Tiilitalon maalaus on oleellinen osa tiilitalon säänkestävyyttä

Tiili on ryhdikäs, ajaton ja ekologinen julkisivumateriaali, joka vaatii seurakseen vasta maalatun katon, päätykolmiot ja otsalaudoitukset. Maalaamattomat puuosat ja huonokuntoiset maalipinnat saavat tiilitalonkin näyttämään elähtäneeltä. Tiili itsessään on huippukestävä ja helppohoitoinen materiaali, jonka huolloksi riittää yleensä satunnainen puhdistus. Tiilitalon katto ja puuosat on kuitenkin syytä maalata säännöllisesti, sillä maalipinnalla niidenkin käyttöikää saadaan pidennettyä.

Tiili on pitkäikäinen materiaali, mutta 70-luvulla rakennettu tiilitalo voi näyttää tänä päivänä vanhanaikaiselta. Talonmaalaus Pro tekee tiilitalon maalaus- ja rappaustyöt kokemuksen tuomalla ammattitaidolla ja tinkimättömällä laadulla koko Suomessa.

Maalauttamalla ulkoverhouksen puuosat tiilitalon ilme saadaan päivitettyä taas raikkaaksi ja ajankohtaiseksi. Ehjä maalipinta myös hylkii likaa ja hometta paremmin, jolloin puu pysyy siistinä pidempään kuin pelkän pesun jäljiltä. Rappauksella onnistuu isompikin muodonmuutos. Olemme muuten täyden palvelun remonttifirma, joten maalaustöiden lisäksi meiltä hoituvat tiilitalon muutkin huolto-, korjaus- ja remonttityöt.

Mietityttääkö enää maalaustyön hinta? Kerro meille hieman maalauskohteestasi ja pyydä tiilitalon maalaustyöstä tarjous klikkaamalla alla olevaa Pyydä tarjous-painiketta. Kohteessa liikkuessamme tarkastamme kiinteistön muidenkin huolto- ja korjaustarpeiden varalta, ja teemme toimenpide-ehdotuksista tarvittaessa tarjouksen. Kauttamme saat halutessasi maalaustöille myös rahoituksen, minkä lisäksi olet oikeutettu saamaan kotitalousvähennystä tekemästämme työstä. Ota yhteyttä Talonmaalaus Prohon, niin saat väriä elämääsi!

Tiiliseinän maalaus

Tiilitalon ulkomaalaus kannattaa teettää ammattilaisella

Maalaus on simppeliä hommaa ja ammattimaalarin palkkaaminen pelkkää pröystäilyä? No ei ihan. Vaikka pensselin heiluttaminen onkin teknisesti aika helppoa, on noviisin ja konkarin työnjäljessä huima ero. Eräs lopputuloksen ammattimaisuuteen vaikuttava tekijä on maalaamattomien osien suojaus, jonka kokenut maalari tekee huolellisesti ja ripeästi. Noviisilta tiilitalon maalaamattomien osien suojaustyöt eivät välttämättä onnistu niin tehokkaasti tai voivat jopa unohtua kokonaan, mistä seuraa ikäviä valumajälkiä ja roiskeita. Kokemus näkyy myös maalauksen pohjatöiden ja viimeistelyn laadussa, sopivien tuotteiden valinnassa ja itse työsuorituksen vauhdissa.

Tilaa maalaustyöt Talonmaalaus Prolta, niin saat parasta vastinetta rahoillesi. Tavoitteenamme on tehdä tasalaatuista jälkeä, joka kestää parhaimmillaan vuosikymmeniä. Ammattimaalareissakin on eroja, mutta meiltä saat kaikki tiilitalon maalaustyöt ja rappaukset markkinoiden parhaalla hinta-laatusuhteella. Laadukkaan maalausjälkemme salaisuus on huolellisessa pohjatyöskentelyssä, joka takaa kestävän lopputuloksen. Meillä on myös tarvittava telineistö ja turvavarusteet korkealla sijaitsevien maalauskohteiden tavoittamiseksi. Asianmukaisen varustuksen ansiosta maalarimme pystyvätkin työskentelemään tehokkaasti kohteessa kuin kohteessa.

Rakennusmääräykset vaikuttavat värisävyn valintaan

Kaupungin tai kunnan rakennusmääräykset ottavat usein kantaa käytettäviin värisävyihin, joten niiden tutkiminen on hyvä startti maalausurakalle. Jos maalausurakka kohdistuu kokonaiseen taloyhtiöön, suosittelemme tutustumaan väriohjeistukseen porukalla vaikkapa taloyhtiön kokouksessa. Rakennusmääräyksistä löytyy joskus tarkkojakin ohjeistuksia, joten ne kannattaa syynätä huolella läpi. Tyypillisesti rakennusten julkisivun värimaailmaa on rajoitettu ainakin joillakin tavalla, ja esimerkiksi sokkelin, vesikaton, otsalaudoitusten ja muiden yksityiskohtien värin tulee olla sopusoinnussa julkisivun päävärin kanssa. Julkisivun värimaailman muutokset ovat yleensä luvanvaraisia, mutta rakennuksen uudelleenmaalaus nykyisellä värisävyllä ei välttämättä lupaa vaadi.

Tiilitalon ulkomaalaus hinta ei ole este maalausurakalle

Mitä tiilitalon ulkomaalaus maksaa? Kun lähiaikoina olisi tehtävä tiilitalon ulkomaalaus, hinta on monesti ratkaisevassa asemassa maalausurakkaan ryhtymisen suhteen. Hintaan vaikuttaa eniten maalattavan pinta-alan koko, käytettävät tuotteet ja maalauksen pohjatöiden tarve. Jonkin verran vaikuttaa myös maalauskohteen saavutettavuus, sillä laskussa voivat näkyä välillisesti esimerkiksi telineiden käyttö ja maalarin työturvallisuutta parantavat varusteet. Talonmaalaus Prolta saat kaikki tiilitalon maalaustyöt kilpailukykyiseen hintaan ja erinomaisella laadulla. Meidän kauttamme saat maalaustöille myös matalakorkoisen rahoituksen, ja tekemämme työ on kotitalousvähennyskelpoista.

Maalaisiko itse vai kannattaako sijoittaa ammattimaalariin? Tee-se-itse-maalari voi säästää maalaustyössä jonkin verran, jos kaikki menee putkeen eikä laske arvoa omalle ajankäytölleen. Esimerkiksi jo yhden vapaapäivän ottaminen maalaushommia varten kaventaa itse tehdyn maalauksen ja ammattimaalarin palkkaamisen hintaeroa aika lailla. Maalimäärä ja -tyyppi ovat myös asioita, jotka saattavat väärin arvioituna verottaa omatoimimaalarin kukkaroa aivan turhaan. Ammattilainen ei sössi maalityypin valinnassa ja osaa laskea maalin menekin tarkasti, jolloin itse maaleista tulevat kustannukset pysyvät aisoissa. Viimeistään pitkällä aikavälillä hintaero tasoittuu, sillä ammattimaalari osaa valita oikeat tuotteet sekä kauniin että kestävän lopputuloksen aikaansaamiseksi.

Maalaustyön hintaa ei kannata ajatella kertakustannuksena, vaan jakaa summa pidemmälle aikavälille. Maalatut pinnat ovat kestävämpiä eli ehjä maalipinta säästää todennäköisesti monelta korjaustöistä aiheutuvalta laskulta. Etenkin huoltomaalausta pidetään monesti ylihinnoiteltuna, mikä kertoo sen olevan varsin aliarvostettu työ. Säännöllisesti tehtynä huoltomaalaus auttaa kuitenkin rakennusta säilyttämään arvonsa, mikä käy usein ilmi viimeistään myyntihetkellä. Siisti ja huoliteltu julkisivu tekee vaikutuksen ja antaa ostajaehdokkaalle kuvan hyvin hoidetusta kiinteistöstä, jolloin maalaukseen sijoitetut rahat voi saada takaisin moninkertaisena.

Ulkotiiliseinän maalaus

Tiilen maalaus on hieman kyseenalainen ja hankala taiteenlaji. Jotkut ovat jopa sitä mieltä, ettei huoltovapaata tiiliseinää pitäisi maalata lainkaan. Tiili imee tehokkaasti kosteutta ja toisaalta läpäisee vesihöyryä, mikä tekee siitä kieltämättä haastavan pinnoitettavan. Tiilipinnan käsittely väärillä eli liian tiiviillä tuotteilla voi pahimmillaan jopa pilata tiiliseinän. Tiilipinnalle soveltuvaa maalia valitessa tasapainoillaankin tiilen huokoisuuden säilyttämisen ja kestävän maalipinnan välillä. Joissakin tapauksissa ulkotiiliseinä voidaan käsitellä hengittävällä julkisivumaalilla, mutta silloin maalipinnalla on oltava hyvä rakenteellinen suojaus.

Miksi tiiliseiniä sitten halutaan maalata? Yksinkertaisesti esteettisistä syistä. Moni haaveilee punaisen tiilitalon valkaisusta, kun perinteinen tiiliseinän väri ei syystä tai toisesta miellytä. Jos mielessäsi on ulkotiiliseinän värinmuutos, ota yhteyttä Talonmaalaus Pron asiantuntijoihin. Sopivan käsittelyn ja oikeiden tuotteiden valinta tiiliseinän maalaamiseksi on kinkkistä hommaa, mutta me Talonmaalaus Prolla kartoitamme mielellämme kohteeseesi sopivia vaihtoehtoja. Myös rappaus ja slammaus ovat nykyään suosittuja tapoja toteuttaa tiilitalon värimuutos. Jos maalaus ei siis syystä tai toisesta ole suositeltavaa juuri sinun kohteessasi, kannattaa tutustua myös muihin tarjolla oleviin tiilitalon pintakäsittelyvaihtoehtoihin.

Sisätiiliseinän maalaus

Synkkä vai tunnelmallinen? Moni arvostaa tiiliseinää asunnon katseenvangitsijana ja lämpöä tuovana sisustuselementtinä, mutta yhtä monen mielestä tumma seinä tekee huoneesta pimeän, tunkkaisen ja ahtaan oloisen. Esimerkiksi kesämökin tiiliseinä halutaan usein valkoiseksi, sillä vaaleat sävyt saavat tuvan neliöt tuntumaan avarammalta ja jykevän hirsiseinän erottumaan paremmin. Takka tai tulisija on seinien ohella toinen asuintilojen tiilirakennelma, johon asiakkaamme tyypillisesti pyytävät värimuutoksia.

Sisätiiliseinän maalaus on hieman yksinkertaisempaa kuin ulkotiiliseinän maalaus. Sisäseinät altistuvat harvoin yhtä kovalle kulutukselle ja kosteudelle kuin ulkoseinät, joten maalin pysyminen tiilessä ei ole niin suuri haaste. Esimerkiksi ekologinen, allergiaystävällinen ja hengittävä kalkkimaali soveltuu hyvin mineraalipintojen käsittelyyn sisätiloissa. Kalkkimaalia voidaan myös tarvittaessa sävyttää, jos tavoitteena on joku muu kuin luonnonvalkoinen pinnoite. Jos mielessäsi on sisäseinien tai takan maalaus, ota yhteyttä Talonmaalaus Prohon. Me autamme sinua valitsemaan kohteeseesi soveltuvan pinnoitteen ja toteutamme maalaustyön pohjatöineen puolestasi.

Tiilitalon/tiiliseinän rappaus on persoonallinen vaihtoehto

Tuntuuko siltä, että tiilitalo kaipaa totaalista muodonmuutosta? Rappaamalla tiilitalosta saadaan kauniin valkoinen ja halutessasi myös tiilen oma muoto voidaan piilotta. Kaikkien tiilipintojen päälle ei suositella rappausta, vaan tiilen pinnan tulee olla esimerkiksi tarpeeksi karhea. Tällöin rappaus tarttuu tiiliseinään tiukemmin. Rapattu tiiliseinä voidaan myös maalata, joten tällä tekniikalla on mahdollista saada tavalliselle tiilitalolle tai sisäseinille yksilöllinen ilme. Kun haluat tietää sopisiko rappaus juuri sinun kohteeseesi, ota yhteyttä Talonmaalaus Pron asiantuntijoihin. Teemme rappaukset sekä ulko- että sisäseiniin monen vuoden kokemuksella.

Yksi, kaksi vai kolme kerrosta?

Rappauskerrosten määrä vaikuttaa rappauksen ulkonäköön. Tiilitalon rappaus voidaan toteuttaa yksi-, kaksi- tai kolmikerrosrappauksena. Yksi tai kaksi kerrosta jättävät tiilen struktuurin näkyviin ja kolmella kerroksella saadaan aikaan moderni, tasainen pinta. Rappauksen pintakerros on vapaasti muotoiltavissa, joten erilaisia työvälineitä käyttämällä saadaan aikaan persoonallinen viimeistely. Useammalla laastikerroksella viimeistelyvaihtoehtoja on luonnollisesti enemmän. Rappauksen pintakuvioinnissa onkin rajana vain oma mielikuvituksesi – me toteutamme visiosi parhaamme mukaan.

Tiilitalon pinnoitus edellyttää ammattitaitoa

Tiilitalon pinnoitukseen on olemassa miljoona huonoa vaihtoehtoa ja kourallinen hyväksi havaittuja, kestäviä ratkaisuja. Maalaus ei aina ole paras tekniikka tiilitalon pinnoittamiseksi, vaikka se tuleekin monelle ensimmäisenä mieleen. Maaliruiskun tai telan kanssa voi saada aikaan pysyvääkin vahinkoa, joka käy ilmi vasta vuosien kuluttua toimenpiteestä. Muita vaihtoehtoja tiilitalon pinnoittamiseen ovat esimerkiksi rappaus ja slammaus, joilla ammattilainen saa loihdittua tiilitalon julkisivusta nykyaikaisen ja tyylikkään. Me Talonmaalaus Prolla teemme tiilitalon pinnoitustyöt taidokkaasti ja hyvällä maulla.

Tiiliseinän slammaus on trendikästä

Haluatko vaihtaa tiiliseinän väriä, mutta säilyttää tiiliseinälle ominaisen kuvion? Silloin slammaus on hyvä vaihtoehto. Slammauksella tarkoitetaan pinnoittamista yhdellä laastikerroksella, joka jättää rappausalustan pinnanmuodot näkyviin. Epätasaisuuksia slammaamalla ei siis saada piiloon, mutta tekniikka on omiaan juuri värimuutosten toteuttamiseen. Pinta voidaan viimeistellä esimerkiksi harjaamalla, jolloin harjaksista jää seinään kaunis tekstuuri. Entäs tasainen viimeistely? Onnistuu. Tasainen pinta saadaan aikaan hiertämällä. Slammausta käytetään sekä ulko- että sisäseinien muutoksissa, joten slammauskohde voi olla julkisivu, takka tai vaikkapa alkovin tiiliseinä kesämökillä.

Slammaus on myös tyypillinen tapa peittää sokkeli. Slammaamalla kolkko kivijalka saadaan maisemoitua paremmin pihapiiriin ja talon muuhun värimaailmaan sopivammaksi. Vanhoissa taloissa sokkeli on usein jätetty paljaaksi tai pinnoitettu hengittämättömällä maalilla, joka alkaa ennen pitkää lohkeilla maasta nousevan kosteuden takia. Me Talonmaalaus Prolla olemme konkareita kaikenlaisissa rappaushommissa, joten myös tiiliseinien, takan ja sokkelin slammaus hoituvat meiltä siististi ja joutuisasti. Slammauksen yhteydessä poistamme luonnollisesti sokkelin vanhan maalikerroksen, jos sellainen kivijalkaa koristaa.

Tiilitalon puuosien maalaus

Rapiseeko tiilitalon puuosien maalipinta tai onko säännöllisen huoltomaalauksen aika? Kaipaako uusi tiilitalo maalia pintaan? Haluatko päivittää tiilitalon ulkonäköä enemmän tähän päivään tai omaan makuusi sopivaksi? Lähtökohtia tiilitalon maalaukselle on varmasti yhtä monta kuin julkisivumaalien värikartassa on erilaisia sävyjä. Hyvin tehtynä tiilitalon puuosien ulkomaalaus nostaa kiinteistön arvoa ja tekee talosta kauniin näköisen. Tällaisia töitä ovat esimerkiksi otsalaudoituksien ulkomaalaus, räystäslaudoitusten ulkomaalaus ja päätykolmioiden ulkomaalaus.

Paljaat puupinnat on aina syytä käsitellä, sillä maalipinta suojaa puuta ympäristön rasitteilta ja pitää pinnan puhtaana pidempään. Maalipinta suojaa puuta auringonvalon ja kosteuden vaikutuksilta, jotka lyhentävät puuosien käyttöikää. Esimerkiksi home ja lahovauriot iskevät tyypillisemmin maalaamattomaan kuin maalattuun puuhun. Yksi maalikerros ei kuitenkaan suojaa puuta tarpeeksi, vaan maalaamaton puu käsitellään yleensä pariin-kolmeen kertaan. Teollinen pohjamaalaus suojaa puuta rakennusaikana, mutta sen jälkeen suojakerrointa kasvatetaan vielä kahdella maalikerroksella. Parhaan suojan talosi puuosille saat, kun tilaat maalaustyön meiltä 18 kuukauden sisällä puuosien asentamisesta.

Huoltomaalauksella vanhastakin uudenveroinen

Huoltomaalauksella tarkoitetaan sellaisia maalaustöitä, jotka tehdään vanhan maalipinnan päälle tai vanha maalipinta korvataan uudella. Huoltomaalauksen ideana on ylläpitää ja palauttaa maalipinnan puuta suojaava vaikutus, joka on tärkeä puuosien käyttöikään vaikuttava tekijä. Huoltomaalauksen laiminlyönti on tyypillinen moka, joka altistaa jo kertaalleen pinnoitetun puun maalaamattoman puun ongelmille. Tällaisia ovat esimerkiksi kosteuden aiheuttama home ja lahovauriot sekä auringonvalosta johtuva harmaantuminen ja nukkaantuminen. Jatkuva kostuminen ja kuivuminen saattaa saada puun myös halkeilemaan herkemmin.

Viimeistään 7-10 vuoden kuluttua tiilitalon puuosien edellisestä maalauskerrasta on huoltomaalauksen aika. Läpikuultavilla tuotteilla käsitellyt pinnat suositellaan maalattavaksi jopa hieman useammin, noin 5 vuoden välein. Huoltomaalaus kannattaa tilata maalipintojen ollessa vielä ehjät, sillä ehjän maalipinnan uusiminen on huomattavasti vähätöisempää. Ehjän maalipinnan esikäsittelyksi riittää yleensä pelkkä pesu ja harjaus, mutta hilseilevän tai lohkeilevan maalipinnan päälle ei voi maalata. Jos maalipinta on rikkonainen, tulee se poistaa, jotta uusi pinnoite olisi kestävä ja siisti. Huolellinen pohjatyöskentely onkin avain onnistuneeseen huoltomaalaukseen.

Myös oikean maalityypin valinta vaikuttaa huoltomaalauksen onnistumiseen merkittävästi. Perusperiaatteena on, että huoltomaalaus tehdään samalla maalilla tai maalityypillä, jolla pinta on edelliselläkin kerralla käsitelty. Esimerkiksi öljymaalilla maalattu puupinta huoltomaalataan siis aina öljymaalilla. Oikean maalityypin tunnistaminen ei ole kuitenkaan ihan yksioikoista, ja vääränlaisella maalityypillä maalaamalla tulee usein heittäneeksi rahaa hukkaan. Siksi suosittelemmekin kääntymään huoltomaalauksessa ammattilaisen puoleen, jos homma ei ole satavarmasti hallussa.

Tiilitalon pesu ja maalaus pohjatöineen kuuluvat muiden maalaustöiden ohella Talonmaalaus Pron palveluvalikoimaan. Kun tilaat tiilitalon huoltomaalauksen Talonmaalaus Prolta, tarkastamme samalla seinät, kattorakenteet ja sadevesijärjestelmän mahdollisten korjauskohteiden varalta. Rempallaan olevat saumat on syytä tiivistää ja vaihtaa huonokuntoiset laudat ennen huoltomaalausta, jotta korjausjäljestä saadaan mahdollisimman huomaamaton. Talonmaalaus Pro on täyden palvelun remonttifirma, joten hoidamme tietysti myös tiilitalon korjaustyöt puolestasi.

Tiilitalon yksityiskohtien värinmuutoksella vanhasta saadaan uusi

Nykyään tiilitalon maalaustöiden kimmokkeena ovat yhä useammin esteettiset syyt. 70- ja 80-luvuilla rakennetut tiilitalot ovat monen mielestä tunkkaisen ja vanhanaikaisen näköisiä, mutta sen takia talosta ei suinkaan kannata luopua tai jättää ostamatta muuten miellyttävää kohdetta. Pelkkien puuosien maalaamisella tiilitalon ulkonäköä saadaan usein freesattua sen verran, että taloa on mukava katsella taas monta vuotta. Sokkelin, ikkunan karmien, otsalaudoitusten, ulko-ovien ja muiden yksityiskohtien maalauttamisella on yllättävän paljon vaikutusta tiilitalon yleisilmeeseen.

Onnistunut värimaailma saadaan aikaan hyvällä suunnittelulla ja visualisoinnilla. Kun muutetaan talon kivijalan tai puuosien värisävyä kokonaan toiseksi, kannattaa uusi värisävy valita huolellisesti ja julkisivun pääväri huomioiden. Esimerkiksi vanhan puna- tai keltatiilitalon ilmettä voidaan raikastaa maalaamalla tummat puuosat valkoiseksi. Kokeneet maalarimme ovat nähneet uransa aikana monenlaisia kohteita ja erilaisia tiilitalon muodonmuutoksia, joten me Talonmaalaus Prolla osaamme tarvittaessa myös vinkata sopivaa värisävyä.