Talon maalaus Tuulos – Kattomaalauksella ruostetta ja julkisivumaalauksella lahoa vastaan
Kosteus – niin taivaalta lankeava kuin pinnalle ilmaantuneisiin kasvustoihin sitoutuva – uhkaa talon ulkoseinien, katon ja esimerkiksi ikkunanpuitteiden kuntoa. Julkisivupesu ja talon maalaus Tuuloksessa ovat tapoja suojata pinnat ja rakenteet liialliselta kosteudelta ja ruosteelta, lahottajasieniltä ja muilta kosteuden mukanaan tuomilta ongelmilta. Talonmaalaus Pro on perusteellinen maalauspalvelu, miltä ulkoseinien maalaus ja muut julkisivutyöt Tuuloksessa kannattaa tilata. Samalla kun maalaamme puutalon tai tiilitalon ulkoseinät, voimme huolehtia myös ikkunanpuitteiden ja rakennuksen ulko-oven huoltomaalaamisesta ja esimerkiksi talon katon pesemisestä ja maalaamisesta. Kattomaalaus on yksi omakotitalojen, ulkorakennuksien, mökkien tai rivitalojen tarvitsemista maalaushuolloista. Riippuu katteen materiaalista, kuinka usein sitä tarvitaan. Peltikate tuppaa ruostumaan, joten se on hyvä suojata uudella maalipinnalla noin kymmenen vuoden välein. Ruoste ohentaa pellit ja voisi aiheuttaa kattovuodon Tuuloksessa. Kattojen tiiveyttä tuetaan huolehtimalla myös kattojen puhdistuksista sekä sammalenpoistoista – olipa katto sitten tiilikatto tai huopakatto.
Talonmaalaus Pron ammattitaito ja korkealaatuinen toiminta käy ilmi kaikesta toiminnastamme. Ammattitaitoisen maalarin tunnistaa muun muassa siitä, ettei hän tingi ulkoseinien maalausurakan tai talon sisämaalausurakan pohjatöistä. Kokenut asiantuntija tietää, että maalattava pinta on puhdistettava hyvin, jotta maali pysyy siinä kiinni, ja ettei maalattavaa pintaa voi jättää korjaamatta, jos siinä on jotain vikaa. Niin maalaushuollot kuin korjauksetkin ovat kotitalousvähennyskelpoisia, kun tilaat ne Tuulokselle meidän kauttamme – Talonmaalaus Pro on ennakkoperintärekisteriin kuuluva firma, joten sen tekemät kodin ja mökin korjaukset voi ilmoittaa Verohallinnolle saadakseen niistä verovähennyksiä.
Meiltä saa kaikkia kiinteistön osia koskevat huollot, remontit ja korjaukset ympäri Hämeenlinnaa – esimerkiksi Hauholla tai Lammilla. Palvelemme myös Hämeenlinnan ympäristössä, kuten Janakkalassa, Akaassa ja Pälkäneellä. Palvelustamme tekee erityisen reilua muun muassa se, että jokaisen urakan yhteydessä asiakas saa rakennuksen yleiskunnon tarkastuksen täysin ilmaiseksi. Tämän rahanarvoisen palvelun aikana tarkastamme niin sokkelin kuin esimerkiksi välipohjan kunnon osataksemme tarjota toimenpiteitä, joilla rakenteita voidaan säästää ja joilla kiinteistön kaikki osat saadaan kestämään mahdollisimman kauan. Tarjouksiimme on helppo tarttua, sillä urakoille voi hakea kauttamme remonttilainaa.
Talonmaalaus Pro tekee niin ulkomaalauksen kuin kattomaalauksenkin Tuuloksessa
Voi olla hankalaa päätellä, koska oman talon, mökin tai piharakennuksen ulkomaalaus Tuuloksessa tulisi suorittaa, sillä julkisivumaalauksen huoltoväli voi olla mitä tahansa 5–15 vuoden välillä. Jos ulkoseinien maalaus epäonnistui, voidaan seinät joutua maalaamaan jo vuoden, parin päästä uudelleen. Kun valitset Talonmaalaus Pron maalaamaan rintamamiestalon, hirsimökin tai autokatoksen ulkoseiniä, saat niille mahdollisimman kestävän maalipinnan. Tämä voidaan taata toteuttamalla huolelliset pohjatyöt ja valitsemalla kulloisenkin rakennuksen seiniin parhaiten sopiva maali. Maalin valinnassa painavat niin ulkoverhouksen materiaali kuin se, millaisella maalilla seinät on aiemmin maalattu. Pohjatyöt, joita ulkomaalaus Tuuloksessa aina kaipaa, voivat tarkoittaa esimerkiksi talon ulkoseinien homepesua. Homepesu tehdään tavallisella vesijohtoverkoston vedenpaineella, ei painepesurilla. Home lähtee hyvin pois ilman painepesuriakin, koska käytämme laadukasta homepesuainetta. Painepesurin käyttöä kiinteistön huolloissa on syytä välttää, sillä liian kova vedenpaine ei tee hyvää rakenteille. Esimerkiksi tiilikaton tiilet pitää aina pinnoittaa uudestaan, jos ne pestään painepesurilla. Siksi tiilikattopesuja kannattaa vältellä ja huolehtia katon puhtaudesta muilla tavoin.
Kuinka tiilikatto saadaan pysymään puhtaana Tuuloksessa? Ainakin se kannatta harjata joka kevät ja syksy, jotta roskat eivät aiheuttaisi kosteushaittoja tai nopeuttaisi katon sammaloitumista. Aika ajoin katolle kannattaa levittää sammaleentuhoainetta, mikä poistaa jo syntyneet sammalet ja estää uusia ilmestymästä. Katon harjaus ja sammalentuhokäsittely sopivat myös muiden kattojen huoltoon.