Talon maalaus Iso-Syöte – Pesty ja maalattu julkisivu palkitsee

Talon julkisivusta huolehtiminen palkitaan pitkäikäisellä ja hyväkuntoisella julkisivulla. Jos julkisivut pestään noin puolen vuosikymmenen välein ja jos talon ulkomaalaus toteutetaan suurin piirtein kerran vuosikymmenessä, ulkoverhouksen käyttöiäksi voi muodostua jopa 70 tai peräti sata vuotta. Talon maalaus Iso-Syötteellä pitää koko rakennuksen huolletun ja nuorekkaan näköisenä. Tasainen ja hilseilemätön maalipinta ilahduttavat niin itseä, naapureita kuin ohikulkijoitakin! Talon julkisivujen maalauksen kannattaa teettää juuri meillä esimerkiksi siksi, että meillä on asiasta pitkä kokemus, hintamme ovat kilpailukykyisiä (ja kotitalousvähennyskelpoisia), ja tarjoamme kiinteistön yleiskuntotarkastuksen kaupan päälle. Tehtyämme tämän veloituksettoman tarkastuksen osaamme tarjota muita talon rakenteiden kuntoa kohentavia maalauksia, kattohuoltoja tai julkisivutöitä Iso-Syötteellä. Teemme tarjouksen vaikkapa katon puhdistuksesta, kattomaalauksesta ja sammaleiden poistosta, tai ikkunoiden ja ovien maalaamisesta (siten suojataan ovet ja ikkunankarmit kosteuselämiseltä). Koska Talonmaalaus Prolle työskentelee koko joukko eri alojen ammattilaisia, voimme tarjota luotettavan ammattitaitoisesti niin talon sisämaalauksia, kylpyhuoneremontteja, sähköasennuksia kuin vaikkapa kattoremontteja.

Olipa sitten kyseessä rivitalon, omakotitalon, mökin, varaston tai jonkin muun ulkorakennuksen maalaus, se aloitetaan pohjatöillä. Pohjatyöt tarkoittavat useimmiten sitä, että maalaamista odottavat ulkoseinät pestään – joskus tulee aloittaa myös niiden korjaaminen. Homepilkkujakin voi Iso-Syötteellä olevan talon seinissä olla, etenkin räystäiden alla tai talon pohjoisseinissä, joita aurinko ei pääse kuivattamaan kovin hyvin. Homepesu poistaa homepilkut, ja julkisivumaalausurakka voi jatkua.

Tässä sinulle on asiansa osaava, asiakaspalveluhenkinen ja aikaansaava maalaus- ja remonttipalvelu! Iso-Syötteen ohella palvelemme myös muualla Pudasjärvellä, sekä Iissä, Oulussa, Posiolla, Ranualla ja muun muassa Suomussalmella. Talomaalaus Pron suorittamat huollot, korjaukset ja remontit voi rahoittaa joustavin ehdoin varustetulla rahoituksellamme, ja yksityisasiakas saa niistä verovähennyksiäkin. Kodin tai mökin kunnossapito- ja perusparannustyöt ovat kotitalousvähennyskelpoisia, jos tilaat ne meidän laillamme ennakkoperintärekisteriin kuuluvalta yritykseltä.

Ulkomaalaus Iso-Syötteellä alkaa maalin valinnasta

Minkä tahansa kiinteistön ulkomaalaus Iso-Syötteellä alkaa niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin maalin valinnasta. Maalin valinnalla on iso rooli töiden suunnittelemisessa. Myös sääennuste ja esimerkiksi maalaustelineiden tarve ovat asioita, mitä huomioimme talonmaalauksen suunnitteluvaiheessa Iso-Syötteellä. Maalin valinta on ratkaisevan tärkeä asia, sillä jos ulkomaali valittaisiin jotenkin väärin, jouduttaisiin julkisivumaalausta uusimaan ehkä jo vuoden tai parin päästä. Osa maaleista hylkii toisiaan, siksi on tiedettävä maalin valinnan perusperiaatteet. Oikein valittu maali ja oikeanlaisessa säässä (eli vähintäänkin viidessä plusasteessa ja mieluiten pilvipoudalla) toteutettu maalaus varmistavat sen, että julkisivumaalausta ei tarvitse uusia kuin noin 10 tai 15 vuoden välein. Myös pohjatöillä ja aika ajoin toteutetulla seinien huoltopesulla on iso rooli talon seinien maalipinnan keston suhteen.

Kannattaa huolehtia myös siitä, että rakennuksen sadevesijärjestelmä toimii moitteetta. Jos ränneissä on roskia, ne menevät tukkoon ja saattavat vuotaa, jolloin ulkoverhous kastuu ja voi alkaa lahota. Rännien toimimattomuus saattaa johtaa myös rakennuksen perustusten kastumiseen ja jopa homevaurioihin, siksi on hyvä huolehtia siitä, että katolta tulevat sadevedet eivät imeydy väärään paikkaan. Sade- ja sulamisvesien oikea osoite on ainakin 3 metrin päässä puutalosta tai tiilitalosta. Talonmaalaus Pro tarkastaa ja kunnostaa Iso-Syötteellä niin sadevesijärjestelmät kuin salaojajärjestelmätkin. Kun molemmat toimivat moitteetta, vähenevät monien eri kosteusvaurioiden riskit. Otsa- ja räystäslaudoituksien lahoamista vältetään maalaamalla nekin aika ajoin. Jos laho niitä kuitenkin vaivaa, on ne paras uusia, jotta lahovauriot eivät alkaisi levitä muihin kattorakenteen osiin. Kattorakenteiden lahovauriot saattavat johtua myös kattovuodosta. Jotta katto pysyisi Iso-Syötteellä hyvässä kunnossa, kannattaa sen kuntoa seurailla.