Talon maalaus Helsinki – kokonaisvaltaiset maalauspalvelut maamme pääkaupungissa

Tilaa talon maalaus Helsingissä Talonmaalaus Prolta, jonka huikaisevan laajasta ja monipuolisesta palvelurepertuaarista löytyvät kaikki omakotitalojen, kerrostalojen ja kesämökkien maalauspalvelut! Maalaamme erilaiset talot niin ulkoa kuin sisältä, joten ota yhteyttä esimerkiksi julkisivumaalauksien tai sisäseinien maalausten tiimoilta. Talonmaalaus Prolta sujuvat luotettavalla ammattitaidolla myös kaikenlaisten kattojen maalaukset (eli niin pelti-, tiili-, huopa- kuin varttikattojen pinnoitukset), sisäkattojen tasoitukset ja maalaukset sekä erilaisten lattioiden maalaus- ja kunnostustyöt. Maalaamme myös erikoisomaamista vaativat pinnat keittiöistä, kylpyhuoneista ja saunoista. Kaikki maalausurakat onnistuvat osaamisemme sekä huolellisten pohjatöiden – kuten homepesujen, tapetinpoiston ja hionnan sekä tasoitusten – ansiosta. Maalipinnasta ei tule kaunista ja tasaista, jos alle jää likaa, ruuvin- ja naulanreikiä tai lommoja. Jätä siis talon tai taloyhtiön maalausurakka Helsingissä osaaviin käsiimme, ja keskity itse nauttimaan lopputuloksesta.

Aina kun maalaamme jotain kohtaa talosta, teemme kohteen yleisilmeen tarkastuksen täysin ilmaiseksi. Jos asiantuntijamme havaitsevat, että rakennus kaipaisi muitakin maalaus-, remontti- tai korjaustöitä, teemme hyvän tarjouksen kyseisistä urakoista. Talonmaalaus Pro tarjoaa kokonaisvaltaisia talon huolto-, remontti- ja korjauspalveluita niin Helsingissä kuin esimerkiksi Espoossa, Vantaalla, Sipoossa ja Porvoossa.

Kaikki talon sisä- ja ulkopintojen maalausurakat suoritetaan mitä kilpailukykyisimmin hinnoin, mutta yksityisasiakkaiden kannattaa silti ottaa ilo irti kotitalousvähennyksestä. Verohallinto myöntää kotitalousvähennyksiä eli suoraan ansiotuloista tehtäviä verovähennyksiä kaikenlaisista omakotitalon tai kesämökin remonttitöistä. Muistathan myös sen, että Talonmaalaus Pro tarjoaa monia joustavia vaihtoehtoja talon, rakennuksen sokkelin, katon ja asunnon sisätilojen maalausurakoiden maksamiseen. Joustavan rahoituksemme myötä voit maksaa kaiken kokoiset remontit pois omaan tahtiin.

Kokenut maalari Helsingissä on yhden yhteydenoton päässä – maalauspalvelumme suoriutuu kunnialla kaikenlaisista maalausurakoista

Kodin maalaustyöt vievät paljon aikaa omatoimiremontoijalta, joten kannattaa säästää vähät vapaapäivät johonkin vähemmän stressaavaan toimintaan, ja ottaa yhteyttä viiden tähden maalauspalvelu Talonmaalaus Prohon. Me maalaamme kaikki kodin pinnat kuntoon, joten käänny puoleemme Helsingissä niin julkisivumaalausten kuin kodin sisäpintojenkin maalausten tiimoilta. Talonmaalaus Pro suorittaa myös kuultomaalauksia sekä perinteisiä punamultamaalauksia ja keltamultamaalauksia. Siistiä jälkeä syntyy aina tasaisen varmalla tahdilla, joten maalausurakat ovat yleensä ohi muutamassa päivässä. Kokeneelta urakoitsijalta ei mene aikaa tunarointien korjaamiseen tai kimuranttien yksityiskohtien kanssa painimiseen, joten urakka on valmis yleensä huomattavasti nopeammin kuin itse tehden. Talonmaalaus Prohon on turvallista luottaa, sillä kaikilla meidän ammattilaisillamme on pitkä kokemus erilaisista maalausurakoista.

Talonmaalaus Pro tekee myös muut kiinteistön remontit ja perusparannustyöt Helsingissä. Palvelemme luotettavalla ammattitaidolla esimerkiksi peltikattojen, tiilikattojen ja huopakattojen korjauksissa. Lisäksi saat kauttamme timanttisen ammattilaisen esimerkiksi erilaisia kirvesmiestöitä sekä peltisepäntöitä varten – tilaa vaikkapa piipunpellitys! Asiantuntija löytyy myös erilaisiin sähkö- ja putkitöihin. Kaikenlaiset sisä- tai ulkoremontit saat siis yhdestä osoitteesta – räätälöidään yhdessä juuri sinun asunnollesi tai teidän taloyhtiöllenne sopiva remonttipaketti! Tarjoukseen sisältyy aina loppusiivous, joten asukkaille ei koidu ylimääräistä hommaa asunnossa tai tontilla tehdyistä maalaus- ja remonttitöistä. Arki sujuu remonttitöiden aikana aina mahdollisimman pienin häiriöin ja pääsee loppusiivouksen jälkeen jatkumaan heti normaalisti – tosin aiempaa raikkaammissa ja viihtyisimmissä puitteissa!

Talon ulkomaalaus Helsingissä suojaa rakenteet säältä ja kosteudelta

Talon ulkomaalaus Helsingissä kannattaa uusia säännöllisesti, yleisesti ottaen noin 10–15 vuoden välein. Oikea väli uusia talon ulkoseinien, eli julkisivun, maalaus riippuu luonnollisesti siitä, kuinka kulunut vanha maalipinta on. Maali suojaa ulkoverhoilun puupintaa säältä ja kosteusvaihtelun aiheuttamalta ”elämiseltä”, joten talon seinien huoltomaalaus vaikuttaa positiivisesti puurakenteen käyttöikään. Puuverhoilu voi kestää yli 70 vuotta, jos seinä suojataan räystäillä ja maalipinnalla. Erityisen pitkään kestävät sisämaassa ja tuulen suojassa sijaitsevien rakennusten ulkoseinät. Jos ulkoseinä on sateen ja sään pieksämä, on sen käyttöikä lyhempi. Onneksi maalattu puutalo kestää hyvin aikaa, sääilmiöitä ja katseita! Maalipinta pitää seinät puhtaina ja siisteinä, joten julkisivun maalauksella on monia hyviä puolia.

Talonmaalaus Pro suorittaa Helsingissä myös ulkokaton maalausurakat, joilla katto voidaan saada kestämään – materiaalista riippuen – 50–100 vuotta. Maalamaton peltikatto ruostuisi, jos sitä ei maalattaisi pariin otteeseen sen elinkaaren aikana. Ruostunut peltikatto haurastuu, ja sen alle voi päästä vettä aiheuttamaan laho- ja homevaurioita. Tiilikatto suojataan kertaluontoisen kattomaalauksen avulla pakkasrapautumiselta, ja huopakatto tai palahuopakatto auringon kuluttavilta UV-säteiltä. Peltikaton, tiilikaton ja huopakaton maalaus alkaa katon pesulla ja puhdistuksella sekä sammaleenpoistolla, jotta maali tarttuu hyvin kiinni.

Katon ja ulkoseinien maalaukseen on luontevaa yhdistää terassin maalaus sekä sokkelin korjaus ja maalaus. Sokkelin korjaus ja maalaus viimeistelee rakennuksen huolitellun ulkonäön, mutta sokkelin kuntoon kannattaa kiinnittää huomiota myös siitä syystä, että sillä on tärkeä tehtävä koko rakennuksen kannattelijana. Hilseilevä maali ja kalkkisuolot sokkelissa saattavat kieliä kosteusongelmista. Varsinkin silloin, jos rakennuksessa ei ole toimivaa salaoja- ja sadevesijärjestelmää, voi kosteus nousta maaperästä sokkeliin ja muihin rakenteisiin.

Talon, ovien ja ikkunoiden maalaus onnistuu Helsingissä myös talvella. Olipa ajankohta mikä hyvänsä, huolelliset pohjatyöt varmistavat sen, että lopputuloksesta tulee onnistunut. Ennen kuin seiniin suditaan uutta maalia, poistamme vanhan irtonaisen maalipinnan ja teemme tarvittaessa homepesun. Voimme myös uusia lahot ja huonokuntoiset puuosat, tai vaikka koko ulkoverhouksen.

Suojaa peltikatto, tiilikatto ja huopakatto, ja tilaa katon maalaus

Peltikaton, tiilikaton ja huopakaton maalaus vahvistaa rakennuksen katon rasituksensietokykyä ja pidentää näin katon käyttöikää Helsingissä. Peltikatto kestää säännöllisten huoltomaalausten avulla jopa puoli vuosisataa, sillä maali eristää ruostetta aiheuttavan kosteuden kattopelleistä. Ruoste tekee reikiä paksuimpaankin teräkseen, joten ruostetta vastaan kannattaa taistella. Tiilikatot saavat maalauksen avulla suojaa ja lisää käyttöikää, sillä kattomaalaus pienentää tiilien vedenimua. Vedenimun pienentäminen on olennaista, sillä sitä kautta vähennetään tiilien rapautumista. Jos tiilet imevät vettä, kärsivät ne pakkasrapautumisesta, sillä veden jäätyminen tiilessä murentaa tiilen rakennetta lopulta rikkoen tiilen. Huopa- eli bitumikatot saavat pinnoituksen uusimisen avulla lisää elastisuutta, jolloin vanhakaan huopakatto ei halkeile huoltotoimenpiteiden aikaisen päällä kävelyn tähden. Pinnoite suojaa kattohuovan myös auringon UV-säteiltä, mitkä kuluttavat kattohuovan materiaalia erityisen ankarasti.

Katon maalauksen hinta Helsingissä riippuu tietenkin siitä, mitä materiaali katto on ja kuinka iso maalattava pinta-ala on. Kattomaalaukseen on kustannustehokasta yhdistää erilaisia katon korjauksia, kattohuoltoja ja muita remontteja. Ennen maalaamista katto kuuluu aina pestä ja puhdistaa kaikista sammaleista sekä pinttyneestä liasta, ja lisäksi katto tiivistetään tarvittavilta osin. Tiilikatolta voi löytyä rikkinäisiä tiiliä, mitkä vaihdetaan uusiin, ja peltikatolla mahdollisesti jo olevat ruostevauriot käsitellään kuntoon. Mikäli huopakatolla on halkeamia, tiivistämme nekin. Jos kosteutta on jo päässyt katon alle, kunnostamme rakenteiden kosteusvauriot ja uusimme kastuneet eristeet.

Talon ulkoseinien, eli julkisivun, maalaus antaa puuverhoilulle suojaa säältä

Ulkoseinien (eli julkisivun maalaus) antaa uutta ja raikasta ilmettä joka rivitalolle, kerrostalolle, mökille ja omakotitalolle! Julkisivun maalaus kannattaa teettää mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään, joten ota yhteyttä ja kysy tarjous talon huoltomaalauksesta. Ulkoverhouksen ja ulkovuoren maalaus suojaa puuverhoilun säiltä ja kosteudelta, joten Helsingissä voi vierähtää jopa lähes sata vuotta ilman ulkoverhoilun uusimistarvetta. Talonmaalaus Pro maalaa luotettavasti kaikenlaisten rakennusten julkisivut, katot, sokkelit, terassit ja piharakennukset. Punamultamaalaus on se perinteinen tapa uusia kesämökin ja puutalon julkisivun maalaus – tilaat meiltä myös ammattitaitoisen puna- tai keltamultamaalauksen.

Jos kiinteistön ulkoseiniä tai julkisivua on samalla korjattava, on Talonmaalaus Pro silloinkin oikea osoite ottaa Helsingissä yhteyttä. Suoritamme myös täydelliset julkisivuremontit. Meidän tekemämme omakotitalon ja kesämökin kunnostus- ja perusparannustyöt voi vähentää omassa verotuksessaan, jolloin niistä tulee entistä halvempia. Remontin laajuudesta riippuen töiden loppusumma voi kotitalousvähennyksen avulla kutistua sadoilla, ehkä jopa tuhansilla euroilla! Maksuvaihtoehtojakin löytyy – julkisivuremontti tai julkisivun kunnostus voidaan maksaa esimerkiksi osamaksusopimuksella tai kauttamme tarjotulla joustavalla, matalakorkoisella rahoituksella.

Talonmaalaus ei ole täydellinen ilman sokkelin korjausta ja maalausta

Hilseilevä, lohkeillut maalipinta rumentaa sokkelin Helsingissä. Sokkelin korjaus ja maalaus viimeistelee talon julkisivun maalausurakan! Maalaamme tai pinnoitamme kaikkien kiinteistöjen sokkelit uuteen uskoon. Tarvittaessa teemme ensin sokkelin korjaukset, esimerkiksi sokkelissa esiintyvien halkeamien tiivistyksen. Näin sokkeli suojataan rapautumiselta ja kosteudelta. Yleensä kaivamme sokkelia hieman esiin maasta, millä varaudutaan maanpinnan mahdolliseen laskemiseen. Sokkelin maalaaminen ei vaikuta siihen, kuinka vedenpitävä kiinteistön sokkeli on. Kosteuden nousu maaperästä kohti rakennuksen perustuksia estetään toimivalla salaojajärjestelmällä ja rakennuksen seinustoilla olevilla maanpinnan kaadoilla. Salaojajärjestelmä toimii parhaiten, kun katolla on kunnollinen sadevesijärjestelmä. Ottamalla yhteyttä meihin saat kunnostettua tai asennettua myös vesikourut ja alastuloputket, mitkä vievät kaiken katolta alas tulevan kosteuden tarpeeksi kauas kiinteistön sokkelista ja perustuksista. Toimitamme sadevesijärjestelmät kaikkiin rakennuksiin Helsingissä, ja suoritamme niiden tarvitsemat huollot ja korjaukset.

Talonmaalaus Prolta onnistuu luontevasti myös valesokkelin maalaus. Valesokkelia tavattiin käyttää 1960–90-luvuilla. Valesokkelien käyttämine lopetettiin, koska sitä alettiin pitää riskirakenteena, vaikkakin löytyy myös toimivia valesokkelirakenteita. Hyvä salaojitus auttaa pitämään myös valesokkelirakenteen kuivana ja terveenä. Kysy lisää kaikista sokkeleihin liittyvistä asioista asiantuntijoiltamme.

Savupiipun ja hormin korjaus sekä maalaus saa piipun toimivaksi osaksi kattokokonaisuutta

Poikkeuksellisen kattavaan palveluvalikoimaamme Helsingissä kuuluu myös savupiipun ja hormin korjaus sekä maalaus. Piipun maalaus viimeistelee kattoremontin tai katon maalauksen, mutta se vaatii onnistuakseen kovan luokan asiantuntemusta ja kokemusta. Jotta piipun maalaus onnistuu, on osattava valita oikeat maalaustarvikkeet ja hallittava oikeat maalaustekniikat. Ihan ensimmäiseksi tarkastamme huolella piipun kunnon. Savupiippua tai hormia on ehkä jollain lailla korjattava, ennen kuin sitä kannattaa alkaa maalata. Talonmaalaus Pro muuraa tai pinnoittaa kaikenlaiset piiput Helsingissä tottunein ottein. Savupiipun pinnoitus eli massaus korjaa hormiin rapautuneet kolot, ja tulisijan käyttäminen on jälleen turvallista. Piipun hormi rapautuu, jos hormin sisään pääsee kosteutta, siksi suosittelemme suojaamaan piiput piipunhatulla ja kattopeltisepän erikoisammattitaitoa vaativilla piipunpellityksillä. Kun korjaamme omakotitalon tai mökin piippua, tarkastamme tarpeen korjata myös aluskatetta. Aluskatteen tulisi olla nostettu piippua vasten, jotta se suojaisi katon rakenteita kastumiselta siinä tapauksessa, että piipun juuren tiivisteet haurastuvat ja alkavat vuotaa. Piipun juuri on niitä tyypillisimpiä paikkoja kattovuodoille, siksi piipun juuren tiivisteet ja piipun sekä vesikatteen liitoksen tiivistävä piipunjuuripellitys on syytä usein tarkastaa. Uusimalla haurastuneet tiivisteet ja korjaamalla vääntyneet suojapellitykset vältetään monet katon läpivienneistä alkunsa saavat kattovuodot Helsingissä.

Ikkunoiden ja ovien maalaus talon maalauksen yhteydessä tai erillistyönä

Ikkunoiden ja ovien maalaus voidaan tilata Talonmaalaus Prolta erillistyönä, tai yhdistää talon ulkoseinien tai katon maalaukseen. Ikkunoiden sekä ulko-ovien ja sisäovien maalaus on kuitenkin kustannustehokkainta yhdistettynä muihin talon maalaus- ja remonttiurakoihin. Ottamalla Helsingissä yhteyttä meihin saat koko rakennus kerralla ehostettua ja päivitettyä.

Ikkunapuitteiden, ikkunakarmien ja ikkunapokien maalaus tilataan usein vasta sitten, kun vaurioita on jo päässyt syntymään. Huoltomaalaus auttaisi ikkunanpuitteita pysymään siisteinä ja hyväkuntoisina, sillä maalipinta suojaa puuosia säältä ja kosteuselämiseltä. Ikkunoihin ilmestyy vaurioita yleensä puitteen ja karmin alaosaan, mihin sadevesi voi imeytyä valuessaan pitkin lasia. Jos kittaus kovettuu tai irtoaa, pääsee sadevesi kitin ja lasin väliin. Vesi voi päätyä sisään ikkunanpuitteeseen myös auenneista nurkkaliitoksista, joten ikkunoiden maalaus- ja kunnostustarve on hyvä varmistaa usein. Mikäli puitteet halkeilevat, hilseilevät tai ovat nukkaantuneita, ei muuta kuin ota yhteyttä Talonmaalaus Prohon! Kunnostamme ikkunanpuitteet ja vaihdamme lahonneet osat, tehden samalla kenties tarvittavat rakenteelliset muutokset.

Ulko-oviakin koettelee kosteus, sekä roiskeveden että sadeveden muodossa. Vesi päässee sisään rakenteeseen vaakaliitoksista tai kittauksista, jos ovessa on akkuna. Korjaamme ja maalaamme Helsingissä kaikenlaiset ulko-ovet. Kunnostamme ja piristämme uudella maalipinnalla myös väliovet! Tylsänväristen väliovien maalaaminen antaa kotiin edullisesti uutta ilmettä. Vanhoissa väliovissa saattaa olla myös pintavaurioita tai niiden maalipinta voi olla kulunut. Aina ei ole pakko ostaa uutta, sillä vanhojen ovien tasoitus ja uusi maalipinta saavat suorastaan ihmeitä aikaan – kokeile, jos et usko.

Tilaa käsin tehty julkisivupesu Talonmaalaus Prolta

Julkisivupesu on olennainen osa kiinteistön huoltoa, sillä se pidentää ulkoseinien elinikää. Ulkoseinien pesu estää lian pinttymisen pintamateriaaliin suojaten seiniä samalla ilmansaasteilta ja sammal- sekä sienikasvustoilta. Paras hyöty seinien siistinä ja pitkäikäisenä pitämisessä saavutetaan pesettämällä julkisivut Helsingissä 5–10 vuoden välein. Talonmaalaus Pron ammattilaiset eivät koskaan käytä talojen julkisivujen pesussa, vaan suorittavat pesutyöt rakennukselle hellävaraisena käsityönä. Seinät pestään sopivilla pesuharjoilla ja biohajoavalla huoltopesuaineella, ja kaikki rakennuksen vieressä sijaitsevat marjapensaat ja ruusupuskat suojataan tarvittavilta osin.

Julkisivupesun yhteydessä suoritamme mielellämme muitakin julkisivutöitä. Likaisten vesikourujen puhdistus on tärkeää, sillä roskien tukkimat vesikourut eivät ohjaa sadevesiä riittävän kauas kiinteistöstä, vaan räystäs voi alkaa vuotaa. Silloin kastuvat sekä puuseinät, otsalaudat ja räystäslaudat, että pahimmillaan myös kiinteistön perustukset. Suoritamme kaikki ennaltaehkäisevät kattotyöt tai jo aiheutuneiden vahinkojen korjaamisen, kuten huonokuntoisten vesikourujen ja otsalaudoitusten uusimisen. Voimme yksin tein pestä ja maalata myös katon, tai kunnostaa ja uusia muita huonokuntoisia puuosia; esimerkiksi nurkkalaudat, vuorilaudat tai ulkoverhouslaudoitukset. Talonmaalaus Pro suorittaa kaikenlaiset remonttityöt Helsingissä edullisella hinnalla mutta erinomaisella laadulla, joten ota rohkeasti yhteyttä!

Talon homepesu ja homeenpoisto ympäristöystävällisesti

Talon homepesu Helsingissä puhdistaa talon kosteissa ja otollisissa olosuhteissa silmin näkyviksi homekasvustoiksi kehittyneistä homeitiöistä. Mitä kosteammat olosuhteet ja huonompi ilmanvaihto, sitä enemmän vaivaa homekasvustoista alkaa olla. Etenkin likaiselle maali-, puu- tai kiviainespinnalle voi alkaa tulla hometäpliä. Räystäänaluset, avokuistit ja runsaiden kasvustojen suojaamat ulkoseinät alkavat homehtua erityisen herkästi. Homeinen seinä saadaan puhtaaksi käsin tehdyllä homepesulla. Tilaa Talonmaalaus Pro Helsinkiin suorittamaan homeenpoistoa ulkoseinistä ja -pinnoista, niin seinä on pian taas siisti ja puhdas.

Kesämökin, omakotitalon tai rivitalon homepesu tehdään aina käsipesuna. Pehmytharjapesu on painepesuripesua turvallisempi ja hellävaraisempi metodi. Pesuharjojen lisäksi käytämme ympäristöystävällistä ja biohajoavaa homeenpoistoainetta. Emme kuitenkaan jätä suojaamatta seinän lähellä olevia istutuksia.

Seinään ei jää itiökasvustoa, ja se voidaan nyt suojata uudella maalipinnalla. Kannattaa maalauttaa samalla myös katto tai ikkunanpuitteet, ehkä myös sokkeli, terassi ja ulko-ovi. Talonmaalaus Pro laittaa kuntoon myös kaikki sisätilojen pinnat keittiön lattiasta saunan kattoon, joten kerro kaikista kodin remonttitarpeista, jotta voimme räätälöidä juuri sinulle sopivan tarjouksen Helsingissä!

Katto kuntoon katon pesun, katon puhdistuksen ja sammaleenpoiston avulla

Katon pesu, puhdistus ja sammaleenpoisto kuuluvat myös Talonmaalaus Pron palveluvalikoimaan Helsingissä. Olemme katon kunnossapitotöiden vankkumaton ammattilainen, jolta kannattaa tilata niin peltikaton, tiilikaton kuin huopakatonkin pesu ja puhdistus sekä suojakäsittely. Kattopesu poistaa kaiken pinttyneen lian, ja sen jälkeen voidaan suorittaa katon maalaus tai suojapinnoitus. Suojapinnoitettu tiilikatto kestää Helsingissä lähemmäs sata vuotta, ja pelti- tai bitumikatotkin saa pinnoitettuina kestämään noin 50 vuotta. Mikäli katon saumauksissa, läpivienneissä tai liitoksissa ilmenee jotain korjattavaa, laitamme asiat yksin tein kuntoon. Tiivistämämme katto ei vuoda pesun tai sateiden aikana! Tiilikaton korjaaminen useimmiten rikkinäisten tiilien vaihtoa ja aluskatteen korjaamista, kun taas huopakaton reiät korjataan yleensä paikkapaloilla. Peltikatossa olevat reikiä voidaan paikata ja tiivistää, mutta tavallisesti suosimme reikäisten kattopeltien vaihtoa pitkäkestoisesti luotettavan lopputuloksen aikaansaamiseksi.

Sammaleenpoisto suoritetaan riskialttiin painepesuripesun sijaan sammaleentuhokäsittelyllä, eli tarkoitusta varten suunnatuilla kemikaaleilla. Näin kate ei vaurioidu sammaleentuhokäsittelyn takia, eikä katteeseen jää itiöitä ja sammalten juuria, joista sammaloituminen voisi pian alkaa uudestaan. Työssä käyttämämme sammaleentuhoaineet ovat biohajoavia, mutta suojaamme silti kaikki lähistöllä olevat istutukset tarvittavilta osin.

Jatkossa katto pysyy siistinä ja sammaleettomana, kun poistamamme siltä kaikki roskat kaksi kertaa vuodessa. Tiilikaton harjaus käsityönä tehtynä on hellävarainen kattohuolto, mikä hidastaa tiilikaton rapautumista. Kun putsaamme kattoa, tarkastamme samalla tiilikaton ehjyyden ja tiiviyden. Tarkastamme myös peltikatot ja bitumikatot niitä siivotessamme, ja suoritamme kenties tarpeen olevat kattokorjaukset. Peltikatolta, tiilikatolta sekä huopakatolta voidaan poistaa irtonaiset roskat ja nuoret sammaleet myös ilmapuhalluksella. Katon säännöllisen puhdistuksen viimeistelee vesikourujen puhdistus – näin sade- ja sulamisvedet ohjautuvat säntillisesti tarpeeksi kauas rakennuksesta.

Sisäseinien maalaus ja muu talon sisämaalaus Helsingissä Talonmaalaus Prolta

Myös talon sisämaalaus sujuu Helsingissä luontevasti ja luotettavasti, kun asialla on Talonmaalaus Pro. Maalaamme kaikki kodin pinnat alkaen sisäkatoista ja sisäseinistä päättyen lattioiden maalaamiseen. Lattiat saavat maalauksen avulla uutta ilmettä ja suojaa niihin kohdistuvalta kovalta käytöltä. Talonmaalaus Prolta onnistuvat myös epätavallisemmatkin maalaustyöt, kuten kylpyhuoneen kaakeli- ynnä muiden pintojen maalaus, takan ja palomuurin maalaus sekä saunan maalaus. Keittiöremontista selviää edullisemmin, kun keittiön kaapinovet maalataan niiden uusimisen sijaan! Myös välitilan laatat voidaan maalata, samoin keittiön eri tasot. Talonmaalaus Pro taitaa myös kaikenlaiset tapetointityöt sekä laatoitukset ja kaakeloinnit. Tapetointi onnistuu rypyittä ja ilmakuplitta, kun pohjatöihin ja viimeistelyyn kiinnittää yhtä suurta huomiota kuin vuotien kohdistamiseen ja kiinnittämiseen. Ota yhteyttä, niin laitetaan Helsingissä sijaitsevan asuntosi keittiö, kylpyhuone, sauna, makuuhuone ja oleskelutilat uuteen uskoon!

Sisäkaton, seinien ja lattian maalaus freesaa asunnon ilmeen kertaheitolla

Sisäkaton, seinien ja lattian maalaus on pieni pintaremontti, millä vaikutetaan suuresti asunnon yleisilmeeseen, viihtyisyyteen ja houkuttelevuuteen. Kodin sisämaalauksissa käytämme miltei hajuttomia ja nopeasti kuivuvia maaleja. Sisäseinien maalauksissa voi käyttää mielikuvitusta! Erikoismaalien avulla kaikkiin kodin seiniin voidaan loihtia kuvioita tai vaikka korostuksia. Himmeä vai kiiltävä maalipinta – asiakas päättää, me toteutamme tasokkaat maalaustyöt! Keittiön seiniin kannattaa valita maali, mikä kestää roiskeita ja pyyhkimistä, ja myös eteisessä on otettava tämä huomioon. Kostean tilan maaleja kannattaa varmuuden vuoksi käyttää myös wc-tiloissa ja kodinhoitohuoneissa. Autamme valitsemaan juuri oikean tyyppisen maalin kuhunkin tilaan.

Sisäkaton maalaus toteutetaan Helsingissä useimmiten himmeillä tuotteilla, jotta valaistuksesta ei aiheutuisi heijastumia. Vaalea maali tai lakka katossa saa huoneen vaikuttamaan avarammalta ja valoisammalta. Kun maalaamme sisäkattoa, huolehdimme siitä, etteivät maaliroiskeet sotke seiniä, muita pintoja tai huonekaluja. Kahteen otteeseen uusittu sisäkaton maalaus ja huolelliset pohjatyöt varmistavat tasaisen laadukkaan lopputuloksen. Pohjatöinä suoritamme sisäkaton pinnan pesun ja tasoituksen, ehkä myös katon oikaisun. Suihkutilan kattoon valitaan erityinen, kosteisiin tiloihin sopiva maali, ja paneelikaton maalaus vaatii sekin erityismaalia. Maali saadaan tarttumaan kattopaneeleihinkin huolellisten pohjatöiden avulla, eikä meille tuota vaikeuksia rapatun sisäkatonkaan maalaus.

Talonmaalauksen ammattilaisen suorittama lattian maalaus tekee kuluneesta, naarmuuntuneesta ja tummuneesta lattiasta taas uudenveroisen. Elämisen jäljet ilmestyvät kodin pinnoista nopeiten yleensä juuri lattiaan, ja siitä ne huomaa heti jokainen kriittinen tarkastelija. Olipa kyseessä puu- tai betonilattia, muovimatto tai kipsitasoitettu lattia, tilaa Talonmaalaus Pro sitä kunnostamaan ja maalaamaan!

Lattian maalaus meiltä lattiamateriaalista riippumatta

Lattian maalaus on nopea ja kustannustehokas tapa saada asunto näyttämään siistiltä, raikkaalta ja kutsuvalta. Puulattian maalaus saa puulattian kestämään vuosikymmenestä toiseen, joten se kannattaa suojata. Talonmaalaus Pro toteuttaa Helsingissä niin puulattioiden ensimaalauksia kuin huoltomaalauksiakin, sekä lakattujen puulattioiden maalauksia. Puulattia voidaan suojata myös öljyämällä, vahaamalla tai lakkaamalla – mieluiten kuitenkin heti lattian asennuksen jälkeen. Mikäli puulattia suojataan maalaamalla, antaa telamaalaus tasaisimman lopputuloksen. Pensseleillä saadaan aikaan luonnollisempi ja vivahteikas pinta. Huoltomaalauksen yhteydessä me aina puhdistamme, hiomme ja tasoitamme puulattian.

Parketin maalaus alkaa sekin hiomisella. Laadukas maali kiinnittyy hyvin juuri hiottuun, tasaiseen pintaan, ja parketti kestää mainiosti koiran kynsiä, kengän pohjissa sisälle kulkeutuvaa hiekkaa ja huonekalujen siirtelyä. Puukuvio jää näkyviin, jos parketti vahataan tai lakataan maalaamisen sijaan. Talonmaalaus Prolta luonnistuu myös niin lautalattian, laattalattian, betonilattian kuin laminaattilattiankin maalaus. Tiesithän, että myös muovimatto voidaan maalata? Maali ei ala kuoriutua tai hilseillä muovimatossa, kun se ensiksi puhdistetaan hyvin kaikesta rasvasta ja liasta. Aivan kaikkia muovipintoja ei voi maalata, mutta kannattaa aina kysyä ja jättää asia ammattilaisen selvitettäväksi. Vanhaan kylpyhuoneeseen saa edullisesti uutta ilmettä maalauttamalla muovitapetit, tai uusimalla ne. Meiltä sujuu taidokkaasti myös seinän ja lattian laatoitus, ja myös lattialaminaatin asentamis-, uusimis- ja vaihtopalveluista kannattaa pyytää tarjous. Asennamme ja uusimme myös jalkalistoitukset, joten kaikki lattioiden kunnostuspalvelut saatte Helsingissä kätevästi samasta paikasta!

Keittiön pintojen uusiminen voidaan korvata keittiön maalauksella

Keittiön maalaus Helsingissä alkaa tietenkin huolellisilla pohjatöillä, sillä keittiön eri pinnoilta löytyy varmasti jonkin verran rasvaa. Kokatessa roiskuu, joten suosittelemme valitsemaan keittiön lattian ja seinien maalaukseen pesua ja pyyhkimistä kestävän maalin. Kerromme mielellämme eri maalilaaduista. Joissain on mukana jo valmiiksi homeenestoainetta!

Keittiökaappien maalaus auttaa säästämään keittiöremontin kuluissa. Kaappeja tai kaapinovia ei kannattane vaihtaa, jos ne ovat ihan mukiinmenevässä kunnossa. Kaappien ja kaapinovien maalaus piristää vanhat kaapit, ja samalla ovista tulee tasoitettua kaikki pienet kolhut ja naarmut. Ensin ovet irrotetaan saranoiltaan ja niistä poistetaan vetimet. Sitten seuraa tasoitus ja tartuntapohjamaalikäsittely, minkä jälkeen oviin vedetään uusi maalipinta joko maaliruiskulla tai teloilla.

Keittiön lattian, seinien ja sisäkaton sekä keittiönkaappien maalaus viimeistellään välitilan ja tasojen maalauksella. Välitilassa on useimmiten laattoja, joille valitsemme yhdessä sopivan värisen, laatta- ja kaakelipinnoille sopivan maalin. Välitilaan voidaan laittaa toki jotain muutakin kuin laattoja, esimerkiksi lasilevyllä suojattu tapetti. Käsittelemme, maalaamme ja tasoitamme myös kaikki keittiön tasot Helsingissä. Viimeistelty keittiö on viihtyisä paikka kokata, tiskata tai viettää aikaa ruoka-aikojen ulkopuolellakin!

Kylpyhuoneen ja saunan maalaus avartaa ja raikastaa pesutilat

Kylpyhuoneen ja saunan maalaus ei ole tehtävissä samoilla maaleilla kuin muiden sisätilojen maalaus, sillä kosteisiin tiloihin tulee valita erikoismaalit. Valitsemme siis kylpyhuoneen katon, lattian ja seinien maalaukseen maalit, mitkä kestävät roiskevettä, mutta kuitenkin hengittävät. Jos maali ei ole hengittävä, alkanee kosteus muhia seinä- ja maalipintojen välissä. Kylpyhuoneen katto kannattaa maalata ihan ensimmäisenä, jotta ei tarvitsisi varoa maaliroiskeiden sotkevan lattioiden ja seinien uutta maalipintaa. Talonmaalaus Pro on luottokumppanisi kylpyhuoneremonttiin silloinkin, kun haluat laatoittaa lattian ja kaakeloida seinät. Mikäli seinä on jo kaakeloitu, tuunaa vanhojen kaakeleiden maalaus ja pinnoitus kylpyhuoneen nopeasti ja edullisesti esittelykelpoiseksi. Toimitamme paikan päälle Helsinkiin myös parhaat sähkö- ja putkialan ammattilaiset, jotka laittavat kuntoon esimerkiksi kylpyhuoneen ilmanvaihdon. Huippuimuri varmistaa kosteuden poistumisen ja rakenteiden säilymisen kuivana, ja huippuimurin vaatimasta läpiviennistä tulee taatusti tiivis, kun se asennetaan kovan luokan ammattilaistemme toimesta.

Saunakin saadaan upeaan kuntoon, kun maalaamme tai käsittelemme saunan seinät ja lauteet Helsingissä. Saunaan on valittava ihan omat, kuumuutta ja kosteutta kestävät maalit, öljyt, petsit ja saunavahat. Mustaksi vahattu sauna on komea, hieman savusaunamaista tunnelmaa henkivä ilmestys. Jos taas puukuvio viehättää, kannattaa lauteet käsitellä esimerkiksi parafiiniöljyllä. Suorittamamme parafiiniöljykäsittely vähentää lian ja kosteuden imeytymistä lauteisiin, eli pidentää lauteiden käyttöikää.

Saunan koolaus varmistaa ilman kiertämisen saunarakennuksen tai -tilan rungon sekä pintarakenteiden välissä. Tilaa meiltä saunaremontti, niin koolaamme saunan katot ja seinät, ja toteutamme saunan millintarkan paneloinnin – joko vaaka- vai pystypanelointina.

Takan kunnostus ja maalaus tekee takasta turvallisen ja kauniin

Takan maalaus uudistaa vanhan takan tai leivinuunin! Takan pintaan tarttuu vuosien kuluessa likaa, rasvaa ja nokea, mitä ei saa millään irti. Takka menettää loistonsa, kun vanha rappaus tai maali kuluu pois, ja kulahtanut takka vaikuttaa negatiivisesti koko asunnon yleisilmeeseen. Takka on kuitenkin kunnostettavissa Helsingissä varsin kohtuullisilla kustannuksilla – ota yhteyttä Talonmaalaus Proho, niin saat tarttumisen arvoisen tarjouksen vanhan takkasi raikastamisesta! Maalaamme niin tiilitakat, rapatut takat kuin vuolukivitakatkin.

Ennen takan maalaamista takka kannattaa kunnostaa. Talonmaalaus Pro hoitaa takan korjauksen, pinnoituksen ja rappauksen luotettavalla ammattitaidolla, mikä on hankittu koulutuksen ja pitkän kokemuksen myötä. Takan korjaus parantaa paloturvallisuuttakin – huonokuntoista takkaa ei kannattaisi itse asiassa lainkaan käyttää. Takan rappaamiseen valitsemme oikeanlaiset materiaalit, mitkä suojaavat takan pintaa lämpötilavaihteluilta. Vielä ennen takan maalaamista poistamme vanhan maalinpinnan, ja maalaamme takan pohjamaalilla, jotta lopullinen maalikerros pysyy hyvin kiinni. Yksin tein voimme laittaa kuntoon palomuurin. Korjaamme siinä mahdollisesti olevat halkeamat, pesemme vanhan pinnan ja poistamme vanhat maalit, ja lopuksi kaunistamme palomuurin uudella, kauniilla maalikerroksella. Tarkastamme myös tarpeen korjata savuhormia tai piipunpellityksiä Helsingissä. Savuhormissa saattaa olla halkeamia, mitkä on kunnostettava pinnoittamalla hormi. Hormin pinnoitus varmistaa, etteivät kipinät tai savukaasut pääse karkuun hormin halkeamista. Korjaamiemme, asentamiemme tai uusimiemme pellityksien avulla hormi saa kaipaamaansa suojaa kosteudelta ja kosteuden aiheuttamalta pakkasrapautumiselta. Kosteus pysyy poissa hormista vieläkin paremmin, kun asennamme piipunhatun paikalleen. Talonmaalaus Pro hoitaa myös piippujen maalaukset ympäri pääkaupunkiseutua.

Portaiden maalaus tekee portaiden nousemisesta yhtä juhlaa

Portaiden maalaus auttaa pitämään niin sisä- kuin ulkoportaat siisteinä ja hyväkuntoisina. Maalaamme myös kerrostalojen rappukäytävät kaikkialla Helsingissä. Oikeanlainen maali avartaa rappukäytävää, suojaa portaita jatkuvalta käytöltä ja auttaa pitämään seinäpinnat puhtaina. Talonmaalaus Pro tarjoaa kattavia portaiden, portaikkojen ja rappukäytävien remontteja kaiken kokoisille taloyhtiöille, yhdistyksille, yrityksille ja yksityisasiakkaille, joten ota yhteyttä vaikka heti ja pyydä tarjous portaiden maalaamisesta!

Sisäportaiden maalaus mahdollisimman vaaleilla värisävyillä tekee portaikosta valoisan ja avaran tuntuisen. Portaat on yleensä tehty männystä, mikä tuppaa tummumaan ajan kanssa. Tammi on vielä parempi porrasmateriaali, mutta samalla myös hintavampi. Mänty- tai tammipinta saa suojaa pikkukiviltä ja muilta rasituksilta säännöllisin väliajoin uusitulla maalipinnalla. Samassa yhteydessä kannattaa maalauttaa ja kunnostuttaa myös portaiden kaiteet yhtenäisen ja viimeistellyn ilmeen aikaansaamiseksi.

Ulkoportaita kuluttavat kengät, nastat, jäähakut, sepeli, kosteus ja ties mikä. Ulkoportaiden suojaaminen maalilla saa ulkoportaat kestämään pidempään eri rasituksia, ja vähentää samalla lian kiinni tarttumista portaisiin. Ulkoportaiden maalausurakka alkaa portaiden kunnostamisella, vanhan pinnoituksen poistamisella, pinnan hiomisella ja kolojen sekä naarmujen tasoittamisella. Tarvittaessa uusimme ulkorappuset kokonaan, tai vaihdamme vaikka tilaa vievät suorat portaat kierreportaisiin.

Kaikkien sisätilojen tapetointi Helsingissä

Jätä tapetointi Helsingissä Talonmaalaus Prolle, niin seinien tapetointi onnistuu ilman ilmakuplia, väärin kohdistettuja kuvioita tai sinne tänne roiskinutta liisteriä. Minkään seinän, mutta etenkään betoniseinän tapetointi ei ole läpihuutojuttu! Epätasainen pinta täytyy ensin tasoittaa, jotta tapetti voidaan liisteröidä tasaisesti sen pintaan. Häivytämme betoniseinän epätasaisuudet ja rosoisuudet tasoittamalla seinän. Yleensä myös pohjamaalaamme seinän, jotta lopputulos on varmasti kuin suoraan alan oppikirjasta.

Kipsilevyseinän tapetointi onnistuu aloittamalla urakka kipsilevyjen ja varsinkin kipsilevyjen saumakohtien tasoittamisella. Levyjen kiinnitysruuvit häivytetään kiertämällä ruuvit hieman syvemmälle ja käyttämällä asiaankuuluvaa tasoitetta. Talonmaalaus Pro tapetoi myös lastulevyseinät. Asiakas saa päättää, tasoitammeko samalla lastulevyseinän raot, sillä joidenkin mielestä rakojen näkyminen kuuluu asiaan.

Maalattava tapetti sopii vaihtelunhaluisille. Mikäli kissat ovat repineet tapettia tai tapetissa on muita vaurioita, kuten hiirenkorvia, on paras poistaa tapetti ja korvata se uusilla tapettivuodilla. Tapetin asennus kannattaa jättää alan ammattilaiselle, koska vanhan tapetin poisto on viheliäistä, eikä uuden tapetin asennus useinkaan suju sen jouhevammin. Uuden tapetin ja sotkuisen liisterin kanssa pelleily vie monen omatoimiremontoijan hermot. Varsinkin kuviotapettien kohdistaminen on haastavaa. Meidän ammattilaisillemme on roppakaupalla kokemusta sekä oikeat työvälineet, joiden avulla kaikenlainen pintaremontti Helsingissä sujuu suunnitelmien mukaan.

Lattian, sokkelin ja sisäpintojen tasoitetyöt Talonmaalaus Prolta

Kaikenlaiset maalausurakat Helsingissä alkavat huolellisilla pohjatöillä, kun asialla on talonmaalauksen ammattilainen nimeltä Talonmaalaus Pro. Tilaat meiltä kaikenlaiset tasoitetyöt myös Espooseen, Vantaalle tai Sipooseen! Sisäseinien maalaus tai tapetointi alkaa yleensä naulan- tai ruuvinjälkien tasoittamisella. Laasti voidaan levittää joko lastalla tai telalla. Joskus seinä niin sanotusti ylitasoitetaan, joskus vain kittaamme ruuvinreiät umpeen. Tasoitamme niin kipsilevyseinät kuin kivi- ja betoniseinätkin. Kipsilevyn tasoitus voidaan tehdä ylitasoittamalla tai paklaamalla kolhut ja saumaamalla levyt – siihen käytetään sekä tasoitetta että erityistä saumanauhaa. Betoniseinän tasoitus alkaa betoniseinän hiomisella, jatkuu ylitasoituksella ja päättyy hiomiseen vielä kertaalleen. Myös kiviseinän tasoitukseen kuluu aikaa, mutta lopputulos on aina kaiken vaivan väärti. Maalattava tiiliseinä tasoitetaan kuituvahvisteisella laastilla tai tiilitasoitteella, mitä tarvitaan monta kerrosta.

Yksi mahdollinen metodi on tasoitetapetti, jos kipsilevyjen päällystykseltä ja seinän ylitasoitukselta halutaan välttyä. Tasoitetapetti sopii rapattujenkin seinäpintojen tasoittamiseen, peittäähän se epätasaisuudet, halkeamat, ruuvinreiät ja muut ongelmakohdat. Tasoitetapetti kiinnittyy seinään ilman ilmakuplia, kun asialla ovat asiantuntijamme. Tasoitetapetin kuivuttua voidaan sen päälle vetää maali tai haluttu tapetti.

Lattian tasoitus aloittaa myös lattian maalauksen, sillä kolhut, lommot ja naarmut pitää saada peittoon laadukkaan lopputuloksen varmistamiseksi. Lattiaan voidaan tasoittamalla loihtia myös oikeanlaiset kallistukset. Tasoitamme ja maalaamme kaikenlaiset lattiat Helsingissä, mutta ihan ensiksi lattiasta on poistettava kaikki lika ja liima sekä aiempi päällyste. Mahdolliset vuodot tulevat samalla tiivistettyä, ja puulattiat hiottua. Tarpeen vaatiessa kiinnitämme tai vaihdamme puulattian heikkokuntoiset laudat.

Tasoitusta ja rappausta kaipaa myös rakennuksen sokkeli. Sokkelin tasoitus ja maalaus viimeistelee vastamaalatun talon yleisilmeen, mutta sokkeliin kannattaa kiinnittää huomiota senkin takia, että sokkelin kunnolla on merkitystä eri rakenteiden kunnossapysymisen kannalta. Sokkeli kannattelee koko kiinteistön painoa sekä yhdistää perustukset, alapohjan ja seinät. Jos sokkelissa on runsaasti valkoista kalkkisuoloa, voi se kertoa kosteusvaurioista, ja rakennuksen tilanne vaatii tarkempaa selvittelyä. Sokkelin kolot on luonnollisestikin tukittava, jotta raudoitukset eivät ala ruostua, eikä sokkeliin pääse rapautumista aiheuttavaa vettä. Lopuksi tasoitettua sokkelia kaivetaan vähän esiin, ja se maalataan nätiksi.

Talonmaalaus Pro maalaa kaiken mökeistä kerrostaloihin

Talonmaalaus Pro sopii joka rakennuksen maalausurakoihin Helsingissä ja muualla pääkaupunkiseudulla. Maalaamme rintamamiestalot ja omakotitalot, kesämökit, luhtitalot, kerrostalot, autokatokset, leikkimökit ja rantasaunat… lista on miltei loputon. Maalattu ulkoseinä ja julkisivu kestää hyvin säitä ja ikääntymisen mukanaan tuomaa kulumista. Puuverhoilu voi kestää jopa satakunta vuotta, kun se maalataan tunnollisesti. Julkisivupesukin riittää monesti parantamaan kiinteistön houkuttelevuutta, vaikkapa pääkaupunkiseudun asuntomarkkinoilla. Homepesu poistaa pinnasta kaikki homepilkut ja -itiöt. Myös katto kannattaa samalla pestä sammaloitumisen ja lian pinttymisen estämiseksi. Katolle jo ilmaantuneet sammaleet saadaan katoamaan ympäristöystävällisillä mutta tehokkailla sammaleentuhoaineilla.

Katotkin kannattaa maalauttaa Helsingissä Talonmaalaus Prolla. Tiilikatto saa uutta väriä pinnoitteen uusimisen avulla, eikä siinä kaikki, sillä kattomaalaus suojaa sitä sekä sammaloitumiselta että pakkasrapautumiselta. Pinnoitetut betonitiilet eivät enää ime vettä, jolloin tiilet eivät ole vaarassa halkeilla talvipakkasilla. Savitiilikattoja ei lainkaan pinnoiteta tai maalata, vaan ne saadaan hylkimään vettä käsittelemällä ne emäspitoisella suoja-aineella. Peltikaton maalaus ehkäisee kattopeltien ruostumista, mikä on peltikatolle vakava uhka. Ruosteinen kattopelti voi reikiintyä ja alkaa vuotaa, joten peltikatto kannattaa ruosteen ehkäisemiseksi säännöllisesti puhdistaa, pestä ja maalta. Liukas pinta hylkii tehokkaasti myös likaa, joten Talonmaalaus Pron suorittamat kattomaalaukset pitävät peltikaton helppohoitoisena ja vain vähillä elinkaarikustannuksilla selviävänä. Säännöllisesti maalatulle peltikatolle kertyy ikää jopa 50 vuotta. Huopa- eli bitumikatotkin toimivat paremmin ja kestävät pidempään, kun ne pinnoitetaan kertaalleen. Huopakattopinnoite pitää katteen joustavana ja rasituksensietokykyisenä, sekä saa sen sammaloitumaan vähemmän.

Talonmaalaus Pro maalaa myös kaikki asuntojen sisätilat. Maalaamme ammattitaidolla kaikki kodin sisäpinnat katosta lattiaan – niin olohuoneet, makuuhuoneet, kovalla kulutuksella olevat keittiön pinnat kuin kosteat tilatkin. Meihin on turvallista luottaa myös kylpytilojen ja saunan maalauksissa sekä takan tai palomuurin maalauksissa. Mikäli peittävä maalipinta ei sovi tyyliisi, tiedustele Talonmaalaus Prolta lattian vahaamisesta, saunan petsauksesta tai vaikka kuultomaalauksista. Tästä osoitteesta tilaatte myös laatoitus- ja tapetointiurakat. Remontit voi maksaa joustavasti esimerkiksi osamaksulla tai matalakorkoisella rahoituksellamme, ja aina kannattaa muistaa mahdollisuus myös kotitalousvähennykseen!

Omakotitalon maalaus osa järkevää kiinteistön kunnossapitoa

Omakotitalon maalaus alkaa ulkoseinien puhdistuksella, hiomisella, vanhan maalipinnan poistolla ja tarvittaessa myös homepesulla. Talon ulkomaalaus tai omakotitalon punamultamaalaus kannattaa ajoittaa sateettomaan aikaan, joten tutkimme sääennusteet huolella ennen urakan aloittamista. Omakotitalon ulkomaalaus voidaan viimeistellä muilla julkisivutöillä, kuten sokkelin tasoittamisella ja maalaamisella. Olisi sääli, jos hilseilevä maalipinta sokkelissa jäisi rumentamaan lopputulosta! Yksin tein voimme maalata Helsingissä myös piharakennukset, aidan, terassin ja katon. Urakan viimeistelee ulko-oven, ulkoportaiden, ikkunanpuitteiden ja savupiipun maalaus. Peltikatto on hyvä suojata maalaamalla noin 10–15 vuoden välein. Tiili- ja huopakatot tarvitsevat pinnoitteen uusimista vain kertaalleen, kutakuinkin puolivälissä niiden elinkaarta. Pinnoitettu katto on kestävä, tiivis ja toimiva.

Omakotitalon huoltomaalaus on mahdollista rahoittaa joustavalla rahoituksella, mitä pääset Talonmaalaus Pron kautta hakemaan. Rahoitus sopii mainiosti myös muiden tarjoamiemme maalausurakoiden rahoittamiseksi. Me hoidamme taatulla ammattitaidolla ja kotimaisella takuutyöllä myös omakotitalon sisätilojen, esimerkiksi sen väliseinien, sisäovien, lattioiden ja keittiön tasojen maalaukset. Meiltä luonnistuu hyvällä hinta-laatusuhteella myös kosteiden tilojen, saunan ja takan maalaus, joten on monta hyvää syytä jättää kiinteistön maalausurakat Helsingissä tälle luotettavalle urakoitsijalle!

Rivitalon maalaus kohentaa koko rivitaloyhtiön ilmettä

Pohdituttaako rivitalon maalaus? Ottakaa Talonmaalaus Pro mukaan urakkaan jo tässä vaiheessa, niin saatte kaikkiin kysymyksiinne vastauksen. Autamme valitsemaan oikeat maalit ja oikean maalausajankohdan, ja esitämme aina kilpailukykyisen tarjouksen rivitalon ulkomaalauksesta, rivitalon katon maalauksesta tai muista maalausurakoista. Ammattitaitoisilta maalareiltamme sujuu rivitalon ulkomaalaus, ja esimerkiksi piippujen, ulkoportaiden ja sokkelin maalaus. Tarjoamme aina veloituksettoman kohteen yleisilmeen tarkastuksen, ja ilmoitamme asiakkaille kaikista havaitsemistamme korjaustarpeista, mitkä on nyt helppoa ja edullista laittaa kuntoon.

Rivitalon huoltomaalaus Helsingissä voidaan yhdistää myös muihin taloyhtiön remonttitarpeisiin, sillä tarjoamme laajan skaalan eri kirvesmiestöitä, sähkö- ja putkitöitä sekä tapetointien ja laatoitusten kaltaisia pintaremontteja. Tilaatte siis kaikki rivitalon ja asunnon sisätilojen remonttityöt kätevästi samasta paikasta. Ottakaa yhteyttä, niin kartoitetaan kaikki Helsingissä sijaitsevan rivitalon ja sen osakkaiden asuntojen maalaus- ja muut remonttitarpeet! Talonmaalaus Pro laittaa taloyhtiönne kerralla edustavaan kuntoon, niin sisältä kuin päältä.

Rantasaunan ja mökin maalaus aloittaa mökkeilykauden toden teolla

Kaipaako huvila, rantasauna, hirsimökki, mummonmökki tai muu vapaa-ajan asunto ehostusta? Talonmaalaus Pro palvelee kaikissa vapaa-ajan kiinteistöjen maalausurakoissa ympäri pääkaupunkiseutua, joten ota yhteyttä, jos mökkisi sijaitsee jossain Helsingin ympäristössä. Mökin maalaus raikastaa mökin ja takaa asukkaidensa ja käyttäjiensä viihtyvyyden. Mökin ulkomaalaus, mökin sisätilojen maalaus ja pienten pintaremonttien teko voi edesauttaa myös mökin myymistä. Mökin huoltomaalaus suojaa kiinteistön rakenteita kulumiselta, joten se kannattaa teettää myös mökin käyttöiän jatkamisen vuoksi.

Mökkiä Helsingissä tai esimerkiksi Sipoossa maalatessamme voimme kunnostaa samalla myös terassin, kiinteistön sokkelin, katon, ikkunanpuitteet ja ovet. Pensseli voidaan laittaa heilumaan myös sisätiloissa. Olisiko aika päivittää ja raikastaa mäntypaneelit? Mitä pienempi mökki, sitä enemmän valkeasävyiset maalit tai kuultomaalit sitä avartavat. Myös mökin lattia ja sisäkatto kannattaa hioa ja maalata vaaleiksi, ja tiilitakastakin tulee käsittelyssämme raikkaan valkoinen. Palomuurin kunnostus ja maalaus viimeistelee urakan. Keittiötilaan voidaan loihtia uutta ilmettä välitilan, työtasojen ja kaapinovien maalauksella, ja saunankin laitamme kuntoon juhannusta varten. Jos saunaremontti ja saunan koolaus ja panelointi ei ole vielä ajankohtaista, saamme saunan uuteen uskoon hiomalla ja maalamalla seinät sekä lauteet ja lattiat.

Kerrostalon maalaus- ja muut kunnostustyöt helposti ja huokeasti samasta osoitteesta

Kerrostalon maalaus on iso projekti, joten se kannattaa tilata Helsingissä kokeneelta maalauspalvelu Talonmaalaus Prolta. Kerrostalon ulkomaalaus nostaa koko kiinteistön arvoa, piristää sen yleisilmettä, lisää sen houkuttelevuutta ja pidentää sen eri rakenteiden käyttöikää. Kerrostalon huoltomaalaus on kustannustehokasta yhdistää kaikkiin taloyhtiön tarvitsemiin maalaus-, korjaus-, huolto- ja kunnostustöihin. Talonmaalaus Pro tarjoaa Helsingissä myös sähkötöitä, putkitöitä sekä esimerkiksi tasoitetöitä, sisätilojen remonteista ja maalauksista puhumattakaan, joten kannattaa pyytää tarjousta kaikista käsillä olevista remonteista. Jos seinät, lattiat, katot, vesiputket ja sokkelit kunnostetaan jo ennen vaurioiden ilmestymistä, on taloyhtiön ylläpito Helsingissä hoidettavissa mahdollisimman pienillä kustannuksilla.

Kerrostalon julkisivumaalauksen yhteydessä voimme siis maalata esimerkiksi sen katon ja sokkelin, tai piharakennukset, kuten roskakatoksen ja autotallit. Samalla on mainio tilaisuus kunnostaa ulkoportaat, tiivistää ja maalata ulko-ovet, paneloida sauna, maalata pukuhuoneet ja vaihtaa pesuhuoneen kaakelit. Voimme maalata myös parvekkeet ja porraskäytävät. Palvelemme myös taloyhtiön osakkaita, jotka haluavat uutta ilmettä ja pintaremonttia keittiöihinsä, eteisiinsä, kylpyhuoneisiinsa ja muihin tiloihinsa.