Katto vuotaa vettä sisään? Kattovuodon paikkauksessa on nopea reagointi valttia
Kattovuotokorjaukset sekä muut kattotyöt toteuttaa kattotöihin erikoistunut Kattoremontti Pro -palvelumme
Katto vuotaa savupiipun kohdalta, jiiristä, saumasta, vesikatteesta tai kattoikkunan kohdalta – mikä neuvoksi? Valitettavan monet tekijät altistavat kattoa vuotovaurioille. Suuri haaste on jo yksistään maamme vaihtelevat sääolot, ja sateen sekä lumen aiheuttamat kattovuodot ovatkin suhteellisen yleisiä. Katepintaa rapauttaa yhtä lailla pakkanen kuin auringon paahtava uv-säteilykin. Myös lika, lehtiroska, sammal ja monet muut mekaaniset sekä kemialliset rasitukset jättävät jälkensä kattoon. Kattovuoto voi olla seurausta alkuperäisessä asennuksessa tehdyistä virheistä, huoltotoimien laiminlyönnistä tai yksinkertaisesti ajan myötä tapahtuneesta kulumisesta. Lumen ja myrskyn aikaansaamat vauriot saattavat toisaalta synnyttää äkillisiäkin kattovuotoja. Katto voi vuotaa kattoluukun kohdalta tai jostain muusta yksittäisestä elementistä, tai sitten vioittuneen katepinnan vuoksi. Revennyt huopa, haljennut tiili, irvistävä pelti, rakoillut jiiri tai valskaava läpivienti – kaikki ovat selkeitä riskejä kattovuodolle.
Kun katto vuotaa, on koko rakennuksen hyvinvointi poikkeuksetta vaarantunut. Pienikin vesivuoto voi saada aikaan vaurioita, jotka ovat luonteeltaan varsin vakavia – esimerkiksi siinä tapauksessa, että kosteus pääsee leviämään yläpohjan eristeisiin ja rakenteisiin. Tietysti toimiva aluskate saattaa pelastaa tilanteen ensi hätään, mikäli vuotovaurio rajoittuu vesikatteeseen, mutta jos aluskatteenkin tiiveyden suhteen on ongelmia, ollaan pahassa pulassa. Rakenteisiin päätyvä vesi nimittäin kastelee ensin eristeet ja lahottaa rakenteiden puuosat, mistä edelleen kehkeytyy hoitamattomana homevaurioita ja sisäilmahaittoja katolle sekä yläpohjaan. Ikävimmillään kattovuoto rakenteissa huomataan vasta, kun asukkaiden terveys oireilee kosteusvaurion suuntaan, ja tällöin ollaankin jo mittavien ja rahaa nielevien remonttitoimien tarpeessa. Kun katto vuotaa kattovalokuvun kohdalta, läpiviennistä, katteesta tai jiiristä, pahemmilta vaurioilta pelastaa nopea reagointi ja ammattilaisella teetetyt kunnostukset.
Kattoremontti Pro hoitaa katon vuotokorjaukset, paikkaukset sekä tiivistykset kohteesta ja katemateriaalista riippumatta. Meiltä löytyy välineet, tietotaito ja kalusto vuotavan katon korjaukseen omakotitaloille ja rivitaloille, kerrostaloille sekä muille kiinteistöille kesämökistä autotalliin ja paritalosta pihavarastoon. Paikkaamme asiantuntevasti peltikatot, tiilikatot ja huopakatot, harja- ja tasakatot niin kuin auma- ja taitekatotkin. Paikallistamme vuodon, teemme materiaalin mukaiset korjaustoimet sekä etsimme vuodon syyn. Katon perusteellinen läpikäynti vuotopaikkausten yhteydessä on tärkeää, ja meillä katon yleiskunnon tutkiminen kuuluukin kaikkiin kattotöihimme veloituksetta. Näin epäkohdat katolla havaitaan nopeasti eikä vakavampia ongelmia pääse kehittymään. Mikäli katolla käydessämme huomaamme esimerkiksi poistoputkissa tai pellityksissä korjattavaa, kerromme siitä sinulle ja pystymme hoitamaan asian edullisesti kuntoon.
Vuotava katto ei palvele tarkoitustaan, joten teetä korjaukset heti, kun ongelma on havaittu. Mitä aiemmin vuoto saadaan tilkittyä, sitä parempi katolle ja kukkarolle, kun isommat remontit onnistutaan pitämään poissa. Kattoremontti Prolta saat alan parhaan palvelun: ammattilaisemme tekevät kerralla kestävää jälkeä, ja lisäksi meillä teetetyt kattotyöt voi yksityisasiakas hyödyntää verotuksessa kotitalousvähennyksen yhteydessä. Sivustomme kautta pystyy kattotöihin myös hakemaan joustavampaa rahoitusta. Mikä on kattosi tiiveys ja tilanne tällä hetkellä, tai milloin viimeksi se on ammattilaisen toimesta tarkistettu? Löytyykö katolta sammaleen aukomia saumoja, aikansa eläneitä tiivisteitä tai ruostevaurioita katepinnasta? Vai onko tilanne jo akuutti ja vesi tippuu piipun kohdalta tai kattoikkunasta sisään? Kattovuoto voi johtaa kokonaisvaltaiseen kosteusvaurioon, joten suhtaudu siihen vakavasti ja hoida asia heti kuntoon. Kutsu meidät palauttamaan kattosi tiiveys ja toimivuus – ota yhteyttä ja pyydä tarjouksemme kattovuodon korjauksesta!
Kaikissa kattotöissä apunasi Kattoremontti Pro -palvelumme.
Kun huopakatto, peltikatto tai tiilikatto vuotaa, hoidamme korjaukset katemateriaalin mukaisesti
Kun huopakatto, peltikatto tai tiilikatto vuotaa, osaava ja ammattitaitoinen apu löytyy Kattoremontti Prolta. Paikkaamme ja tiivistämme vuotavat katot riippumatta niiden materiaalista, muodosta tai rakennustyypistä. Omakotitalo tai kesämökki, kerrostalo tai autotalli, ulkohuussi tai rantasauna, meillä korjaantuu. Toteutamme kaikkien katemateriaalien vuotokorjaukset: kunnostamme huopakatot hitsattavasta bitumikermistä palahuopaan ja kolmiorimakatteeseen, tiilikatot savitiilestä betonitiileen ja peltikatot valmiiksi muotoilluista profiilipeltikatoista lukko- ja konesaumakatteisiin, alumiini- ja kuparikattoihin. Vesikatteen materiaalista riippumatta kaikilla katoilla yleisiin vuotokohtiin kuuluvat muun muassa läpiviennit, liitokset, jiirit, piiput sekä toisinaan valitettavasti myös aluskate. Kun kattovuotoa korjataan, on syytä kiinnittää tarkasti huomiota kohdekaton ominaisuuksiin, ja esimerkiksi työkalut, käsittelyaineet ja korjausmetodit on valittava materiaalin mukaan. Vaikka ongelma itsessään olisi samakin, voi eri katetyyppien kohdalla tulla kysymykseen tyystin erilaiset työtavat ja menetelmät. Kattoremontti Pro toteuttaa työn osaavin ottein, niin että korjaus on kestävä ja palvelee kattoa pitkään.
Peltikatto vuotaa yleensä saumoistaan, kiinnikkeistään tai katepinnan kulumien kohdalta. Katepeltien pahin vihollinen on ruoste, joka voi syövyttää peltipinnan puhki ja avata siten vedelle reitin rakenteisiin. Toisaalta peltikaton vuoto voi johtua myös yhtäkkisestä mekaanisesta vauriosta, esimerkiksi kun katolta alas viilettävä lumimassa riuhtoo mukaansa rännit tai lumiesteet jättäen reiät kiinnitysten kohdalle. Paras menettelytapa peltikaton vuotokorjaukseen katsotaan aina vauriokohtaisesti. Voimme esimerkiksi paikata olemassa olevan peltikaton reikiä tai vaihtaa yksittäisiä katepeltejä uusiin vaurioiden ollessa hyvin paikallisia. Jos kattovuoto löytyy peltikaton kiinnikkeen tuntumasta, korjaamme ongelman asentamalla tilalle uuden kateruuvin sekä uuden, isomman tiivisteen. Samalla voimme kattavamminkin vaihtaa katon kiinnikkeitä parempikuntoisiin sekä tarpeen vaatiessa tehdä lisäkiinnityksiä. Peltikaton vuotokorjauksissa huomioimme aina tarkasti pohjatyöt, kuten lian- ja ruosteenpoiston, niin että massauksista saadaan taatusti tiiviit ja kiinnityksistä pitävät.
Tiilikaton vuotaessa vauriot ovat usein hyvin paikallisia; useimmiten kysymys on murentuneista tai haljenneista tiilistä, tai vaihtoehtoisesti läpiviennin tai jiirin ongelmista. Äkillinen myrsky voi repiä irti kattotiiliä tai pellityksiä, tai kate voi haurastua pikkuhiljaa pakkasrapautumisen myötä. Pakkasrapautumista tapahtuu, kun tiilen sisälle päässyt kosteus vuoroin jäätyy ja sulaa yhä uudelleen, kunnes tiili lopulta murenee ja halkeaa. Lisäksi sammal ja jäkälä kuluttavat tiilikattoa ja altistavat sitä muun muassa juuri vuoto-ongelmille. Tiilikate saattaa kärsiä myös alkuperäisessä asennuksessa tehdyistä virheistä – näihin viittaavat esimerkiksi toistuvasti rikkinäisinä löydetyt tiilet sisätaitteissa ja kattotuotteiden alla. Kun tiilikatto vuotaa, korjaamme ongelmakohdat, kuten vaihdamme rikkinäiset tiilet ja kiinnitämme irronneet pellitykset. Samalla tutkimme aluskatteen kunnon, niin kuin on tärkeää kaikkien katon vuotokorjausten yhteydessä tehdä. Lopuksi suoritamme tiilikatteelle suojakäsittelyn, joka parantaa tiilen ominaisuuksia ja auttaa kattoa torjumaan lian, kosteuden ja kasvuston tuomia ongelmia.
Huopakatto vuotaa helposti saumoistaan, jotka voivat olla iän myötä hapertuneet, sammaleen vioittamat tai auringon uv-säteilyn kuivattamat. Huopakaton vuotoriskeistä ja korjaustarpeesta kertovat myös katepinnassa näkyvät kuprut, painumat, reiät tai repeämät – huopakaton sirotepinta kun saattaa melko herkästikin vaurioitua liiasta mekaanisesta ja kemiallisesta rasituksesta tai osaamattomasta kattokäsittelystä. Kermien sisään päässyt kosteus voi aiheuttaa huopakatolle pullistumia eli niin kutsuttuja huopakaton höyrypusseja, jotka hoitamattomina saattavat rikkoa katteen pinnan. Omat vaikeutensa tuottaa myös, mikäli huopakatto on malliltaan tasakatto, sillä katon tarkastus yläpohjarakenteen puuttuessa on vaikeaa, ja kattovuoto havaitaankin usein vasta veden jo päädyttyä sisätiloihin. Kattoremontti Prolta saat kaikkien kattojen ennaltaehkäisevät huollot ja tarkastukset samoin kuin vuotokorjauksetkin. Vuotavan huopakaton kunnostamme täsmäpaikkauksella, joko paikkausmassalla tai nimenomaisilla paikkapaloilla tilanteen mukaan. Tiivistämme auenneet saumat, liimaamme irronneet bitumipaanut ja tarvittaessa viillämme huopaa auki tasoitustöitä varten. Huopakaton vuotokorjaus on aina teknisesti vaativa paikka, sillä katon vesitiiveys on saatava palautettua sataprosenttisesti. Kokeneilta osaajiltamme tämä onnistuu, ja takaamme katolle korjausten jälkeen täyden teknisen toimivuuden.
Katto vuotaa piipun juuresta? Kattovuoto savupiipun kohdalla voi johtua sateesta, lumesta tai kondenssivedestä
Mitä tehdä, kun katto vuotaa piipun juuresta? Kattovuoto savupiipun kohdalla on akuutti ongelma, joka vaatii ripeitä toimia. Ensiksi täytyy tietenkin saada vedentulo tyrehtymään sekä kuivata lattialle päätynyt vesi, mutta hyvin pian kannattaa ryhtyä laajempiin kartoitustoimiin, nimittäin paikantamaan tarkkaa vuotokohtaa ja arvioimaan syntyneitä vaurioita. Mikäli onnea on matkassa, saattaa kysymyksessä olla tuore ja lyhytaikainen vuoto, jolloin riittää nimenomaisen ongelmakohdan korjaus. Jos kuitenkin tilanne on muhinut katolla jo pidempään, on kattovuoto savupiipun kohdalla voinut ehtiä lahottaa myös yläpohjan rakenteita. Kun katto vuotaa piipun juuresta, ei vesi välttämättä heti päädy huonetilaan saakka, vaan matkallaan se saattaa imeytyä esimerkiksi välikaton lämmöneristeisiin. Mikäli savupiipun kattovuoto huomataan vasta, kun sisäkatto kastuu, ovat villat yläpohjassa jo vettyneet ja vahingot katon alemmissa osissa todennäköisesti muutenkin merkittävät.
Ei ole lainkaan tavatonta, että kattovuoto löytyy savupiipun kohdalta – päinvastoin, piipun ja katon välinen sauma on yksi yleisimmistä katon vuotokohdista. Savupiippu on suurikokoinen läpivienti, joka poikkeaa muista läpivienneistä jo pelkästään muuratun rakenteensa vuoksi. Se myös kohtaa savua sekä tavallista suurempia lämpötilanvaihteluita. Kun katto vuotaa piipun juuresta, kyse voi olla useammasta eri ongelmasta. Syy vuotoon saattaa löytyä piipunjuuripellityksestä, pystypellityksestä, läpiviennistä tai joskus heikkoon jamaan ajautuneesta vesikatteesta. Varsinaisesti vuotavien sade- ja sulamisvesien lisäksi haasteita piipulle voi tuottaa kondenssivesi. Mikäli savupiippu vuotaa tyvestään kesällä tai syksyllä kovalla sateella, saattaa ongelmana olla, että vinottaissateet pääsevät kulkeutumaan katon rakenteisiin piipun pellitysten välistä. Talvella syylliseksi voi paljastua katon lumikuorma – märkä, painava nuoskalumi saattaa esimerkiksi työntää paineella vettä saumoista sisään, etenkin, jos liikaa lunta ei ole katolta ajoissa pudotettu. Jos tulisija on talvikaudellakin käytössä, voi savun mukana höyrystyvä kosteus kondensoitua piipun sisäpintaan tai mahdollisesti väärin toteutettuun piipunhattuun.
Kattovuodot savupiipun kohdalla liittyvät valitettavan usein piipun pysty- ja juuripellityksiin. Juuripelti asennetaan katolle nimenomaan tiivistämään piipun ja katon välinen sauma, joten mikäli siinä on puutteita, savupiipun läpivienti menettää vedenpitävyytensä. Piipun ulkokuorta suojaava pystypelti puolestaan voi osaamattomasti toteutettuna edesauttaa kondenssiveden syntymistä, sillä jos se mitoitetaan liian tiukaksi, voi kosteus päästä tiivistymään peltien väliin. Tietenkään vastaavasti liian löysästäkään piipunkauluksesta ei ole apua savupiipun läpiviennin tiivistämisessä. Kattoremontti Pro toimittaa katollesi kokeneet ja taitavat peltisepät, jotka tekevät piipun peltityöt luotettavalla laadulla ja mittatilaustyönä tarpeen mukaan. Kun kattovuoto löytyy savupiipun kohdalta, tarkastamme aina piipun pysty- ja juuripellit sekä piipun juuren tiivistykset. Jos vaikkapa juuripellin sauma on syystä tai toisesta päässyt lohkeamaan, tiivistämme sen katemateriaalille soveltuvin ainein ja menetelmin.
Kun katto vuotaa piipun juuresta, voi kyse olla myös yksinkertaisesti huonokuntoisesta läpiviennistä. Savupiipun läpivienti saattaa olla vuosien saatossa kulunut ja rapautunut tai siitä on vaikkapa tiiviste pettänyt. On myös mahdollista, että piipun alkuperäinen asennus on jäänyt osittain puutteelliseksi – valitettavan usein törmäämme esimerkiksi tekemättä jätettyihin aluskatteen ylösnostoihin, vaikka ne ovat jokaisen läpiviennin toiminnalle viime kädessä välttämättömät. Savupiipun läpiviennin ylösnostossa nostamme aluskatteen hormia vasten ja kiinnitämme sen siihen tiiviisti, niin ettei valumavesi pääse läpiviennin kohdalta katon alempiin osiin eikä tuuli pääse painamaan sateellakaan vettä sisään. Peltikatolla ja tiilikatolla hyödynnämme lisäksi erityisiä läpivientien tiivistekappaleita, huopakatolla puolestaan viemme vielä päällikermin piippua vasten. Lopuksi savupiipun läpiviennin tiiveys varmistetaan huolellisesti toteutetuilla pysty- ja juuripelleillä. Samalla asennamme katolle tarpeen mukaan hengittävät harjatiivisteet sekä hormia suojaavat piipunhatut, sekä tarkastamme kattovuotojen varalta muutkin läpiviennit, kuten kattoikkunat, kattoluukut ja kattovalokuvut.
Kattoikkuna, kattovalokupu tai kattoluukku voi vuotaa sekä asuntoon että rakenteisiin
Kattoikkuna, kattovalokupu tai kattoluukku vuotaa? Tämäkin tilanne voi joskus tulla katolla vastaan – ovathan kattoluukut ja -ikkunat suurikokoisia läpivientejä, jotka puhkaisevat sekä vesikatteen että aluskatteen, joten rakenteensa puolesta ne muodostavat potentiaalisen vuotoriskin. Kattoikkunat ja kattovalokuvut tuovat asuntoon valoa, viihtyisyyttä ja tilantuntua ja voivat muuttaa huoneen ilmettä merkittävästi. Samoin kattoluukuista on selvää käytännön hyötyä esimerkiksi huollon yhteydessä tehtävien kattotarkastusten helpottajana. Kun kattoikkunat, -luukut ja -kuvut on asennettu ammattilaisen toimesta ja nykyaikaisin menetelmin, on niiden vuotoriskikin minimoitu. Kattovuoto kattoikkunan tai -luukun kohdalla voi kuitenkin syntyä joko ulkoisten rasitusten aiheuttamana tai ajan haperruttaessa läpivientiä. Puutteellisella osaamisella toteutetun kattoläpiviennin tapauksessa puolestaan saattavat asennusvirheet sekä rakenteelliset ongelmat vaatia veronsa.
Kattoluukku tai kattoikkuna voi vuotaa joko katon rakenteisiin, sisälle asuntoon tai pahimmassa tapauksessa jopa molempiin. Asunnon sisälle tuleva vuoto on yleensä varsin nopeasti havaittavissa ja vuotokohta samoin helposti paikannettavissa. Tavallisimmin syy löytyy kattoläpiviennin omista tiivisteistä, jotka ovat rapistuneet vaihtokuntoon. Tiivisteet toimivat tehtävässään niin kauan kuin ne pysyvät joustavina ja kimmoisina; kovettuneiden tai hapertuneiden tiivisteiden vedeneristyskyky puolestaan on menetetty. Jos vuoto tapahtuu kattoikkunan tai kattoluukun kohdalta niin, että vesi ohjautuu katon rakenteisiin, on tilanne astetta monimutkaisempi. Läpivientejä samoin kuin niiden tiivistyksiä ja rakenteita kuluttavat muun muassa lämpötilanvaihtelut, sade- ja sulamisvedet, aika, erilaiset mekaaniset rasitukset sekä talvisin päälle kasautuvat lumi ja jää. Kattovuotojen ehkäisemiseksi suosittelemme kattoikkunoiden, -kupujen ja -luukkujen säännöllistä silmälläpitoa, huoltoa, siivousta sekä tarpeen mukaan tehtyjä lumenpudotuksia.
Jos kattovuoto johtuu huonokuntoisista tiivistyksistä, on korjaava toimenpide tietysti tiivisteiden vaihto uusiin. Aina kun mahdollista, toteutamme tämän kattoluukulle tai -ikkunalle nimenomaan suunnitelluilla tiivisteillä. Mikäli valmistajan alkuperäisiä tiivisteitä ei ole saatavilla, taitavat tekijämme suorittavat työn elastisella saumausmassalla, edelleen siistillä työnjäljellä sekä laadukkailla tuotteilla. Kun tarvitaan kattavampaa läpiviennin paikkausta, olemme asiantunteva apu niihinkin tilanteisiin. Jos vettä vaikuttaa päässeen katon alempiin osiin, puramme kattoikkunaa tai -luukkua ympäröiviä rakenteita ja tutkimme niiden kunnon. Korjaamme mahdolliset lahovauriot ja etsimme kattovuodon syyn: onko aluskate ehkä hajonnut, tai onko sen asennus suoritettu virheellisesti jo alun perin, esimerkiksi jätetty aluskatteen elintärkeät ylösnostot tekemättä?
Vuotovaurioita kattoluukun tai -ikkunan kohdalla voivat aiheuttaa myös puutteet eristyksessä tai tuuletuksessa sekä muut rakenteelliset ongelmat. Tiili- ja peltikatoilla nämä katon läpiviennit on saatettu rakentaa niin, että yläpohjan tuuletus joko katkeaa tai on hyvin heikkoa vinoilla katto-osuuksilla. Vesikatteen ja aluskatteen välisen tuuletusraon tarvitsisi kuitenkin jatkua yhtenäisenä harjalta räystäille saakka, jotta ylimääräinen kosteus haihtuisi rakenteista toivotulla tavalla. Puutteet eristyksessä ja ilmavuodot kattorakenteissa voivat saada aikaan, että kosteutta tiivistyy kattoikkunaa tai kattoluukkua ympäröiviin rakenteisiin tai jopa jäätä muodostuu tuuletusväliin. Haasteet eristyksessä ja tuuletuksessa voivat käydä katolle kohtalokkaiksi, etenkin jos vuoto on jo realisoitunut. Onko kattoluukun lähellä merkkejä kosteusvauriosta tai kattoikkunan vierustalla vuotojälkiä? Kattoremontti Prolta saat kaikenkokoiset ja -luonteiset vuotokorjaukset, niin kattoluukkuihin, -ikkunoihin ja -kupuihin kuin muihinkin läpivienteihin.
Myös pienempikokoinen katon läpivienti voi vuotaa – kattovuoto antennin, ilmanvaihtoputken tai viemärintuuletusputken kohdalla
Kun katon läpivienti vuotaa, voi kattovuoto löytyä myös esimerkiksi antennin, ilmanvaihtoputken tai vaikka viemärintuuletusputken kohdalta. Läpiviennillä tarkoitetaan kaikkia katolle tehtäviä reikiä tai leikkauksia, jotka auttavat viemään tarpeelliset kattoelementit vesikatteen ja aluskatteen läpi. Katon puhkaisevan rakenteensa vuoksi ne on tärkeää suojata, tiivistää ja pellittää asianmukaisesti, ettei vuoto-ongelmia synny. Katon läpivienteihin kuuluvat savupiippujen, kattoluukkujen ja kattoikkunoiden lisäksi yhtä lailla monet pienemmät mutta tärkeät katon yksityiskohdat, kuten muun muassa ilmanvaihtoputket, viemärintuuletusputket, antennit sekä huippuimurin, liesituulettimen ja alipainetuulettimien putket. Näillä kaikilla on oma tärkeä tehtävänsä katon toimivuuden sekä turvallisen ja mukavan asumisen kannalta, joten kattovuodot läpivienneissä on hoidettava nopeasti kuntoon ongelmien ilmettyä.
Kun katon läpivienti vuotaa, välitön reagointi pelastaa isommilta ongelmilta. Mikäli vuoto esiintyy vain vesikatteessa, voidaan toimivalla aluskatteella estää pahemmat vauriot, mutta valitettavan usein läpivienti on myös aluskatteen osalta epätiivis ja vedelle tarjoutuu näin ollen vapaa pääsy kattorakenteisiin ja eristevilloihin. Kattovuodon realisoiduttua ei aikaakaan, kun kosteus on synnyttänyt yläpohjassa lahovaurioita, homehaittoja ja muita merkittäviä ongelmia – näennäisen pienestäkin epäkohdasta on usein vakavat välilliset seuraukset. Kosteusvaurioiden lisäksi epätiiviit läpiviennit saavat aikaan myös, että sisältä karkaa lämmintä ilmaa tarpeettomasti ulos, mikä syö talon energiatehokkuutta ja nostaa lämmityskustannuksia. Jos yksikin katon läpivienti vuotaa, on syytä tarkastaa jokainen huolella läpi, etteivät ongelmat pääse kertautumaan ja tekemään katolla yhteistuumin vieläkin vakavampaa tuhoa.
Kun katon antenni, ilmanvaihtoputki tai viemärintuuletusputki vuotaa, ovat syyt usein hyvin samanlaisia kuin muissakin kattovuodoissa: pettäneet tiivisteet, ajan aikaansaama kuluma, mekaaniset vauriot sekä virheasennukset. Ympäristön rasituksista erityisesti lämpötilanvaihtelut iskevät läpivientien tiivistyksiin. Sade- ja sulamisvedet sekä talven lumikuorma voivat myös työntää paineella vettä sisään ja vioittaa läpivientien liitoskohtia, minkä vuoksi läpivientien säännöllinen huolto ja tarkastus on paikallaan muutaman kerran vuodessa. Laadukas, ammattitaitoinen asennus on samoin tärkeää. Katon eri elementteihin ja putkiin on jokaiseen omat varta vasten suunnitellut läpivientinsä sekä asennusmenetelmänsä, ja me Kattoremontti Prolla valitsemmekin käytettävät läpivientikaulukset, kiinnikkeet, tiivistysmassat sekä muut läpivientitarvikkeet aina kohteen mukaan. Monesti läpivientejä on saatavilla valmiina kokonaisuuksina, mutta toisinaan tiivistykseen tarvitaan eristysteippejä ja -massoja sekä vahvaa tuotetuntemusta ja käytännön kokemusta. Etenkin ilmastointiputkien kohdalla tiiviiseen ja kestävään lopputulokseen vaaditaan usein ammattilaisen askartelua.
Läpivientien asennuksessa ei sovi unohtaa kunnollista eristämistä. Jos ilmanvaihtokanavien eristys on puutteellinen, esiintyy niiden kohdalla herkästi kondenssiongelmia, joista viriää omat vesivuotonsa. Eristämättömän ilmastointiputken pintaan voi syntyä kondenssivettä niin sisä- kuin ulkopuolellekin, johon kumpaankaan kosteus ei kuulu. Ulkopintaan pisaroitunut vesi valuu helposti katon eristeisiin tai rakenteisiin, putken sisään päätynyt kosteus puolestaan voi kertyä jääksi ja kerralla sulaessaan tuottaa vastaavanlaisen ikävän yllätyksen kosteusongelman muodossa. Eristyksen lisäksi putkiläpivientien, kuten muidenkin läpivientien, kohdalla on ensiarvoisen tärkeää huolehtia kuntoon aluskatteen ylösnostot. Kattoremontti Pro korjaa kattovuodot läpivientien kohdalla ja suorittaa tarvittavat tiivistykset, paikkaukset ja kunnostukset niin vesikatteen kuin aluskatteenkin osalta. Pidämme huolta kattosi läpivienneistä myös ennaltaehkäisevästi, sillä kaikkien kattotöiden yhteydessä tarkastamme veloituksetta niiden tiivistykset ja kiinnitykset. Mikäli katon rakenteet sen sallivat, käymme samalla kurkkaamassa yläpohjan tilanteen: löytyykö liitoskohdista valumajälkiä sekä miltä eristeet ja kattorakenteet näyttävät läpivientikohtien ympäriltä.
Katto vuotaa jiirin, eli sisätaitteen kohdalta? Meiltä laadukas korjaus haastaviinkin kohteisiin
Entäpä jos katto vuotaa jiirin, eli sisätaitteen kohdalta? Katon jiiriä nimitetään toisinaan myös kulmataitokseksi tai sisätaitteeksi, ja käytännössä se on paikka, jossa kaksi erillistä lapetta kohtaavat. Kyseessä voi olla päälape sekä siitä esimerkiksi parvekkeen tai kattolyhdyn takia ulkoneva erillinen lippa. Jiirien kohdalla katon vuotoriski on erityisen suuri muutamastakin syystä. Ensinnäkin jiirit eli sisätaitteet ovat katon kohdista niitä, joissa liikkuvat suurimmat jää-, sade- ja lumimäärät. Toisekseen jiireissä piilee useita mahdollisuuksia rakennusvirheille, jotka voivat osoittautua kohtalokkaiksi ulkoisten rasitusten iskiessä näppinsä peliin. Mikäli jiiripuut rakoilevat tai mikäli aluskatetta ei ole taitekohdasta saatu tiiviiksi, ja runsaat syyssateet tai painava nuoskalumi pääsevät sitä myötä tihkumaan vetenä jiirin kohdalta katon rakenteisiin, ollaan pian väistämättä tilanteessa, jossa kosteusvaurio kolkuttelee ovelle.
Kun jiirin sauma on pettänyt tai katto vuotaa jiirin kohdalta, on paras turvautua asiantuntevaan ammattilaiseen. Jiirin asennus ja korjaus vaativat kattavaa tietotaitoa ja mielellään myös runsasta käytännön kokemusta katon saumauksista, aluskatteen asennuksista, laudoituksista, peltitöistä ja monista muista katon erityisosaamisalueista. Tiiviiksi tehty umpilaudoitus antaa jiirille tukevan pohjan, ja vedenpitävyyden varmistamiseksi jiirin alta tulisi löytyä kaksi päällekkäistä aluskatetta. Heti jiiristä seuraavana on harjansuuntainen aluskate, jonka alle tuodaan lisäksi molemmilta lappeilta jatketut aluskatteet. Myös jiiripelti eli jiirilista varmistaa peltikatoilla sekä tiilikatoilla veden ohjautumisen sisätaitteista ränneihin, huopakatolla asian ajaa alus- ja päällikermi. Kun kattojiiri vuotaa – sauma on pettänyt, aluskate taitekohdasta hajonnut tai laudoitus rakoillut – Kattoremontti Pro on taitava taho korjausten toteuttamiseen. Teemme täydellä asiantuntemuksella jiirien saumaukset ja vuotopaikkaukset samoin kuin kattavammatkin kunnostukset.
Korjaamme kattovuodot sijainnista, syystä ja suuruusluokasta riippumatta. Tiivistämme vuotavat läpiviennit, paikkaamme vauriot vesikatteessa ja kunnostamme aluskatteet kestävällä ja siistillä työnjäljellä. Korjaamme kattovuodot jiirien, kattoikkunoiden ja kattoluukkujen kohdalla. Meiltä saat avun myös, kun kattoon tarvitaan rakenteellisia muutoksia tai parannuksia: ehkä kattoa täytyy esimerkiksi oikaista, ettei vesivuoto toistu vastaavanlaisena tulevaisuudessa, tai kenties tuuletusta pitää kohentaa tai eristystä lisätä. Joskus laajempia saneeraustoimia vaaditaan lumi- tai myrskyvaurioiden jäljiltä, ja tällöinkin saat meiltä nopean ja sujuvan palvelun. Toteutamme kattovuotojen sekä muiden kattovaurioiden korjaukset tehokkaasti ja taitavasti, asiakaslähtöisenä laatutyönä.
Tiivis katto tarjoaa turvallisen suojan talolle sekä sen rakenteille. Pienikin vuoto voi ajan myötä saada valtavasti vahinkoa aikaan, jos vesi päätyy tuhoamaan katon eristeitä ja rakenteita, joten korjauta kattovaurio heti kun se on havaittu. Kattoremontti Prolta saat katon säännölliset huollot ja tarkistukset vuoto-ongelmia ennaltaehkäisemään. Jos taas kosteus on jo löytänyt tiensä vesikatteen alle tai yläpohjaan, teemme tarvittavat paikkaukset, korjaukset sekä saneeraukset katon toimivuuden palauttamiseksi. Ajoissa tehty kattovuodon korjaus säästää aikaa, rahaa ja kattoa, kun nykyisen katteen käyttöikää saadaan pidemmäksi ja ennenaikaisilta remonteilta säästytään. Kun katto vuotaa, hanki katollesi osaavat tekijät kutsumalla meidät korjaustöihin. Laadukasta kattourakointia parhaalla palvelulla – ota yhteyttä ja pyydä tarjouksemme kattovuodon korjauksesta!
Kaikissa kattotöissä apunasi Kattoremontti Pro -palvelumme.