Tiilikaton maalaus / pinnoitus hinta räätälöidään meillä kohdekohtaisesti katon tarpeiden mukaan

Jokainen katto on yksilö, minkä vuoksi myös tiilikaton maalaus hinta koostuu hieman eri tekijöistä jopa naapuritalojen kesken. Me Talonmaalaus Prolla räätälöimmekin tarjouksemme aina sen perusteella, mitä katto todella tarvitsee. Aina katetta ei ole esimerkiksi välttämätöntä pinnoittaa uudestaan kuin yhdeltä lappeelta, ja joissakin kohteissa jopa pelkkä pesu, kasvustonpoisto ja suojakäsittely voivat riittää palauttamaan katon ominaisuudet lähelle alkuperäistä. Katon kunnolla, ja näin pohjatöiden määrällä on suuri merkitys työn määrään.

Asiakkaanamme et siis päädy maksamaan turhasta. Samalla voit luottaa katteen silti saavan palvelua siitä parhaasta päästä, sillä meillä täällä Talonmaalaus Prolla on vuosikausien kokemus erilaisista tiilikatoista.

Korkean paikan maalaustöihin erikoistuneelta kattotiimiltämme sekä tiilikaton uudelleenpinnoitus että siistin ja pitkäikäisen lopputuloksen edellyttämät pohjatyöt luonnistuvat ripeästi ja kustannustehokkaasti – työn laadusta kuitenkaan tinkimättä. Huolehdimme esimerkiksi tiilikaton korjauksesta, pesusta, kasvustonpoistosta ja suojakäsittelyistä puolestasi. Kaikista edellä mainituista toimenpiteistä saat muuten kotitalousvähennystä siinä missä muustakin tekemästämme työstä.

Halutessasi lisäämme tarjoukseemme kohteesi tarvitsemat huollot, korjaustyöt ja remontit myös julkisivun ja sokkelin sekä piharakennusten ja pihalla olevien rakennelmien osalta. Silmäilemme niitä joka tapauksessa aina ohi mennessämme ja tuomme kaikki havaitsemamme puutteet rehellisesti tietoosi.

Me Talonmaalaus Prolla olemmekin varma valinta silloin, kun haluat minkä tahansa rakennuksen saavan kattotiiliä myöten kokonaisvaltaista ja korkeatasoista palvelua kilpailukykyiseen hintaan. Pistä korvan taa myös mahdollisuus jakaa tiilikaton pinnoitus hinta pienempiin maksueriin tai hyödyntää kauttamme saatavilla olevaa rahoitusta, ja kysäise mitä tiilikaton maalaus kohteessasi maksaa!

Tiilikaton pinnoitus hinta

Mistä tiilikaton maalauksen tai pinnoituksen hinta koostuu?

Tiilikaton maalaushinta on aina kohdekohtainen ja riippuu paljon työn tekijästäkin. Laskukaavan komponentit ovat silti suunnilleen samat katosta ja maalarista riippumatta.

Tiilikaton maalaus hinta = materiaalit, työvälineet ja kalusto + pohjatyöskentely + maalaus + loppusiivous ja jätemaksut + matkakustannukset – kotitalousvähennys

Meillä täällä Talonmaalaus Prolla kaikki edellä mainitut sisältyvät tarjoukseen tiilikaton uudelleenpinnoituksesta, ellet kanssamme toisin sovi. Tarjouksen sisältöä voimme vielä tarkentaa suunnittelukäynnillä, jolloin kertaamme toiveesi tiilikaton pinnoituksen suhteen sekä käymme kohteesi kauttaaltaan läpi kattoalan taitavien ammattilaisten silmin.

Haljenneiden ja rapautuneiden kattotiilien vaihtaminen

Ennen pinnoitusta tiilikatto on valmisteltava hyvin uutta maaliviittaa varten. Sen vuoksi tiilikaton korjaus on lähes aina osa urakan pohjatöitä. Jos havaitsemme kattotarkastuksen yhteydessä esimerkiksi rapautuneita, haljenneita tai muuten huonokuntoisia kattotiiliä, vaihdammekin ne puolestasi katon huoltokäsittelyn yhteydessä. Tarvittaessa laskemme tarjoukseen mukaan myös muut vesikaton vaatimat huollot ja korjaustyöt, kuten läpivientien tiivistykset, jotta urakan seuraava vaihe eli katon pesu voitaisiin tehdä turvallisin mielin.

Tiilikaton pesu

Meillä täällä Talonmaalaus Prolla katon pesu on kiinteä osa mitä tahansa vesikaton maalaustöitä. Sen merkitystä tulevan pinnoitteen kestävyyden kannalta ei voi tarpeeksi korostaa, sillä likaiselle katolle uusi maali ei yksinkertaisesti tartu. Alan kokeneina ammattilaisina teemme kaikki tiilikaton vaatimat pesutyöt kuitenkin reippaaseen tahtiin, eikä tähän rutiininomaiseen työvaiheeseen vierähdä kuin lyhyt tovi.

Huomaa, että pelkkää tiilikaton pesu ei ole kannattavaa. Pesun myötä katteen pinta yleensä karhenee ja likaantuu sen vuoksi jatkossa entistä herkemmin. Me Talonmalaus Prolla viimeistelemmekin tiilikaton pesutyöt vähintään suoja-ainekäsittelyllä, sillä haluamme työmme jäljen kestävän kauemmin kuin joitakin kuukausia.

Kasvuston poisto ja tiilikaton suoja-ainekäsittely

Kun tiilikaton pinnoite kuluu, muuttuu kattotiilien pinta huokoiseksi ja ne alkavat yleensä puskea vihreää. Jotta uusi maali tarttuisi tiilien pintaan, on kaikki sammal, jäkälä, levä ja muu kasvusto poistettava ennen katon uudelleenpinnoitusta. Meillä täällä Talonmaalaus Prolla kasvuston poisto ja suojakäsittely sen jälkeen ovat melkeinpä vakiintunut osa tiilikaton maalaushintaa – näin varmistamme, että investointisi työhön kannattaa, ja voit nauttia kauniista ja helppohoitoisesta katteesta taas monta vuotta eteen päin.

Muista kuitenkin, että vihertävää tiilikattoa ei tarvitse aina maalata uudestaan. Jos katon vanha pinnoite kasvuston alla on asiantuntijoidemme mielestä vielä riittävän hyvässä kunnossa, on myös pelkkä kasvuston poisto ja suojakäsittely mahdollista. Suunnittelukäynnillä voit kysyä asiantuntijoiltamme kumpi sijoituksista kannattaa, sillä tilanteen mukaan teemme mielellämme tarjouksen kasvuston poistosta ja tiilikaton suojakäsittelystä joko erikseen tai uudelleenpinnoituksen pohjatyönä.

Uudelleenpinnoitus

Uusi pinnoite on loppuhuipennus tiilikaton maalausurakalle. Maalausvaiheen osuus laskusta määräytyy muun muassa vanhan pinnoitteen kunnon ja käsiteltävän pinta-alan koon mukaan. Huomaa, että katteen profiili vaikuttaa käsiteltävän alan kokoon, maalin menekkiin ja siten myös pintakäsittelyn kustannuksiin. Toiveidesi ja kohteen tarpeiden mukaan taitavat kattomaalarimme pinnoittavat katon joko käsin tai ruiskulla – menetelmistä jälkimmäinen tulee usein edullisemmaksi.

Mitä tiilikaton maalaus maksaa neliöltä?

Tiilikattoa ei voi maalata millä tahansa maalilla, vaan työhön tarvitaan aivan erityistä tiilikattomaalia. Se suojaa kattotiiliä muita maaleja tehokkaammin muun muassa säältä ja ilmansaasteilta, auttaen tiilikattoa lunastamaan lupauksensa pitkäikäisenä ja helppohoitoisena katetyyppinä. Pohjamaalia tiilikatto ei tarvitse, joten pintakäsittelyyn käytettävän tuotteen litrahinta ja menekki määräävät mitä tiilikaton maalaus maksaa neliöltä.

Maalien litrahinnat ja arvioitu menekki kuitenkin vaihtelevat hieman maali- ja valmistajakohtaisesti. Tiilikattomaalia on saatavilla muutamalta eri valmistajalta. Säästömielessä litrahintansa puolesta edullisin tiilikattomaali ei ole välttämättä se paras ostos, sillä halvempi maali saattaa olla vähemmän riittoisaa.

Jotta maalista ei muodostuisi tarpeettoman suurta menoerää, kannattaa tiilikaton maalausasioissa konsultoida aina alan ammattilaista. Me Talonmaalaus Prolla autamme valitsemaan kattosi suojaksi tuotteen, jonka olemme pitkän uramme aikana todenneet taloudellisesti hyväksi sijoitukseksi.

Säästä sijoittamalla tiilikaton pinnoitukseen ajoissa

Moni yrittää säästää katon maalauksessa ja lykkää siksi tiilikaton uudelleenpinnoitusta mahdollisimman pitkään. Taktiikka on kuitenkin väärä, jos tiilikaton huoltokäsittelystä haluaa oikeasti selvitä edullisesti.

Mikäli tiilikaton maalauksesta koituvan laskun mielii olevan mahdollisimman pieni, koska katto sitten kannattaa maalauttaa? Paras aika tiilikaton uudelleenmaalaukselle vaihtelee kohteittain, joten kokemuksemme mukaan on parasta seurata katteen ja sen pinnoitteen kuntoa silmäilemällä sitä tiiviisti maasta käsin ja kurkkaamalla katetta aika-ajoin lähemmin.

Suosittelemme kutsumaan tarkkasilmäiset kattoasiantuntijamme paikan päälle tarkastamaan katon pinnan kunnon. Tarkkailemme muun muassa katon värimuutoksia – hailakan punaiseksi muuttunut tiilikatto on syytä pinnoittaa uudestaan, vaikka ilmiö pistäisi silmään vasta etelän puoleisella lappeella. Myös kattotiilien karhentunut pinta ja katon tihentynyt pesutarve kielivät pinnoitteen olevan hiljalleen elämänsä ehtoopuolella.

Keskimäärin tiilikaton maalaus on taloudellisesti kannattavinta teettää siinä vaiheessa kun kate on vielä hyvässä kunnossa. Näin selvitään mahdollisimman vähäisellä pohjatyöllä ja kustannukset ovat alhaisemmat.

Me Talonmaalaus Prolla kerromme aina rehellisen mielipiteemme maalipinnan uusimistarpeista yhtään vähättelemättä tai toisaalta myöskään liioittelematta, joten avullamme vältyt investoimasta tiilikaton maalaukseen sekä liian myöhään että turhan aikaisin.

Ota siis yhteyttä ja kysy joko tiilikaton uudelleenkäsittely on kohteessasi tarpeen! Tilanne voi muttua radikaalisti jopa muutaman kuukauden sisällä, joten älä lykkää kattotarkastusta aina seuraavaan sesonkiin.

Tee-se-itse vai ammattimaalari avuksi? Hintaero voi yllättää!

Ehkä tiesitkin, että myös tiilikaton voi maalata itse? Me Talonmaalaus Prolla olemme kuitenkin tehneet hieman laskelmia ja huomanneet, että kaltaisemme alan ammattilainen saattaa säästää urakassa mukavasti muutakin kuin hermoja.

Säästöä voi syntyä jonkin verran jo pelkästään urakan materiaalikustannuksissa. Kattavan ammatillisen verkostomme ansiosta saatamme saada esimerkiksi maalit ja työvälineet hankittua tavallista kuluttajaa edullisemmin, eikä meillä täällä Talonmaalaus Prolla ole edes tarvetta marssia ostoksille joka sutia ja sientä varten. Käytettävissämme on myös maalaustelineitä, henkilönostin, kaikki korkean paikan työskentelyyn vaadittavat turvavarusteet sekä tehokas korkeapaineruisku. Laadukkaat materiaalit ja kalusto kokeneine käyttäjineen kuuluvatkin meillä aina tiilikaton maalaushintaan.

Muista, että myös vapaa-ajalla on hintansa. Me Talonmaalaus Prolla selviydymme tiilikaton uudelleenpinnoitusurakasta todennäköisesti murto-osassa siitä ajasta, joka itseltäsi siihen uppoaisi.

Lisäksi saat kaikesta kohteessasi tekemästämme työstä kotitalousvähennystä. Itse tehdystä työstä vähennystä ei ole mahdollista hakea tai saada, joten punnitse huolella projektiin kuluvan vapaa-ajan arvo suhteessa veloittamaamme tuntihintaan siitä saatavan kotitalousvähennyksen jälkeen.

Viimeinen niitti kotimaalarin arkkuun on laadukkaasta maalipinnasta pitkällä tähtäimellä syntyvä säästö. Kun tilaat tiilikaton pinnoitustyöt meiltä, voi katon huoltomaalausväli olla helposti jopa vuosia pidempi siihen verrattuna, että maalaisit katon itse. Tee-se-itse-urakoinnin kannattavuus riippuukin hyvin pitkälti kotimaalarin taitotasosta, mutta kokemuksemme mukaan ammattimaalarin palkkaaminen on useimmiten viimeistään pitkässä juoksussa taloudellisesti varmempi ratkaisu.

Tiilikaton pinnoitus ja kotitalousvähennys

Tiilikaton maalaus tarkoittaa käytännössä aina samaa kuin tiilikaton pinnoitus uudelleen. Näin ollen työ on myös poikkeuksetta kotitalousvähennykseen kelpaavaa kulua.

Kotitalousvähennys on verovähennys, jota voit hakea ja saada omistuksessasi tai käytössäsi olevan rakennuksen kunnossapito- ja perusparannustöistä. Pinnoitettava kate voi siis kuulua yhtä hyvin asuintalolle kuin vaikkapa autotallille tai varastollekin.

Oleellista on, että tilaat tiilikaton pinnoituksen kaltaiseltamme ennakkoperintärekisteriin liittyneeltä yritykseltä. Vähennys koskee nimenomaan työn osuutta ja koska kotimaalari ei maksa itselleen tuntipalkkaa, ei urakasta saa itse tekemällä myöskään kotitalousvähennystä sentin vertaa.

Huomaa, ettei vähennys koske pelkästään maalaustyötä, vaan kaikkia kohteessasi tekemiämme töitä ja toimenpiteitä. Esimerkiksi tiilikaton pesu ja sammaleen poisto katolta sekä rapautuneiden ja haljenneiden kattotiilien vaihto on työtä, josta aiheutuvat kulut voit asiakkaanamme vähentää henkilökohtaisessa verotuksessasi.

Jos tiilikaton huoltomaalauksesta saatava kotitalousvähennys yhä vain askarruttaa, kysy asiasta lisää kokeneilta kattoasiantuntijoiltamme esimerkiksi suunnittelukäynnin yhteydessä. Kaikki vähennykseen oikeuttavat työt ja toimenpiteet erittelemme kuitenkin selvästi viimeistään laskulla. Kun siis tilaat tiilikaton pinnoitustyöt meiltä, ei harmaita hiuksia aiheudu edes kotitalousvähennyksen hakemisesta!

Kustannustehokkuutta työskentelyyn korkeapaineruiskulla

Tiilikaton uudelleenpinnoitus ruiskulla on huomattavan kustannustehokas tapa vahvistaa kattotiilien pinnoitetta. Ruiskun avulla maalisumu peittää kattotiilet alta aika yksikön uuden maaliviitan alle, jolloin sekä niiden väri että vastustuskyky ympäristön rasitteita vastaan palautuu parhaimmillaan hyvin lähelle alkuperäistä.

Operaatio vaatii kuitenkin ammattimaisen tekijän, jotta työskentely sujuisi jouhevasti. Kömpelö ruiskunkäsittelijä saattaa saada tuhrattua maalaukseen aikaa jopa saman verran kuin käsin työskentelemällä. Kokematon ruiskumaalari joutuu yleensä myös harjoittelemaan ennen kuin käy katon kimppuun toden teolla. Harjoittelu syö paitsi aikaa, myös maalia.

Jos siis mietit maalaisitko tiilikaton itse vai antaisitko sittenkin ammattimaalarin hoitaa homman puolestasi, kannattaa ainakin kysäistä meiltä Talonmaalaus Prolaisilta paljonko tiilikaton huoltokäsittelystä kohteessasi veloitamme. Kun asialla on kaltaisemme katonmaalauksen kokenut konkari, voi tarjous katteen uusintakäsittelystä hyvinkin yllättää edullisuudellaan!

Maalaamme kaikki katot materiaalista riippumatta kirkkaan kilpailukykyiseen hintaan ja luotettavalla laadulla

Me Talonmaalaus Prolla panostamme kustannustehokkuuteen kaikissa kattotöissä maalaukset mukaan lukien. Koska meillä on vuosien kokemus niin tiili-, pelti- kuin huopa- ja bitumikatoistakin, pystymme lunastamaan lupauksemme tarjouksen kilpailukykyisyydestä katteen materiaalista riippumatta. Tasaisesta ja huolettoman hyvästä hinta-laatusuhteestamme kertovat tyytyväiset asiakkaamme kautta maan.

Ehkä varaston peltikatto tai kesämökin huopakattokin kaipaisi siis uutta maalia pintaansa? Huomaa, että toimenkuvaamme kuuluvat jopa huopa- ja bitumikattojen polyurea-pinnoitukset. Ota yhteyttä, niin teemme kaikkien uutta pinnoitetta joko kotona tai kesämökillä kaipaavien kattojen maalaustöistä taloudellisen kimppatarjouksen!

Osamaksu ja rahoitus joka katon maalaukseen

Tuntuuko tylsältä käyttää koko pankkitilin saldo katon maalaukseen? Niin monesta muustakin, minkä myös me täällä Talonmaalaus Prolla olemme huomanneet. Siksi tarjoamme kaikille asiakkaillemme mahdollisuuden maksaa katon maalaustyöt myös osissa tai luotettavan kumppanimme kautta saatavissa olevalla rahoituksella.

Sekä osamaksu että rahoitus ovat käytettävissäsi katon materiaaliin, ikään, kokoon ja kuntoon katsomatta. Kumpaakin voit hyödyntää halutessasi jopa katon osittain- ja paikkamaalauksissa sekä maalauksen yhteydessä tehtävissä muissa huolto- ja korjaustöissä sekä remonteissa.

Viimeistään nyt voit siis lopettaa raha-asioiden murehtimisen ja pyytää meiltä hyvän tarjouksen tiilikaton tai minkä tahansa muunkin katteen maalauksesta. Klikkaa alla olevaa pyydä tarjous-painiketta, niin tulemme pian kurkkaamaan mihin hintaan voimme helliä kotisi, kesämökkisi tai halutessasi vaikka koirankopin kulahtanutta kruunua!