonmaalaus Prolla osaamme kertoa mitkä markkinoilla olevista lukuisista maaleista, kuullotteista, puunsuoja-aineista, lakoista, öljyistä ja vahoista sopivat myös aitan sisäkäsittelyyn.
Mitä pelkän aitan maalaus maksaa?
Moni viivästyttää aitan maalauttamista vuositolkulla tai päätyy tekemään työn itse. Osasyy tähän on harhaluulo siitä, että työn teettäminen kaltaisellamme pitkän linjan maalausfirmalla maksaisi paljon. Tosiasiassa aitan maalauksesta tekemämme tarjous voi yllättää edullisuudellaan.
Kokemuksen tuomalla itsevarmuudella maalarimme suoriutuvat nopeasti ja kustannustehokkaasti varsinkin helpoista maalaustöistä, jollainen myös aitan maalaus ammattimaalarille on. Työn laatuun nähden hintatasomme onkin hyvin edukas ja tarjouksemme erittäin kilpailukykyisiä.
Mistä aitan maalaushinta sitten koostuu? Yleisellä tasolla laskun loppusumma muodostuu aittaa maalattaessa sekä työhön kuluvan ajan että maali- ja tarvikekustannusten perusteella.
Me Talonmaalaus Prolla räätälöimme tekemämme tarjoukset kuitenkin aina kohteen yksilöllisten tarpeiden mukaan. Käytännössä aitan maalaushintaan vaikuttaa siis esimerkiksi aitan koko, rakennuksen mahdollisesti tarvitsemat pohjatyöt ja käsittelyyn käytettävät tuotteet. Isompia rakennuksia maalattaessa työaikaa kasvattaa usein maalaustelineiden käyttö, mutta matala aitta on tässä mielessä helppo ja halpa maalattava.
Halutessasi voit tietysti pilkkoa laskun kaikesta huolimatta pienempiin eriin osamaksulla tai kauttamme saatavilla olevan rahoituksen avulla. Vanhan aitan maalaustöistä ja maalauksen pohjatöistä saat lisäksi kotitalousvähennystä, joka keventää pienestäkin maalaustyöstä aiheutuvaa laskua entisestään.
Muista, että useimmiten mökin maalaustöitä kannattaa myös niputtaa. Se on kokemuksemme mukaan niin ajan- kuin rahankäytöllisestikin järkevää. Pyydä siis halutessasi tarjous pelkän aitan maalauksesta, mutta pidä mielessä mahdollisuus teettää kerralla vähän enemmän! Luotettavan hinta-arvion tehdäksemme on meidän joka tapauksessa tultava paikan päälle tarkastamaan maalattava kohde, joten samalla on hyvä tilaisuus kysäistä mitä esimerkiksi liiterin tai laiturin maalaus yhdessä aitan maalauksen kanssa tulisi maksamaan.
Maalauksen ammattilaisemme auttavat kaikessa maalaamisessa mökkitontin laidasta laituriin
Talonmaalaus Pro ei ole pelkkä aitanmaalausfirma, vaan ihan täyden palvelun maalausliike. Näin ollen lupaudumme avuksesi kaikissa mökkitonttisi maalaustöissä urakan kokoluokasta riippumatta. Huolehdimme puolestasi esimerkiksi näiden rakennusten ja rakennelmien pintakäsittelyistä sekä sisä- että ulkopuolelta:
- päämökki
- saunamökki ja sauna
- aitta
- liiteri
- varasto
- huussi
- laituri
- aita
Kenties mökkimiljöö kaipaisikin raikastamista vähän laajemmalta alalta? Sitä kannattaa ainakin harkita, sillä välillä asiakkaamme harmittelevat aitan maalauksen jälkeen, ettei mökillä tullut teetettyä sen enempää maalaushommia kerralla. Aitan maalauksen päätteeksi on toki täysin mahdollista maalata vielä muutakin, mutta tällöin töiden kimppatilauksella saavutettava taloudellinen hyöty ei ole niin suuri.
Selviä merkkejä maalipinnan uusimisen tarpeesta ovat esimerkiksi maalipinnan hilseily, lohkeilu ja värimuutokset. Jos mökkitontin muut rakennukset eivät kaipaa ulkonäkönsä puolesta maalausta, käy ne silti läpi ainakin näiden ilmiöiden varalta ennen kuin pyydät meiltä tarjouksen pelkästä aitan maalauksesta.
Oli toimeksiantomme lopulta vain aitan maalaus tai mökkitontin massiivinen muodonmuutos maalaamalla, teemme urakan puolestasi tottakai alusta loppuun asti. Pensselin heiluttamisen ohella hoidamme siis myös maalauksen valmistelut ja pohjatyöt reippaasti pois päiväjärjestyksestä, ja hommien päätteeksi jätämme pihapiirin luonnollisesti yhtä siistiksi kuin se oli tullessamme.
Pyydä joka tapauksessa tarjous aitan maalauksesta tai muista mökin maalaustöistä jo tänään! Maalausaikoja löytyy aina, mutta varsinkin kesällä kautta maan arvostetut maalarimme ovat tehokkaasti työllistettyjä. Mitä aikaisemmin otat meihin yhteyttä, sen varmemmin saat taitavan tiimimme käyttöösi omaan aikatauluusi parhaiten sopivalla hetkellä.