Nurkkalautojen, kulmalautojen maalaus kehystää puutalon kauniisti

Näyttääkö puutalosi väsähtäneeltä ja ryhdittömältä? Syy voi olla huoltamattomissa nurkkalaudoissa. Talon kulmissa olevat pystylaudat luovat puiselle talolle raamit, ja nurkka- eli kulmalautojen maalaus antaakin vaikutelman huolella viimeistellystä asumuksesta. Kauniit yksityiskohdat talon ulkoverhouksessa taas kertovat omaa tarinaansa tunnollisesta ja tyylitajuisesta talon isännästä tai emännästä.

Muista kuitenkin, että nurkkalautojen maalaus on tärkeää myös käytännöllisemmistä syistä. Puutahan nekin ovat, joten käsittely antaa suojaa monia tontillasi vallitsevia rasitteita vastaan. Näin ollen ammattitaidolla ja aina ajallaan maalatut nurkkalaudat jaksavat kehystää taloasi jämptisti jopa vuosikausia pidempään kuin sellaiset, joiden käsittelyä on laiminlyöty jo alusta alkaen ja huoltomaalausväliä venytetty aina viimeiseen asti.

Jos nurkkalautojen maalaus alkoi juuri tuntua tarpeelliselta, ota yhteyttä ja pyydä maalareitamme tekemään työstä hyvä tarjous. Se käy kätevästi joko sähköisen tarjouspyyntölomakkeemme avulla tai ihan perinteisesti pirauttamalla.

Koska moni havahtuu talonsa maalaustarpeisiin valitettavan myöhään, suosittelemme me Talonmaalaus Prolla joka tapauksessa kutsumaan puutalojen maalaukseen erikoistuneet asiantuntijamme pistäytymään paikan päällä. Suunnittelukäynti on veloitukseton, ja sen yhteydessä tarkastamme olisiko tarjoukseen taloudellisesti järkevää ynnätä kenties muitakin tontillasi olevien rakennusten tai rakennelmien maalaus-, huolto- tai korjaustöitä. Taitavalta ja tehokkaalta tiimiltämme onnistuu tarvittaessa jopa kokonainen julkisivuremontti.

Laskun loppusummaa ei muuten kannata sen kummemmin murehtia. Hintataso on meillä tasaisen edullinen ympäri vuoden, minkä lisäksi vanhan puutalon maalaustöistä pohjatöineen saa kotitalousvähennystä. Moni mukavuudenhaluinen asiakkaamme käyttää myös hyödyksi mahdollisuuden maksaa kauttamme tilatut maalaus- ja muut työt osissa tai tarjoamamme rahoituksen avulla.

Kuulemmehan kohteestasi siis pian? Mitä varhaisemmassa vaiheessa otat yhteyttä, sen nopeammin ja edullisempaan hintaan saamme talosi kehykset kunnostettua!

Nurkkalautojen, kulmalautojen maalaus

Stailaa talo uusimalla nurkkalautojen väri

Minkä väriset nurkkalaudat sopivat punaiselle tuvalle perunamaan kupeessa? Entä keltaiselle, valkoiselle, vihreälle, siniselle tai mustalle puutalolle? Tätä miettii moni omaa taloa rakentava ja vanhaa puutaloa remontoiva. Vaikka nurkkalaudat ovatkin vain pikkiriikkinen ja valinnainen yksityiskohta talon ulkovuoressa, ymmärtää suurin osa puutaloasujista niillä olevan vaikutuksen talonsa ulkonäköön.

Me Talonmaalaus Prolla olemme maalanneet puutaloja nurkkalautoja myöten jo monet vuodet. Koska olemme vuosien varrella nähneet myös miten paljon pään vaivaa muun muassa juuri nurkkalautojen värin valinta asiakkaillemme tuottaa, halusimme julkaista omat päätöksentekoa helpottavat vinkkimme kaiken kansan tietoon.

Normaalisti talon ulkovuoren maalaus tapahtuu vähintään kahdella eri värillä: pää- ja niin sanotulla tehostevärillä. Nurkkalautojen maalaus tehdään tyypillisesti tehostevärillä, jonka tehtävä on korostaa pääväriä luomalla näiden kahden välille kontrasti.

Jos talon pääväri on punainen, sopii sen pariksi siis esimerkiksi valkoinen. Valkoiset nurkkalaudat ovat tyypillinen näky myös muun väristen puutalojen nurkissa, sillä se toimii useimpien sävyjen rinnalla pettämättömän hyvin. Nurkkalautojen kanssa samalla tehostevärillä olemme muuten monessa kohteessa maalannet myös ikkunan pokat ja muut pienet puuyksityiskohdat talon ulkoverhouksessa.

Mikään ei kuitenkaan estä maalauttamasta kulmalautoja vuorilautojen kanssa täsmälleen samalla värillä. Tällöin lopputulos on saumattoman yhtenäinen, mikä voi luoda tyylikkään vaikutelman varsinkin päävärin ollessa tummanpuhuva. Esimerkiksi trendikäs musta ei välttämättä kaipaa enää tehosteväriä korostamaan jo ennestään dramaattista vaikutelmaa.

Ulkoverhouksen värimaailmaa suunnitellessa kannattaa silti aina ottaa huomioon myös taloa ympäröivä maisema. Se vaikuttaa paljon siihen, miltä niin kulmalautoihin kuin talon ulkopinnoille ylipäätään valitsemasi värit näyttävät. Mitä enemmän talon ulkoverhouksen värimaailma vastaa tontin ja muun naapuruston värejä, sitä paremmin puutalo sulautuu miljööseen. Erikoinen värimaailma taas saa muuten aivan tavallisenkin näköisen talon erottumaan joukosta.

Muista kuitenkin, että ihan millä tahansa värillä edes nurkkalautoja ei kuitenkaan saa maalata. Miksi ja mistä nurkkalautojen sallitut värit saa tietää? Lue edemmäs, niin asiantuntijamme valaisevat myös maalaukseen liittyviä lupa-asioita.

Muista maalauslupa

Iskikö inspiraatio maalauttaa talon nurkkalaudat? Mukava kuulla – me Talonmaalaus Prolla toteutamme työn mielellämme laadukkaasti ja kilpailukykyiseen hintaan. Samalla avitamme halutessasi myös maalauslupa-asioiden selvittelyssä ja lupien hankkimisessa.

Jos maalauslupa ei ole käsitteenä vielä tuttu, on kyseessä siis kunnan tai kaupungin rakennusvalvonnalta julkisivun värimuutoksia varten haettava lupadokumentti. Yleensä maalauslupa on sama asia kuin toimenpidelupa. Maalaustöiden ohella se mahdollistaa monet muutkin talon ulkomuotoa koskevat muutokset.

Maalaus- tai toimenpidelupaa tulee hakea, vaikka värimuutos olisi pinta-alansa puolesta pienikin – kuten vaikkapa kulmalautojen maalaus eri värillä kuin aiemmin. Myöskään sävyeron suuruus ei ole välttämättä oleellista, sillä joissakin kunnissa ja kaupungeissa edes hienovaraiset värimuutokset eivät ole sallittuja luvatta. Historiallisesti merkittävissä kohteissa talon alkuperäistä väritystä ei saa välttämättä muuttaa lainkaan.

Entä mitä tapahtuu, jos maalausluvan jättää hankkimatta? Sanktiona voi olla esimerkiksi nurkkalautojen uudelleen maalaus sellaisella värillä, joka alueen asemakaavaan sopii. Luvatta maalaaminen saattaa siis tietää täysin turhaa ajan ja rahan menoa.

Onneksi me Talonmaalaus Prolla olemme apunasi tässäkin asiassa. Pitkällä kokemuksella selvitämme maalaukseen liittyvät lupa-asiat puolestasi ripeästi ja rutiinilla sekä tietysti hankimme maalausluvan, jos sellainen tarvitaan. Kauttamme nurkkalautojen maalaus hoituu siis lupsakasti lupa-asioita myöten!

Jätämme jälkeemme siistit saumat

Nurkkalautojen maalaus ei ole maalaustyö siitä isoimmasta päästä. Kyseessä ei ole siitä huolimatta ihan helppo nakki, sillä olemme kuulleet sen saaneen monen kotimaalarin paidan yllättävän märäksi, hermot kireäksi ja aiheuttaneen jopa vaaratilanteita. Mikä ikävintä, ei lopputulos ei ole edes kaikesta vaivannäöstä huolimatta välttämättä täyttänyt odotuksia. Harmituksen välttämiseksi talon kulmien käsittely onkin kannattavaa jättää kaltaisemmille maalausalan niksit tunteville näppäräsormisille ammattilaisille.

Meillä täällä Talonmaalaus Prolla on kattavasti kokemusta niin isojen yhtenäisten pintojen kuin pikkuruisten yksityiskohtienkin käsittelystä. Se tekee meistä mestareita myös nurkkalautojen maalauksessa. Rautaisen kokemuksen ja kunnollisen kaluston avulla saamme talon nurkat jopa niitä kaikista pienempiä koloja myöten maalattua huomattavasti helpommin ja nopeammin kuin kokeileva kotimaalari.

Noviisille kaikista haastavinta on yleensä saada aikaan siistit saumat. Haasteellisuus korostuu sitä enemmän, mitä pienempi maalattava pinta-ala on, minkä takia nurkkalautojen saumat ovatkin kotimaalarin jäljiltä usein suttuisen näköiset. Meillä Talonmaalaus Prolaisilla on onneksi kertynyt saumojen maalaukseen vuosien varrella vino pino kikkoja, joilla saamme talosi kulmalaudat takuulla saumoja myöten siistin näköiseksi. Ne ovat tarpeen varsinkin silloin, jos ero nurkkalautojen vanhan ja uuden värin välillä on suuri.

Toisaalta nurkkalautojen maalaus hoituu toimestamme myös maalarin työturvallisuutta riskeeraamatta. Nurkkalaudat ulottuvat tosiaankin ihan katon rajaan asti, joten niiden maalaukseen tarvitaan vähintään tikkaat ja joskus erilaisia telineitä, henkilönostimia tai putoamissuojaimia. Välineiden vuokraus maksaa rahaa, minkä takia moni kotimaalari ei raaski sijoittaa niihin ja ottaa samalla loukkaantumisen riskin.

Viimeistään näiden faktatietojen valossa hylkäsit toivottavasti ajatuksen itse maalatuista nurkkalaudoista. Ota siis yhteyttä, jos haluat talosi kulmalautojen olevan kirsikka, joka viimeistelee talosi ilmeen omaa terveyttäsi vaarantamatta. Takaamme, että et tule pettymään tehokkaan tiimimme korkeaan taitotasoon!

Vuorilautojen ja nurkkalautojen maalaus kannattaa teettää kimpassa

Nurkkalaudat, kuten kaikki muutkin puurakenteet talosi ulkovuoressa, on syytä maalauttaa uudelleen aina aika ajoin. Mutta koska kulmalaudat pitää maalata? Oikea ajankohta maalaukselle määräytyy esimerkiksi mahdollisen edellisen maalauskerran, maalaukseen käytetyn tuotteen, sääolosuhteiden ja muiden talon maalaustarpeiden perusteella.

Ihan ensimmäiseksi haluamme huomauttaa, että vanhan maalipinnan hilseily ja lohkeilu kertovat, että nurkkalautojen maalaus ei voi enää odottaa yhtään pidempään. Tällöin maalipinta on jo luvattoman kulunut, eikä riitä suojaamaan puuta harmaantumiselta, nukkaantumiselta, lahoamiselta ja kasvustolta. Yhtä kriittistä nurkkalautojen maalaus on silloin, jos kyseessä on niiden ensimmäinen käsittelykerta – nurkkalautojen maalaus ensimmäisen kerran täytyy tehdä välittömästi lautojen altistuessa sää- ja muille tontilla vallitseville rasitteille.

Millä tahansa säällä ei silti kannata maalata. Liian kostealla tai kuumalla kelillä maalaamisesta ei seuraa muuta kuin kustannustehoton työtahti, turhia rakkoja maalarin käteen ja kaupan päälle vieläpä luokattoman surkea maalausjälki. Siksi me Talonmaalaus Prolla emme koskaan säntääkään suin päin sutimaan toimeksiannon saatuamme, vaan suunnittelemme urakan sääolosuhteita myöten huolellisesti.

Kaikista kätevintä on kuitenkin hoitaa kulmalautojen ja vuorilautojen maalaus samalla kertaa pois päiväjärjestyksestä. Syitä tähän on kolmin kappalein.

Ensinnäkin sekä nurkka- että vuorilaudat ovat todennäköisesti yhtä aikaa maalauksen tarpeessa. Kuultavalla tuotteella käsitellyt nurkkalaudat kaipaavat uutta maalia todennäköisesti alle kymmenen vuoden välein ja peittävällä maalilla maalatut kulmalaudat puolestaan kestävät normaalisti asteen yli vuosikymmenen. Sama pätee muuhun puu-ulkoverhoukseen. Jos nurkka- ja vuorilaudat on siis maalattu suunnilleen samoihin aikoihin ja vieläpä saman tyyppisellä maalilla, kuluu niiden maalipintakin suunnilleen samaan tahtiin.

Toinen syy on estetiikka. Tietysti jo pelkkä nurkkalautojen maalaus siistii ja raikastaa rakennuksen ulkonäköä jonkin verran, mutta kokemuksemme mukaan muutos ei ole yleensä vielä kovinkaan suuri – pois lukien nurkkalautojen maalaus täysin eri värillä kuin aiemmin. Mitä kokonaisvaltaisemmin talon ulkopinnat käsitellään, sen varmemmin siitä seuraa niin sanottu wau-efekti.

Kaiken kukkuraksi talon ulkovuoren vääjäämättömät maalaustyöt on aina taloudellisestikin kannattavinta tilata kimpassa. Näin ollen esimerkiksi maalaustelineitä ja muuta kalustoa ei tarvitse kärrätä paikalle kuin kerran.

Ehkä haluaisitkin nyt pyytää tarjouksen joko pelkästä talosi nurkkalautojen maalauksesta tai sekä kulmalautojen että muun ulkovuoren maalauksesta? Ota yhteyttä, niin laskemme työlle hyvän hinnan ja pistämme pensselit heilumaan mitä pikimmiten!

Kyllä, teemme sen puolestasi pohjatöitä myöten

Jos kyseessä ei ole nurkka- tai vuorilautojen ensimmäinen maalauskerta, edellyttää laadukas uusi maalipinta niin sanottuja maalauksen pohjatöitä ennen varsinaista maalausta. Sellaisia ovat esimerkiksi käsiteltävän pinnan pesu, homepesu ja vanhan maalin poistaminen. Myös maalaamattomien osien suojaus ja maalausta mahdollisesti haittaavien sähkölaitteiden tai muiden rakenteiden irrottaminen on välttämätöntä ammattimaisen lopputuloksen takaamiseksi.

Mitä sitten tarkoittaa laadukas maalipinta tai ammattimainen lopputulos? Lyhyesti sitä, että uusi maalipinta on sekä siistin näköinen että kestävä. Jos uutta maalia sutii vanhan, irtonaisen maalikerroksen päälle tai likaiselle maalausalustalle, ei uusi maalipinta tule kestämään niin pitkään kuin olisi mahdollista. Toisaalta pohjatöiden laiminlyönti vaikuttaa myös uuden maalipinnan ulkonäköön, sillä sen alle jäävä lika voi tehdä maalipinnasta epätasaisen ja huonosti tehdyt suojaustyöt taas aiheuttaa ikäviä roiskeita.

Älä kuitenkaan huoli – me Talonmaalaus Prolla teemme myös kaikki edellä mainitut työt puolestasi reippaasti rutiinilla. Näin ollen pystymme takaamaan, että saat rahoillesi parasta mahdollista vastinetta urakan kokoluokasta tai teknisestä haastavuudesta huolimatta. Kun tilaat nurkkalautojen tai nurkka- ja vuorilautojen maalaustyöt meiltä, jääkin tehtäväksesi vain nauttia kokonaisvaltaisesta ja kaikki odotukset täyttävästä maalauspalvelusta!

Talonmaalaus Pro huolehtii kaikista ulkomaalauksista

Nälkä se tuppaa kasvamaan myös taloa maalatessa, eikö? Vuosien varrella tämä ilmiö on tullut meille Talonmaalaus Prolaisille hyvin tutuksi, emmekä suinkaan pidä sitä pahana – päin vastoin! Turhia maalaustöitä emme tietenkään koskaan suosittele, mutta joko käytännöllisistä tai esteettisistä syistä tarpeelliset maalaustyöt on mielestämme parasta hoitaa pois päiväjärjestyksestä yhdessä ja mahdollisimman pian.

Joskus asiakkaamme pyytävät meiltä aluksi tarjouksen pelkkien nurkkalautojen maalauksesta, mutta suunnittelukäynnin yhteydessä havahtuvat talonsa tarvitsevan maalausta muiltakin osin. Esimerkiksi seuraavat maalaustyöt tilataan meiltä usein samalla, kun talon kulmatkin maalataan:

  • vuorilautojen maalaus
  • sadevesijärjestelmän ja rännien maalaus
  • otsalautojen maalaus ja räystään alla olevien laudoitusten maalaus
  • ikkunalautojen maalaus
  • kaiteiden ja ulkoportaiden käsittely

Tietysti me Talonmaalaus Prolla maalaamme halutessasi talosi aivan kauttaaltaan sokkelista katon harjalle. Meiltä löytyy osaamista ja tarvittava kalusto kaiken kokoisille maalaustöille. Suunnittelukäynnillä tutustummekin kohteeseen aina kokonaisvaltaisesti ja kerromme rehellisesti, jos jokin osa talosta kaipaa mielestämme uutta pintakäsittelyä tai mitä tahansa muutakin huoltoa, korjausta tai remonttia.