Talon maalaus Särkisalo – Talonmaalaus Pron avulla pinnat ja rakenteet kuntoon
Pitkä käyttöikä ja vähemmän korjattavaa – siinä asioita, mitkä talon maalaus Särkisalossa saa aikaan! Talonmaalaus Pron suorittama talon ulkomaalaus tarkoittaa, ettei liasta, kasvustoista tai kahden edellä mainitun asian seurauksena syntyvistä vaurioista ei ole riesaa! Ulkoseinien maalaus on hyvä uusia noin 10 vuoden välein, mutta maalipinnan kulumisaste on ratkaiseva tekijä – tärkeämpi kuin almanakka. Kunnolla tehdyt pohjatyöt, ulkoseinien pesu myös ulkomaalausten välissä ja talo sijainti tuulen suojassa olevalla paikalla tarkoittavat sitä, että 10 vuotta on ihan todennäköinen huoltomaalausväli. Myös talon katon maalipinnoite pysyy parempana, jos katto puhdistetaan harjaamalla – harjaus poistaa niin puiden lehdet kuin nuoret sammaletkin, mitkä voisivat aikaistaa katon maalaamista ja pitkässä juoksussa jopa kattoremonttia.
Mitä pohjatöitä mökin, rivitalon, omakotitalon tai ulkorakennuksen maalaus Särkisalossa sitten vaatii? Ennen kuin punamultaa, öljymaalia tai muuta ulkomaalia aletaan levittää ulkoseiniin, on ne puhdistettava vanhasta liasta ja vanhoista kasvustoista. Jos korjattavaa on, eli seinissä esiintyy esimerkiksi lahoja lautoja, on vauriot tietenkin korjattava. Koska kosteus vaurioittaa lopulta lähes kaikki pinnat ja rakenteet, on kokonaisvaltainen ote paikallaan talon julkisivumaalauksissa – myös ikkunoiden puitteet ja ulko-ovi kannattaa suojata ja kaunistaa maalaamalla. Meiltä tilatut talon sisämaalauksetkin aloitetaan pohjatöillä ja esivalmisteluilla, sillä olipa kyse kaakeliseinästä, puupaneeleista tai tiilitakasta, maali tarttuu parhaiten puhtaaseen ja tasaiseen seinään.
Kaikki asuin- tai vapaa-ajan kiinteistön vaatimat huollot, korjaukset ja saneeraukset tilaatte Särkisaloon helposti samasta paikasta. Yhteydenotto Talonmaalaus Prohon tarkoittaa parasta tarjousta alan parhailta ammattilaisilta. Remonttien ja huoltojen rahoittamiseksi on tarjolla ratkaisu – kauttamme helposti ja nopeasti haettava rahoitus. Kotitalousvähennyskin kannattaa pitää mielessä, samoin kaupantekijäisemme eli rakennuksen yleisilmeen ilmainen tarkastus. Jos tarkastus osoittaa ammattilaisillemme sen, että rakennusta on syytä jollain lailla korjata tai huoltaa, laadimme kyseisistä töistä hyvän tarjouksen. Säästät avullamme enemmän kuin vain kuntotarkastuksen hinnan, sillä aikaisessa vaiheessa havaitut vauriot on edullista korjata. Pyydä siis tarjous vaikka heti – eikä vain Särkisalossa, vaan myös Kemiössä, Perniössä, Tammisaaressa tai vaikka Västanfjärdissä.
Paljonko ulkomaalaus Särkisalossa maksaa?
Talonmaalaus Pro on maalausfirma, jolta ulkomaalaus Särkisalossa kannattaa tilata, sillä hinta-laatusuhteemme on enemmän kuin kohdillaan. Etukäteen emme voi antaa tarkkaa tietoa puutalon tai tiilitalon maalaamisen hinnasta, vaan tarjous tarkentuu paikan päällä. Julkisivumaalauksen hintaan Särkisalossa vaikuttaa muun muassa rakennuksen sijainti, työn kesto ja maalin menekki, maalaustelineiden ja henkilönostinten tarve, seinän materiaali sekä muun muassa se, maalataanko samalla myös ikkunat ja sokkeli.
Tyypillisesti rintamamiestaloa tai kesämökkiä tulee maalaamaan kaksi maalaria. Telineiden ja nostinten tarve luonnollisestikin nostaa urakan kokonaiskustannuksia Särkisalossa. Pyrimme nopeaan ja sujuvaan urakkaan, mutta kaikki riippuu säistä (sateella ei talon julkisivuja voida maalata) ja jonkin verran myös maaleista. Vesiohenteiset maalit kuivuvat nopeammin, ja toinen kerros voidaan maalata ehkä jo samana päivänä. Maalin menekki kasvaa, jos kyse on talon ensimaalauksesta tai jos talon julkisivujen sävyä on tarkoitus vaihtaa. Ikkunoiden maalaaminen on hitaampaa kuin ulkoseinien maalaaminen, sillä se edellyttää tarkkuutta – varsinkin, jos talossa on koristeelliset ikkunanpielet. Sokkelin maalaaminen ei ole hidasta puuhaa, mutta siihen on varauduttava erikoismaaleilla.
Lisäksi tarjousta laskeva asiantuntijamme ottaa huomioon sen, onko talon julkisivuja jotenkin korjattava, ennen kuin niitä voidaan alkaa maalata. Sokkelissa saattaa olla halkeamia, joista lisää vettä pääsee koko ajan sokkelin sisälle. Jotta sokkeli pysyisi kunnossa, on halkeamat pikaisesti korjattava – kuten ulkoseinissä olevat lahot laudatkin.