Talon maalaus Uurainen – Maalipinnalla ulkoseinistä saadaan likaa hylkivät

Maali saa pinnan hylkimään likaa, kosteutta ja kasvustoja, siksi talon ulkomaalaukset ja kattomaalaukset ovat hyvin tärkeitä huoltoja. Talon maalaus Uuraisissa ei kuitenkaan ole ainoa julkisivuhuolto. Ulkoseinien maalaamisen ohella talon julkisivuja kannattaa huoltaa pesemällä ja puhdistamalla ne muutaman vuoden välein kaikesta liasta. Kattomaalaukset ovat ajankohtaisia noin kymmenen vuoden välein, tai vieläkin harvemmin. Tällä välillä tulee toteuttaa monta ylläpitohuoltoa eli katon puhdistusta ja sammalenpoistokäsittelyä, jotta katolle ei alkaisi kasvaa sammaleita, joista on pelkkää riesaa. Kosteusvaurioiden riski kasvaa, jos katolla kasvaa runsaasti vettä itseensä imeviä sammaleita. Kaikki kattohuollot ja julkisivun kuntoa kohentavat maalaukset ja muut huollot saat Uuraisissa samasta paikasta, eli kaikki erilaiset huollot, remontit ja korjaukset toteuttavalta Talonmaalaus Prolta.

Ulkoverhous, mitä olemme huoltaneet maalaamalla ja puhdistamalla, kestää peräti 50–70 vuotta. Vähintään puolen vuosisadan mittaista elinkaarta voidaan odottaa myös katolle, minkä huoltaminen ja kunnostaminen on uskottu tunnollisiin käsiimme. Maalaushuollot tuovat siis kustannussäästöjä pitkäikäisten ja hyväkuntoisten rakenteiden muodossa, mutta maalaaminen tekee hyvää myös omakotitalon, mökin, rivitalon tai ulkorakennuksen ulkonäölle. Julkisivumaalaus nuorentaa rakennuksen kuin rakennuksen käden käänteessä. Pohjatyöt takaavat sen, ettei julkisivua tai kattoa tarvitse maalata Uuraisissa kovinkaan usein, ja kun maalaus lopulta on aika suorittaa, on lopputulos täyden kympin arvoinen. Ulkoseinien putsaamisen ansiosta seinät eivät ala hylkiä uutta maalia, niin kuin likaiset seinät tuppaavat tekemään. Kattomaalausten pohjatöitä ovat katon pesu ja tiivistäminen; sisämaalausten taas seinien puhdistus ja tasoitus. Laadukas lopputulos on siis taattu, oltiinpa sitten maalaamassa peltikattoa, ikkunoita ja ovia, puupaneeliseiniä, laattalattiaa tai vaikkapa tiilitakkaa.

Luottokumppanisi kaikissa maalaus- ja remonttitöissä on siis Talonmaalaus Pro. Kohtuuhintaiset työmme ovat kaikkien Uuraisissa, Laukaalla, Saarijärvellä, Petäjävedellä tai esimerkiksi Jyväskylässä asuvien ulottuvilla. Kotitalousvähennys ja joustava rahoitus sekä joka urakan yhteydessä kaupan päälle tarjottu rakennuksen yleisilmeen tarkastus kannattaa hyödyntää. Osa ainutlaatuisen asiakaslähtöistä palvelukonseptiamme on se, että selvitämme aina, onko rakennuksessa vielä muuta korjattavaa tai huollettavaa, ja jos näin on, laadimme siitä hyvän tarjouksen. Uusien vaurioiden korjaaminen pian niiden ilmestyttyä tarkoittaa kustannussäästöjä. Huolloilla vaurioita voidaan jopa ennaltaehkäistä Uuraisissa.

Uuraisten parhaat tekijät ulkomaalauksille meiltä

Kun rintamamiestalon tai jonkin muun asuin- tai vapaa-ajan käyttöön tarkoitetun rakennuksen ulkoseinien maalipinta alkaa muuttua huonokuntoiseksi, on aika tilata paikalle Talonmaalaus Pro. Meiltä onnistuu talon kuin talon ulkomaalaus Uuraisissa! Se, kuinka usein julkisivujen maalipinta pitää uusia, vaihtelee tapauskohtaisesti, sillä maalipinnan kulumiseen vaikuttavat sekä sääolosuhteet että esimerkiksi käytetty maali. Yleisesti ottaen voidaan väittää, että talojen julkisivumaalaukset pitää uusia kymmenen vuoden välein, mutta uutta maalia voidaan tarvita viiden tai esimerkiksi kolmen vuoden välein. Talonmaalaus Pro kertoo mielellään lisää siitä, kuinka usein juuri sinun mökkisi tai omakotitalosi seinät odottavat huoltomaalausta Uuraisissa. Kun talo on aika maalata punamullalla, öljymaalilla tai jollain muulla maalilla, saavumme paikan päälle ja aloitamme tarkan ja taidokkaan maalausurakan.

Huolehdimme luotettavalla ammattitaidolla ja kokemuksen tuomalla varmuudella myös kattotöistä, esimerkiksi katon maalaamisesta. Katon maalaus Uuraisissa on hyvä esimerkki kattotöistä, joilla peltikaton, tiilikaton tai huopakaton elinkaarta voidaan pidentää. Kattomaalaamisen tuomia hyötyjä ovat esimerkiksi se, että katto on jatkossa paremmin vettä ja kasvustoja hylkivä. Näin voidaan estää tiilikattoa rapautumasta, ja bitumikattoa kuivumasta. Peltikatot saavat uuden maalipinnan avulla hyvän suojan korroosiolta, mikä voisi rei’ittä kattopellit – rei’ittäähän ruoste paksummankin teräksen. Muita kattotöitämme Uuraisissa ovat esimerkiksi kattoturvatuotteiden korjaukset ja huollot.