Kerrostalon ikkunoiden maalaus – laadukas maalipinta pitää pokat kunnossa
Laadukas maalipinta pitää kerrostalon ikkunat siistin näköisenä ja huoltovapaana pitkään. Se toimii vähän niin kuin aurinkorasva, ehkäisten ikkunan puitteisiin ja ikkunalautaan ympäristön vaikutuksesta syntyviä vaurioita. Parhaimmillaan ikkunoiden maalaus säästääkin taloyhtiöltä pitkän pennin, kun ikkunoita ei tarvitse korjailla tai vaihtaa niin taajaan.
Siis pari ohutta kerrosta maalia? Ei kai se niin paljon voi vaikuttaa? Kyllä vaan voi. Mietihän vaikka hetki Suomen sääolosuhteita; yhtenä päivänä sataa, toisena paistaa ja kolmantena pakastaa. Ilman maalipinnan suojaavaa vaikutusta ikkunoiden puitteet ja ikkunalaudat ovat jatkuvasti muuttuvien sääolosuhteiden armoilla.
Ennen pitkää ikkunan puu- ja metalliosat antavatkin periksi ja ikkunat on pakko vaihtaa. Esimerkiksi se ikkunalasin pintaa pitkin niin kauniisti juokseva sadevesi saa ikkunoiden puuosat vettymään ja lahoamaan. Metalliset ikkunalaudat taas ruostuvat puhki.
Toistuva kostuminen ja kuivuminen voi saada ikkunan puitteet myös halkeilemaan. Pakkanen tehostaa ilmiötä vielä entisestään, sillä ikkunoiden rakenteisiin imeytynyt vesi muuttaa sen takia olomuotoaan. Pokat poksuvat varsinkin keväisin, kun ulkoilman lämpötila vaihtelee paljon ja nopeasti.
Lahovaurioita ja halkeamia, mitä vielä? No, auringosta peräisin oleva UV-säteily nukkaannuttaa ja harmaannuttaa suojaamattomat ikkunan puitteet varsin nopeasti. Sama on edessä, jos puun suojana oleva maalipinta on kulunut tai muuten puutteellinen.
Kerrostalon ikkunat kannattaa siis maalata ennen kuin ne ovat purkukunnossa. Tuskin yksikään taloyhtiö haluaa tuhlata uusiin ikkunoihin, jos vaihtoehtona on vanhojen ikkunoiden maalaus ja huoltaminen. Jälkimmäinen on paitsi edullisempi ja vikkelämpi, myös ympäristön kannalta fiksumpi ratkaisu.
Saiko äskeinen sinut nyökyttelemään? Hienoa! Sitten olemme varmaan yhtä mieltä siitäkin, ettei kerrostalon ikkunoiden maalausta kannata tilata ihan miltä tahansa maalausfirmalta. Edellä mainittuja hyötyjä kun ei saavuteta huonolaatuisella maalipinnalla.
Sen takia onkin hyvä, että Talonmaalaus Pro tarjoaa ykkösluokan maalauspalvelua kohtuu hintaan! Kerrostalon ikkunoiden maalaus on ollut osa kattavaa palveluvalikoimaamme jo vuosia, ja homma hoituukin kokeneilta maalareiltamme ripeästi ja siististi. Meidän jäljiltämme ikkunoiden pokat ovat kuin merkkikehykset – ne kestävät vaivatta aikaa ja katseita.
Maalatut ikkunat ovat piste jiin päällä
Yksinään ikkuna ja sen puitteet ovat aika mitäänsanomaton osa kerrostalon julkisivua. Pikku yksityiskohta monen sadan neliön alueella. Ikkunoiden lukumäärä muuttaa niiden roolin kuitenkin ihan kokonaan, ja pataljoona huoltamattomia ikkunoita pistää jo silmään.
Sama määrä vasta maalattuja ikkunoita taas saa julkisivun näyttämään entistä skarpimmalta. Siististi ja muuhun julkisivuun sointuvalla värillä maalatut ikkunat viimeistelevät julkisivun ilmeen ja tuovat sille ryhtiä – vähän niin kuin raamit arvokkaalle maalaukselle. Vaikutus on sama, oli kyseessä sitten vanhan tai uuden kerrostalon ikkunoiden maalaus.
Ikkunoiden maalaus onkin hyvä keino stailata kerrostalon julkisivu kohtuu kustannuksin. Kun vaikkapa tumman ruskeat ikkunat maalataan vaaleiksi, raikastuu julkisivun ilme kerta heitolla. Valkoisten ikkunoiden maalaus tummaksi – jopa mustaksi – taas tuo modernia tuntua iäkkäänkin kerrostalon julkisivuun.
Ja voihan väreillä toki revitelläkin! Kyllä, rakennusvalvonnan luvalla kerrostalon ikkunat voi maalata sitä turvallista lumenvalkoista tai eebenpuuta rohkeammallakin värillä. Persoonallinen värivalinta saa tavallisen kerrostalon näyttämään naapuritaloja kiinnostavammalta ja voi tehdä siitä haluttavamman vuokra- tai sijoituskohteen.
Ihan mikä tahansa maalin roiskiminen ei silti auta. Huolimattomasti sudittu maalipinta, roiskeet ja valumajäljet kääntävät nimittäin maalaustyön vaikutuksen päälaelleen. Amatöörimäinen maalausjälki herättää negatiivista huomiota sekä ulkona että sisällä.
Siksi kerrostalon ikkunat kannattaakin maalauttaa asiansa osaavalla maalausfirmalla, kuten Talonmaalaus Pro. Olemme mielellämme mukana jo maalaustyön suunnitteluvaiheessa, jolloin kokeneiden maalariemme osaamisesta saakin parhaan hyödyn irti. Ota yhteyttä, niin sovitaan aika maksuttomalle suunnittelukäynnille!
Kerrostalon maalausurakat kestävästi, kokonaisvaltaisesti ja kilpailukykyiseen hintaan
Väärin tehtynä kerrostalon ikkunoiden maalaus on katastrofi. Maalausjälki on epätasaista. Ikkunoiden ympärillä olevat pinnat ovat täynnä roiskeita ja valumajälkiä. Ikkunan puitteet eivät pääse hengittämään vääränlaisen maalin takia. Tulee tunne, että ikkunoiden maalaus on ollut turhaa työtä ja hukkaan heitettyä rahaa!
Kerrostalon ikkunat maalaava firma kannattaakin valita huolella. Lupaavia merkkejä ovat pitkä kokemus kerrostalon ulko- ja sisämaalauksesta, hyvä maine ja kokonaisvaltainen osaaminen muistakin kerrostalon huolto- ja korjaustöistä sekä remonteista. Kuvaukseen täsmäävä yritys olisi varmaan aika turvallinen valinta, vai mitä?
Lisätäänpä yhtälöön vielä kilpailukykyinen hinta. Sellainen maalausfirma taitaa jo ollakin aika harvinaisuus – ehkä ainoa laatuaan?
Siksi onkin hyvä, että olet klikkaillut tiesi juuri meidän kotisivuillemme! Talonmaalaus Pro maalaa kerrostalon ikkunat ulkoa ja sisältä monen vuoden kokemuksella, ja asiansa osaavat maalarimme työskentelevät ripeästi ja turvallisesti jopa siellä kerrostalon ylimmän kerroksen tasolla. Näiden ominaisuuksien ansiosta pystymme tarjoamaan laadukasta maalauspalvelua ja vieläpä kohtuu hintaan!
Talonmaalaus Pro on apunasi kaikissa kerrostalon maalausasioissa ympäri Suomen. Oli kyseessä sitten kerrostalon ikkunoiden maalaus Inarissa tai parvekkeiden maalaus Parolassa, hoidamme homman kotiin paremmin ja edullisemmin kuin moni muu täyden palvelun maalausfirmaksi itseään mainostava yritys.
Asiantuntijamme palvelevat kokonaisvaltaisesti myös muissa kerrostalon huolto- ja korjaustöissä sekä remonteissa. Pensselin heiluttamisen ohella moniosaavalta tiimiltämme onnistuu esimerkiksi ikkunoiden korjaus ja ikkunoiden vaihto. Samoilta tyypeiltä käy kerrostalon ovien maalaus ja porraskäytävänkin maalaus muitta mutkitta.
Toki Talonmaalaus Pro hallitsee kerrostalon maalaus-, huolto- ja korjaustöihin sekä remontteihin liittyvät lupa-asiatkin. Kokeneet maalarimme hoitavat rakennusvalvonnan kanssa asioinnin rutiinilla pois päiväjärjestyksestä – näin itse maalaustyö saadaan käyntiin ilman turhia viivästyksiä.