Uuden talon maalaus ja ensimaalaus kruunaa onnistuneen talonrakennusprojektin

Uuden talon maalaus on ehkä se odotuksentäyteisin vaihe talonrakennusprojektissa. Tuore maaliviitta tekee vasta rakennetusta talosta kodin, sillä maalaamalla jopa valmistalosta saa loihdittua persoonallisen näköisen. Sen lisäksi ensimaalaus antaa talolle syntymälahjaksi suojan, joka varjelee rakennusta monta vuotta eteenpäin säältä ja muilta rasitteilta.

Jos meiltä kysytään, ei työtä kuitenkaan kannata tehdä itse. Maalausfirman valinnassakin kannattaa olla tarkkana, sillä maalareissa on merkittäviä laatueroja. Me Talonmaalaus Prolla uskallamme kuitenkin luvata ensiluokkaisen lopputuloksen kohteessa kuin kohteessa, sillä teemme kaikki maalaustyöt vuosien kokemuksella. Käsittelemme talosi ulkopinnat valitsemillasi tuotteilla siististi, kestävästi ja kustannustehokkaasti muodoista ja materiaaleista riippumatta.

Jos ensimaalaus on päässyt syystä tai toisesta venähtämään ja talon rakenteisiin on jo ilmaantunut pientä sanomista, ei hätää – meiltä onnistuvat myös pesut, homepesut, huollot, korjaukset ja jopa remontit. Tutustummekin kohteeseesi mielellään kokonaisvaltaisesti, jotta voimme tarjota kaikki talosi sekä piharakennusten ja -rakennelmien tarvitsemat toimenpiteet aikaa ja rahaa säästävänä pakettina.

Edullisen hintatason ohella tarjoamme maalaukseen joustavuutta maksamisen suhteen. Me Talonmaalaus Prolla ymmärrämme, että rakennusprojektin loppuvaiheessa budjetti voi olla jo tiukilla, mikä takia meillä on mahdollista maksaa maalauslasku myös osissa tai kauttamme saatavilla olevan rahoituksen avulla. Jos samassa yhteydessä maalataan tontilla jo olevia, vanhoja rakennuksia tai rakennelmia saat niiden maalauksesta myös kotitalousvähennystä.

Eiköhän siis tehdä uudiskohteestasi koti ja pistetä se maalaten mitä pikimmiten? Ota yhteyttä, niin asiantunteva talonmaalaustiimimme tulee pian paikalle suunnittelemaan urakan kanssasi. Sen jälkeen työ starttaakin sukkelaan ja maalarimme sutivat talollesi kauniin ja kestävän maalipinnan niin vinhaa vauhtia, että viuhahtaa!

Uuden talon ensimaalaus

Uudiskohteen maalaus säästää aikaa ja pankkitiliä suojaamalla talon rakenteita

Ethän halua, että vasta rakennettu talosi alkaa heti rapistua? Niin me vähän ajattelimmekin, sillä muutenhan sen rakentamiseen käyttämäsi pääoma valuisi hukkaan alta aika yksikön.

Jos et vielä tiennyt, niin kaikki materiaalit kuluvat ja haurastuvat ilman maalipinnan suojaavaa vaikutusta – toiset hitaammin, kun taas osa jo muutamassa viikossa. Uudiskohteen maalaus onkin toimenpide, jonka tunnollinen toteutus takaa hyvät lähtökohdat talon pitkälle elämälle. Työn laiminlyönti tai siinä hutilointi taas voi sitä vastoin lyhentää rakennusmateriaalien käyttöikää jopa vuosilla.

Esimerkiksi nämä sinänsä harmittomilta vaikuttavat tekijät saattavat tehdä paljon tuhoa talon rakenteille, jos ne jäävät maalaamatta:

  • kosteus, pakkanen, tuuli ja UV-säteily
  • ilmansaasteet
  • lumi ja jää
  • home, sammal, levä tai muu kasvusto

Kun rakenteet pysyvät laadukkaan maalipinnan ansiosta lujana, ei niitä tarvitse myöskään korjailla tai rempata niin usein. Kokemuksemme mukaan huolella tehty ensimaalaus säästääkin vuosien varrella paitsi aikaa ja vaivaa, myös sievoisen summan rahaa.

Haluatko siis vaalia vapaa-aikaasi ja kerryttää pitkän aikavälin säästöjä? Siinä tapauksessa suosittelemme ottamaan reippaasti yhteyttä asiansa osaavaan talonmaalaustiimiimme, jolta ensimaalaus onnistuu kesät talvet kautta maan!

Kohteen käyttöikä ei kasva, ellei maalausta ajoita oikein

Talon ensimaalauksella on kiistatta paljon positiivisia vaikutuksia. Niitä ajatellen ei ole kuitenkaan ihan sama milloin maalauksen teettää. Mielummin tietysti myöhään kuin ei milloinkaan, mutta ajallaan tehtynä ensimaalaus auttaa saavuttamaan ja jopa ylittämään talosi rakenteiden odotetun käyttöiän ilman isompia korjaustöitä ja remontteja.

Jotta ensimaalaus ei viivästyisi tarpeettomasti, muista siis ottaa meihin yhteyttä hyvissä ajoin. Talonmaalauksen vilkkainta sesonkia ovat kevät ja kesä, jolloin hyvät maalarit ovat kysyttyä tavaraa. Jos uusi talosi kaipaa maalia touko-elokuussa, kannattaakin tarjous pyytää jo ennen kuin talo on enää maalausta vaille valmis. Näin ollen saamme maalausurakan sovitettua ruuhkapiikin keskelle niin, etteivät talosi rakenteet joudu odottelemaan porottavan auringon ja kesäsateiden armoilla viikko tolkulla.

Muista, että maalaamattomat rakenteet voivat vaurioitua materiaalista riippuen vakavasti jo yhden talven aikana. Jos talosi valmistuu syksyllä, ei siis kannata viivytellä ensimaalauksen kanssa ensi kevääseen – oikea ratkaisu on tilata meiltä talon maalaus talvella. Me Talonmaalaus Prolla olemme erikoistuneet myös tähän haastavaan maalaustaiteen lajiin.

Kaikki materiaalit eivät kuitenkaan reagoi aikaan ja säärasitukseen samalla tavalla. Seuraavaksi kerromme hieman tarkemmin minkä aikaikkunan sisällä puu-, kivi- ja metallipinnat on käsiteltävä, jotta niiden ensimaalauksella olisi mahdollisimman hyvä hyötysuhde.

Teetä puu-ulkoverhouksen maalaus mitä pikimmiten talosi valmistuttua

Ulkoverhouksen materiaaleista puu on käsittelemättömänä kaikista eniten altis vaurioitumiselle. Sekä hirret että laudat kärsivät nopeasti jäädessään Luontoäidin kuritettavaksi ilman minkäänlaista suojaa. Käytännössä tämä ilmenee puurakenteiden nukkaantumisena, halkeiluna ja lahoamisena.

Nukkaantuminen on tyypillinen ilmiö varsinkin puutalon eteläseinustalla. Auringosta peräisin olevalla UV-säteilyllä on puun pintakerrosta hajottava vaikutus, mikä näkyy nopeasti lautojen tai hirsien harmaantumisena ja nukkaantumisena. Maalaamaton puu myös lahoaa nopeasti, sillä suojaamattomat laudat imevät itseensä tehokkaasti kosteutta ja houkuttelevat pintaansa lahoamista edesauttavaa kasvustoa. Kun puun kosteustasapaino elää paljon, on hirsien ja lautojen halkeilu niin ikään enemmän kuin todennäköistä.

Edellä mainituista syistä puiset osat talon ulkoverhouksesta onkin syytä maalata heti niiden altistuessa sää- ja muille rasituksille. Ainakin pohjamaalaus on suositeltavaa tehdä mitä pikimmiten, ellei hirsiä tai lautoja ole pohjamaalattu jo tehtaalla.

Älä siis anna lautojen lahota käsiin, vaan tilaa meiltä puutalosi ensimaalaus viipymättä rakennuksen valmistuttua! Me Talonmaalaus Prolla käsittelemme sen ulkopinnat reippaasti ja roiskeetta visiosi mukaan joko peittävällä maalilla tai kuultavalla tuotteella.

Milloin peltikatto pitää maalata?

Toisin kuin laudat ja hirret, ei uusi sinkitty peltikatto tarvitse välttämättä heti maalia pintaansa. Sinkkikerros kestää säärasitteita hyvin ja suojaa sen alla olevaa peltiydintä ilman maaliakin useita vuosia.

Itse asiassa me Talonmaalaus Prolla suosittelemmekin yleensä odottelemaan kaikessa rauhassa vuoden tai pari ennen peltikaton maalausta ensimmäisen kerran. Uuteen, liukaspintaiseen peltikattoon maali tarttuu sen verran huonosti, että pieni hapettumisen tuoma karheus ei ole ollenkaan pahitteeksi maalipinnan kestävyyttä ajatellen.

Ruostumiseen asti ei kuitenkaan kannata vartoa. Jotta ruostetta ei ehtisi ilmaantua talosi uuden peltikaton pintaan, varmista katon oikea maalausajankohta aina asiantuntijoiltamme. Peltikatto hapettuu nimittäin eri tahtia erilaisissa ilmasto-oloissa, ja etenkin kaupunkiympäristössä ilman epäpuhtaudet syövät sinkkikerrosta tehokkaasti. Saaristossa taas suolainen meri-ilma vauhdittaa sinkkikerroksen kulumista.

Ehkä pieni suunnittelukäynti olisikin jo paikallaan? Sen yhteydessä arvioimme onko maalaamattoman peltikaton pinnoitus jo ajankohtaista. Jos näin on, ryhdymme tuumasta toimeen viipymättä.

Betonikin pitää pinnoittaa

Moni ajattelee, että betoni ja muu kiviaines on ikuista. Säilyyhän kalliokin lähes muuttumattomana vuodesta toiseen, joten miksei siis talon kivijalka tai betonielementitkin? Talon kiviset rakenteet kaipaavat kuitenkin yhtä lailla maalipinnan suojaa, sillä jopa näennäisesti kaiken kestävä betoni kuluu sään ja ilmansaasteiden vaikutuksesta.

Pinnoittamattomana kivirakenteiden kohtalona voi olla esimerkiksi rapautuminen ja sitä seuraavat näkyvät murtumat ja halkeamat. Paljas kiviaines nimittäin imee itseensä kosteutta pesusienen lailla. Kivirakenteiden huokosverkostossa oleva vesi yhdessä ilman lämpötilan muutosten kanssa taas saa aikaan jännitetiloja, jotka lauetessaan rikkovat kiviainesta. Varsinkin maan rajassa oleva kivijalka muhii kosteana ison osan vuodesta, minkä takia sokkelin pinnoitus on erityisen tärkeää.

Toisaalta myös tuuli rasittaa maalaamattomia kivirakenteita yllättävän paljon. Tuulen mukana kulkeutuvat hiukkaset hiovat tehokkaasti varsinkin saaristoon tai muuten avoimelle paikalle rakennetun talon sokkelia ja kivisiä seiniä.

Vaikka kiviaines kuluukin hitaammin kuin puu, on betonielementit ja talon kivijalka siis syytä pinnoittaa rakenteiden pitkän iän takaamiseksi. Ajoitus ei ole niin päivän päälle, mutta tahallaankaan maalausta ei turhien riskien välttämiseksi kannata viivästyttää. Jos tilaat meiltä muitakin talosi maalaustöitä heti rakennuksen valmistuttua, on kaikki sen kiviset rakenteet järkevintä pinnoittaa samalla kerralla.

Tehdaspinnoite suojaa siinä missä tavallinen maalipintakin

Tänä päivänä osa talon rakennukseen käytettävistä materiaaleista on mahdollista ostaa valmiiksi pinnoitettuna. Tehdaspinnoitteisia rakenteita ei tarvitse maalata tai pinnoittaa asennuksen jälkeen, vaan tehdaspinnoite on rakenteille täysin riittävä suoja talon ensimmäisten elinvuosien ajan.

Esimerkiksi kattotiilet sekä huopa- ja bitumilaatat on lähes poikkeuksetta pinnoitettu jo tehtaalla. Samoin ulkoverhouslautoja on nykyään saatavilla valmiiksi sekä pohja- että pintakäsiteltynä.

Jos esimerkiksi laudat on kuitenkin vain pohjamaalattu, on pohjamaalin päälle sudittava vielä erillinen pintakäsittelyaine. Pohjamaali on hyvä apu ensihätään, mutta ei valitettavasti riittävän tehokas saatikka kestävä suoja pitkällä aikavälillä. Pintakäsittelyn vielä uupuessa, ota siis yhteyttä – me Talonmaalaus Prolla autamme valitsemaan pohjamaalin päälle sopivat tuotteet ja sävyt, joilla viimeistelemme pohjamaalatut puurakenteet puolestasi siististi ja sukkelaan.

Onko ensimaalaus mahdollista tehdä ruiskulla?

Saitko joltain toiselta firmalta tarjouksen talosi ensimaalauksesta ruiskulla? Siitä pieni varoituksen sananen: työ ei kannata. Pitkän kokemuksemme perusteella ainoa oikea tapa maalata uudiskohde on nimittäin tehdä työ pitkän kaavan mukaan käsityönä.

Miksi näin? Koska ruiskulla ei yksikertaisesti saavuteta tarpeeksi kestävää ja peittävää maalipintaa, ellei pohjalla ole vanhaa maalia. Ruisku on siis oiva ja maalarin työskentelyä huomattavasti tehostava apuväline, mutta soveltuu ulkona vain huoltomaalaukseen eli jo olemassa olevan maalipinnan vahvistamiseen.

Me Talonmaalaus Prolla hoidammekin pihasi pinnoitustarpeet aina kuhunkin tarkoitukseen parhaiten sopivimmalla työvälineellä – maalareillamme pysyy kädessä yhtä lailla niin pensseli, tela kuin ruiskukin. Ruiskua käytämme vain sen ollessa kustannustehokkain tie ensiluokkaiseen lopputulokseen, ja ensimaalaukset hoidamme lähes poikkeuksetta perinteisesti pensselillä.

Jos tontiltasi löytyy kuitenkin myös uusintakäsittelyn tarpeessa olevia rakennuksia tai rakennelmia, onnistuu niiden maalaus ruiskulla kätevästi talosi ensimaalauksen yhteydessä. Ota yhteyttä, niin kartoitetaan kaikki tonttisi maalaustarpeet kerralla!

Uuden talon maalaus hinta – paljonko maalausvaiheeseen pitää varata budjettia?

Talon kaikki pinnat ulkona ja sisällä tarvitsevat suojakseen maalia, joten rakennusbudjetissa on otettava aina huomioon mitä uuden talon maalaus maksaa. Kun edessä on täysin uuden talon maalaus, hinta on kuitenkin vielä rakennusvaiheessa pieni mysteeri.

Meillä ensimaalauksen neliöhinta määräytyy lähinnä maalattavan pinta-alan koon ja käytettävien tuotteiden perusteella. Kun pyydät tarjouksen uudiskohteesi maalauksesta, kysymme siis aluksi ainakin nämä asiat:

  • miten iso maalattava pinta-ala on?
  • Mitä materiaalia maalattavat rakenteet ovat?
  • Oletko jo päättänyt maalit ja sävyt?

Vastaustesi perusteella saatamme pystyä arvioimaan jo suunnilleen paljonko ensimaalauksen neliöhinta tulee olemaan. Maalattavien rakenteiden materiaalin, pinta-alan sekä mielessäsi olevien tuotteiden avulla osaamme arvioida paljonko maalia suunnilleen tarvitaan, jolloin neliöhinta on helppo laskea kertomalla maalin menekillä käytettävien tuotteiden litrahinta.

Pelkkä neliöhinta ei kuitenkaan vielä kerro koko totuutta. Ensimaalauksen kokonaiskustannuksiin vaikuttaa nimittäin moni muukin asia.

Meitä kiinnostaa esimerkiksi se, miten helppoa tai haastavaa kohteesi maalaus tulee olemaan. Käytettävissämme on koko roikka telineitä, henkilönostimia ja turvavarusteita, joita maalarimme käyttävät voidakseen työskennellä turvallisesti ja tehokkaasti myös korkealla maan pinnan yläpuolella. Apuvälineiden kanssa puljaamiseen kuluu kuitenkin aina tovi työaikaa, joten siinä mielessä niiden tarve vaikuttaa jonkin verran ensimaalauksen kokonaiskustannuksiin.

Työaikaa kasvattavat hieman myös maalaamattomien rakenteiden suojaustyöt. Suojaus on oleellista varsinkin silloin, jos talosi on jo osittain maalattu ja vielä paljaana olevat pinnat on tarkoitus maalata eri värillä.

Tietysti maalaushintaan vaikuttavat myös maalauksen pohjatyöt, jos niitä tarvitaan. Kun ensimaalaus tehdään ajallaan, ei isommille korjaustöille tai remonteille ole yleensä tarvetta, mutta esimerkiksi maalattavien rakenteiden pesu voi hyvinkin olla aiheellista.

Kohteen sijainnista riippuen myös matkakustannukset vaikuttavat jonkin verran loppulaskun suuruuteen. Muun muassa matkakustannusten minimoimiseksi suosittelemmekin teettämään uudiskohteen kaikki maalaustyöt kerralla.

Muista, että mitä tarkemmin ja totuudenmukaisemmin kuvailet kohdettasi, sen paremmin asiantuntijamme pystyvät kertomaan jo taloa näkemättä missä suuruusluokassa ensimaalauksen hinta liikkuu. Varman arvion maalaustyön kokonaiskustannuksista saat kuitenkin vasta suunnittelukäynnin jälkeen, sillä me Talonmaalaus Prolla haluamme tarjota asiakkaillemme kaikin puolin luotettavaa kotimaista maalauspalvelua.

Mitä jos siis ottaisitkin yhteyttä saman tien? Älä jää ainakaan turhaan odottelemaan tarjouspyynnön kanssa, sillä varsinkin kesän kuumimpaan maalausaikaan nopeat syövät hitaat.

Uuden talon maalaus ja kotitalousvähennys

Asiakkaanamme et joudu miettimään onko sopimuksessa seisova summa todella se rahamäärä, jonka talosi maalauksesta maksat. Poikkeuksen tekee ainoastaan kotitalousvähennys, jonka ansiosta saat rahaa joissain tapauksissa jopa takaisin päin. Uuden talon maalauksesta kotitalousvähennystä ei kuitenkaan saa.

Kotitalousvähennys koskee ainoastaan vanhan talon kunnossapitoa ja perusparannusta. Sen piikkiin menee esimerkiksi huoltomaalaus ja siihen liittyvät pohjatyöt. Toisin sanoen ensimaalaus jää vähennyksen ulkopuolelle, mutta sen yhteydessä tehtävät vanhojen rakennusten ja rakennelmien huollot, korjaukset ja remontit ovat kyllä kotitalousvähennyskelpoista työtä.

Älä kuitenkaan stressaa, sillä meillä talosi maalaus ei taatusti jää kotitalousvähennyksestä kiinni. Hintatasomme on jo valmiiksi varsin edullinen, ja maalauslaskun voit halutessasi maksaa myös osissa tai kauttamme saatavilla olevalla rahoituksella.

Palvelut ensimaalauksesta huoltomaalaukseen

Ensimaalauksen jäkeen maalipöntöt voidaan sulkea pitkäksi aikaa, sillä tunnollisesti työstämämme maalipinta suojaa talosi rakenteita monta vuotta eteen päin. Isolla aikajänteellä yksi maalauskerta ei kuitenkaan vielä riitä siihen, että talosi saavuttaisi odotetun käyttöikänsä vaivatta. Sään, puhdistamisen ja muiden rasitteiden vaikutuksesta alati kuluvaa maalipintaa on vahvistettava säännöllisesti. Siksi me Talonmaalaus Prolla tarjoammekin myös huoltomaalaukset hyvää paremmalla hinta-laatusuhteella.

Tässä muutama esimerkki todennäköisistä huoltomaalausväleistä:

  • peltikatto noin 10-15 vuotta
  • kuultavalla tuotteella käsitellyt puupinnat 5-7 vuotta
  • peittävällä maalilla käsittellyt puupinnat 10-15 vuotta
  • tiilikatto noin 30 vuotta asennuksesta
  • huopa- tai bitumikatto 15-20 vuotta
  • sokkeli ja muut kiviaineselementit 10-20 vuotta

Käytännössä eri rakenteiden huoltomaalausvälit vaihtelevat kuitenkin kohteittain. Siksi kannattaakin kutsua asiantuntijamme käymään vähintään kerran vuodessa, mieluummin puolivuosittain. Ulkoverhouksen maalipinta on näppärä tarkastaa esimerkiksi talon syys- ja keväthuoltojen yhteydessä, jolloin pysyt koko ajan kartalla maalipinnan kunnosta ja seuraavan huoltomaalauksen odotettavissa olevasta ajankohdasta.

Kun sitten jonakin päivänä toteamme huoltomaalauksen olevan tarpeen, tartumme härkää sarvista jo ensimaalauksen yhteydessä tutuksi tulleella tarmokkaalla otteella. Me Talonmaalaus Prolla teemme huoltomaalaukset niin käsityönä kuin ruiskullakin, minkä lisäksi moniosaava maalaustiimimme taitaa tietysti kaikki tasokkaan uuden maalipinnan edellyttämät huollot, korjaustyöt ja remontit.

Meiltä talosi saakin paitsi hyvät lähtökohdat pitkälle elämälle, myös apua kaikissa ongelmissa läpi koko elinkaarensa aikana. Oli kyseessä sitten ensimaalaus, kevyt huoltomaalaus tai massiivinen muodonmuutos maalaamalla, voit luottaa maalareidemme ajantasaiseen osaamiseen ja reipastahtiseen urakointiin.