Maneesin, eli ratsastushallin maalaus varjelee hevostilan komeinta rakennusta monilta vaurioilta
Komea maneesi on hevostilan keskipiste. Maneesin maalaus onkin tärkeää, sillä puitteiden ollessa kohdillaan, voi hevosharrastuksesta nauttia täysin siemauksin ympäri vuoden – hyväkuntoinen rakennus takaa niin korskeille oreille, oman arvonsa tunteville tammoille kuin niiden ratsastajillekin kesällä varjoisat ja talvella kuivat ja vedottomat tilat taitojen hiomista varten.
Kokemuksemme mukaan maneesin ulkovuori on tyypillisesti puuta ja katto peltiä. Me Talonmaalaus Prolla olemme maalanneet, huoltaneet, korjanneet ja remontoineet uramme aikana lähes lukemattomia vastaavanlaisia rakennuksia maneeseista talleihin, taloihin ja varastoihin. Siksi tiedämmekin tarkkaan, miten hurjaa jälkeä ja suuria laskuja puu- ja peltirakenteiden maalaamatta jättämisestä voi seurata; läpimätä maneesi puhki ruostuneine kattopelteineen ei ole kaunista katseltavaa, eikä pidemmän päälle myöskään turvallinen paikka ratsukoiden oleskella.
Tilaa siis meiltä maneesin ulkomaalaus, niin suojaamme rakennuksen sokkelista kattoon säältä ja muilta vaurioita aiheuttavilta rasitteilta. Samalla kannattaa ottaa harkintaan ratsastushallin maalaus sisältä, sillä siistit ja ryhdikkäät tilat voivat hyvinkin tuoda koululiikkeisiin uutta potkua ja nostaa estehypyissä riman aiempaa korkeammalle. Toimestamme niin ratsastushallin ulkomaalaus kuin sisämaalauskin voidaan tehdä joko käsin tai ruiskulla vanhasta maalipinnasta ja halutusta lopputuloksesta riippuen.
Muista kuitenkin, että pankitilillä on aina hyvä olla pieni puskuri esimerkiksi yllättäviä elänlääkärikuluja varten. Tiukkoja taloustilanteita ajatellen me Talonmaalaus Prolla tarjoamme mahdollisuuden maksaa maneesin maalaustyöt, huollot, korjaukset ja remontit kertamaksun ohella joko osamaksulla tai kauttamme saatavilla olevalla rahoituksella. Kun tilaat työn meiltä, kelpaa ei-elinkeinotoiminnallisessa käytössä olevan maneesin maalaus myös kotitalousvähennykseen.
Ota siis yhteyttä ja kutsu maalarimme suunnittelukäynnille! Samalla tarkastamme mielellämme myös muut tontilla olevat rakennukset ja rakennelmat ja lisäämme halutessasi niille suosittelemamme toimenpiteet jo ennestään kilpailukykyiseen tarjoukseemme.
Ratsastushallin ja maneesin huoltomaalaus pitää tilat hevostelua varten kunnossa vuodesta ja vuodenajasta toiseen
Maneesin tarkoitus on varmistaa, että hevostelu olisi mukavaa ja turvallista puuhaa myös sään ollessa ulkona jotain aivan muuta kuin optimi – joko liian kuuma, kylmä, tuulinen tai märkä. Tätä tehtävää maneesi ei jaksa pidemmän päälle täyttää, jos rakennuksella ei ole suojanaan kunnollista maaliviittaa. Varsinkin ratsastushallin huoltomaalaus on tärkeää, jotta ensimaalauksen hyödyt eivät valuisi ajan myötä hukkaan.
Maalipinta suojaa maneesia muun muassa lahoamiselta ja ruosteelta. Maneesin kaltaisesta isosta, aktiivisessa käytössä vuodesta ja vuodenajasta toiseen olevasta rakennuksesta niin laho- kuin ruostevauriotkin on syytä pitää loitolla. Esimerkiksi vuotavan katon lahottamat kattopalkit eivät ennen pitkää enää kestä katon painoa, jolloin vaarassa ovat niin ratsastajat kuin ratsastettavatkin. Maneesin huoltomaalaus varmistaa, että rakennuksen uloin kerros pysyy lujana ja on alati puolustusvoimainen säätä ja muita lahottavia ja ruostuttavia rasitteita vastaan.
Toisaalta maneesin huoltomaalaus on myös mukavuuskysymys. Ulkoa ja sisältä siistin näköinen rakennus houkuttelee harrastamaan säällä kuin säällä rähjäistä hallia huomattavasti enemmän, ja komea rakennus motivoi niin vasta-alkajia kuin ammattilaisiakin ylittämään itsensä.
Älä siis aliarvioi maneesin maalauksella olevaa vaikutusta ratsastusharrastukseen, vaan varmista, että työ tulee tehtyä hyvin ja ajallaan. Tämä onnistuu helpoiten, kun otat meihin Talonmaalaus Prolaisiin rohkeasti yhteyttä ja pyydät tiimimme käymään kohteessasi. Meidän puolestamme veloitukseton suunnitelukäynti onnistuu jopa viikonloppuna!
Samalla vaivalla kannattaa maalauttaa myös talli
Kun kutsut meidät suunnittelukäynnille, kurkkaamme aina mielellämme myös muiden tontilla oleven rakennusten ja rakennelmien tarpeet maalauksen, huollon, korjauksen ja remonttien suhteen. Jos esimerkiksi tallirakennus on lähitulevaisuudessa maalauksen tarpeessa, on tallin maalaus kannattavaa teettä maneesin maalauksen kanssa samalla kerralla.
Syitä tähän on peräti kolmin kappalein. Tallin ja maneesin maalaus on usein kannattavaa teettää yhdessä muun muassa sen takia, että kimppatilaus säästää sekä aikaa että rahaa. Esimerkiksi töiden suunnittelu hoituu näppärästi yhdellä käynnillä, jolloin säästät jonkin verran myös maalarin matkakustannuksissa. Lisäksi pihapiirin esteettinen muodonmutos on sitä viehkeämpi, mitä enemmän maalataan kerralla.
Suunnittelukäyntiä sujuvoittaaksesi voit hyvin tarkistaa itsekin mitä tallille kuuluu jo ennen kuin pyydät meiltä tarjouksen pelkästä maneesin maalauksesta. Jos rakennuksen maalipinta on päässyt kulahtamaan vaikka vain yhdeltäkin seinustalta, mainitse siitä tarjouspyyntöä tehdessäsi – maneesin ja tallin maalaukselle ei tarvitse tehdä erillisiä tarjouspyyntöjä.
Muista, että maalin hilseily, lohkeilu ja suuret värimuutokset ovat aina merkki huoltokäsittelyn välittömästä tarpeesta. Jos edellä mainittuja ilmiöitä on nähtävissä tallin tai minkä tahansa muun pihapiirin rakennuksen tai rakennelman maalipinnassa, ei uuden pintakäsittelyn kanssa kannata enää odotella yhtään pidempään.
Oli maalauksen tarve sitten akuutti tai vähemmän kiireellinen, me Talonmaalaus Prolla hoidamme halutessasi kaikki tekijää odottavat maalaustyöt pois päiväjärjestyksestä ripeästi kuin ravihevonen. Kimppatarjousta suosittelemistamme toimenpiteistä kannattaa ainakin kysäistä, sillä kokemuksemme mukaan könttäsumma yllättää usein edullisuudellaan ja ison urakan aikataulu nopeudellaan.
Ajoita maalaustyöt oikein – se säästää aikaa, rahaa ja hevosvoimia
Meihin voit ottaa yhteyttä koska tahansa, kun maneesin maalaus tuntuu ajankohtaiselta. Maalareiltamme maneesin maalaus hoituu siis tuttuun Talonmaalaus Pro-tyyliin siististi ja kestävästi jopa maan ollessa valkoinen kuin vanha kimo. On kuitenkin olemassa muutamia pointteja, jotka kannattaa pitää mielessä maneesin maalauttamista ja eritoten urakan ajoitusta suunnitellessa.
Aluksi on hyvä kartoittaa koska maneesia käytetään eniten. Varsinkin ratsastushallin sisämaalaus kannattaa teettää mahdollisuuksien mukaan kiihkeimmän sesongin ja käyttöaikojen ulkopuolella.
Älä kuitenkaan viivyttele viimeiseen asti, vaan teetä maneesin maalaus mielummin hieman etupainotteisesti. Mitä aikaisemmin olet liikenteessä, sen varmemmin saamme maalaustyöt ajoitettua sään ja ratsastustoiminnan kannalta optimaalisesti, eikä rakennus ehdi toisaalta kärsiä rispaantuneen maalipinnan takia vaurioita. Vanhan maalipinnan ollessa vielä tasainen ja ehjä, onnistuu maneesin huoltomaalaus yleensä myös ruiskulla. Ruiskumaalaus on käsityötä kustannustehokkaampi tapa vahvistaa jo olemassa olevaa maalipintaa.
Turhan työn välttämiseksi maneesin maalaus on tehtävä normaalisti vähintään 15 vuoden välein niiltä osin kuin sen käsittelyyn on käytetty peittävää tuotetta. Kuultavalla tuotteella suojatut pinnat ovat uusintakäsittelyn tarpeessa keskimäärin puolet aikaisemmin, kun taas sisätiloissa maalipinta voi säilyä siistinä kulutuksesta riippuen paljon pidempäänkin.
Seuraavaa säännönmukaista huoltomaalausta ei silti ole pakko odottaa. Jos rakennus kaipaa uutta ilmettä, maalaamme maneesin halutessasi jo ennen kuin sen vanha maalipinta on kuntonsa puolesta uusimisen tarpeessa.
Muista, että voit aina kutsua meidät Talonmaalaus Prolaiset myös paikan päälle ja kysyä maalauksen tarpeen ja ajoituksen suhteen neuvoa auliisti palvelevilta asiantuntijoiltamme. Meiltä voit luottaa saavasi ehdottoman rehellisen ja luotettavan arvion siitä, milloin maneesi tai mikä tahansa muu rakennus tai rakennelma on niin käytännön syistä kuin ajan- ja rahankäytönkin kannalta parasta maalata.
Hevostilan maalaustyöt ja kotitalousvähennys: milloin ja mistä?
Teoriassa kaikki meidän Talonmaalaus Prolaisten tekemä työ on kotitalousvähennyskelpoista. Käytännössä asia ei ole ihan niin yksinkertainen, kun kyseessä on maneesin tai muun hevostilan rakennuksen tai rakennelman maalaus. Merkitsevä seikka tässä yhtälössä on maalauskohteen käyttö elinkeinotoiminnassa.
Jos maneesi, tallit tai muu maalauskohde ei ole elinkeinotoiminnallisessa käytössä, saat työstä kotitalousvähennystä normaaliin tapaan. Vähennys koskee laskussa ilmoittamaamme työn osuutta, eivätkä siihen kuulu materiaali- tai tarvikekustannukset tai muualla tehty työ. Käyttämättä vähennystä ei ehdoistaan huolimatta kannata jättää, sillä siitä voi olla lopulta varsin merkittävääkin taloudellista etua.
Jos hevostila maneeseineen taas on työpaikkasi, et valitettavasti saa maneesin tai minkään muunkaan elinkeinotoimintaasi liittyvän rakennuksen tai rakennelman maalauksesta kotitalousvähennystä. Tällöin ainoastaan omaa asuinrakennustasi koskevat kunnostus- ja perusparannustyöt oikeuttavat vähennykseen.
Tee-se-itse-henki kannattaa kuitenkin säästää suosiolla muuhun hevostilan puuhasteluun. Itse tekemästäsi työstä et saa kotitalousvähennystä edes oman asuinrakennuksesi osalta.
Huomaa myös se, että kotitalousvähennyksen säännöt eivät ole meistä riippuvaisia – ne pätevät poikkeuksetta, tilasit työn sitten meiltä tai joltain muulta alan firmalta. Siksi kannattaakin teettää hevostilan maalaustyöt juuri meillä, sillä me Talonmaalaus Prolla takaamme kaikille kauttamme tilatuille töille hyvän hinta-laatusuhteen jo ennen kotitalousvähennystäkin!
Maalaamme ja huollamme maneesit, ladot ja navetat sisältä ja ulkoa eläinten hyvinvoinnin huomioiden
Me Talonmaalaus Prolla tiedämme, että eläinten asumuksia ja muita eläinten paljon käyttämiä tiloja maalattaessa tulee olla tarkkana – eläimet saattavat maistella sellaisiakin asioita, joita ei ole syötäväksi tarkoitettu. Lisäksi eläimillä on huomattavasti meitä ihmisiä parempi hajuaisti. Siksi kiinnitämmekin aivan erityistä huolellisuutta käyttämiimme pesu- ja muihin käsittelyaineisiin sekä jälkisiivoukseen aina maneesia, tallia, navettaa tai kanalaa maalatessamme.
Varsinkin hevos- tai muiden eläinten käyttämiä sisätiloja maalattaessa pyrimme mahdollisuuksien mukaan välttämään voimakkaita tuoksuja ja myrkkyjä. Jo maalausta suunniteltaessa osaamme sanoa, jos vaikkapa maneesin sisätiloihin ajateltu maali tuoksuu kovin vahvasti ja pitkään vielä maalauksen jälkeenkin. Tällöin kerromme mielellämme muista vaihtoehdoista, ja osaamme yleensä ehdottaa voimakkaita hajuhaittoja aiheuttaville maaleille korvaavia tuotteita.
Toisaalta ymmärrämme, että jo pelkkä vieraan henkilön läsnäolo, omituinen kalusto ja tavallisesta poikkeavat äänet saattaa saada herkät eläimet hermostumaan. Siksi pyrimmekin suunnittelemaan ja ajoittamaan työskentelymme parhaamme mukaan niin, että sekä eläimillä että maalareillamme olisi koko urakan ajan mahdollisimman mukavaa. Näin toimimalla olemme saaneet hommat yleensä hoidettua kaikkien osapuolten kannalta sujuvasti ja stressittä pois päiväjärjestyksestä.
Asiakkaanamme voit luottaa myös loppusiivouksen laatuun. Meillä naulat, ruuvit ja muut eläimille mahdollisesti vaaralliset asiat eivät ole työskennellessämme hujan hajan pitkin pihamaata, eivätkä ne siksi myöskään jää sille tielleen urakan valmistuttua.
Etsitkö siis maalareita, joilta maneesin, tallin, navetan tai kanalan maalaus hoituu sekä laadukkaasti että rakennuksen kaiken karvaisten käyttäjien hyvinvoinnin huomioiden? Siinä tapauksessa me Talonmaalaus Prolla olemme varma valinta maalausfirmaksi. Ota yhteyttä ja pyydä tarjous, niin me hoidamme puolestasi kaiken muun!