Talon maalaus Lahti – On suuri huoltomaalauksen mahti

Talon huoltomaalaus ei ole mitään tyhjänpäiväistä toimintaa, tai pelkkää kosmeettista parantelua. Maali suojaa talojen rakenteita kosteudelta ja kosteusvaurioilta, sekä estää likaa tarttumasta kiinni. Toki talon maalaus vaikuttaa myös koko kiinteistön yleisilmeeseen tuntuvalla tavalla! Ottamalla yhteyttä Talonmaalaus Prohon saatte asiantuntevimmat ammattilaiset maalaamaan omakotitaloanne, kesämökkiänne, kerros- tai rivitaloanne tai vaikka teollisuuslaitostanne. Talonmaalaus Pron toimintaa ohjaava tavoite on antaa aina poikkeuksellisen hyvää ja myös asiakaslähtöistä palvelua, joten lopputulos on varmasti ensiluokkainen, ja urakasta jää hyvä maku suuhun.

Talonmaalaus Pro ei ole vain maalausfirma, vaan meille työskentelee monien eri alojen edustajia, joten pystymme palvelemaan kotitalouksia, taloyhtiöitä ja yrityksiä Lahdessa erittäin monipuolisesti. Tarjoamme kattoremontteja, saunan panelointeja, julkisivusaneerauksia, täydellisiä keittiöremontteja ja esimerkiksi sadevesijärjestelmien huoltoja. Toiminta-alueemme kattaa Lahden lisäksi Asikkalan, Hollolan, Iitin, Orimattilan ja monet muut alueen kunnat.

Miksi aikaansaamamme maalausjälki on aina kauniin tasainen, ja lopputulos jopa normaalia kestävämpi? Salaisuus on siinä, ettemme koskaan oio pohja- ja tasoitetöissä. Huolelliset esivalmistelut maalin poistoineen ja pinnan hiomisineen vievät vääjäämättä kohti tasokasta lopputulosta, ja kaiken viimeistelee pitkä takuu. Koska hinnatkin ovat edullisia, on asiointi kansamme varsin kannattavaa. Yksityisasiakkailla on mahdollisuus myös niin sanottuun kotitalousvähennykseen, mistä koituva taloudellinen hyöty on – remontin laajuudesta tietenkin riippuen – kolmi- tai ehkä jopa nelinumeroinen summa. Merkittävä asia maksupolitiikassamme on se, että remontti- ja maalaustyömme on mahdollista maksaa joko kerralla tai vaikkapa osamaksusopimuksen avulla. Yksi joustava vaihtoehto on rahoitus, mikä on vain muutaman klikkauksen päässä kotisivuiltamme.

Vielä yksi etu, mistä pääsee osalliseksi teettäessään maalaustöitä Talonmaalaus Prolla, on maksuton yleistarkastus. Kohde katsastetaan ilmaiseksi aina, kun tulemme sitä maalaamaan tai korjaamaan, ja jos tämän tarkastuksen perusteella on perusteltua teettää muita huoltoja ja korjauksia, teemme niistä otollisen tarjouksen. Kaikkiin katon tai julkisivun vaurioihin kannattaa puuttua nopeasti, ja vielä taloudellisempaa on ehkäistä uusia vaurioita ja teettää erilaisia huoltotoimenpiteitä, kuten huoltomaalauksia, säännöllisesti.

Mallikas maalauspalvelu ja sen aikaansaavat maalarit kaikkiin Lahden maalauskohteisiin

Talonmaalaus Pro on maalauspalvelu, jonka tarjoamaan ammattitaitoon ja osaamiseen kaikki maalareita Lahdessa tarvitsevat voivat luottaa. Ota yhteyttä maalauspalveluumme, olipa teillä tarvetta maalauttaa koirankoppi tai leikkimökki, tai vaikka monikerroksinen toimistorakennus tai kerrostalo! Ensimmäiseksi on vuorossa alkutarkastus, mistä ei peritä eri maksua. Kattoa, sokkelia tai ulkoseiniä voi olla syytä korjata ennen maalausurakkaa, tai ehkä ikkunanpuitteista havaitaan joitain kosteuden aiheuttamia vaurioita. Teemme tällaisessa tilanteessa asiallisen tarjouksen rakenteiden kunnostamisesta ja korjaamisesta. Kun mahdollisista lisätöistä on sovittu, aloitamme pohjatyöt (esimerkiksi punamullalla tai keltamullalla maalattavan seinäpinnan tasoittamisen ja puhdistuksen), mitkä luovat kantavan perustan onnistuneelle ja pitkäikäiselle lopputulokselle. Seinien kolojen tasoittaminen on olennainen osa myös Lahdessa tehtäviä sisämaalauksia, kuultomaalauksia tai esimerkiksi seinien tapetointitöitä.

Maalauspalvelullemme työskentelee myös kattoammattilaisia, ja sähkö- sekä LVI-asentajia, joten osaamista löytyy kaikenlaisiin remontteihin. Ammattilainen löytyy vaikka peltisepäntöihin, esimerkiksi piipun pellittämiseen, tai kattohuoltoihin ja kattoremontteihin. Kysy tarjous vaikkapa kirvesmiestöistä tai keittiö- tai saunaremonteista!

Kokonaisvaltaiset talojen ulkomaalaukset Lahdessa Talonmaalaus Prolta

Sille on syynsä, miksi talon ulkomaalaus Lahdessa ajoittuu usein juuri kevätkesään. Kevätaurinko paljastaa armotta ulkoseinissä olevan, haalistuneen maalipinnan, ja kaikki siinä mahdollisesti esiintyvät pintavauriot. Kevät ja kevätkesä ovat otollista aikaa talojen ulkomaalauksille, sillä lämpötilaa pysyttelee jo yölläkin yli +5 asteessa, mutta aurinko ei räkitä kuten heinäkuussa. Talon ulkoseinien maalausajankohtana ei nimittäin saisi olla pakkasta, ja liika auringonpaiste taas voisi haitata maalin imeytymistä. Pilvipouta onkin kaikista ihanteellisin sää julkisivun maalaukselle Lahdessa.

Se, kuinka usein talo odottaa ulkomaalausta, riippuu siitä, kuinka paljon ulkoseinät altistuvat sateille, myrskyille ja auringon paisteelle. Huoltomaalausväli Lahdessa voi olla 10 vuotta, mutta se voi olla paljon lyhyempikin. Koska teemme pohjatyöt, kuten julkisivupesun ja irtonaisen maalin poiston aina huolella, on tekemämme ulkomaalaus aina hyvin pitkäikäinen, rasituksista huolimatta. Tärkeää on seurata sitä, että ulkoseinän maalipinta ei ehdi alkaa hilseillä ja lohkeilla, sillä ulkoverhous tarvitsee sen antamaa suojaa. Julkisivuun voi tulla paljon korjattavaa, jos maali ei suojaa sitä, ja kun ulkoverhousta lopulta ryhdytään maalaamaan, voidaan ulkovuori joutua samalla uusimaan.

Talon ulkoseinien maalausta varten kannattaa valita aina samantyyppinen maali. Me saamme maalin tyypin kyllä selville, jos se ei ole entuudestaan tiedossa, mutta halutessasi voit kokeilla, lähteekö maali hiomalla, kuten akrylaattimaali tekee. Jos maalia ei hiomapaperiin tartu, silloin kyseessä on nähtävästi öljymaali. Punamultamaali lähtee seinäpinnasta helpoiten, vaikkapa sormella hankaamalla. Maalien valinnassa kannattaa kuunnella ammattilaista, sillä esimerkiksi hirsiseinän on saatava hengittää, eli tiiviin kalvon muodostavat aineet ovat poissa laskuista.

Useimmiten on parasta maalauttaa kerralla koko rakennus mahdollisine terasseineen päivineen, sillä maalaamatta jääneet kohdat pilaisivat helposti kokonaisuuden. Ikkunat ja ovet kannattaa huoltomaalata jo senkin takia, että maali säästää kaikkia rakenteita. Maalaamme ja korjaamme ammattitaidolla kaikki erilaiset rakenteet, myös sokkelit. Taidamme Lahdessa myös erilaisten kattojen korjaukset, maalaukset ja muut huollot. Peltikatot kannattaa maalata aika usein, koska ruoste vaanii maalaamattomia peltikattoja tai sellaisia kattoja, joiden pinnoite on kulunut tai naarmuuntunut. Tiili- ja bitumikatot kannattaa maalata sammaleiden ja rapautumisen torjumiseksi. Sammaleilta kattoja suojataan myös puhdistamalla ne kerran, pari vuodessa. Niin tiilikatto, peltikatto kuin huopakattokin hyötyvät säännöllisistä puhdistuksista ja tarvittaessa tehtävästä kattopesusta. Jos sammaleita kuitenkin ilmaantuu, kuuluu tehokas sammaleenpoisto palveluvalikoimaamme.

Pelti-, tiili- ja huopakaton huoltomaalaus suojaa kattoa haurastumiselta

Katon rapautumista voi jarruttaa, kun kattoa estetään sammaloitumasta, ruostumasta ja kuivumasta auringossa. Puhdistettu ja maalattu katto jaksaa hyvin vastustaa kaikkia rasituksia. Peltikaton, tiilikaton ja huopakaton maalaus ynnä muut kattohuollot kannattaa Lahdessa tilata Talonmaalaus Prolta, jolta sujuvat kaikenlaiset kattohuollot. Ensin tutkimme katon, sillä vesikatteessa saattaa olla reikiä tai muita vaurioita. Katon saumat saatetaan joutua tiivistämään, ja puuttuvat kattotiilet korvaamaan, ennen kuin kattoa voidaan alkaa maalata Lahdessa. Myös kattopesu kuuluu kattomaalauksen esivalmisteluihin, sillä maali levittyy parhaiten puhtaalle katteelle. Lukkosaumakatot ja muut peltikatot huoltomaalataan noin 10–15 vuoden välein, riippuen siitä, kuinka paljon auringon UV-säteet, ilmansaasteet, lumi, vesi ja jää ovat ohentaneet maalipintaa. Ehjä maalipinta auttaa peltikattoa pysymään ruosteettomana ja tiiviinä!

Pinnoitteen uusiminen tehdään vain kertaalleen, jos kyseessä on bitumi- tai tiilikatto. Nuo katot on aika maalata siinä vaiheessa, kun vanha maalipinta on kulunut pois – aikaa asennuksesta on tässä vaiheessa kulunut ehkä 20–25 vuotta. Uutta pinnoitetta tarvitaan ehkäisemään katon pakkasrapautumista. Etenkin kattotiilet ovat kovia poikia imemään vettä, kun niille alkaa tulla ikää. Tiilen huokosissa olevan veden jäätyminen murentaa tiilen rakennetta, ja tiili alkaa vähitellen haljeta. Uusi pinnoite palauttaisi tiilen vedenhylkimiskyvyn. Savitiilikatot suojataan Lahdessa rapautumiselta emäspitoisella suoja-aineella, ei maalaamalla. Huopakatolle uusi pinnoite antaa joustoa ja suojaa auringon UV-säteiden vaikutukselta, mikä saa huovan kuivumaan tai kovettumaan. Katon suojakäsittelyn tai katon maalauksen hinnalla saa kauniin ja kiiltävän katon, mikä on hyvin suojattu ennenaikaiselta haurastumiselta, ja minkä huoltoihin ja remontteihin kuluu entistä vähemmän rahaa!

Kevät toi ulkoseinien (eli julkisivun) maalarin Lahteen

Kuten jo edellä todettiin, on kevät tyypillisin aika tilata ja toteuttaa ulkoseinien – eli julkisivun – maalaus Lahdessa. Talon huoltomaalaus onnistuu silti muinakin vuodenaikoina, kunhan ei ole liian aurinkoista, sateista tai kylmää. Omakotitalon, kerrostalon tai mökin ulkoverhouksen maalipinta kannattaa uusia noin 10 vuoden väliajoin. Kun ennustetaan ulkovuoren maalauksen kestoa, korostuu pohjatöiden merkitys. Talon julkisivun maalaus kestää parhaiten, kun seinä esivalmistellaan huolella, ja tämä tarkoittaa esimerkiksi vanhan maalin poistoa, ulkoseinän korjaamista ja talon huolto- tai homepesua. Mikäli maalattavan talon seinä on puuverhoiltu, ja puupinta on entuudestaan täysin maalaamaton, tulee julkisivu maalata ensiksi pohjamaalilla. Maalattavan seinän esivalmisteluihin kuuluu myös seinässä olevien kolojen ja reikien tukkiminen. Talonmaalaus Pron Lahdessa maalaaman talon maalipintaa ei tarvinne uusia seuraavaan 10–15 vuoteen. Tilanne saattaa olla toinen, jos ulkoseinä altistuu tavanomaista enemmän myrskyille, tuulille ja vaakasateille, eli jos kiinteistö sijaitsee tuulisella ja aukealla paikalla, tai jos seinät kastuvat usein räystäättömän katon takia. Kovan kosteusrasituksen vuoksi julkisivut voidaan joutua maalaamaan aikaisemminkin kuin 10–15 vuoden välein.

Talonmaalaus Pro tuntee julkisivumaalausmaailman. Maalarimme ymmärtävät esivalmistelujen, oikeanlaisen ulkomaalin, sopivimman maalaustekniikan sekä sään merkityksen. Hallitsemme myöskin kaikki erilaiset julkisivukorjaukset ja julkisivusaneeraukset lainalaisuuksineen. Jos havaitsemme joitain korjaustarpeita talonne ulkoseinissä tai vaikkapa talon sokkelissa, tarjoamme tarvittavia korjaustöitä edullisesti. Meille ja ammattiylpeydellemme on ensiarvoisen tärkeää, että saneeraus- tai huoltokohde jää jäljiltämme kympin arvoiseen kuntoon!

Sokkelin korjaamatta tai maalaamatta jääminen huono uutinen sokkelin kannalta

Jos sokkelin korjaus ja maalaus on jäänyt tekemättä, se ei jää huomaamatta ohikulkijoilta. Perusmuurin kunto vaikuttaa paljon koko omakotitalon, rivitalon tai muun kiinteistön yleisilmeeseen Lahdessa, siksi tarjoamme sokkelin maalausta käytännössä aina, kun olemme tulleet maalaamaan muuta rakennusta. Kyse ei ole vain talon yleisilmeestä ja imagosta, sillä huonokuntoinen sokkeli on riski koko rakennuksen kunnolle. Rapautunut sokkeli jatkaa haurastumistaan, ja voi tulla lopulta liian heikoksi jaksaakseen suorittaa tehtäväänsä. Olipa rakennuksessasi tavallinen sokkeli tai valesokkeli, ota sen kunnostamisen ja maalaamisen tiimoilta yhteyttä Talonmaalaus Pron asiantuntijoihin. Tunnemme erilaiset sokkelirakenteet ja osaamme suorittaa kaikenlaiset sokkelin toimintaa tukevat pinnoitukset ja korjaukset Lahdessa.

Sokkelin korjaamisella viitataan useimmiten sokkelissa olevien kolojen korjaamiseen, sillä koloista sokkeliin pääsee kosteutta. Tällöin mukaan astuu uhka sokkelin raudoituksien ruostumisesta ja siitä, että sokkeliin tullut kosteus jäätyisi talvella, ja aiheuttaisi pakkasrapautumista sekä sokkelissa jo olevien kolojen suurenemista. Pakkasrapautuminen tuhoaa vähitellen monet eri rakenteet, esimerkiksi tiilikaton tiilet.

Sokkelin ensisijaiset tehtävät ovat kannatella talon painoa sekä eristää rakennus maasta, mistä huokuu kosteutta ja kylmyyttä. Sokkelin pinnalla oleviin kalkkisuoloihin, tummumiin tai kovasti hilseilevään maaliin kannattaa havahtua, sillä ne saattavat olla hälytyssignaaleja, mitkä kertovat talon rakenteissa olevista kosteusongelmista. Jos kosteus pääsee nousemaan maaperästä kohti sokkelia, perustuksia ja muita rakenteita, syy löytynee huonosti toimivassa salaojajärjestelmässä. Salaojien uusimisväli on arviolta 30 vuotta, mutta salaojat kannattaa uusia mieluummin liian aikaisin kuin myöhässä. Sadevedet ja sulamisvedet ohjataan pois perustusten luota myös katolle tulevan sadevesijärjestelmän sekä maaperään tulevien kaatojen avulla, mutta jopa joka toisessa omakotitalossa on puutteita sadevesien ohjauksessa – ne johdetaan kohti perustuksia! Olemme Lahdessa apunasi myös sadevesi- ja salaojajärjestelmien huolto- ja korjaustöissä. Kysy Talonmaalaus Prolta, miten sinun rakennuksesi rakenteiden kuivana pysymistä voitaisiin tukea.

Nokipalovaara poistuu korjauttamalla savupiippu ja hormi – lopuksi piippu voidaan maalata

Talonmaalaus Prolta löytyy myös hormisaneerauksiin perehtyneitä ammattilaisia. Savupiipun ja hormin korjaus sekä maalaus on tärkeä huoltotyö, minkä avulla tuetaan piipun toimintaa ja rakennuksen paloturvallisuutta. Piipun maalaamiseen yhdistetään aina hormin kuntotarkastus, ja jos hormissa havaitaan koloja, teemme tarjouksen savupiipun massauksesta, eli piipun pinnoittamisesta. Pinnoittaminen tukkii savuhormissa havaitut kolot pienentämättä juurikaan hormin halkaisijaa. Koloihin tuppaa kertymään nokea, mikä johtaa pahimmillaan nokipaloon. Nuohous ei poista kaikkea nokea, jos hormissa on koloja. Koloihin tahtoo varastoitua lisää vettä, mikä kiihdyttää piipun rapautumista, ja tiiletkin voivat alkaa irtoilla. Osittain sortunut, heikkokuntoinen hormi korjataan Lahdessa muuraamalla se uudelleen.

Hormi pidetään hyvässä kunnossa estämällä kosteuden pääsy hormiin. Kosteuden pitäminen piipun ulkopuolella onnistuu piipunpellityksillä ja piipunhatulla. Savupiipun saneeraukseen tai pellittämiseen on hyvä yhdistää myös aluskatteen korjaus, jos aluskatteessa havaitaan puutteita. Jos katon läpi alkaa vuotaa vettä, esimerkiksi vuotoherkästä piipunjuuresta tai jonkin muun kattoläpiviennin kohdalta, aluskate estää kattorakenteita kastumasta ohjaamalla vuotovedet oikopäätä pois katolta.

Ovet ja ikkunat kestävät paremmin huoltojen ja maalausten avulla

Ikkunoiden ja ovien maalaus Lahdessa suojaa niiden rakenteita sateilta ja kosteuselämiseltä – mikä tarkoittaa puun turpoamista sen kastuessa, ja kutistumista sen kuivuessa – sekä lahottajasieniltä. Huoltomaalaus tuo näillekin rakenteille lisää käyttöikää. Ikkunoiden maalaus tarkoittaa tietenkin ikkunapuitteiden, ikkunakarmien ja ikkunapokien maalausta, ei ikkunalasin maalausta. Lienemme yhtä mieltä siitä, että ikkunanpuitteiden kunto vaikuttaa suoraan koko rakennuksen ulkonäköön, sillä hilseilevät ikkunanpuitteet saavat koko rakennuksen vaikuttamaan vanhalta ja hoitamattomalta. Ikkunat ja ulko-ovet on helppo maalata talon ulkomaalauksen yhteydessä, mutta koska ulkoseinät pitänee maalata 10–15 vuoden välein (tämä on toki täysin tapauskohtaista), ja ikkunat ja ovet ehkä 2–4 vuoden välein, toteutamme näitä huoltomaalauksia Lahdessa myös erillistyönä. Ikkunoista on tärkeää huoltomaalata varsinkin kosteudelle eniten altistuvat alapuitteet. Ikkunoiden huoltomaalaus voidaan yhdistää vaikkapa kattohuoltoihin tai rännihuoltoihin.

Jos taloyhtiössänne tai omakotitalollanne tarvitaan uusia ikkunoita, on Talonmaalaus Pro silloinkin oikea osoite yhteydenotollenne sekä tarjouspyynnöllenne. Uusimme niin kesämökin vintin akkunan kuin liiketilan näyteikkunat, ja uusimis- ja korjauspalvelumme ulottuu kaikenlaisiin ulko-oviinkin. Pintavauriot saa helposti hiottua ja tasoitettua piiloon, kun taas enemmän vaurioituneet ovet on paras uusia kokonaan. Uusimme Lahdessa kaikki asuntojen sisäovetkin. Sisä- ja väliovet voidaan mahdollisesti myös tasoittaa ja maalata. Uusi maalipinta tekee sisäovista kuin uudet, joten maalausurakka on kustannustehokas vaihtoehto ovikaupoille.

Seiniin kasvustojen takia syntyvät kosteusvauriot ehkäistävissä julkisivupesuilla

Jos ulkoseiniin vuosien saatossa kertyvää likaa ei poisteta, lika voi pinttyä ja houkutella seiniin myös home- tai sammalkasvustoja. Kasvustot sitovat seinäpintaan runsaanlaisesti kosteutta, mikä johtaa ajallaan kosteusvaurioiden syntyyn. Kosteus lahottaa puuseinää, ja tiiliseinän se saa rapautumaan. Julkisivun pesettäminen Lahdessa on hyvä tapa ehkäistä tällaisia ongelmia. Ulkoseinien pesu on yleensä ajankohtaista noin viiden vuoden välein, eli jos rakennuksen julkisivun huoltomaalausväli on 10 vuotta, tarkoittaa se sitä, että julkisivu pestäisiin kertaalleen huoltomaalausten välissä. Talon ulkomaalauksen yhteydessä seinät on viimeistäänkin pakko pestä, koska likainen seinä hylkii maalia.

Kova vedenpaine on riski. Se saattaa johtaa pesuvedet aina talon rakenteisiin asti, joten painepesurien käyttöä emme suosittele julkisivupesujen yhteydessä. Kuona, epäpuhtaudet ja sammal lähtevät harjaamalla, sekä pintajännitystä alentavalla, biohajoavalla pesuaineella. Pihan istutusten kuntoa emme missään nimessä vaaranna, vaan suojaamme istutukset aina tarpeellisilta osin ennen seinien pesu-urakkaan ryhtymistä. Sammaleenpoistokäsittely tai kattopesu ovat sellaisia kiinteistönhuoltoa, joita on helppo yhdistää julkisivun pesuun. Tiili- ja huopakatot ovat erityisen herkkiä sammaloitumaan, mutta toisinaan sammaleita kasvaa myös peltikatoille. Tullessamme suorittamaan julkisivupesua Lahteen voimme tehdä myös muita julkisivutöitä, vaikkapa uusia otsalaudoitukset, puhdistaa sadevesijärjestelmän, rapata sokkelin tai suojakäsitellä ulko-oven.

Talon julkisivujen pesijän kannattaa vilkaista myös sääennustuksiin, sillä pesussa käytetyt pesuaineet vaativat tietyn vaikutusajan. Pilvipouta on ideaali sää rakennusten seinien pesuille, koska silloin ei ole vaarana, että liiallinen auringon paiste kuivattaisi pesuaineen liian pian pois. Sateesta ei useimmiten ole haittaa, mutta sateen soisi pian loppuvan, jos rakennuksen julkisivun huollon on tarkoitus jatkua uuden maalipinnan levittämisellä.

Homepesu ja homeenpoisto saavat julkisivun maalauksen onnistumaan ja kestämään

Ulkoseiniin ilmestyvät homekasvustot kertovat sateisesta kesästä, pesemättömästä julkisivusta tai huonosta ilmankierrosta, mutta kaikeksi onneksi homekasvustoista pääsee helposti eroon Lahdessa. Yhteydenotto Talonmaalaus Prohon riittää saamaan talonne julkisivun taas siistiksi ja esittelemiskelpoiseksi. Ammattilaistemme käsissä homepilkut lähtevät niin ulkoseinistä kuin muistakin pinnoista tehokkaasti. Talon homepesua ei kannata pitkittää. Viimeistäänkin se kannattaa tehdä ennen omakotitalon tai muun kiinteistön ulkoseinien maalaamista, sillä maalia ei saada levittymään kunnolla epäpuhtaaseen seinään. Tällaisesta jo valmiiksi epäonnistuneesta julkisivumaalauksesta ei ole luvassa iloa pitkäksi aikaa.

Homepesu ja tavallinen julkisivun huoltopesu eivät juuri eroa toisistaan, sillä molemmat tehdään biohajoavilla pesuaineilla, eikä painepesuria käytetä. Pehmytharjapesu on ehdottomasti turvallisin vaihtoehto. Homeenpoisto ja huoltopesu eroavat siinä, että homepesu vaatii erityisen homeenpoistoaineen. Homepesuaineen ei tarvitse pelätä vahingoittavan tontin istutuksia, sillä ne suojataan ihan ensiksi. Talon homepesua seuraa useimmiten ulkoseinien maalaaminen. Tarpeen mukaan teemme Lahdessa muitakin kiinteistönhuoltoja ja -korjauksia, esimerkiksi kattopesun. Talon katon sammaleenpoisto onnistuisi nyt mitä helpoimmin, onhan vaara-alueella olevat istutukset jo suojattu, ja pesukalustokin on täydessä toimintavalmiudessa.

Kattopesut ja sammaleenpoisto suoritetaan tarvittaessa, katon puhdistus säännöllisesti

Katon pesu, puhdistus ja sammaleenpoisto Lahdessa ovat tarpeellisia kattohuoltoja, joilla lisätään katon rasituksensietokykyä ja sitä kautta vähennetään katon korjaustarpeita sekä pidennetään katon käyttöikää. Katolle jäävä lika sitoo kattoon kosteutta ja alkaa ennen pitkää haurastuttamaan kattoa Lahdessa. Heikkokuntoinen kate voi reikiintyä ja vaurioitua, ja näin ollen alkaa vuotaa. Likaisen peltikaton vaarana on ruostuminen, kun taas tiilikatoilla sekä huopakatoilla olevat epäpuhtaudet ruokkivat sammalkasvustojen kasvua. Sammalten juuret tunkeutuvat huopa- ja tiilikattojen saumoihin, ja heikentävät katteen rakennetta. Tällaisia, pahimmillaan ennenaikaiseen kattoremonttiin johtavia ongelmia torjutaan puhdistamalla katto säännöllisesti.

Talonmaalaus Pro suorittaa tiilikaton, peltikaton, huopakaton ja palahuopakaton puhdistamisen useimmiten pehmeäharjaksisella harjalla. Roskat, kuten puiden lehdet ja neulaset sekä nuoret sammalet voidaan poistaa katolta Lahdessa myös ilmapuhaltimella. Katon puhdistuksesta on suurin hyöty, jos se suoritetaan kaksi kertaa joka vuosi. Tämä on hyvä väli uusia myös vesikourujen puhdistus roskista, ja voimmekin tehdä nämä kaksi kattohuoltoa yht’aikaa. Kattohuoltojen yhteydessä tehdään lisäksi katon kunnon tarkastus, minkä aikana tehtyjen havaintojen perusteella osaamme suositella kattopesun kaltaisia muita kattohuoltoja, tai katon paikkauksia. Katolle ilmestyneet uudet vauriot, kuten talven mittaan haljenneet kattotiilet, pitää uusia mahdollisimman nopeasti. Pikaisilla korjauksilla estetään kosteutta kulkeutumasta katon alle. Myös huopakaton irvistävät saumaukset ja peltikattoon ruostuneet reiät odottavat pikaista korjaamista. Biohajoavilla sammaleenpoistoaineilla tehdyt sammaleenpoistot poistavat katolta vanhan ja syvään juurtuneen sammalkasvuston. Tarkoitus on tuhota vain katolla olevat ja sitä vahingoittavat sammalet, ei muita kasveja, joten suojaamme kaikki pihaltanne löytyvät pensaat ja puskat tarvittavilta osin.

Talon sisämaalaukset ja tapetoinnit Lahdessa pintaremonttien ammattilaiselta

Talon sisämaalaus Lahdessa on urakka, mihin on syytä valita luotettava ja asiansa osaava urakoitsija, ja tällaisena Talonmaalaus Prota voi ehdottomasti pitää. Maalaamme Lahdessa sellaisetkin kohteet, joiden maalaamista kaikki eivät ole tulleet ajatelleeksikaan. Sisäkattojen, sisäseinien ja puulattioiden ohella loihdimme kauniin maalipinnan myös kosteiden tilojen laattalattioille sekä esimerkiksi laminaattilattioille. Maalaamalla myös väliovet tai takat saadaan uudenveroisiksi, portaista ja keittiön eri pinnoista (esimerkiksi välitilasta ja keittiön kaapinovista) puhumattakaan.

Saunan pintojen maalaaminen on turvallisinta hoitaa maalilla, mikä kestää saunomisen aikaista kuumuutta kulumatta pois ja tarttumatta kylpijän ihoon. Maali ei myöskään saisi vahingoittaa seinien pintaa tai lauteita, eikä vapauttaa hengitysilmaan ihmiselle haitallisia kemikaaleja. Takkaakaan ei voida ruveta maalaamaan millä maalilla tahansa, vaan takka on pinnoitettava kovaa kuumuutta kestävällä ja vesihöyryä läpäisevällä maalilla. Kylpyhuoneen pintojen maalaamisessa tarvitaan hengittävä maali, mikä ei jätä kosteutta muhimaan kylpyhuoneen seinän ja maalipinnan väliin. Keittiön maalaamisessa ei kannata käyttää roiskeherkkiä maaleja, tai sellaisia maaleja, joiden pintaa ei voisi kostealla rievulla pyyhkiä. Keittiössä roiskuu, vähän niin kuin rapatessakin.

Maalaaminen on intohimomme, mutta se ei tarkoita sitä, ettemmekö hallitsisi erinomaisesti myös tapetointia, kylpyhuoneen seinien kaakelointia ja saunan seinien panelointia. Tiiliseinät voimme rapata. Tilaatte meiltä siis mitä erilaisimmat sisäremontit, löytyyhän listoillamme myös ammattitaitoisia ja harjaantuneita sähköasentajia sekä LVI-ammattilaisia.

Sisäkaton maalaamisesta on kätevintä aloittaa, jatkaakseen sitä sisäseiniin ja lattiaan

Sisäkaton, seinien ja lattian maalaus Lahdessa on urakka, mikä suoritetaan aina avaimet käteen -periaatteella, joten asiakkaan vastuulle ei jää kuin maalien värien ja kiiltoasteiden valitseminen. Sisustussuunnittelijan apua voi pyytää, jos valinnat tuntuvat vaikeilta. Maaleilla voidaan vaikuttaa huoneen ja koko asunnon tunnelmaan merkittävällä tavalla. Sopivilla maaleilla voidaan avartaa tilaa ja tehdä siitä valoisampi, kun taas toisilla maaleilla korostetaan tilan rauhallisuutta tai tehdään siitä kiehtovampi ja persoonallisempi. Sisäkattojen maalaamisessa neuvotaan – heijastusten välttämiseksi – käyttämään himmeitä maaleja, ja välttämään tummia sävyjä, koska tumma sisäkatto tuntuu usein madaltavan tilaa. Sisäseinien maalaamisessa voi kokeilla erilaisia tehostemaaleja – jos ei koko huoneen seinäpinta-alaan, niin vaikka vain tehosteseinään.

Lattiat kannattaa maalata viimeiseksi, sisäkatto taas ensimmäiseksi. Näin ollen roiskeista ja valumajäljistä on mahdollisimman vähän riesaa. Niin sisäseinien kuin muidenkin kohtien maalaaminen Lahdessa aloitetaan huolellisilla alkuvalmisteluilla, muuten on vaarana, ettei maalausjäljestä tule tasaisen kaunista, tai pitkäikäistä. Alkuvalmisteluja ovat muun muassa pinnan huolellinen puhdistaminen, sillä varsinkin keittiön seinissä ja lattiassa on aina jonkin verran rasvaa. Rasvaiselle pinnalle maalia ei saada tarttumaan kunnolla. Esivalmisteluissa voi olla kyse myös maalattavan pinnan korjaamisesta, esimerkiksi huonokuntoisia lattialautojen uusimisesta tai sisäkaton oikaisusta.

Lattiamaali ehkäisee ”elämisen jälkiä”

Lattia on monen neliön kokoinen, hallitsevassa asemassa oleva elementti, joten lattiaan vuosien ja vuosikymmenien saatossa tulleet elämisen jäljet – kolot ja naarmut – on helppo huomata. Talonmaalaus Prolta Lahteen tilattu lattian maalaus tekee lattian uudenveroiseksi! Lattian pintavaurioiden tasoittaminen peittää elämisen jäljet näkyvistä ja lattian huoltomaalaus, mikä antaa lattialle kovan ja kiiltävän pinnan, estää uusia jälkiä enää syntymästä. Maalaaminen antaa niin puulattialle, lautalattialle kuin parkettilattiallekin kovan pinnan, mikä antaa lattialle rasituksensietokykyä. Näissä edellä mainituissa lattioissa on kaunis syykuvio, mikä voidaan jättää näkyviin suojaamalla lattia maalin sijaan esimerkiksi lattiavahalla.

Laminaattilattioista on tullut hyvin suosittuja. Selityksenä tähän voidaan pitää laminaattilattian helppohoitoisuutta ja erinomaista kulutuksenkestävyyttä, minkä ansiosta se sopii niin lapsi- kuin eläinperheisiin. Laminaattilattian maalaamista ei voida pitää minään mukavana puhdetyönä, sillä sen maalipinnasta ei meinaa millään saada tasaista ja pysyvää. Talonmaalaus Pro kuitenkin saa maalin tarttumaan laminaattilattiaankin, sekä pysymään sen pinnassa kiinni. Suoritamme ensiluokkaisesti myös betonilattioiden maalaukset, sekä kylpyhuoneiden tai esimerkiksi eteisen laattalattioiden maalaukset. Jos olohuoneen tai makuuhuoneen lattialaminaatit ja jalkalistoitukset ovat vielä asentamatta, tai ne olisi aika uusia, tulemme Lahteen hoitamaan tämänkin asian kuntoon.

Kaksi tapaa keittiön nykyaikaistamiseen: keittiöremontti ja keittiön maalaus

Jos keittiön vanhanaikainen värimaailma ottaa niin sanotusti pataan, on kaksi tapaa uusia keittiö. Voimme tulla Lahteen suorittamaan täydellisen keittiöremontin, minkä yhteydessä kaikki keittiön pinnat uusitaan. Toinen, edullisempi vaihtoehto on keittiön maalaus. Lähestulkoon kaikki keittiön pinnat voidaan maalata, ja tehdä köökistä siten siistimpi ja modernimpi. Varsinkin, jos keittiössä oli aiemmin käytetty tummia sävyjä, voi keittiön sisäkaton, seinien ja lattian maalaus tehdä tilan myös avarammaksi ja valoisammaksi. Maalipinta suojaa keittiön pintoja Lahdessa myös lialta, kulumiselta ja vaurioitumiselta.

Energialle persojen kodinkoneiden vaihtaminen taloudellisimmiksi ja ekologisemmiksi on hyvä päätös, mutta jos keittiön kaapistot ovat rakenteiltaan hyväkuntoisia, ei niitä ehkä tarvitse vaihtaa. Keittiönkaapit ovineen päivineen voidaan maalata, ja kaapinovien vetimet vaihtaa uuteen tyyliin paremmin sopiviksi. Kaapistot ovat tällaisen tuunaamisen jälkeen kuin uudet. Kaapinovien maalaamiseen paneudumme erityisellä huolella, joten ei tarvitse pelätä, ettei maalipinta kestäisi kovaa käyttöä. Ennen kuin keittiön kaapinoviin ruiskutetaan tai telataan uusi maalipinta, ne on irrotettu, tasoitettu, hiottu, ja tartuntapohjamaalikäsitelty. Työtasotkin voidaan maalata ja saada siten kestämään vielä pitkään. Entä sitten keittiöiden välitilat? Välitila on suhteellisen pieni pinta-alaltaan, mutta silti kokonaisuuden kannalta erittäin merkittävä. Laatat voidaan maalata vaikka asiakkaan lempivärillä, mutta laattojen sijasta välitilaan voidaan laittaa myös mikrosementtiä tai metallilevy, tai miksei vaikka tapetti, mitä suojaa vesihöyryltä ja roiskeilta lasilevy.

Onnistunut kylpyhuoneen ja saunan maalaus tilataan tästä osoitteesta

Kylpyhuoneen ja saunan maalaus Lahdessa onnistuu varmasti, kun se tilataan Talonmaalaus Pron maalareilta, jotka tuntevat myös kosteiden tilojen ja saunojen erityispiirteet. Maalin valinta on avainasemassa, kun on kyse saunan seinien ja lauteiden maalaamisesta. Vääränlaisilla maaleilla voi jopa pilata saunan. Saunamaalien on oltava hengittäviä, ja tietenkin kestettävä saunan korkeita lämpötiloja ilman, että ne vapauttaisivat haitallisia kemikaaleja tai lähtisivät irti pinnasta. Markkinoilla on erityisiä saunamaaleja, -petsejä ja saunavahoja, koska saunassa ei voida käyttää tavallisia maaleja tai puuvahoja. Saunan lauteiden käsittely auttaa niitä hylkimään likaa ja kosteutta, joten lauteet kannattaa käsitellä vaikkapa parafiiniöljyllä silloinkin, kun niitä ei ole tarkoitus sävyttää. Mikäli omakotitalossa, kesämökillä tai taloyhtiössänne on tarvetta isommalle saunaremontille, ottakaa silloinkin yhteyttä meihin päin, niin parhaat ammattilaisemme tulevat Lahteen saneeraamaan, paneloimaan ja koolaamaan saunaanne.

Miltei kaikki kylpyhuoneen pinnat on mahdollista maalata, niin laattalattia, paneelikatto kuin kaakeliseinätkin. Kylpyhuoneen seinäkaakelit maalataan ja pinnoitetaan luonnollisestikin kaakelimaaleilla, kun taas puupinnoille valitaan olosuhteisiin nähden sopivin maali. Maalin pitää olla laadultaan hengittävää, ja erityisesti kosteisiin tiloihin tarkoitettua, koska muuten vaarana voivat olla jopa kosteusongelmat. Talonmaalaus Prolta onnistuvat myös kokonaiset kylpyhuoneremontit. Suihkun siirtoa ja muita LVI-töitä varten meillä on omat ammattilaiset, samoin huippuimurin tai IV-putkien kattoläpivientejä varten. Sähkötyöt hoidetaan pesunkestävien sähköasentajiemme toimesta, ja kylpyhuoneen lattioiden laatoittaminen sekä seinien kaakelointi taas näihin asioihin perehtyneiden ammattilaisten kautta.

Takkaa ei kannata alkaa maalata pakkasella

Vanhan vuolukivitakan, pönttöuunin tai tiilitakan maalaus tekee tilasta yhtenäisemmän ja siistimmän, varsinkin jos vanha takka oli vuosien saatossa jo nokeentunut. Takan maalaus on taitolaji, mikä kannatta tilata Lahdessa Talonmaalaus Pron kokeneilta ammattilaisilta. Löydämme takallesi aina sopivimman maalin, toisin sanoen siis tarpeeksi hengittävän, kestävän ja kovaa kuumuutta kestävän. Osaamme ottaa huomioon maalausolosuhteetkin, sillä ilmankosteudella ja lämpötilalla on vaikutusta maalausjäljen onnistuneisuudelle. Pakkasen puolelle lämpötila ei saisi laskea, ei edes lähelle nollaa. Sisätiloissa tätä vaaraa ei ole, mutta kylmillään olevien kesämökkien sisällä saattaa talvella olla aika kylmä. Vastamaalattua tulisijaa ei saisi lämmittää pariin seuraavaan viikkoon, koska lämpötilan vaihtelut liian aikaisin voisivat kirjavoittaa takan uuden maalipinnan.

Takan maalaamisen ensimmäinen työvaihe on takan kunnon tarkastus. Kunto ei paljastu analysoimalla takkaa päällisin puolin, vaan vasta katsomalla takan sisälle – jos vaikka reunatiilet ovat rapautuneet, virtaa savu suoraan poistohormiin, mikä heikentää takan lämmönvaraavuuskykyä. Tutkimme myös sen, piileekö savuhormissa nokipalovaaraa. Nokipalo saattaa laajeta rakennuspaloksi, koska suuri kuumuus voi sytyttää välipohjan eristeet tuleen, ja jopa halkaista hormin. Saneeraamme kaikenlaiset viat niin savuhormista, takasta kuin myöskin palomuurista.

Hyväkuntoista takkaa ja palomuuria voidaan heti alkaa puhdistaa. Takan maalauksen esivalmisteluihin kuuluu myös tartuntapohjamaalikäsittely, sekä tarvittavat pinnoitukset, tasoitukset ja rappaukset. Urakka päättyy Lahdessa loppusiivoukseen ja takan luukkujen kiinnittämiseen takaisin sijoilleen.

Portaat maalataan visusti kaikkien taiteen sääntöjen mukaan

Portaiden maalaus on visseintä tilata Talonmaalaus Pron ammattilaisilta, jotka tietävät, mitä kaikkia työvaiheita onnistuneeseen maalausprojektiin tarvitaan, ja miten ne kannattaa suorittaa. Sisäportaiden maalaus suojaa portaita kulumiselta, mutta on myös siitä mainio projekti, että se usein valaisee ja avartaa asunnon sisätiloja melko tavalla. Tummat tai tummiksi maalatut portaat, tai tummasävyiset mäntyportaat, tuntuvat usein vievän asunnosta kaiken valon.

Kuten sanottu, portaiden maalaamiseksi tarvitaan Lahdessa useita työvaiheita, joista ensimmäinen (jos mahdollisten liukuesteiden irrottamista ei lasketa) on portaiden tasoitus ja hionta. Maali tarttuu paremmin ja kestää kovaa kulutusta pidempään, jos portaat puhdistetaan huolella, ja jos ne pohjamaalataan. Talonmaalaus Pro suoriutuu tästäkin urakasta Lahdessa sopivan nopeassa ajassa. Omakotitalon kellarin portaiden, mökin parvelle johtavien portaiden tai esimerkiksi kerrostalon porraskäytävän uusi ilme viimeistellään käsittelemällä myös porraskaiteet, sekä kenties maalaamalla myös portaikon seinät ja sisäkatto.

Ulkoportaiden maalaus antaa ulkona sijaitseville portaille, esimerkiksi terassille tai ulko-ovelle johtaville portaille, lisää käyttövuosia Lahdessa. Ulkoportaat kuluvat sisäportaita nopeammin, ja siksi ne tulee myös huoltaa ja korjata useammin. Ulkoportaita koettelee muun muassa runsas kosteus, sekä suomalaiselle ilmastolle tyypilliset ulkolämpötilavaihtelut. Ulkoportaat saavat suojaa kulumiselta, kun ne maalataan. Maalaus ja portaiden tasoitus kohentaa myös portaiden ulkonäköä. Kaikki portaidesi tarvitsemat korjauksetkin saat Talonmaalaus Prolta. Tarvittaessa asennamme ja uusimme portaanne.

Tapetoiminen saa sisäseinät puhkeamaan kukkaan Lahdessa – tai tuo niille pariisilaistunnelmaa

Jos asiantunteva tekijä, jolta tilata tapetointi Lahdessa, on vielä haussa, suosittelemme tutustumaan Talonmaalaus Prohon! Me teemme tapetointityöt kunnialla alusta loppuun. Meillä on pitkäjänteisyyttä ja taitoa poistaa vanhat tapetit, ja taidamme myös tapettien ammattitaitoisen asennuksen. Kohdistamme ja liisteröimme haasteellisimmatkin tapetit. Moni seinä, varsinkin röpeliäinen betoniseinä, voi vaikuttaa maallikon silmiin mahdottomalta tapetoitavalta. Talonmaalaus Pron luotettavat ammattilaiset tuntevat konstit myös epätasaisten seinien tapetoimiseksi, sillä tällaisesta seinästä taiotaan helppo tapetoitava ylitasoittamisen tai tasoitetapetin avulla.

Asiakkaan tehtäväksi jää vain omakotitalon, osakehuoneiston, kesämökin tai liikekiinteistön seinätapettien valinta. Kauniita ja laadukkaita tapetteja on tarjolla vaikka millä mitalla. Seiniin voi valita vaikkapa romanttista ruusutapettia tai kaupunkimaiseman. Olisiko kiva herätä nähdäkseen Pariisin kattojen yllä olevan maiseman? Entä piristäisikö sademetsää kuvaava valokuvatapetti olohuoneen ilmettä?

Tapetin poisto vie usein eniten aikaa tapetointiurakassa, sillä varsinkin lasikuitutapetti pysyy niin hyvin kiinni seinässä, että sitä on turhauttavaa poistaa. Lasikuitutapettiin ei auta edes kostuttaminen, vaan se irtoaa sentti kertaa sentti -paloina. Tapetin poisto voidaankin korvata seinän tasoittamisella, esimerkiksi saneerauslevyjen tai tasoitetapetin avulla. Kuviotapettien asentaminen on toinen haastava vaihe kohdistamisineen. Säästä hermojasi, ja tilaa tapetointi Lahteen alan ammattilaisilta! Meidän suorittamistamme pintaremonteista yksityisasiakkaat saavat vieläpä kotitalousvähennyksiäkin.

Erilaisten pintojen tasoitetyöt Talonmaalaus Prolta

Tasoitetyöt ovat äärimmäisen tärkeä osa maalaus- ja tapetointiurakointeja Lahdessa. Jos tasoitetyöt jäisivät välistä, se kyllä huomattaisiin – esimerkiksi huonolaatuisena maalausjälkenä tai aivan liian nopeasti hilseilevänä maalipintana. Ulkomaalaus aloitetaan toimestamme aina seinien tasoittamisella ja niiden puhdistamisella, minkä lisäksi tasoitamme ja rappaamme myös sokkelin. Tasoitetyöt pitää huomioida myös sisäseinien ja lattioiden maalausurakoissa Lahdessa. Miten seinien tasoitus käytännössä toteutetaan? Esimerkiksi lastulevyseinän tasoittaminen on nopea homma, koska seinän tasoittamiseksi saattaa hyvin riittää seinässä olleiden ruuvien jälkeensä jättämien kolojen paklaaminen. Ylitasoittaminen taas on aikaa ja kärsivällisyyttä vaativa tekniikkalaji. Esimerkiksi kivi- eli betoniseinän tasoittamiseen liittyy kaksi hiontakertaa ja ylitasoitus, mutta lopputulos onkin niin sileä, että seinä voidaan tapetoida ilman huolta perunapeltomaisesta lopputuloksesta. Yksi tasoitusvaihtoehto on saneerauslevyjen käyttö, toinen tasoitetapetti, millä voidaan tasoittaa lähestulkoon kaikki seinät kipsilevyseinistä alkaen.

Jos tasoitetöiden tai niitä edeltävän kuntotarkastuksen aikana huomaamme kohteessa jotain korjattavaa, tarjoamme korjaustöiden teettämistä hyvään hintaan tässä samassa yhteydessä. Ulkoseinien lähempi tarkastelu saattaa paljastaa lahoja lautoja tai ruosteen rei’ittämiä vesikouruja, mitkä on aika korjata. Sokkelissa saattaa olla koloja, joiden täyttäminen on sokkelin kannalta tärkeää, tai tummumia, mitkä saattavat kertoa laajemmista kosteusongelmista rakenteissa.

Maalausurakan teettäjän luottokumppani Lahdessa: Talonmaalaus Pro

Tilaa maalausurakat Lahdessa aina Talonmaalaus Prolta, niin urakat eivät koskaan jää puolitiehen, eikä viivästyksiä, yllätyskuluja tai muita mutkia ole luvassa. Meidän maalaus- ja remonttiammattilaisiltamme ei puutu ammattitaitoa tai työintoa! Oikea ammattilainen löytyy joka urakkaa varten, myös esimerkiksi putki- ja sähköasennuksiin. Meihin on siis turvallista luottaa kaikenlaisissa kunnostamis-, huolto- ja remontointitöissä. Laitammekin omakotitalot, kerrostalot, rivitalot, luhtitalot, mökit ja muut rakennukset mielellämme kerralla kuntoon, eli ulkoseinien maalaamisen yhteydessä maalaamme mielellämme myös talon katon sekä ikkunankarmien kaltaiset yksityiskohdat. Tilaatte meiltä myös kaikki ulkoseiniä, sokkelia tai kattoa koskevat huollot ja korjaukset katon paikkauksesta ikkunaremontteihin. Kokemusta ja osaamista löytyy myös piipun saneeraamiseen ja pellittämiseen. Palveluvalikoimaamme kuuluvat myös kaikenlaiset sisäremontit, kuten sauna- tai keittiöremontit, sekä sisämaalaukset. Maalaamme Lahdessa esimerkiksi puulattiat, kylpyhuoneen kaakelit ja keittiön kaapit.

Omakotitalon ulkoseinissä ei kasva sammal, kun ne toimestamme maalataan

Ulkoverhous kestää vuosikymmenestä toiseen siistinä ja hyväkuntoisena, jos omakotitalon maalaus on teetetty säännöllisin väliajoin Talonmaalaus Prolla. Omakotitalon ulkomaalaus Lahdessa saa rintamamiestalon, puutalon tai tiilitalon näyttämään uudemmalta ja hoidetummalta. Kaunis väri ja sammaleettomuus eivät vielä riitä: omakotitalon huoltomaalaus suojaa ulkoverhousta myös kosteudelta ja kosteusvaurioilta. Kosteusvaurioita ovat muun muassa lahoaminen ja rapautuminen. Huollettua ulkoverhousta ei juuri tarvitse korjailla, joten se aiheuttaa pitkän käyttöikänsä aikana vain vähän kustannuksia.

Omakotitalon julkisivumaalaus alkaa talon yleiskunnon tarkastamisella, aivan kuten kaikki muutkin maalaus- ja remonttiurakkamme. Jos omakotitalon julkisivusta löytyy jotain muuta huollettavaa tai korjattavaa, tarjoamme näiden asioiden kuntoon laittamista Lahdessa. Tällainen työ voi olla vaikkapa katon sadevesijärjestelmän puhdistus roskista, sillä roskaton ränni ei ruostu ja ala vuotaa. Jos vesikouru jo on reikäinen tai siinä on tukoksia, voivat rännit tulvia yli äyräidensä, mistä voi olla seurauksena eriasteisia kosteusvaurioita talon ulkoverhouksessa. Vaarana on myös kosteuden pääsy talon perustuksiin.

Rivitalon julkisivu ja peltikatto kaipaavat säännöllisiä maalauksia

Talonmaalaus Prolta sujuu Lahdessa myös rivitalon maalaus – aina yhtä luotettavalla tavalla! Rivitalon ulkomaalaus on monella tapaa hyödyllinen urakka, sillä se kohentaa kiinteistön ulkonäköä säästäen samalla rivitalokiinteistön rakenteita. Maalipinta suojaa sateilta, auringon UV-säteiltä ja esimerkiksi homekasvustoilta. Rivitalon huoltomaalaus on noin kymmenen vuoden välein tarvittu urakka, olipa rivitalon seinissä sitten tiili- tai puuverhoilu. Rapattujen talojen huoltomaalaus on edessä noin 15–20 vuoden välein, mutta huoltomaalausvälit ovat tietenkin tapauskohtaisia.

Talonmaalaus Pron ammattilaisten käsiin uskallatte jättää myös rivitalon pelti-, konesauma-, tiili- tai bitumikaton. Kattoalaan perehtyneet ammattilaisemme korjaavat, huoltavat, maalaavat, uusivat ja asentavat kaikenlaiset katot Lahdessa. Koska katon uusiminen on suhteellisen tyyristä, kannattaa kattoa säännöllisesti huollattaa, ja sitä kautta pidentää sen käyttöikää. Jos katollanne on huopakatto, saattaa sen maalauttaminen jatkaa katon ikää jopa 20 vuodella, joten katon huoltaminen on todellakin kannattavaa. Peltikatot tulee maalata useampaankin eri kertaan niiden elinkaaren aikana. Tilaatte Talonmaalaus Prolta Lahteen myös ikkunaremontit, sokkelin korjaukset, sadevesijärjestelmien (niin kattokaivojen kuin vesikourujenkin) korjaukset sekä esimerkiksi erilaiset sähköasennukset. Palvelemme myös yksityisasiakkaita!

Kesämökin maalaus voidaan vähentää ansiotulojen verotuksessa

Myös vapaa-ajan kiinteistöjen rakenteet kannattaa muistaa huoltomaalata Lahdessa. Mökin maalaus ja mökin katon maalaus suojaavat kiinteistöä ainutlaatuisella tavalla. Mökin huoltomaalaus antaa mökille erityisen viimeistellyn ilmeen Lahdessa, kun maalaamme samalla mökin yksityiskohdatkin, kuten ulko-oven, perusmuurin ja ikkunanpuitteet. Mökin ulkomaalaus tai vapaa-ajan asunnon kattomaalaus on kotitalousvähennyskelpoinen urakka, kun sitä tulee suorittamaan maalauspalvelu Talonmaalaus Prolta. Täytämme Verohallinnon kriteerit, joten yksityisasiakas voi vähentää töidemme kustannukset ansiotuloistaan. Kustannukset on kuitenkin ensin täysimääräisinä maksettava, ja ne voi vasta sitten vähentää verotuksessaan. Mökin ulko- ja sisämaalausten kustannukset ovat meillä aina yhtä edullisia, ja ne voi pilkkoa sopivan kokoisiin maksueriin joko osamaksusopimuksen tai tarjoamamme kätevän rahoituksen avulla.

Pieni pintaremontti on aina paikallaan! Mökin seinissä voi olla mäntypaneeleita, mitkä olivat aikoinaan hyvin suosittu pintamateriaali. Jos mäntypaneelit eivät enää kiehdo, voidaan ne maalata tai kuultomaalata. Punatiilitakkakin voidaan toimestamme pinnoittaa ja maalata vaaleasävyiseksi. Kun suuret pinnat on tasoitettu ja maalattu, on mökin tyyliä helppo vaihdella tekstiileillä, kalusteilla ja sisustusesineillä kohti mieleistä tyyliä. Maalipurkin avulla voidaan keittiön kaapinovista, tasoista ja välitilastakin saadaan uuden uutukaisen oloiset, ja pensseli tekee ihmeitä myös kylpyhuoneelle.

Kerrostalokiinteistössä on runsain mitoin maalattavaa

Epäpuhdas julkisivu tai ruosteinen katto ei anna taloyhtiöstä hyvää kuvaa. Hoitamattomuus altistaa katon ja ulkoseinät ennenaikaiselle kulumiselle ja myös vaurioitumiselle, esimerkiksi katon vesivuodoille. Kattoremontti voi alkaa Lahdessa jopa kymmeniä vuosia etuajassa, jos katon kunto on päästetty retuperälle. Se pelottelusta – paras vinkki pitää huolta teidänkin kerrostalonne julkisivusta ja katosta on kuntotarkastaa ne säännöllisesti ja puuttua kaikkiin vaurioihin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Kerrostalon maalaus ja muut huollot säännöllisesti toteutettuina estävät useimmat vauriot ja muut ongelmat jo ennalta. Maalaamme myös talon katon, mikä estää kattopeltejä ruostumasta, ja tiili- sekä huopakatteita haurastumasta. Kerrostalon ulkomaalaus ei ole mikään pikku urakka, joten se kannattaa teettää kaltaisellamme urakoitsijalla, jolla on kokemusta, resursseja ja ammattitaitoa selviytyä siitä järkevässä ajassa.

Kerrostalon huoltomaalaus on taloudellisesti järkevää yhdistää kaikkien talon muiden maalaustarpeiden kanssa. Maalautatte Talonmaalaus Prolla yksin myös kerrostalon ulko-ovet, parvekkeet ja kaikki sisätilat, kuten rappukäytävät, taloyhtiön seinät tai kerhotilan. Palvelemme Lahdessa myös kaikkia kerrostalossa asuvia, jotka haluaisivat uutta väriä seiniinsä, lattioihinsa tai sisäkattoonsa.