Talon maalaus Turku – Maalipinta hilseilee, voi surku!

Talon huoltomaalaus ei ole pelkkää talon julkisivun kosmeettista parantelua, vaan maali suojaa ja säästää talon rakenteita. Hilseilevä maalipinta ei enää riitä suojaamaan taloa kosteudelta ja kosteusvaurioilta, tai estämään lian tarttumista kiinni, joten talot kannattaa ulkomaalata säännöllisesti. Toki talon maalaus myös kaunistaa koko kiinteistön! Ottamalla yhteyttä Talonmaalaus Prohon saatte Turun asiantuntevimmat ammattilaiset maalaamaan rintamamiestaloanne, kesämökkiänne, rivi- tai kerrostaloanne tai vaikka toimistorakennustanne. Talonmaalaus Pro pyrkii aina antamaan mitä parhainta palvelua, joten maalaustulos on taatusti ensiluokkainen, ja sujuvasta urakasta sekä ystävällisestä asiakaspalvelusta jää hyvä maku suuhun.

Talonmaalaus Prolle työskentelee Turussa monien eri alojen erikoisammattilaisia, joten pystymme palvelemaan taloyhtiöitä, kotitalouksia ja yrityksiä erittäin monipuolisesti, tarjoten niin kattoremontteja, laatoituksia ja kaakelointeja, julkisivukorjauksia ja esimerkiksi rännihuoltoja. Toiminta-alueeseemme kuuluvat myös Aura, Lieto, Kaarina, Naantali, Parainen ja muun muassa Rusko.

Tasaisen maalausjälkemme ja sen kestävyyden salaisuus on siinä, etteivät ammattilaiset koskaan oio pohja- ja tasoitetöissä. Huolelliset esivalmistelut vievät sisä- tai ulkomaalauksen vääjäämättä kohti tasokasta lopputulosta Turussa, ja kaiken kukkuraksi töille myönnetään pitkä takuu ja rahanarvoinen kaupanpäällinen urakan loppusummasta huolimatta. Maksuton yleiskuntotarkastus annetaan kaikille meiltä töitä tilaaville asiakkaille. Jos maalaamisen ohella olisi perusteltua teettää muita huoltoja tai korjauksia, saat kuulla niistä otollisen tarjouksen. Kaikki korjaukset kannattaa teettää pikaisesti, ja vielä parempi olisi ehkäistä uusia vaurioita huoltomaalauksien ja muiden huoltotoimenpiteiden avulla.

Hintamme ovat jo valmiiksi edullisia, mutta yksityisasiakkailla on mahdollisuus myös kotitalousvähennykseen, mistä voi koitua kolmi- tai ehkä jopa nelinumeroinen taloudellinen hyöty. Merkittävä asia toiminnassamme on se, että remontti- ja maalaustyömme voi maksaa itselleen parhaiten sopivalla tavalla: kerralla, osamaksusopimuksella tai vaikkapa joustavalla rahoituksella, mikä on vain muutaman klikkauksen päässä verkkosivuiltamme.

Maalauspalvelumme toimittaa maalarit nopeasti kaikkialle Turkuun

Talonmaalaus Pro on kiitelty maalauspalvelu, jonka ammattitaitoisiin maalareihin voitte Turussa luottaa kaikenkokoisten kohteiden maalaamisessa. Maalauspalvelumme on aina valmiina rientämään paikalle, olipa kyseessä koirankopin tai leikkimökin, tai vaikka korkean kerrostalon ulkomaalaus! Alkutarkastus, mistä ei peritä veloitusta, on vuorossa aivan ensimmäiseksi. Tarkastamme huolella, onko kattoa, perusmuuria, ikkunoita tai ulkoseiniä syytä korjata ennen talon julkisivumaalausta. Rakenteiden kunnostamisesta ja korjaamisesta on luvassa edullinen tarjous. Jos lisätöitä löytyy, teemme ne välittömästi pois alta, mutta muussa tapauksessa aloitamme julkisivumaalauksen pohjatyöt, esimerkiksi seinäpinnan kolojen tasoittamisen ja seinien puhdistuksen. Kantava perusta onnistuneelle ja pitkäikäiselle lopputulokselle, esimerkiksi talon keltamulta- tai punamultamaalaukselle, luodaan nimenomaan pohjatöiden huolellisen toteuttamisen kautta. Seinien tasoitus on olennainen osa myös Turun seudulla tekemiämme sisämaalauksia, kuten kuultomaalauksia, tai esimerkiksi sisäseinien tapetointitöitä.

Maalauspalvelumme työllistää maalareiden ohella myös kattoalan ammattilaisia ja muun muassa sähkö- sekä LVI-asentajia, joten kaikenlaiset remontit onnistuvat Turussa meidän kanssamme. Peltisepäntöihin, esimerkiksi piipun pellittämiseen, löytyy taitava peltiseppä, ja kirvesmiestöihin oma ammattilaisensa. Kysy tarjousta myös vaikkapa kokonaisista keittiö- ja saunaremonteista!

Onnistuneimmat talojen ulkomaalaukset Turussa toteuttaa Talonmaalaus Pro

Sille on perustelunsa, miksi talon ulkomaalaus Turussa tilataan ja toteutetaan usein juuri kevätkesällä. Sisätiloissa kevätaurinko tuo näkyviin kaiken pölyn, kaikki naarmut ja kaikki värivirheet. Aurinko käyttäytyy yhtä armottomasti ulkona, paljastaen ulkoseinien haalistuneen maalipinnan, ja kaikki mahdolliset pintavauriot. Kevät ja kevätkesä ovat yleensä keleiltään sopivaa aikaa talojen ulkomaalauksille, sillä lämpötila ei yölläkään laske alle +5 asteen, eikä aurinko räkitä kuten heinä-elokuussa. Talon ulkoseinien maalausajankohdaksi ei sovi pakkassää, ja liika auringonpaiste voisi vaikuttaa maalin imeytymiseen negatiivisella tavalla. Pilvipouta on tavoiteltava sää ulkoseinien maalaukselle. On paras valita aina samantyyppinen maali. Jos alkuperäisen maalin tyyppi ei ole entuudestaan tiedossa, voit kokeilla, lähteekö maali irti hiomalla, kuten akrylaattimaali, vai onko kyseessä öljymaali, mikä ei tartu hiomapaperiin. Punamultamaali on seinäpinnasta kiinni kaikista kevyiten, eli se lähtee vaikkapa sormella hankaamalla. Meidän toimestamme vanhan maalin tyyppi kyllä selviää, emmekä koskaan käytä vääräntyyppistä maalia, kuten tiiviin kalvon muodostavaa ainetta, mikä estäisi hirsiseinää hengittämästä.

Se, kuinka usein talo odottaa julkisivun maalausta, riippuu pitkälti siitä, kuinka paljon sateet, myrskyt ja auringon paiste koettelevat ulkoseiniä. Huoltomaalausväli voi olla 20 vuotta tai 3 vuotta – vaihtelua siis on. Koska Talonmaalaus Pro tekee pohjatyöt, kuten julkisivupesun (tarvittaessa homepesun), julkisivukorjaukset sekä irtonaisen maalin poiston aina huolella, tulee tekemästämme julkisivumaalauksesta aina mahdollisimman pitkäikäinen. Ulkoseinän maalipinta on maalattava jo kiireellä, jos se on alkanut hilseillä ja lohkeilla, sillä ulkoverhous tarvitsee suojaa, mitä maalipinta sille Turussa antaa. Julkisivussa voi olla koko lailla korjattavaa ja uusittavaa, jos se ei ole saanut suojaa maalipinnasta. Ulkovuori voitaneen joutua uusimaan kokonaan (etuajassa), jos sitä ei oltu ajallaan maalattu.

Usein on viisainta maalauttaa kerralla koko rakennus, sillä maalaamatta jääneet kohdat – esimerkiksi terassi – pilaisivat helposti kokonaisuuden. Ikkunat ja ovet on hyvä huoltomaalata säännöllisesti jo senkin takia, että maali suojaa rakenteita kosteudelta ja vaurioitumiselta. Maalaamme ja korjaamme myös sokkelit, ja taidamme kaikkien erilaisten kattojen korjaukset, maalaukset ynnä muut huoltotoimenpiteet. Ruoste vaanii kaikkia maalaamattomia peltikattoja tai sellaisia katteita, joiden pinnoite on vuosien saatossa naarmuuntunut. Tiili- ja huopakatot taas on syytä maalata sammaleiden ja rapautumisen torjumiseksi. Niin tiilikatto, peltikatto kuin huopa- eli bitumikattokin hyötyvät kaksi kertaa vuodessa tehtävästä puhdistuksesta ja kattopesusta sekä sammaleenpoistosta, mitkä tehdään katolle aina tarpeen niin vaatiessa.

Pelti-, tiili- ja huopakaton huoltomaalaus estää kattoa rapautumasta ja alkamasta vuotaa

Katon väistämätöntä ikääntymistä ja kulumista voi jarruttaa. Tähän päästäkseen kattoa on estettävä sammaloitumasta, ruostumasta ja kuivahtamasta liikaa auringossa. Säännöllisesti puhdistettu ja asianmukaisesti maalattu katto jaksaa hyvin vastustaa kaikkia ulkoisia rasituksia Turussa. Talonmaalaus Pro on paras valinta hoitamaan peltikaton, tiilikaton ja huopakaton maalaus sekä sen yhteydessä tai erillistyönä toteutettavat kattohuollot. Ensin katto tutkitaan, sillä vesikatteessa saattaa olla vaurioita. Kaikki vauriot on paikattava ja katon saumat tiivistettävä, ennen kuin kattoa voidaan alkaa maalata Turussa. Myös kattopesu on olennainen osa kattomaalauksen esivalmisteluja, sillä maali levittyy parhaiten, kun kate on puhdas. Peltikatot suositellaan huoltomaalattavan noin 10–15 vuoden välein, riippuen tietenkin siitä, kuinka paljon maalipinta on ohentunut ja kulunut auringon UV-säteiden, ilmansaasteiden, lumen, veden ja jään yhteisvaikutuksesta.

Pinnoitteen uusiminen eli kattomaalaus tehdään vain kertaalleen, jos rakennuksen kattona on bitumi- tai tiilikatto. Näiden kattojen vanha maalipinta on kulunut pois siinä vaiheessa, on asennuksesta alkaa olla kulunut aikaa 20–25 vuotta. Uutta pinnoitetta tarvitaan suojaamaan kattoa auringolta ja ehkäisemään sen pakkasrapautumista. Kattotiilet imevät vettä vanhetessaan, ja tiilen huokosiin kerääntyneen veden jäätyminen murentaa tiilen rakenteen. Lopulta tiili halkeaa. Uusi pinnoite palauttaa tiilen vedenhylkimiskyvyn, eikä rapautumista enää tapahdu entiseen malliin. Savitiilikatot suojataan suoja-aineen, ei maalipinnoitteen avulla. Suojakäsittely muutaman vuoden välein lisää savitiilikaton mahdollisuuksia jopa 100 vuoden käyttöikään. Huopakatolle uusi pinnoite palauttaa sen alkuperäisen jouston ja suojan auringon UV-säteiltä. Kaiken kaikkiaan, katon suojakäsittelyn tai katon maalauksen hinnalla saa verrattomat hyödyt!

Kevät toi maalarit ulkoseinien (eli julkisivun) kimppuun

Kuten jo aiemmin tässä tekstissä todettiin, on kevät tyypillisin aika ulkoseinien maalaukselle – eli julkisivumaalaukselle – Turussa. Talon huoltomaalaus onnistuu kaikkina muinakin vuodenaikoina, kunhan sää ei ole liian aurinkoinen, sateinen tai kylmä. Ulkoverhouksen maalipinta odottaa uusimista keskimäärin noin 10 vuoden väliajoin, mutta todellinen huoltoväli on täysin tapauskohtainen. Ulkovuoren maalausta ei tarvitse olla heti uusimassa, jos pohjatöiden suhteen ollaan huolellisia. Talon julkisivun maalaus ei tarkoita sitä, että kaivetaan pensselit esiin ja aletaan vedellä maalia suoraan vanhan maalin päälle, vaan sitä edeltää vanhan maalin poisto, ulkoseinän mahdollisesti tarvitsemien korjausten suorittaminen ja talon huolto- tai homepesu. Jos kyseessä on ensimmäistä kertaa maalattava puuverhoilu, on puupinta maalattava ensiksi pohjamaalilla. Myös seinässä olevien kolojen ja reikien silottaminen on osa julkisivumaalauksen pohjatöitä. Pohjatöihin panostaminen palkitaan kauniilla maalipinnalla, mitä ei tarvitse huoltaa pitkään aikaan.

Talonmaalaus Pro ja meidän ansioituneet maalarimme ymmärtävät esivalmistelujen merkityksen, osaavat valita oikeanlaisen ulkomaalin, tuntevat erilaiset maalaustekniikan ja muistavat aina huomioida sääennusteen. On siis monia syitä tilata julkisivumaalaus juuri tästä osoitteesta. Mainittakoon myös se, että saatte teetettyä meillä yksin tein myös kaikki julkisivukorjaukset ja julkisivusaneeraukset. Korjaamme myös sokkelista tai katosta mahdollisesti havaitsemamme puutteet ja vauriot, emmekä jätä tarjoamatta sadevesijärjestelmääkään koskevia huoltoja tai korjauksia. Kaikki tulee hoidettua kerralla kuntoon, kun asialla ovat meidän uraauurtavat ammattilaisemme!

Sokkelin korjaamatta tai maalaamatta jääminen voi heikentää sokkelia

Jos sokkelin korjaus ja maalaus jää tekemättä, vaikka muu julkisivu maalataan, se ei jää huomaamatta. Perusmuurin rapistuneisuus ja huono kunto pistäisi silmään, ja vaikuttaisi paljon koko omakotitalon, kerrostalon tai muun kiinteistön yleisilmeeseen Turussa. Sokkelin maalausta tarjotaan käytännössä aina, kun julkisivumaalaus on työn alla. Kyse on myös siitä, että huonokuntoinen sokkeli on huono juttu koko rakennuksen kunnon kannalta. Jos sokkeli on rapautunut, se jatkaa rapautumistaan ja haurastumistaan, jos siihen ei puututa. On vaarana, että sokkeli menettää kantokykyään, mikä vaikuttaa sen kapasiteettiin suorittaa tehtäväänsä rakennuksen kannattelijana. Olipa rakennuksessasi valesokkeli tai tavallinen sokkeli, ota sen kunnostamiseen, pinnoittamiseen ja maalaamiseen liittyvissä asioissa yhteyttä Talonmaalaus Pron asiantuntijoihin. Tunnemme myös valesokkelin toimintaa tukevat kunnostustyöt.

Sokkelin korjaamisella Turussa tarkoitetaan yleensä sokkelissa olevien kolojen korjaamista, sillä niistä sokkelin sisälle pääsee kosteutta. Kosteus uhkaa ruostuttaa sokkelin raudoitukset, ja lisäksi on otettava huomioon se tosiasia, että sokkeliin tullut kosteus tulee jäätymään talvella. Jäätyminen aiheuttaa pakkasrapautumista, eli suurentaa sokkelissa jo olevia koloja. Kyseessä on sama ilmiö, mikä rikkoo tiilikaton tiiletkin.

Sokkelin ensisijaiset tehtävät ovat talon painon kannattelun ohella eristää rakennus maasta, ja siitä huokuvasta kosteudesta ja kylmyydestä. Sokkelin pinnalla olevia kalkkisuoloja, sokkelissa esiintyviä tummentumia tai sokkelin pinnasta innokkaasti hilseilevää maalia ei kannata sivuuttaa, sillä ne voivat olla talon rakenteissa olevista kosteusongelmista kertovia hälytyssignaaleja. Jos kosteus nousee maaperästä kohti sokkelia ja talon perustuksia, syyllistä voi etsiä huonosti toimivasta salaojajärjestelmästä. Salaojien uusimisväli on kolmisen vuosikymmentä, mutta salaojat kannattaa remontoida mieluummin liian aikaisin kuin jälkijunassa. Sade- ja sulamisvedet ohjataan pois rakennuksen perustusten luota myös vesikourujen ja alastuloputkien sekä maaperään tehtävien kaatojen avulla. Noin joka toisen omakotitalon sadevesien ohjaus on vinksallaan, eli vedet johdetaan suoraan kohti perustuksia! Olemme oikea paikka ottaa yhteyttä myös sadevesi- ja salaojajärjestelmien tiimoilta. Talonmaalaus Pro kertoo mielellään, miten teidän rakennuksenne rakenteiden kuivana pysymistä voitaisiin Turussa tukea.

Ovet ja ikkunat saavat suojaa kosteudelta maalausten avulla

Ikkunoiden ja ovien maalaus Turussa antaa suojaa sateilta ja niin kutsutulta kosteuselämiseltä, millä tarkoitetaan puun turpoamista sen kastuessa, ja kuivumisen yhteydessä tapahtuvaa kutistumista. Huoltomaalaus suojaa myös laholta, eli kaiken kaikkiaan se parantaa ikkunoiden ja ulko-ovien mahdollisuutta pitkään käyttöikään. (Ikkunoiden maalauksella siis tarkoitetaan tietenkin ikkunapuitteiden, ikkunakarmien ja ikkunapokien maalausta, ei suinkaan ikkunalasin maalausta.) Ikkunat ja ulko-ovet maalautat kätevästi talon ulkomaalauksen yhteydessä, mutta koska ulkoseinät maalataan Turussa vain noin 10–15 vuoden välein, toteutamme näitä huoltomaalauksia myös erillistyönä, tai vaikka katon keväthuollon yhteydessä. Ikkunat ja ovet kannattaa suojakäsitellä ehkä 2–4 vuoden välein, ainakin sateelle eniten altistuvat ikkunoiden alapuitteet.

Jos taloyhtiössänne tai omakotitalossanne on tilausta uusille ikkunoille, on Talonmaalaus Pro silloinkin paras osoite yhteydenotollenne. Uusimme hyvällä hinta-laatusuhteella niin rantasaunan akkunan kuin rivitalonkin kaikki ikkunat. Uusimis- ja korjauspalvelumme kattaa kaikenlaiset ulko- ja sisäovetkin. Aina ovia ei ole pakko uusia, sillä pintavauriot saa tasoitettua, minkä jälkeen ulko- tai sisäovet voidaan maalata. Tällainen käsittely tekee useimmista väliovista kuin uudet, joten kannattaa miettiä maalauttamista ennen uuden ostamista!

Nokipaloilta vältytään korjaamalla savupiippu ja hormi, minkä jälkeen piippu voidaan maalata

Talonmaalaus Pron kautta saat Turussa kiinni myös hormisaneerauksiin perehtyneitä ammattilaisia. Savupiipun ja hormin korjaus sekä maalaus tukevat piipun toimintaa ja pitävät omakotitalon, mökin tai muun rakennuksen paloturvallisena. Piipun maalaamisen tärkein osuus on kuntotarkastus. Jos hormissa havaitaan vaurioita, kuten koloja, teemme tarjouksen piipun saneeraamisesta massauksen (eli piipun pinnoituksen) avulla. Pinnoittamisen avulla savuhormissa havaitut kolot saadaan tukittu, pienentämättä kuitenkaan hormin halkaisijaa juuri ollenkaan. Koloihin kertyy nokea, mikä saattaa johtaa pahimmillaan jopa nokipaloon. Nuohous puhdistaa hormin, mutta ei poista kaikkea nokea, mitä hormiin kertyy. Koska hormin koloihin tuppaa varastoitumaan lisää vettä, mikä jouduttaa piipun rapautumista, suurentuvat kolot entisestään jaa tiiletkin voivat alkaa tippua. Osittain sortunut, heikkokuntoinen hormi ei parane pinnoittamalla, vaan se muurataan uudelleen.

Hormia kannattaa suojata rapautumiselta, ja estää kosteuden pääsy hormiin. Kattopeltiseppiemme asentamat piipunpellitykset ja piipunhattu pitävät hormin kuivana. Pellittämisen tai hormisaneerauksen aikana on mahdollista hoitaa myös aluskatteen korjaus, jos sen suhteen on havaittavissa joitain puutteita. Piipunjuuresta voi joskus alkaa vuotaa vettä. Silloin ehjä aluskate on tarpeen, sillä se estää eristeitä ja kattorakenteita kastumasta ohjaamalla vuotovedet oikopäätä alaräystäille ja välikatolta pois.

Homepesulla ja homeenpoistolla aloitettu julkisivumaalaus kestää kauan

Ulkoseiniin ilmestyneistä homekasvustoista pääsee helposti eroon, sillä Talonmaalaus Pro tietää, miten home poistetaan ulkoseinistä tai muista pinnoista. Homeenpoistoa eli talon homepesua Turussa ei kannata pitkittää, sillä home saattaa kutsua seiniin myös lahottajasieniä. Talon seinät on pestävä homepesuaineella viimeistäänkin siinä vaiheessa, kun omakotitalon tai muun kiinteistön ulkoseinät on aika maalata. Epäpuhtaaseen seinään maali ei tule levittämään kunnolla, voimme sen kokemuksesta kertoa. Epäonnistuneesta julkisivumaalauksesta ei ole pitkäkestoista iloa tai hyötyä, joten pohjatyöt pesuineen päivineen on syytä tehdä aina huolella.

Homepesu ja tavallinen huoltopesu eivät juurikaan eroa toisistaan, sillä molemmat tehdään käsityönä (pehmytharjapesuna), ja pesuaineet ovat biohajoavia. Molempia urakoita edeltää pihalla olevien kasvien, pensaiden ja muiden istutusten suojaaminen tarpeellisilta osin. Homeenpoistopesu ja huoltopesu eroavat lähinnä pesuaineen valinnassa, ja siinä, että talon homepesua seuraa lähes aina ulkoseinien maalaaminen Turussa. Tavallinen huoltopesu voidaan tehdä 1–3 kertaa julkisivumaalausten välissäkin. Talon homepesuun ja sitä seuraavaan julkisivumaalaukseen voidaan yhdistää muitakin kiinteistönhuoltoja ja -korjauksia, esimerkiksi talon katon pesun ja sammaleenpoisto, onhan vaara-alueelle osuvat istutukset jo suojattu, ja pesukalustokin löytyy täydestä toimintavalmiudesta.

Seinien kosteusvauriot usein ehkäistävissä säännöllisillä julkisivupesuilla

Ulkoseiniin kertyy aina likaa, eikä se ole niin vaarallista, jos se poistetaan noin 5 vuoden välein tehtävillä julkisivupesuilla. Jos ulkoseiniä ei Turussa kuitenkaan pestä, voi lika pinttyä, ja seiniin saattaa kasvaa myös home- tai sammalkasvustoja. Kasvustojen seinäpintaan sitoma runsaanlainen kosteus johtaa jollain aikavälillä kosteusvaurioiden syntyyn. Kosteudesta on puuseinälle haittaa lahosienien muodossa, ja tiiliseinän kosteus saa vähitellen rapautumaan. Julkisivun pesettäminen ehkäisee lian pinttymistä ja kosteudesta johtuvia ongelmia, joten ulkoseinien pesun tarvetta kannattaa seurata. Talon ulkomaalauksen yhteydessä julkisivupesu viimeistäänkin on edessä, sillä epäpuhdas seinä hylkii maalia, eikä ulkoseinien maalaus onnistuisi.

Kovan vedenpaineen käyttäminen on riskialtista. Koska painepesuri saattaa johtaa pesuvedet omakotitalon tai muun kiinteistön rakenteisiin asti, emme suosi emmekä suosittele painepesurien käyttöä julkisivupesujen yhteydessä. Kuona lähtee seinistä, kun se harjataan käsityönä. Apuna käytetään pintajännitystä alentavaa, biohajoavaa huoltopesuainetta. Pihan istutusten turvaamiseksi ne suojataan tarpeellisilta osilta ennen kuin seinien pesu-urakka Turussa alkaa.

Katon sammaleenpoistokäsittely on kiinteistönhuolto, mikä on helppo yhdistää julkisivupesuun, ja mistä on suuri hyöty katon kannalta ajateltuna. Tiili- ja huopakatot sammaloituvat erityisen herkästi, mutta sammaleita saattaa joskus kasvaa myös peltikatoille. Muitakin julkisivutöitä voidaan julkisivupesuun yhdistää, esimerkiksi otsalaudoituksien uusiminen, sadevesijärjestelmän puhdistaminen tai maalaaminen, tai vaikkapa ulko-oven uusiminen.

Talon julkisivun pesijöiden kannattaa aina vilkaista myös seuraavien päivien sääennustuksia, sillä pesukemikaalit vaativat tietyn vaikutusajan, jotta puhdistustuloksella saavutetaan haettu lopputulos. Pilvipoudalla ei ole vaarana, että liiallinen auringon paiste saisi pesuaineet kuivumaan seinästä liian pian pois, eikä pieni sadekaan haittaa. Jos rakennuksen julkisivun huolto jatkuu julkisivumaalauksella, pitää kuitenkin odottaa sään – ja pestyn seinän – kuivumista.

Kattopesut ja sammaleenpoisto epäsäännöllisiä, katon puhdistukset säännöllisiä kattohuoltoja

Katon pesu, puhdistus ja sammaleenpoisto Turussa ovat Talonmaalaus Pron palveluvalikoimaan kuuluvia, tarpeellisia kattohuoltoja, joilla katot pidetään hyvässä kunnossa vuosikymmenestä toiseen. Kattohuolloilla lisätään katon rasituksensietokykyä, ja sitä kautta katon korjaustarpeet (ja -kustannukset) vähenevät. Katolle on luvassa pitkä käyttöikä, jos kattoon kosteutta sitova lika poistetaan säännöllisesti. Jotta lika ei alkaisi haurastuttaa kattoa Turussa, kannattaa se puhdistaa kerran, pari vuodessa. Kattopesu ja sammaleenpoisto ovat aina tilanteen mukaan tilattavia kattohuoltoja, eivät osa vuotuista huolto-ohjelmaa.

Likaista peltikattoa uhkaa ruostuminen, mikä ohentaa ja rei’ittää kattopellit. Tiilikatoilta ja huopakatoilta poistamatta jääneet epäpuhtaudet taas ruokkivat sammalkasvustojen kasvua. Sammaleista on paljon haittaa, sillä niiden juuret tunkeutuvat huopa- ja tiilikattojen saumoihin, kuluttavat suojapinnoitetta ja sanalla sanoen haurastuttavat katetta.

Ammattilaisemme suorittavat tiilikaton, peltikaton, huopakaton ja palahuopakaton puhdistamisen yleensä pehmeäharjaksisella harjalla. Toinen hellävarainen keino roskien, kuten puiden lehtien ja neulasten sekä nuorien sammaleiden poistoon Turussa on ilmapuhallin. Harjaamisen yhteydessä voimme toteuttaa myös vesikourujen puhdistuksen roskista, ja samalla hoituu myös katon kunnon tarkastaminen. Havaintojemme perusteella tiedämme suositella muita mahdollisesti tarvittavia kattohuoltoja, tai erilaisia katon paikkauksia, kuten katolle ilmestyneiden haljenneiden kattotiilien uusimista. Mitä pikemmin katto korjataan, sitä tehokkaammin estetään kosteutta kulkeutumasta katon alle, missä se voisi vahingoittaa kattorakenteita. Biohajoavilla sammaleenpoistoaineilla Turussa tehty sammaleenpoisto poistaa vanhimmankin ja syvimpään juurtuneen sammalkasvuston. Tarkoitus ei ole tuhota muita kasveja kuin vain kattosammalet, joten suojaamme pihallanne kasvavat pensaat ja puskat tarvittavilta osin.

Talon sisämaalauksilla ja tapetoinneilla Turkuun persoonallinen tyyli

Talon sisämaalaus Turussa on urakka, missä Talonmaalaus Pro näyttää mielellään kyntensä! Maalaamme sisäkattojen, sisäseinien ja puulattioiden ohella monet sellaiset kohteet, joiden maalaamista kaikki eivät ole tulleet ajatelleeksikaan. Maalattavia kohteita ovat muun muassa kosteissa tiloissa suositut laattalattiat, sisäportaat, tiilitakka ja palomuuri sekä esimerkiksi asunnon väliovet.

Saunakin voidaan uudistaa helposti ja edullisesti, nimittäin maalaamalla, mutta saunapintojen maalaamisessa ei voida käyttää mitä tahansa maalia. Saunamaalin tai -vahan on kestettävä saunomisen aikaista kuumuutta ilman, että se kuluu pois, tarttuu kylpijän ihoon tai päästää hengitysilmaan vahingollisia kemikaaleja. Maali ei myöskään saa estää saunan pintoja hengittämästä. Takkojenkin maalaamisessa on kiinnitettävä huomiota oikeanlaisen, hengittävän ja kuumuutta kestävän maalin valintaan. Me teemme maalivalinnat asiakkaan puolesta, tosin värin päättäminen luonnollisestikin jää asiakkaalle. Osaamme valita oikeat maalit myös kylpyhuoneen pintojen maalaamiseen. Maali ei saa jättää kosteutta muhimaan kylpyhuoneen seinän ja maalipinnan väliin, sillä tällaisesta voisi seurata ongelmia kosteuden kanssa. Keittiön pintojen maalaamisessa ei kannata käyttää maaleja, mitkä ovat herkkiä roiskeille, tai joiden pinta ei kestä kostealla rievulla pyyhkimistä.

Maalaaminen on meidän intohimomme, mutta se ei lainkaan vaikuta siihen, kuinka ammattitaitoisesti ja motivoituneesti suoritamme seinien tapetoinnin tai kylpyhuoneen seinien kaakeloinnin – tai takkahuoneen tiiliseinän rappaamisen ja saunan seinien paneloinnin. Koska löydätte listoiltamme myös ammattitaitoisia ja harjaantuneita sähkömiehiä sekä LVI-ammattilaisia, voitte tilata meiltä Turussa kaikenlaiset sisäremontit.

Lattiamaali peittää ja ehkäisee elämisen jäljet, kuten naarmut

Lattiat ovat monen neliön kokoisia, hallitsevassa asemassa ja näkyvällä paikalla olevia elementtejä, joten lattiaan vuosikymmenien saatossa tulleet naarmut ja muut elämisen jäljet on helppo huomata. Talonmaalaus Pron tekemä lattian maalaus saa lattian taas uudenveroiseksi, ja suojaa sen uusien vaurioiden muodostumiselta. Lattian pintavaurioiden tasoitus ja hionta silottaa lattian pinnan, ja seuraavaksi vuorossa oleva lattian huoltomaalaus antaa lattialle kovan ja kiiltävän pinnan, mikä tulee suojaamaan sitä jatkossa kosteudelta ja vaurioitumiselta. Puulattiassa, lautalattiassa ja parkettilattiassa on kaunis, luonnonmukainen syykuvio, mitä ei ole välttämätöntä piilottaa maalaamalla. Tällainen lattia voidaan suojata myös esimerkiksi lattiavahalla, jolloin puukuvio säilyy ihailtavissa.

Laminaattilattioista on tullut Turussa ja muualla Suomessa hyvin suosittuja. Selitys löytyy laminaattilattian helppohoitoisuudesta ja siitä, että se kestää niin lapsi- kuin eläinperheissäkin tapahtuvaa kovaa kulutusta. Laminaattilattian suosio ei kuitenkaan perustu sen maalaamisen helppouteen, sillä helpoksi sitä ei voida kutsua. Tämänkin lattian maalaa Turussa parhaiten Talonmaalaus Pro. On vissi tosiasia, että betonilattioiden ja laattalattioidenkin maalaaminen kannattaa jättää ammattilaisillemme. Ehkä lattialaminaatit ja jalkalistoitukset odottavat vielä asentajaa, tai laminaatit ja listoitukset olisi jo aika uusia – ota silloinkin yhteyttä Talonmaalaus Prohon!

Sisäkaton maalaamisen jälkeen jatkamme sisäseinien ja lattian maalaamisella

Sisäkaton, seinien ja lattian maalaus Turussa on urakka, mikä tehdään avaimet käteen -periaatteella, joten asiakkaan ei tarvitse hoitaa kuin maalien värien ja kiiltoasteiden valinta – tosin senkin voi ulkoistaa sisustussuunnittelijalle. Maaleilla voidaan muuttaa huoneen ja koko asunnon tunnelmaa aivan erilaiseksi. Tilaa voi avartaa tai jakaa, tilasta voidaan tehdä valoisampi, sen rauhallisuutta voidaan alleviivata, tai tilasta voidaan tehdä kiehtovampi ja persoonallisempi. Sisäkattojen maalaamisessa on hyvä käyttää himmeitä maaleja, jottei syntyisi ikäviä heijastumia, ja tilan madaltamisen välttämiseksi on syytä pysytellä melko vaaleissa sävyissä. Sisäseinien maalaamisessa voi hullutella tehostemaalien ja jännittävien värisävyjen kassa. Jos ei halua koko huoneesta punaista, niin aina voi teettää vaikka vain tehosteseinän.

Lattiat on viisainta maalata viimeiseksi, sisäkatto taas kannattaa asettaa maalausjärjestyksessä ensimmäiseksi. Näin roiskeista ja valumajäljistä on niin vähän riesaa kuin mahdollista. Sisämaalaukset aloitetaan Turussa aina huolellisilla alkuvalmisteluilla, joita ovat muun muassa pinnan tarkka puhdistus, onhan varsinkin keittiön seinissä ja lattiassa aina jossain määrin rasvaa. Rasvaiselle, epäpuhtaalle pinnalle maali ei tartu kunnolla, ja se saattaa ennen pitkää kesiytyä pois. Esivalmisteluina voidaan joutua myös korjaamaan maalattavaa pintaa – esimerkiksi uusimaan huonokuntoisia lattialautoja tai oikaisemaan sisäkattoa.

Onnistunein kylpyhuoneen ja saunan maalaus Turkuun tästä osoitteesta

Kylpyhuoneen ja saunan maalaus Turussa ei jää onnistumatta, kun se tilataan Talonmaalaus Pron maalareilta, joilla asiantuntemusta ja motivaatiota piisaa. Tunnemme ja sisäistämme myös kosteiden tilojen ja saunojen maalaamisessa huomioitavat seikat. Maalin valinta on ohittamattoman tärkeässä asemassa, kun puhutaan saunan seinien ja lauteiden maalaamisesta. Vääränlaisilla maaleilla voi jopa tuhota saunansa. Saunamaaleihin kohdistuu monia vaatimuksia; niiden on muun muassa kestettävä saunan korkeita lämpötiloja ilman, että maaleista vapautuisi haitallisia kemikaaleja, tai että maali lähtisi irti pinnasta. Markkinoilla on joitain erityisiä saunamaaleja, saunapetsejä ja saunavahoja, joita saunan käsittelyyn voi käyttää. Saunan lauteiden käsitteleminen antaa lauteille lisää käyttöikää, koska käsitelty pinta saa lauteet hylkimään likaa ja kosteutta. Lauteet on hyvä käsitellä vaikkapa parafiiniöljyllä silloinkin, vaikka lauteita ei ole tarkoitus sävyttää. Mikäli tarvetta olisi isommalle saunaremontille, palvelee Talonmaalaus Pro teitä silloinkin Turussa lähettämällä paikalle parhaat ammattilaiset, jotka paneloivat, koolaavat ja saneeraavat saunanne.

Lähestulkoon kaikki kylpyhuoneen pinnat pystyy maalaamaan, eli niin vanhan laattalattian, tummuneen paneelikaton kuin väärän väriset kaakeliseinätkin. Kaakelit maalataan ja pinnoitetaan kaakeli- ja laattamaaleilla, mitkä on tarkoitettu kosteisiin tiloihin, kun taas puu- ja betonipinnoille valitaan olosuhteisiin nähden sopivin maali. Talonmaalaus Prolta tilaatte hyvällä hinta-laatusuhteella myös kokonaiset kylpyhuoneremontit Turkuun. Suihkun siirtoa, ammeen asentamista ja muita LVI-töitä varten paikalle tulevat putkiasentajamme, kun taas huippuimurin ja IV-putkien kattoläpiviennit tehdään kattoammattilaistemme toimesta. Sähkötyöt jätetään tietenkin pesunkestävien sähkömiestemme vastuulle, ja kylpyhuoneen lattioiden laatoittamiseen sekä seinien kaakelointiinkin löytyvät omat erikoisammattilaiset.

Kaksi tapaa uudistaa köökki: keittiöremontti ja keittiön pintojen maalaus

Jos keittiön oven pitää mieluiten visusti kiinni, on kaksi tapaa uusia keittiö Turussa, ja tehdä siitä kodin keskipiste. Täydellinen keittiöremontti on vaihtoehto A. Sen yhteydessä kaikki keittiön pinnat yleensä uusitaan. Vaihtoehto B on edullisempi: keittiön maalaus. Miltei kaikki keittiön pinnat voi maalata, ja köökistä tulee siten siistimpi ja pinnoista mukavamman väriset. Varsinkin, jos keittiö oli aiemmin tummasävyinen, voi keittiön sisäkaton, seinien ja lattian maalaus vaaleilla sävyillä tehdä tilan paljon aiempaa avarammaksi ja valoisammaksi. Maalipinta antaa keittiön pinnoille suojaa lialta ja kulumiselta, joten maalaamisesta on erilaisia konkreettisia hyötyjä.

Energiasyöppöjen kodinkoneiden vaihtaminen ekologisemmiksi on hyvä päätös (myös kukkaron kannalta!), mutta kaikkia asioita ei lie pakko uusia Turussa. Jos keittiön kaapistot ovat rakenteiltaan vielä hyvässä kunnossa, voidaan keittiönkaapit ovineen päivineen maalata. Yksityiskohdat merkitsevät paljon kokonaisuuden kannalta – kaapiston ilme muuttuu rajusti vain vaihtamalla kaapinovien vetimet. Kaapinovien maalaamiseen olemme valmiit käyttämään aikaa ja vaivaa, joten ei tarvitse pelätä, että maalipinta irtoaisi ovista kovan käytön takia. Ennen kuin keittiön kaapinoviin hankitaan uusi maalipinta maaliruiskulla tai teloilla, ovet on irrotettu, tasoitettu ja hiottu, ja vieläpä tartuntapohjamaalikäsitelty. Vanhoista työtasoistakin voidaan saada kuin uudet tasoittamalla ja maalaamalla! Välitila on taas niitä kohteita, mitkä ovat suhteellisen pieniä pinta-alaltaan, mutta silti kokonaisuuden kannalta erittäin merkittävässä asemassa. Jos sinunkin välitilassasi on laattoja, voidaan ne maalata, mutta välitilaan voidaan sijoittaa myös mikrosementtiä, sisustuskiviä tai metallilevy. Yksi hauska vaihtoehto on tapetti, mitä on suojaamassa vesihöyryltä ja roiskeilta lasilevy.

Takkoja ei maalata liian kylmässä tai kosteassa

Vanhan pönttöuunin, rapatun takan, vuolukivitakan tai tiilitakan maalaus tekee tilasta harmonisemman. Takan maalaus siistii tilaa silmin nähden varsinkin, jos vanha takka oli vuosien saatossa nokeentunut ja pinttynyt. Takan maalaaminen on taitolaji, minkä Turussa tulee suorittamaan Talonmaalaus Pro ja sen kokeneet ammattilaiset. Osaamme ottaa huomioon kaikki takan maalaamiseen vaikuttavat seikat, maalausolosuhteetkin. Kun ilmankosteus ja lämpötila ovat optimaalisissa lukemissa, takan maalaus onnistuu parhaiten. On tärkeää, ettei lämpötila laske pakkasen puolelle lämpötila, eikä lähelle nollaa – tämä koskettaa lähinnä kylmillään olevia kesämökkejä ja ulkorakennuksia. Muistattehan, ettei vastamaalattua tulisijaa saisi lämmittää pariin viikkoon, koska lämpötilan vaihtelut näin pian voisivat kirjavoittaa maalipinnan.

Takan maalaamisessa ensimmäinen työvaihe on takan kuntotarkastus, ja se suoritetaan katsomalla myös takan sisälle ja hormiin. Rapautuneet reunatiilet heikentävät takan lämmönvaraavuuskykyä. Kaikki kolot on korjattava, ennen kuin takka ja palomuuri voidaan maalata, ja paloturvallisuuden varmistamiseksi suosittelemme korjauttamaan myös savuhormin toimestamme. Nuohoojan rassi ei poista kaikkea nokea rapautuneesta hormista, ja vaarana on nokipalo, mikä saattaa laajeta rakennuspaloksi. Nokipalo aiheuttaa valtavaa kuumuutta, mikä voi halkaista hormin ja sytyttää eristeet tuleen. Korjattua takkaa on kiva alkaa maalata tai pinnoittaa Turussa. Vielä ennen pintamaalaamista takka pohjamaalataan, ja ennen pohjamaalaamistakin takka on tasoitettu, rapattu sekä puhdistettu.

Portaiden maalaus vissi tapa suojata ne vaurioitumiselta

Portaiden maalaus on Talonmaalaus Pron ammattilaisten erikoisalaa – tiedämme, millaisia työvaiheita onnistuneeseen maalausprojektiin Turussa tarvitaan, ja miten työvaiheet kannattaa suorittaa. Sisäportaiden maalaus on ehdottomasti harkitsemisen arvoinen projekti, sillä se suojaa portaita kulumiselta ja vaurioitumiselta, mutta saattaa myös valaista ja avartaa asunnon sisätiloja aika lailla. Tummat tai tummiksi maalatut voivat tehdä tilan paljon ahtaamman ja synkemmän oloiseksi.

Ensimmäinen työvaihe (jos portaisiin mahdollisesti liimattujen liukuesteiden irrottamista ei lasketa) on portaiden pintavaurioiden tasoitus ja portaiden hionta. Maalin tarttuminen ja kestävyys varmistetaan puhdistamalla portaat huolella, ja pohjamaalataan ne ennen varsinaista maalaamista. Omakotitalon yläkertaan johtavien portaiden, mökin kellarin portaiden tai esimerkiksi kerrostalokiinteistön porraskäytävien uusi ilme saa viimeisen silauksen, kun myös porraskaiteet käsitellään. Ehkä myös portaikon seinät ja sisäkatto maalataan samaan syssyyn?

Ulkoportaiden maalaus pidentää ulkona sijaitsevien portaiden käyttöikää Turussa, sillä maalipinta auttaa portaita kestämään paremmin niihin kohdistuvaa kovaa kulutusta. Vaurioita voivat aiheuttaa niin sateet, jää, UV-säteet kuin suuret ilmanlämpötilavaihtelutkin. Aina, kun ulkoportaita on aika huoltaa ja korjata, ottakaa yhteyttä Talonmaalaus Prohon. Jos tarpeen, puramme ja uusimme portaat – niin sisä- kuin ulkotiloissakin!

Maalattavien ja tapetoitavien pintojen tasoitetyöt Talonmaalaus Prolta

Tasoitetyöt ovat niin tärkeä osa kaikenlaisia maalaus- ja tapetointitöitä, että jos tasoitetyöt jäisivät välistä, se ei jäisi huomaamatta. Tasoittamattoman seinän takia uusi tapettipinta voisi muistuttaa perunapeltoa. Ruuvinreiät ja raot näkyisivät ikävästi maalipinnassa, jos maalattavan seinän tasoitus olisi skipattu. Myös lattia tulee tasoittaa, ennen kuin se maalataan Turussa. Kolot, naarmut, uurteet ja muut vauriot silotetaan pinnan mukaan valitulla tasoitteella. Seinien tasoittamisessa voidaan käyttää aikaa vievää ylitasoitusta, mikä tasoittaa betoni- eli kiviseinänkin. Toinen vaihtoehto on tasoitetapetti, mikä sopii lähestulkoon kaikkien eri seinien esivalmisteluihin. Tasoitetapetilla silotetaan niin kipsilevyseinä, lasikuitutapetilla tapetoitu seinä kuin vaikkapa rapattu seinä. Lastulevyseinän tasoittamiseksi Turussa riittää usein pelkkien ruuvinreikien täyttäminen kitillä.

Tasoitetyöt kuuluvat olennaisena osana myös kaikkiin ulkomaalauksiin Turussa. Ulkoseinissä olevat kolot tasoitetaan luonnollisestikin ulkokäyttöön sopivalla tasoitteella. Tasoitusta, rappausta ja maalausta odottaa toisinaan myös rakennuksen perusmuuri, eli sokkeli. Huonokuntoinen sokkeli osuu ikävästi silmään, mutta sokkelin halkeamien ja kolojen korjaamisessa on kyse myös siitä, että kolojen kautta sokkeliin kulkeutuu vettä. Vesi ja sen jäätyminen rikkovat sokkelia, ja vähitellen se alkaa muuttua liian heikoksi. Vesi myös ruostuttaisi raidoitukset.

Tapetointi mahdollistaa persoonalliset ratkaisut Turussa

Muista tilata tapetointi Turussa Talonmaalaus Prolta – tällöin tapetointityöt sujuvat kunnialla alusta loppuun! Meillä on pitkäjänteisyyttä poistaa seinistäsi vanhat tapetit, myös sitkeästi seinässä istuvat lasikuitutapetit, ja taidamme taitavasti myös haasteellisien kuviotapettien asennuksen. Röpeliäiset seinät, kuten kivi- eli betoniseinät, saattavat vaikuttaa maallikon silmiin lähes mahdottomilta tapetoitavalta, mutta Talonmaalaus Pro selviää tällaisestakin tehtävästä. Epätasaisesta seinästä taiotaan helppo tapetoitava tasoittamalla se joko ylitasoittamisen tai erityisen tasoitetapetin avulla.

Asiakkaan tarvitsee vain valita turkulaisen omakotitalon, kesämökin, liiketilan tai muun kohteen seinätapetit, me hoidamme loput seinän tasoittamisesta loppusiivoukseen. Kuitutapetit on helppo asentaa, sillä liisteri laitetaan suoraan seinään, ja tapetti harjataan siihen kiinni. Asennamme toki myös muunlaiset tapetit, kuten paperitapetit. Tapeteissa on varaa valita, eli joka tyyliin ja makuun löytyy sopiva tapetti. Tapeteilla voi tuoda esiin persoonaansa, tai sitten voi valita hillittyjä yksivärisiä tai raidallisia tapetteja. Aina voi tapetoida vain yhden seinän näyttävällä tapetilla, ja muut hillityillä, klassisilla vaihtoehdoilla.

Tiesitkö, ettei lasikuitutapettia ole pakko poistaa? Tullee helpommaksi tasoittaa seinä joko ylitasoittamalla, kuten betoniseinä, tai tasoitetapetilla. Lasikuitutapetilla tapetoidun seinän päälle voidaan myös asentaa saneerauslevyjä. Näin voitetaan aikaa pintaremontissa! Jos lasikuitutapetti kuitenkin halutaan poistaa, ei siinä auta tapetin kostuttaminen tai tapetinpoistoaine, vaan se on irrotettava kärsivällisesti sentti kertaa sentti -paloina.

Luottokumppani kaikkiin maalausurakoihin on Talonmaalaus Pro

Talonmaalaus Pron Turussa suorittamat maalausurakat eivät koskaan jää puolitiehen, eikä asiakkaan tarvitse olla huolissaan viivästyksistä tai yllätyskuluista. Me pidämme sanamme, ja tarjoamme aina ensiluokkaista ammattitaitoa! Talojen sisä- ja ulkomaalauksien lisäksi meiltä löytyy ammattitaitoa ja ammattilaisia kaikenlaisiin sisä- ja ulkoremontteihin, vaikkapa kylpyhuoneremontteihin putki- ja sähköasennuksineen. Meihin on siis turvallista luottaa kaikenkokoisten omakotitalojen, rivi-, kerros- ja luhtitalojen, vapaa-ajan kiinteistöjen sekä vaikka teollisuusrakennusten kunnostustöissä.

Toimintaamme ja toimintatapojamme hyvin kuvaavia adjektiiveja ovat muun muassa huolellisuus, kokonaisvaltaisuus ja asiakaslähtöisyys. Lupauksemme ensiluokkaisesta asiakaskokemuksesta lunastamme muun muassa tarjoamalla joka kerta kohteen yleiskuntotarkastuksen kaupan päälle. Tämän tarkastuksen aikana tutkimme, onko sillä kertaa tilatun urakan, esimerkiksi puuverhouksen huoltomaalauksen, lisäksi syytä suorittaa joitain muita korjauksia tai huoltoja. Jos katolla, sadevesijärjestelmässä tai vaikkapa sokkelissa on jotain korjattavaa, teemme tämänkin asian hoitamisesta edullisen tarjouksen.

Omakotitalon seinät eivät sammaloidu, kun ne maalataan

Ulkovuori kestää vuosikymmenestä toiseen hyväkuntoisena, vauriottomana ja sammaleettomana, jos omakotitalon maalaus Turussa on teetetty säännöllisin väliajoin. Omakotitalon ulkomaalaus kohentaa koko kiinteistön arvoa saaden sen näyttämään uudemmalta ja hoidetummalta, mutta kyse ei ole vain kauniista kuoresta: omakotitalon huoltomaalaus suojaa rakennuksen ulkovuorta kosteudelta ja kosteusvaurioilta, muun muassa rapautumiselta ja lahottajasieniltä. Säännöllisesti pestyä ja huoltomaalattua ulkoverhousta ei juuri tarvitse korjailla, joten se aiheuttaa pitkän käyttöikänsä aikana hyvin vähän kustannuksia.

Omakotitalon julkisivumaalaus Turussa alkaa talon yleiskunnon tarkastamiskierroksella, minkä perusteella saatamme tarjota muita huoltoja tai korjauksia. Katon sadevesijärjestelmän puhdistus roskista on yksi todennäköinen huoltotarjous, sillä rännit kannattaa pitää puhtaina jäätymis-, kosteus- ja korroosio-ongelmien ehkäisemiseksi. Roskien tukkima vesikouru ruostuu ja reikiintyy. Mikäli rännit tulvivat yli äyräiden, voidaan pian löytää kosteusvaurioita talon ulkoverhouksesta. Vaarana on myös se, että maaperään imeytyy niin paljon kosteutta ja niin lähelle talon perustuksia, että kosteus nousee sokkelin kautta kastelemaan talon rakenteita.

Talonmaalaus Pron ammattilaiset maalaavat, korjaavat ja huoltavat myös rivitalon pelti-, konesauma-, tiili- tai bitumikaton Turussa. Säännöllisesti huolletun katon alla on huoletonta asua. Bitumikatolle voi kattomaalaus tuoda lisää ikää jopa 20 vuotta, joten kattohuoltojen taloudellista merkitystä ei voida vähätellä. Huopakatot huoltomaalataan vain kerran, samoin tiilikatot, mutta peltikatot tulee maalata useampaankin kertaan Turussa. Meidän kauttamme saatte niin kaikki kattohuollot kuin ikkunaremontit, sokkelin korjaukset sekä julkisivusaneerauksetkin!

Rivitalon julkisivun ja peltikaton säännölliset maalaukset osa järkevää kiinteistönhuoltotapaa

Talonmaalaus Pro palvelee Turussa myös taloyhtiöitä – ottakaa yhteyttä ja tilatkaa vaikka rivitalon maalaus! Rivitalon ulkomaalaus antaa samalla kertaa uutta, kaunista väriä ja suojaa kosteudelta ja muilta rasituksilta. Mitä useimmin rivitalon huoltomaalaus teetetään, sitä säänkestävämpi rakennuksenne on – ja sitä vähemmän sen seiniin tarttuu likaa ja kasvustoja, esimerkiksi homekasvustoja. Huoltomaalaus kannattaa uusia ainakin noin kymmenen vuoden välein, jotta julkisivu pysyy kunnossa ja tarvitsee vain vähän – jos ollenkaan – korjauksia. Tiili- tai puuverhoilu voidaan joutua huoltomaalaamaan useimminkin, jos seinä altistuu poikkeuksellisen kovalle kuormitukselle. Rapatut seinät huoltomaalataan ehkä 15–20 vuoden välein, mutta tämänkin on tietenkin tapauskohtaisia.

Kerrostalokiinteistön maalaaminen ei ole ohi päivässä

Epäpuhtaasta julkisivusta, minkä maali hilseilee, tai sammaleisesta katosta ei välity hyvää kuvaa taloyhtiöstä. Samalla hoitamattomuus altistaa katon ja ulkoseinien rakenteen ennenaikaiselle kulumiselle ja siitä johtuville kosteusongelmille. Lika ja sammaleet vievät katon retuperälle, ja se voi alkaa jopa vuotaa. Kannattaa siis pitää huolta kerrostalojen julkisivuista ja katoista. Kuntotarkastuksien avulla kaikkiin vaurioihin osataan puuttua mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, ja säännölliset huollot – esimerkiksi kerrostalon maalaus – auttavat estämään ja ehkäisemään useimpia vaurioita Turussa. Huollamme ja maalaamme myös kerrostalojen katot. Maalaaminen auttaa torjumaan sammaleita ja muita uhkia, ja katto kestää yhtä soittoa 50–100 vuotta. Kerrostalon ulkomaalaus ei ole mikään puhdetyö, mikä on ohi päivässä. Jotta urakka onnistuisi järkevässä ajassa ja maalaustelineet saataisiin pian pihasta pois asukkaiden elämää häiritsemästä, kannattaa työ teettää urakoitsijalla, jolla on ammattitaitoa ja tarpeellisia resursseja – siis Talonmaalaus Prolla!

Kerrostalon huoltomaalaus voidaan suorittaa yht’aikaa muiden maalaus- ja remonttitarpeiden kanssa. Maalaamme esimerkiksi Turussa sijaitsevan kerrostalon ulko-ovet tai parvekkeet, porraskäytävän portaineen päivineen tai vaikkapa kerhotilan.

Kesämökin maalaus vähennettävissä ansiotulojen verotuksessa

Myös mökkien ulkoseinät kannattaa muistaa pestä ja huoltomaalata Turussa, sillä rakennuksen – esimerkiksi mökin – maalaus suojaa sen rakenteita ainutlaatuisella tavalla. Mökin huoltomaalaus saa mökin näyttämään erityisen viimeistellyltä, kun samalla maalataan kaikki mökin yksityiskohdatkin, siis ulko-ovi, perusmuuri ja ikkunankarmit. Katonkin huollamme, tiivistämme ja maalaamme, samoin katon yksityiskodat eli sadevesijärjestelmän ja savupiipun. Mökin ulkomaalaus tai kattomaalaus voidaan vähentää ansiotulojen verotuksessa samalla lailla kuin omakotitalonkin maalaus- ja remonttityöt. Olemme urakoitsija, joka täyttää Verohallinnon kriteerit kotitalousvähennyksen myöntöperusteista. Remonttien kustannukset on kuitenkin ensin maksettava kokonaan, joten tarjoamme mahdollisuutta kustannusten pilkkomiseen joko osamaksusopimuksen tai tarjoamamme kätevän ja helppokäyttöisen rahoituksen avulla.

Talonmaalaus Prolta tilaatte myös ammattitaitoiset, mutta edulliset pintaremontit Turkuun. Kesämökin seinissä on usein mäntypaneeleita, mitkä voidaan niin halutessanne maalata tai kuultomaalata. Punatiilitakkakin on asia, mikä ei nykysisustukseen tunnu istuvan. Tiili- ja jopa vuolukivitakat voidaan kuitenkin helposti pinnoittaa ja maalata. Kylpyhuone ja keittiökin piristyvät maalipurkin avulla Turussa. Vastamaalatut pinnat tuovat tupaan uutuudentuntua. Mökillä on nyt entistä kivempaa viettää aikaa, ja aivan kuin löylytkin tuntuisivat lempeämmiltä hiotuilla ja öljytyillä tai vahatuilla lauteilla!