Keittiön maalaus tekee kodin sydämestä kestävämmän

Keittiön maalaus on parhaita sijoituksia, joita kotiinsa voi tehdä. Säännöllinen huoltomaalaus on järkiratkaisu, sillä keittiön pinnat ovat kovalla päivittäisellä kulutuksella ja joutuvat kestämään likaantumista ja sitä kautta myös jatkuvaa pesemistä huomattavat määrät elinkaarensa aikana. Keittiön pintojen pitäminen ensiluokkaisessa kunnossa on käytännöllistä, ja tietysti kaunis, hyväkuntoinen maalipinta lisää myös viihtyisyyttä tässä kodin sydämeksikin nimetyssä huoneessa.

Meillä Talonmaalaus Prolla kokemusta on kertynyt niin suurista kuin pienistäkin keittiöprojekteista. Pintakäsittelyn ammattilaisina osaamme valita keittiöllesi sopivat tuotteet, esikäsittelyt ja työmenetelmät. Hoidamme pohjatyöt aina tunnollisesti, pidämme huolta ympäristön suojaamisesta ja luonnollisesti myös siivoamme jälkemme – ja tämä kaikki tapahtuu aikataulua noudattaen. Työvälineet ja tuotteet, joita käytämme, ovat aina taatusti laadukkaita ja työskentelemme turvallisuuden huomioon ottaen.

Asiakasta kenties parhaiten palveleva seikka työssämme on, että meiltä löytyy ammattitaito paitsi maalaamiseen, myös remontointiin. Tämän johdosta voit tuntea olosi turvalliseksi: maalauskohteessa havainnoimme aina kokonaisuutta ja tarkistamme, että kaikki on kunnossa. Mikäli pelkkä maalikerros ei vaikuttaisi ratkaisevasti pintojen kuntoon ja jos remonttitarve olisi todellisuudessa suurempi, kerromme tällaisetkin asiat sinulle reilusti ja annamme tarjouksen maalauksen ohella myös muista akuuteista huoltotöistä. Säästät sekä aikaa että rahaa, kun kaikki keittiösi tarvitsemat palvelut löytyvät yhdestä ja samasta osoitteesta: meiltä.

Keittiön maalaus siis lisää tilan viihtyisyyttä, parantaa pintojen kestävyyttä ja auttaa niitä suojautumaan paremmin likaa vastaan. Tämä panostus maksaa itsensä takaisin pidempänä käyttöikänä ja pienempänä remonttitarpeena, jolloin kustannukset jäävät pitkällä aikavälillä alhaisiksi. Maalauttamisen tarpeeton lykkääminen tai jopa laiminlyöminen sitä vastoin kostautuu huonompikuntoisina pintoina ja pahimmassa tapauksessa myös ennenaikaisina remontteina. Keittiön maalaus ajoissa on siis sekä järjellä että tunteella ajateltuna hyvä päätös. Tee tästä päätöksestä konkretiaa jo tänään – pyydä meiltä tarjous keittiösi maalaamisesta!

Kodin keittiön maalaus

Keittiön maalaus, hinta riippuu kohteen tarpeista

Keittiön maalaus hinta on tietysti yksi asia, jota aprikoidaan suunniteltaessa maalausprojektia. Kohteiden koko, kunto ja maalaustarve vaihtelevat paljonkin. Monia yksityiskohtia täytyy ottaa huomioon, kun mietitään, mitä keittiön maalaus maksaa. On tietenkin muistettava, ettei keittiö joka tapauksessa ole huoltovapaa, ja kun toinen vaihtoehto on isompi remontti esimerkiksi lattian ja kalusteiden uusimisen merkeissä, on keittiön maalaus hinta yleensä huomattavasti huokeampi.

Keittiön maalaushinta sisältää itse maalaustyön lisäksi myös pohjatyöt, käytettävät tuotteet, työvälineet, suojauksen ja loppusiivouksen. Mitä ominaisuuksia maalilta halutaan? Saatavilla on esimerkiksi keittiöön soveltuvia maaleja, joissa on mukana homeenestoainetta. Maalin täytyy olla laadukas, kulutusta ja tiheää pesua kestävä. Mikä kiiltoaste maalille halutaan? Näkyyköhän valmiissa maalipinnassa herkästi sormenjälkiä? Jos kaipaat apua keittiöösi parhaiten soveltuvien tuotteiden valinnassa, älä epäröi kysyä meiltä – tuotetuntemuksemme on käytössäsi.

Tietysti työmetodit ja sitä kautta työhön menevä aika täytyy myös huomioida kokonaiskustannuksissa. Esimerkiksi keittiön kaapin ovien maalaushinta voi vaihdella hieman sen mukaan, maalataanko ovet ruiskumaalaustekniikalla vai telaten, ja onko ovissa paljon aikaa vieviä yksityiskohtia. Myös keittiön seinien tai lattian maalaushinta muodostuu pohjatöiden (muun muassa tasoitustyöt), käytettävien tuotteiden (maali, pohjamaali, mahdolliset esikäsittelyt) ja välineiden sekä työn keston ja vaativuuden mukaan.

Keittiön maalaus, jos mikä, on kuitenkin huoltotoimi, josta ei kannata tinkiä. Erityisen suurella tarkkuudella hoidamme pohjatyöt, jotka keittiön ollessa kyseessä ovat ensiarvoisen tärkeitä. Pienikin määrä rasvaa pinnassa heikentää maalin tarttuvuutta, joten puhdistuksen ja pesun teemme huolella ja aina kuhunkin tehtävään soveltuvilla aineilla. Ammattilaisen maalaamana kerralla onnistunut lopputulos on taattu, eikä pintoihin jää näkyviin ikäviä työsaumoja tai muuta epätasaisuutta. Projektissa säästyy myös aikaa, kun asiat tehdään kerralla oikein. Kaiken kaikkiaan keittiön maalaushinta muodostuu todella edulliseksi verrattuna pintojen uusimiseen, joka ilman tällaisia huoltotoimenpiteitä olisi väistämättä edessä ennen aikojaan.

Keittiökaappien maalaus antaa jatkoaikaa kalusteille

Keittiökaappien maalaus on huoltomaalausta tyypillisimmillään. Keittiökaapit ja kaapinovet ovat kohteita, jotka ovat joka päivä jatkuvassa kulutuksessa ja käytössä, joten ajan hammas näkyy niissä paljon helpommin kuin monessa muussa talon kalusteessa. Ammattitaidolla tehty keittiökaappien maalaus jatkaa kuitenkin kuluneiden kaappien käyttöikää ja lykkää kaappien vaihtoa tuonnemmaksi. Tietysti kaappien on oltava kohtuullisessa kunnossa, jotta maalaus on riittävä huoltotoimenpide.

Keittiön kaappien ja avohyllyjen maalaus on meille tuttua. Ennen maalausta puhdistamme ja pesemme kaapit ennen liasta ja pölystä. Irrotamme tarvittaessa vanhan maalin maalipesulla tai mekaanisesti esimerkiksi kaapimella. Tasoitettuamme ja hiottuamme kaapit käsittelemme ne tarkoitukseen soveltuvalla kalustemaalilla, tarvittaessa pohjamaalia apuna käyttäen. Varmistamme myös, että maalikerroksia ollessa useampi pinnat saavat riittävästi aikaa kuivua kerrosten välissä, jotta lopputuloksen ensiluokkaisuus voidaan taata.

Keittiön kaapinovien maalaus sujuu ammattilaiselta käden käänteessä

Keittiön kaapinovien maalaus voi jo yksistään siistiä tilan ilmettä, mikäli kaappien rungot ovat hyvässä kunnossa.  Kaapinovien maalaus on toimenpide, joka vaatii huolellisia esivalmisteluja. Kuten maalauksessa yleensäkin, puhdistamme, hiomme ja tasoitamme ensin käsiteltävät pinnat. Tarvittaessa käytämme myös maalipesua. Käsittelemme kaapinovet tavallisesti ensin tartuntapohjamaalilla, jotta lopputulos ja maalin tarttuminen ja pysyminen ovat ensiluokkaisia.

Keittiökaappien ovien maalaus käy kätevästi, kun ennen maalaustyötä nostamme ovet paikoiltaan ja irrotamme ylimääräiset yksityiskohdat (vetimet, saranat ja niin edelleen). Maalaamisen suoritamme telalla ja siistimme huolellisesti pensselillä ovensyrjät, mahdolliset koristeurat ja muut tärkeät yksityiskohdat. Koska olemme maalaamisen ammattilaisia, pystymme vaihtoehtoisesti käsittelemään kaapit hieman kohteesta riippuen myös ruiskumaalaamalla. Tämä tekee lopputuloksesta äärimmäisen tasaisen ja nopeuttaa tietysti projektin valmistumista.

Myös keittiön ovien maalaus hoituu meiltä keittiön maalauksen yhteydessä. Mikäli ovet jätettäisiin käsittelemättä, ne kavaltaisivat helposti tilan todellisen iän uuden maalipinnan saaneiden seinien rinnalla. Irrotamme oven saranoiltaan, teemme sille tarvittavat pohjatyöt (peseminen, mahdollinen maalin irrotus, tasoitus, hionta) ja maalaamme sen oven tyypistä riippuen ruiskulla, siveltimellä tai telalla. Ovienkin maalauksessa huomioimme koristeelliset yksityiskohdat tarpeen mukaan. Tietysti käsittelemme samalla myös ovenkarmit, jotta kokonaisuus on yhtenäinen ja raikas. Tällaiset ovien maalaustoimenpiteet ovat asunnonomistajan ystäviä, sillä pienellä panostuksella keittiön ilme kohenee huomattavasti. Keittiön kaapin ovien maalaus hinta jää varsin alhaiseksi verrattuna kalusteiden uusimiseen.

Keittiön välitilan ja tasojen maalaus tekee tilasta kiinnostavan

Keittiön välitilan ja tasojen maalaus voi joko yhtenäistää tilan ilmettä tai luoda keittiöön tyylikkään tehosteen. Tietysti välitilan ja tasojen pinnat vaihtelevat, mutta nykyään pinnoitusvaihtoehtoja on saatavilla todella monipuolisesti käytetystä materiaalista riippumatta. Keittiön välitilan ja tasojen maalaus tekeekin keittiöstä viimeistellyn ja on näin osaltaan mukana nostamassa myös keittiön arvoa. Meiltä löytyy vankka kokemus erilaisista välitilan ja tasojen maalaus- ja pinnoitustöistä.

Keittiön välitilan maalaus lähtee liikkeelle huolellisesti tehdyistä pohjatöistä, niin kuin kaikki suorittamamme maalausprojektit. Puhdistuksen jälkeen käsittelemme pinnan tartuntapohjamaalilla, jos pinta sitä vaatii tasaisen maalikerroksen aikaansaamiseksi. Valitsemme aina materiaalin mukaiset tuotteet, esimerkiksi välitilan ollessa kaakeloitu käytämme nimenomaan kaakelipintoihin sopivia maaleja. Vaihtoehtoisesti pystymme myös tapetoimaan välitilan, suojaamaan tapetin lasilevyllä ja näin tekemään ratkaisusta käytännöllisen. Myös keittiön tasojen maalaus ja käsittely onnistuu monenlaisiin materiaaleihin. Maalaamme laminaatin, käsittelemme tasot puuvahalla, päällystämme pinnan mikrosementillä ja niin edelleen – aina pinnan käyttötarkoituksen ja materiaalin mukaan. Mikäli epäröit, mikä pinnoitusratkaisu olisi sinun keittiöllesi oikea, autamme mielellämme päätöksenteossa.

Keittiön lattian ja seinien maalaus uudistaa kuluneet pinnat

Keittiön lattian ja seinien maalaus antaa keittiön pinnoille erinomaisen suojan likaa ja kulutusta vastaan. Erityisen tärkeää keittiön lattian ja seinien maalauksessa on perusteellinen pesu ja puhdistus, sillä keittiön pinnoissa on aina joka tapauksessa rasvaa, joka heikentää maalin tarttumista. Maalia valittaessa on huomioitava, että pinnan tulee kestää tiheää pesua ja jokapäiväistä kulutusta. Maalaamalla pinnat saavat edullista jatkoaikaa eikä laminaatin uusimiseen tai muihin vastaaviin isompiin huoltoihin tarvitse alkaa liian aikaisin.

Keittiön lattian maalaus vaatii tietysti pinnan tasoittamisen. Materiaalista riippuen on saatavilla erilaisia esikäsittelyaineita, jotka tekevät lattiapinnasta vastaanottavaisemman maalille (esimerkiksi täyttäen puupinnan koloja tai syväpuhdistamalla laattojen saumoja). Hyödynnämme näitä, kun se on tarpeellista ja käsittelemme lattian hiomalla maalauskelpoiseksi. Mahdollinen maalipesu ja pohjamaali auttavat myös tasaisen maalipinnan saavuttamisessa. Lattiaan valitaan usein kiiltävä tai puolikiiltävä maali.

Keittiön seinien maalaus lähtee vastaavalla tavalla liikkeelle puhdistuksesta ja pinnan saamisesta tasaiseksi. Käytämme aina materiaalin mukaisia tasoitteita, ja käsittelemme ajoissa kaikki ruuvinjäljet, kolhut ja muut pinnan ulkonäköön vaikuttavat yksityiskohdat. Käsittelemme tilan seinä kerrallaan niin, että sävy ja maalausjälki pysyy tasaisena. Tarvittaessa teemme myös seinän paikkamaalauksen, joskin johtuen ajan myötä tummuneesta vanhasta maalipinnasta useimmiten siistinnäköiseen lopputulokseen vaaditaan koko seinän huoltomaalaus. Tämä on kuitenkin tapauskohtaista, ja kutsumalla meidät tekemään kuntoarvion voit varmistaa, mitkä ovat olennaiset maalaustyöt juuri sinun keittiöllesi.

Keittiön sisäkaton maalaus vaatii oikeat olosuhteet

Keittiön sisäkaton maalaus on luontevinta tehdä ennen seinien tai lattian maalaamista. Mikäli myös muut pinnat aiotaan maalata, ei niitä silloin tarvitse turhaan suojata katon maalauksen ajaksi. Keittiön sisäkaton maalauksessa on tärkeää, että ilmankosteus on riittävä ja lämpötila ei ole liian korkea, jotta maali ei kuivu turhan nopeasti. Esimerkiksi täyshimmeä maali sopii hyvin sisäkatolle. Huolehdimme kaikki tällaiset maalaustulokseen vaikuttavat asiat kohdalleen hyvissä ajoin.

Keittiön katon maalaus edellyttää pohjatöiltä pesua ja puhdistusta, sekä mahdollisesti myös maalipesua. Jos katossa on aiempi, epätasainen maalipinta tai mikäli käsitellään esimerkiksi tummunutta paneelikattoa, pohjamaali helpottaa huomattavasti lopputuloksen onnistumista. Maalatessamme otamme huomioon katon materiaalin: onko pinta sileä vai röpelöinen? Tämä vaikuttaa telanvalintaan. Esimerkiksi lakatut katot puolestaan hiomme karheiksi, jotta maali varmasti tarttuu niihin. Rapatun katon maalivalinnan suhteen on oltava erityisen tarkka, jotta rappaus ei vaurioidu vaan pysyy hyvin katossa. Maalaustekniikallamme pidämme huolen myös siitä, että telakuvio pinnassa kuin pinnassa on siisti ja ettei maalaamisesta jää näkyviin rumia työsaumoja. Viimeistelemme nurkat pensselillä, jotta lopputulos on äärimmäisen siisti.

Meiltä saat myös täydelliset keittiöremontit avaimet käteen palveluna – laadukkaasti ja nopeasti

Meiltä saat myös täydelliset keittiöremontit avaimet käteen palveluna. Fakta on, että laadukkaimmastakin maalauksesta nauttinut keittiö tulee jossain vaiheessa tiensä päähän ja kuluneet pinnat on vaihdettava uusiin. Kuten todettua, pintakäsittely ei ole ainut hallitsemamme aihealue, vaan me Talonmaalaus Prolla olemme myös kodin huoltamisen ja remontoinnin ammattilaisia. Kokemusta erilaisista keittiöremonteista on kertynyt rutkasti, kun olemme toteuttaneet monen kokoisia projekteja niin pieniin kuin suuriinkin keittiöihin.

Olipa kyse sitten laminaatin tai laattapinnan uusimisesta, kaapinovien, kaappien tai muiden kalusteiden asentamisesta, katto-, ovi- tai ikkunaremontista tai mistä tahansa muusta keittiön huoltotyöstä, meiltä löytyy tarvittava ammattitaito ja ajankohtaisin tieto tuotteista ja metodeista. Suoritamme kaikenlaiset remonttityöt tarkasti ja turvallisuusmääräysten mukaan. Tekemällemme työlle saat aina takuun. Keittiöremontti kauttamme teetettynä on siis äärimmäisen riskitön vaihtoehto, ja ainoa asia, josta sinun tarvitsee huolehtia, on yhteydenotto meidän suuntaan – me hoidamme loput.

Pienellä puunauksella, säännöllisellä huoltomaalauksella ja tarpeen vaatiessa toteutettavilla remonteilla keittiöstä saa siis sekä viihtyisän, toimivan että pitkäikäisen tilan. Hyväkuntoisen tilan pitäminen hyväkuntoisena pienillä huoltotöillä on edullisempaa ja helpompaa kuin isommat korjausliikkeet myöhemmin, joten keittiön kunto on syytä kartoittaa säännöllisesti. Olipa suunnitelmissasi seuraavaksi sitten keittiön kaapinovien maalaus tai täydellinen keittiöremontti, ota ensimmäinen askel projektin toteutumiseksi jo tänään – pyydä meiltä tarjous keittiösi maalaamisesta ja remontoinnista!