Talon maalaus ja maalaustyöt Kaarina taitaa Talonmaalaus Pro!
Talon maalaus Kaarina on hyvä tehdä noin kerran kymmenessä vuodessa, ja kaikenlaiset maalaustyöt saat Kaarinan alueella kätevästi Talonmaalaus Prolta. Tarve talon maalaukselle on helppo havaita pelkästään talon julkisivua silmäilemällä. Jos maalipinta on lohkeillut, rapistunut tai haalistunut, kannattaa ottaa yhteyttä asiantuntijaan ja tilata talolle uusi maali. Talon maalausta ei missään nimessä tulisi ajatella pelkästään talon ulkonäön kohentajana, sillä terve ja hyväkuntoinen maalipinta myös suojaa taloa tehokkaasti.
Sisämaalaukset suojaavat kotia samalla tavalla. Sisämaalausten tarpeen arvioiminen eroaa hieman ulkomaalauksen tarpeen arvioinnista. Kodin sisäpinnat ovat hyvin erilaisella rasituksella verrattuna ulkopintoihin, ja siksi maalaustarve ei ole aivan samankaltainen. Toisaalta sisäpinnat voidaan maalata helposti myös niin sanotusta hetken mielijohteesta, eikä kaikkien huoneiden ole pakko olla samanvärisiä.
Miksi sitten valitsisit juuri Talonmaalaus Pron hoitamaan sinun kotisi maalaustyöt? Ensimmäinen hyvä syy meidän palkkaamiselle on se, että maalaustöiden lisäksi meiltä saat myös kaikki muut kodin huolto-, korjaus- sekä remonttipalvelut saman katon alta. Työntekijämme ovat koulutettuja alan ammattilaisia, joille hyvä asiakaspalvelu on kaikki kaikessa. Toinen hyvä syy on se, että tarjoamme hyvin kokonaisvaltaista palvelua. Esimerkiksi taloa maalatessamme teemme aina yleisilmeen tarkistuksen, ja ilmoitamme asiakkaalle tekemistämme havainnoista. Tarpeen tullen annamme tarjouksen muistakin kodin maalaus-, remontti- tai huolto- ja korjaustöistä. Kolmantena oivallisena syynä meidän valitsemiselle on se, että meidän kauttamme maalaustöihin on mahdollista saada rahoitus. Luonnollisesti kaikista maalaustöistämme saat myös kotitalousvähennyksen!
Maalari Kaarinassa Talonmaalaus Prolta – maalauspalvelu numero yksi!
Jokainen meillä työskentelevä maalari on koulutettu ammattilainen, jolta sujuu maalauspalvelu kuin maalauspalvelu Kaarinassa. Varsinkin kevätaikaan palveluistamme suosituin on talon ulkomaalaus. Auringon alkaessa paistaa ja lumien sulaessa moni talonomistaja herää siihen, että olisi jälleen aika hoitaa ulkoseinien, julkisivun, ulkoverhouksen maalaus. Samalla työkerralla voidaan hoitaa myös sokkelin maalaus! Talon toiminnan ja asumismukavuuden kannalta merkittävässä asemassa on taloa sateilta ja muilta sääolosuhteilta suojaava katto. Katon maalaus kannattaisikin pitää mielessä aina säännöllisin väliajoin, ja kattomaalauksen yhteydessä olisi kannattavaa tehdä myös savupiipun maalaus. Näin sekä katto että katolla olevat rakenteet pysyvät hyvässä kunnossa eivätkä vaaranna koko talon toimivuutta.
Kodin tunnelmaa muuttamaan auttaa myös talon sisämaalaus. Työ voi olla joko perusteellisempi, kuten sisäseinien, sisäkaton, lattian maalaus, tai sitten keskittyä pienempiin yksityiskohtiin. Tällöin hyvä vaihtoehto on vaikkapa ovien ja ikkunoiden maalaus. Myös yksittäisten huoneiden maalaus saa aikaan sekä muutosta kodin ilmeessä että lisäkestävyyttä huoneiden haastaville olosuhteille. Esimerkiksi keittiön, kylpyhuoneen, saunan maalaus tekevät ihmeitä jo hieman kulahtaneelle ja iäkkäälle pesutilalle, vieläpä ilman suurta remonttia!
Talonmaalaus Pro hoitaa maalaustöiden lisäksi kaikki kodin sisä- ja ulkopuolen huolto-, korjaus- sekä remonttihommat! Kussakin maalaustyössä teemme aina tarvittavat pohjatyöt, kuten tasoitetyöt ja maalinpoistot.
Talon ulkomaalaus Kaarina – Kun haluat parantaa talosi arvoa
Talon ulkomaalaus Kaarinassa on kätevä tapa vaikuttaa koko kodin ilmeeseen. Koska talon seinät ovat pinta-alaltaan suurin osa taloa, tekee ulkoseinien, julkisivun maalaus kaikista suurimman muutoksen talon ulkoasuun. Ovien ja ikkunoiden maalaus taas voi toimia erinomaisena tapana tuoda esiin talolle uniikkeja erityispiirteitä. Jotta kokonaisuus olisi yhtenäinen, ei kuitenkaan tule unohtaa myöskään kodin kivijalkaa ja kattoa. Katon maalaus lisää katon käyttövuosia ja sillä voit lykätä kattoremonttia vuosilla eteenpäin. Ja kun kerran katolle on jo kiivetty, savupiipun ja hormin korjaus sekä maalaus sujuvat kätevästi samalla kertaa. Ennen kuin katolle kuitenkaan aletaan levittää maalia, on aina syytä tehdä huolellinen peltikaton, tiilikaton ja huopakaton pesu ja puhdistus sekä sammaleenpoisto. Sokkelin korjaus ja maalaus taas varmistavat, ettei maanpinnan läheisyydestä ja siitä hohkaavasta kosteudesta aiheudu ongelmia talon rakenteille. Muista talon ulkopuolisista rakenteista erityisesti talvisin lumen alle jäävä terassi vaatii paljon kunnossapitoa. Terassin maalaus on helppo tapa parantaa terassin kestävyyttä ja tehdä sen pinnoista tasaisempia ja miellyttävämpiä käyttää.
Peltikaton, tiilikaton ja huopakaton maalaus kruunaa kokonaisuuden
Peltikaton, tiilikaton ja huopakaton maalaus on tehokas tapa suojata kattoa ja lykätä kattoremonttia muutamalla vuodella eteenpäin. Katon maalauksen hinta on riippuvainen muun muassa katon koosta ja sen materiaalista. Myös katon erityispiirteet vaikuttavat siihen, kuinka paljon maalaus tulee maksamaan. Peltikaton maalaus on helppo tapa sekä uusia katon ulkonäkö täysin että suojata sitä ruostumiselta. Huopakaton maalaus ja tiilikaton maalaus, eli pinnoitus taas ovat enemmän suojaavia toimenpiteitä, eivätkä välttämättä muuta katon ulkonäköä juurikaan. Kattojen maalausten lisäksi Talonmaalaus Prolta saat Kaarinassa myös katon korjaukset, huollot sekä remontit.
Ulkoseinien, eli julkisivun maalaus on hyvin suosittua keväisin
Ulkoseinien, julkisivun, maalaus on suurin yksittäinen toimenpide, jolla voit muuttaa kotisi ulkonäköä. Ulkoseinien maalaus suositellaan tehtäväksi noin kymmenen vuoden välein tai viimeistään silloin, kun maalipinta alkaa lohkeilla ja näyttää epäsiistiltä. Ulkoverhouksen ja ulkovuoren maalaus suojaa taloa sääolosuhteilta, ja sen vuoksi maalaustöissä ei kannata kitsastella. Julkisivumaalaus on myös talonsa myymistä suunnittelevalle järkevä investointi: julkisivun maalaus saa talon näyttämään uudemmalta ja siten nostaa talon arvoa. Talonmaalaus Prolta saat Kaarinan seudulla myös ulkoseinien ja julkisivun korjaukset sekä remontit!
Sokkelin korjaus ja maalaus luovat perustan toimivalle talolle
Sokkelin korjaus ja maalaus varmistavat, että koko taloa kannattelevat perustukset ovat ja pysyvät myös jatkossa kunnossa. Pelkkä sokkelin maalaus tarjoaa myös oivan tilaisuuden tarkkailla sokkelin kuntoa. Jos talossasi on tavanomaisen sokkelin sijaan valesokkeli, kannattaa kaikissa sokkeliin liittyvissä asioissa aina käyttää ammattilaisen palveluja. Valesokkelin rakenne eroaa suuresti tavanomaisesta sokkelista, ja taitamaton remontoija voi pahimmillaan saada aikaan vakaviakin vesivahinkoja. Luota valesokkelin maalaus Talonmaalaus Pro asiantunteviin käsiin! Meiltä saat samalla myös sokkelin korjaukset ja pinnoitukset.
Savupiipun ja hormin korjaus sekä maalaus
Katon siistin kunnon kruunaa savupiipun ja hormin korjaus sekä maalaus. Vaikka katto maalattaisiin, ei katon kokonaiskuva välttämättä ole imarteleva, jos savupiipun kuntoon ei kiinnitetä huomiota. Savupiipun maalaus siistii sen ulkonäön ja vahvistaa sen rakennetta. Hormin maalaus on vaikutuksiltaan samankaltainen. Piipun maalaus kannattaakin aina tehdä katon maalauksen yhteydessä, jotta piippu on aina kunnossa eikä ehdi aiheuttaa ongelmia katolla. Tiesitkö, että maalausten lisäksi meiltä saat myös savupiipun sekä hormin korjaukset, muuraukset, massaukset ja pinnoitukset? Ota yhteyttä, niin teemme tarjouksen sinun kodillesi tehtävistä toimista!
Ikkunoiden ja ovien maalaus on helppo, mutta vaikuttava maalaustyö
Pienimmistä maalaustöistä ikkunoiden ja ovien maalaus on hyvin pidetty, sillä se on helppo ja kestoltaan lyhyt työ tehdä, mutta sillä voidaan saada aikaan suuria muutoksia koko talon ilmeessä. Jos sinun kotisi ei ole julkisivun maalauksen tarpeessa, on kuitenkin olemassa monia muita keinoja, joilla piristää sinun kotisi julkisivua. Ikkunapuitteiden, ikkunakarmien ja ikkunapokien maalaus on yksi näistä keinoista. Myös ulko-ovien maalaus tuo muutosta talon julkisivuun, ja lisäksi se suojaa sääolosuhteille jatkuvasti alttiina olevaa ovea. Kodin sisätiloissa seinien maalauksen sijaan voit myös maalauttaa myös kodin pienempiä elementtejä. Välioven maalaus ja sisäovien maalaus luovat myös suojaa päivittäisessä käytössä oleville oville, mutta sen lisäksi niillä voit vaikuttaa suuresti kodin tunnelmaan. Ainutlaatuisen yksityiskohdan, kuten peilioven maalaus, voi tehdä kodistasi kokonaisuudessaan hyvin omalaatuisen näköisen!
Terassin maalaus antaa suojaa
Yksi vaihtoehto terassin tehokkaalle suojaamiselle on terassin maalaus. Maalauksen lisäksi me myös rakennamme, huollamme ja korjaamme sekä uusimme kaikki terassit Kaarinassa! Haluaisitko terassisi olevan talven ajan suojassa lumikinoksilta? Asennuta valokate terassille! Ärsyttääkö kesäisin liian paahtava auringonpaiste? Vastaus tähän ongelmaan on katos terassille! Pienillä rakennustöillä voit lisätä terassisi viihtyvyyttä erittäin paljon.
Talon ulkomaalaus talvella onnistuu yhtä lailla kuin keväälläkin
Monille tulee yllätyksenä, että myös talon ulkomaalaus talvella on mahdollista. Talon maalaus ajankohta onkin suurilta osin mielipidekysymys, sillä menetelmät ovat kehittyneet niin paljon, että maalaus voidaan hoitaa myös kevät- ja kesäkuukausien ulkopuolella. Talon maalaus talvella saattaa kuitenkin olla aivan yhtä miellyttävää puuhaa: aurinko paistaa, pakkasta ei ole liikaa ja ilmankosteus on oivallinen! Samat seikat puhuvat myös sen puolesta, että talon maalaus syksyllä on harkinnan arvoinen ajatus. Monesti maalausfirmat ovat kevät- ja kesäaikaan täyteen buukattuja, joten maalausurakan sijoittaminen sesongin ulkopuolisille kuukausille voi olla myös sinulle kannattavaa!
Katon pesu, puhdistus ja sammaleenpoisto on ehdottoman tärkeää
Ennen kuin aloittaa katon maalauksen, on aina suoritettava perusteellinen ja huolellinen katon pesu, puhdistus ja sammaleenpoisto. Muuten maali ei tartu kattopintaan kunnolla. Puhdistus on suoritettava katon materiaalista riippumatta, sillä lika ja irtoroskat eivät katso kattomateriaalia. Peltikaton, tiilikaton ja huopakaton pesu ja puhdistus sekä sammaleenpoisto on meidän osaamisalaamme!
Talon sisämaalaus Kaarina – Uusi maalipinta virkistää kotia
Talon sisämaalaus Kaarina on todella hyvä tapa välttää kodin ulkonäköön kyllästymistä. Sisäkaton, seinien maalaus saa aikaan kokonaisvaltaisen muutoksen, mutta myös esimerkiksi pelkkä takan maalaus voi tehdä omasta kodista taas mielenkiintoisen ja miellyttävän. Vaihtoehtona seinien maalaamiselle on tapetointi. Suojaa jokapäiväisessä käytössä olevalle pinnalle taas antaa lattian maalaus, joka myös siloittaa pienet lattiaan syntyneet naarmut. Sekä keittiön maalaus, kylpyhuoneen maalaus että saunan maalaus sekä helpottavat huoneiden puhtaanapitoa että suojaavat niitä muun muassa kosteudelta ja kuumuudelta. Talon sisämaalaus on investointi, joka parantaa talosi arvoa silmissä!
Sisäkaton, seinien ja lattian maalaustyöt tuovat monia eri hyötyjä
Kaikkien muidenkin maalaustöiden ohella Talonmaalaus Prolta saat Kaarinassa myös sisäkaton, seinien ja lattian maalaustyöt! Sisäseinien maalaus on näistä töistä yleisin, ja sillä saatkin helposti vaikka koko kodin ulkoasun täysin erilaiseksi. Sisäkaton maalaus on oiva tapa peittää kattoon ajan myötä muodostuneet läiskät, jotka saattavat johtua esimerkiksi kattoon joutuneesta liasta tai auringosta. Suurimman käytännön hyödyn saat tilaamalla lattian maalauksen. Lattian maalaus tasoittaa lattiaan tulleet pienet naarmut ja auttaa pintojen puhtaanapidossa.
Lattian maalaus siloittaa pinnat
Oli lattian materiaali mikä hyvänsä, lattian maalaus ei koskaan ole pahitteeksi. Sillä voit sekä suojata lattiapintoja että uudistaa niiden ulkonäön. Etenkin puulattian maalaus ja parketin maalaus ovat suuressa osassa, kun puhutaan lattian suojatoimenpiteistä. Puu on materiaalina herkkä kolhuille, joten maalaamalla puisen lattian myös vahvistat sen pintaa. Suojaava vaikutus on kuitenkin kaikille lattiamaalauksille ominaista: lautalattian, laattalattian, betonilattian ja laminaattilattian maalaus ovat kaikki omiaan pitämään jalkojesi alla olevan pinnan kauniina ja kestävänä.
Keittiön maalaus parantaa keittiön viihtyvyyttä
Keittiön maalaus tuo haluttua väriä elämään! Myös keittiössä on monia eri osa-alueita, jotka maalaamalla voit tehdä merkittäviä muutoksia. Keittiön lattian ja seinien maalaus on näistä suurin. Toisaalta myös pienemmillä maalaustöillä voi olla valtavat vaikutukset keittiön tunnelmaan. Esimerkiksi keittiökaappien maalaus tai kaapinovien maalaus muuttaa keittiön ilmeen täysin! Helppoutta ja huolettomuutta keittiön puhtaanapitoon taas tuo lisää keittiön välitilan ja tasojen maalaus. Onko kotisi Kaarinassa tai sen lähiseudulla vailla näitä palveluita? Talonmaalaus Pro hoitaa!
Kylpyhuoneen ja saunan maalaus pitää kosteuden sille kuuluvissa paikoissa
Kuulostaako kylpyhuoneen ja saunan maalaus työläältä maalaustoimenpiteeltä, jonka merkitys on kodin kannalta pieni? Näin ei kuitenkaan ole. Kosteudelle ja kuumuudelle altistuvien huoneiden maalaus suojaa muita rakenteita ja pitää kosteuden sille tarkoitetussa tilassa. Maalausten lisäksi meiltä hoituvat myös muun muassa kylpyhuoneen lattian laatoitus, kylpyhuoneen seinien kaakelointi, kaakeleiden maalaus sekä pinnoitus ja saunan koolaus ja panelointi. Oli kyseessä siis pelkkä maalaustyö tai huoneiden huolto, korjaus tai remontointi, palvelut saat kätevästi yhden oven periaatteella Talonmaalaus Prolta. Kun suuremmat hommat on hoidettu alta pois, voidaan keskittyä uusien tai remontoitujen pintojen maalaamiseen. Meiltä hoituvat myös kylpyhuoneen katon, lattian ja seinien maalaus, saunan katon maalaus sekä saunan seinien ja lauteiden maalaus ja käsittely erillisinä palveluina, eli vaikka kylpy- ja saunahuoneesi ei suurempaa työtä vaatisikaan.
Takan maalaus luo väripilkun huoneeseen!
Takan maalaus voi tuoda huoneeseen tarvittavaa piristystä ilman että suurempiin pintoihin laitetaan maalia. Ennen maalausta on kuitenkin järkevää tehdä mahdollisesti tarpeellinen takan korjaus, pinnoitus ja rappaus. Näin varmistamme, että takan maali pysyy ja takka on hyvässä kunnossa taas tulevia vuosia varten. Tiilitakan maalaus viimeistelee korjaustyöt ja tekee takan rakenteista vahvemmat. Sekä takan että palomuurin maalaus on hyvä teettää ammattilaisella, sillä kuumille pinnoille laitettavat maalit vaativat asiantuntemusta. Kaarinan seudulla nämä ammattilaiset löydät Talonmaalaus Pron palkkalistoilta!
Portaiden maalaus
Portaiden maalaus parantaa kotisi turvallisuutta. Ulkoportaiden maalaus pitää portaat kunnossa ja helpottaa niiden pitoa lumesta ja jäästä puhtaana. Sisäportaiden maalaus taas peittää portaisiin tulleita pieniä raapimia, tasoittaa astumapinnan ja suojaa askelmia kolhuilta. Varsinkin puisten portaiden maalaus kannattaa tehdä tasaisin väliajoin, ja puisista portaista mäntyportaiden maalaus on erityisen tärkeä. Mänty on pehmeä puumateriaali, joka naarmuuntuu ja kolhiintuu suhteellisen helposti. Sen säännöllisesti maalaamalla varmistat, että sen elinkaari on pitkä ja ulkonäkö siisti.
Tapetointi Kaarina – kun maalaaminen ei nappaa
Tapetointi Kaarina on erinomainen vaihtoehto seinien maalaamiselle. Tapetointi hinta koostuu muun muassa tapetoitavan seinän pinta-alasta sekä käytettävästä tapetista ja tapetointiin kuluneesta ajasta. Hinta on kuitenkin aina tapauskohtainen, eli jokaiselle kohteelle eri. Jos sinua mietityttää, kumpi sopii sinun kodillesi paremmin – tapetointi vai maalaus? – ota rohkeasti yhteyttä! Huoneen tapetointi on helppo tapa muuttaa huoneen ulkoasua kokonaan uudeksi, ja tapetin asennus on melko yksinkertaista puuhaa. Yhtenä vaihtoehtona on myös vanhan tapetin maalaus, jolloin tapetin poisto jää kokonaan pois työlistalta. Seinien tapetointi on Talonmaalaus Pron ammattitaitoisille työntekijöille arkea, ja meiltä onnistuu myös betoniseinän tapetointi.
Tasoitetyöt Kaarina saat myös Talonmaalaus Prolta
Tasoitetyöt Kaarinassa varmistavat, että myös maalauksen lopputulos on tasainen ja silmää miellyttävä. Aina ennen maalaustöitä onkin järkevää tarkistaa, tarvitseeko seinäpinta muita toimenpiteitä, ja tehdä nämä toimenpiteet ennen pinnan maalaamista. Yksinkertaisimmillaan seinien tasoitus voidaan tehdä tasoitetapetilla. Luonnollisesti epätasaisten seinien, kuten tiiliseinän tasoitus, on hyvä tilata aina asiantuntijalta, jotta jälki on hyvää. Myös kipsilevyn tasoitus vaatii ammattitaitoa. Talonmaalaus Prolta hoituu edellä mainittujen lisäksi myös betoniseinän ja kiviseinän tasoitus – mikään seinämateriaali ei ole meille liian hankala tasoitettavaksi! Seinien tasoituksen lisäksi talon toimivuuteen ja käyttömukavuuteen vaikuttavat suuresti lattian tasoitus sekä sokkelin tasoitus ja rappaus. Kaarinassa kaikki nämä palvelut saat saman katon alta Talonmaalaus Prolta!
Omakotitalon, mökin, rivitalon ja kerrostalon maalaus Kaarina
Mietityttääkö talon värin valinta tai se, että riittävätkö sinun kodillesi talon huoltomaalaus ja korjausmaalaus? Talonmaalaus Pro on täällä sinua varten, ja autamme parhaamme mukaan maalaukseen liittyvissä kysymyksissä. Meiltä löytyy ammattitaitoa joka talotyypin ja julkisivumateriaalin maalaamiseen. Omakotitalon maalaus, rintamamiestalon maalaus, rivitalon maalaus, mökin maalaus – nimeä mikä tahansa, me teemme! Yksittäisten talojen lisäksi meiltä onnistuu myös suuremman mittakaavan kerrostalon maalaus. Eri seinämateriaaleista tuttuja ovat puutalon maalaus, tiilitalon maalaus ja hirsitalon maalaus. Jäikö jokin puuttumaan listasta? Ota yhteyttä meihin, niin teemme tarjouksen sinun kotisi maalaamisesta! Talonmaalaus Pro palvelee maalaus-, korjaus- ja remonttipalveluissa Kaarinan lisäksi myös Liedossa, Paraisilla, Paimiossa, Sauvossa ja Turussa.