Talon maalaus ja maalaustyöt toteuttaa Talonmaalaus Pro

Talon maalaus on yksi näkyvimpiä rakennuksen huoltoon liittyviä urakoita. Julkisivu väreineen on esillä joka päivä, vuodenajasta riippumatta. Valittu sävy voi kertoa muille jotain kiinteistönomistajan persoonasta ja tyylistä. Kauniiksi ja ympäristöön sointuvaksi maalattu julkisivu onkin omiaan ylläpitämään tai jopa nostamaan kiinteistön arvoa. Tietenkään säännöllisestä maalauksesta saatavat hyödyt eivät ole vain esteettisiä. Talon maalaus auttaa rakenteita pysymään puhtaina ja hyväkuntoisina mahdollisimman pitkään. Maalaustöistä on etua myös sisätiloissa: oikein valitut ja työstetyt maalit ja pinnoitteet varmistavat, että likaantumisen ja kulumisen jäljet eivät näy pinnoissa ennen aikojaan.

Me Talonmaalaus Prolla olemme maalauksen ammattilaisia. Olemme maalanneet taloja katoista sokkeleihin saakka ja aina keittiöistä kylpyhuoneisiin. Tiedämme, millaiset olosuhteet mikäkin tuote vaatii kiinnittyäkseen optimaalisesti, ja tunnemme myös erilaisten pintojen vaatimukset tuotteita kohtaan. Meillä on aina saatavillamme viimeisin tuotetieto, ja menetelmämme ja työtapamme ovat nykyaikaisia. Osaamme kuitenkin myös kunnioittaa kaunista vanhaa ja tarvittaessa restauroimme pinnat täysin entiseen loistoonsa. Kohteemme ovat vaihdelleet kesämökeistä kerrostaloihin, ja työskentelemme ympärivuotisesti. Meille tuttuja materiaaleja ovat niin lastulevy, betoni, puu kuin tiilikin.

Hallitsemme maalaustöiden lisäksi myös kaikki muut talon remontointi- ja huoltotyöt. Aina kun työskentelemme maalauskohteessa, huomioimme valppain silmin rakennuksen yleiskuntoa ja tarkistamme, että kokonaisuus on kunnossa. Huonokuntoiset kattoturvatuotteet, uusimista vaativat piipunpellitykset tai lahonneet ikkunanpuitteet eivät siis jää meiltä huomaamatta. Mikäli jotain hälyttävää ilmenee, kerromme siitä reilusti sinulle ja tarvittaessa teemme tarjouksen myös muista tällaisista akuuteista töistä. Sinä hyödyt, kun kaikki tulee varmasti kerralla kuntoon, ja säästät selvää aikaa ja rahaa, kun saat tarvitsemasi maalaus- ja huoltopalvelut kaikki samasta paikasta.

Talon maalauksen kustannukset jäävät yleensä melko alhaisiksi verrattuna saavutettuihin hyötyihin. Säännöllinen huoltomaalaus lykkää monia isompia ja kalliimpia remontteja tuonnemmaksi. Kaikkiin maalaus- ja huoltotöihimme on mahdollista saada myös rahoitusta, ja työt ovat yleensä aina kotitalousvähennyskelpoisia. Käytämme laadukkaita työvälineitä ja tuotteita, työllämme on takuu, ja noudatamme sovittuja aikatauluja. Mikäli viimeisimmästä talosi maalauksesta on kulunut jo tovi, on varmasti aiheellista hoitaa asia kuntoon. Varmista, että rakennuksesi pinnat säilyvät hyväkuntoisina ja kauniina myös tulevina vuosina – pyydä meiltä tarjous talosi maalauksesta jo tänään!

Maalari, maalauspalvelu

Talon ulkomaalaukset suojaavat rakennusta ja kohentavat julkisivua

Talot joutuvat elinkaarensa aikana kohtaamaan monenlaisia sääolosuhteita, likaantumista, kulumista ja ajan patinaa. Tunnolliseen rakennuksen huoltamiseen kuuluu myös pintojen huoltomaalaus. Oikeanlainen, ammattitaidolla tehty maalipinta auttaa rakenteita hylkimään kosteutta, likaa, kasvustoa ja muita kutsumattomia vieraita. Ei sovi myöskään aliarvioida viimeistellyn, kauniin ulkoverhouksen vaikutusta rakennuksen arvoon. Maaleja on tietysti yhtä monenlaisia kuin pintojakin, ja vaadittavat käsittelymenetelmät vaihtelevat. Me Talonmaalaus Pron ammattilaiset olemme selvillä niin materiaalien erityisvaatimuksista kuin kustannustehokkaimmista pinnoiteratkaisuistakin. Autamme sinua mielellämme saamaan rakennuksen julkisivun kuntoon aina piipunhatusta sokkeliin saakka.

peltikaton maalaus

Katon maalaus maksimoi käyttöiän ja kaunistaa julkisivun

Yksi näkyvimpiä julkisivun elementtejä on katto. Siitä hyvää huolta pitämällä tulee pidentäneeksi katteen käyttöikää huomattavasti, ja rakennuksen esteettisyys ja sitä kautta arvo pidetään mahdollisimman korkealla. Katot joutuvat Suomessa kohtaamaan lunta, jäätä, pakkasta, lumenluontia, vettä, aurinkoa ja isoja lämpövaihteluita. Tämän vuoksi maaliltakin vaaditaan paljon. Lisäksi katon maalauksen yhteydessä me Talonmaalaus Prolla tarkistamme myös kattosi yleiskunnon ja ilmoitamme, jos jotain huomioitavaa ilmenee. Ympäristön suojaaminen on olennaista, ja erityishuomiota tulee kiinnittää turvallisuuteen. Asianmukaiset putoamissuojaimet, tikkaat, telineet ja turvaköydet ovat paikallaan, kun liikutaan jyrkillä ja pesun jäljiltä liukkaillakin pinnoilla.

Olipa kyseessä sitten peltikaton, tiilikaton tai huopakaton maalaus, pohjatyöt lähtevät liikkeelle katon huolellisesta puhdistamisesta. Irtolika ja roskat poistetaan harjaamalla, ja katto pestään esimerkiksi painepesuria apuna käyttäen. On kuitenkin oltava varovainen, ettei katteen pintaa vaurioiteta esimerkiksi liian kovalla vedenpaineella tai vääränlaisilla työvälineillä. Sääolot on syytä huomioida niin että myös maalin kuivumiselle varataan riittävästi aikaa. Katon maalauksen tulisi tapahtua lape kerrallaan ja edetä järjestelmällisesti. Katemateriaaleille on olemassa erityisiä suoja-aineita ja maaleja sekä pinnoitteita.

Jokainen materiaali vaatii myös omat erityiset huomionsa. Esimerkiksi peltikatto on altis ruosteelle ja voikin vaatia ruosteenpoistoa ja ruosteenestokäsittelyä. Kuumasinkityn pinnan tulee olla tarpeeksi himmeä ja karhea, ennen kuin maalaustyöhön voidaan alkaa. Muovipinnoitetunkin peltikaton voi maalata, kunhan pinnoite on lujasti kiinni. Tiilikaton maalaus tai toisin sanoen pinnoitus on syytä tehdä ajoissa, ennen kuin tiili pääsee liian hauraaksi. Betonikattotiilille onkin suunniteltu omat erityiset maalinsa. Pinnoitusaine imeytyy tiileen tukkien sen huokoset ja suojaa näin tiiltä kosteudelta, pakkasrapautumiselta ja kasvuston kiinnittymiseltä tiileen. Kun ammattilainen on asialla, voi tiilikaton maalata siveltimen asemesta myös korkeapaineruiskulla, mutta tällöin suojaukseen on kiinnitettävä aivan erityistä huomiota. Huopakatollekin on oma kattopinnoitteensa, ja huopakatto kannattaa maalata siveltimellä. Tyypillisesti pinnoitetta levitetään kahteen otteeseen, ensin voimakkaammin ohennettu pohjakerros, jonka jälkeen paksumpi kerros ainetta.

Katon maalauksen hinta riippuu maalauskohteen koosta ja työn määrästä

Katon maalauksen hintaa on mahdotonta arvioida tarkasti etukäteen, sillä materiaalit, tarvittavat aineet ja välineet sekä projektien suuruudet vaihtelevat niin paljon. Minkäkokoinen maalattava pinta-ala kaikkiaan on? Tarvitaanko kasvustonesto- tai muita suojakäsittelyjä maalauksen lisäksi? Onko aikaisempia maalikerroksia tarpeen poistaa? Kuuluuko pohjakäsittelyihin pesun lisäksi sammaleenpoistoa kemiallisesti tai mekaanisesti? Kaikki tämä vaikuttaa siihen, mikä katon maalauksen hinta on.

Pinnoituksen ja maalaamisen lisäksi meiltä onnistuvat myös kaikki katon korjaukset, huollot ja remontit. Katto on meille ympäristönä erittäin tuttu, ja voitkin olla varma, että katollasi käytyämme kuntotarkastus muutenkin kuin pinnoitteen osalta on tehty äärimmäisen huolellisesti. Jos piipunpellitykset, läpiviennit tai kattoturvatuotteet kaipaavat huoltoa, kerromme sen sinulle ja tarvittaessa teemme tarjouksen myös näistä muista akuuteista huoltotöistä. Kattosi on siis varmasti kotisi kruunu, kun annat maalauksen ja huollon meidän tehtäväksemme.

Talon ulkomaalaukset

Ulkoseinien, eli julkisivun maalaus suojelee säätä ja aikaa vastaan

Julkisivusta huolehtiminen on äärimmäisen tärkeää erityisesti Suomen vaihtelevissa sääoloissa. Rakennuksen ulkoseinät maalaamalla saa sen paremmin suojattua lialta ja kulumiselta. Esimerkiksi kulunut puupinta voi sen sijaan päästää sisäänsä kosteutta ja likaa, mistä voi ajan kuluessa seurata pahimmillaan jopa homevaurioita. Julkisivun ilmettä voi myös raikastaa, pehmentää tai uudistaa värinvaihdoksella. Paitsi että maalaus pidentää kiinteistön käyttöikää, nostaa siisti julkisivu myös rakennuksen arvoa.

Julkisivumaalausta suunnitellessa kunnolla tehdyille pohjatöille on laitettava paljon painoarvoa. Esivalmistelut kannattaa tehdä ajan kanssa, sillä lopputulos on hyvin näkyvä ja sen on siksi tarpeellista onnistua parhaalla mahdollisella tavalla. Pintamateriaalit vaikuttavat luonnollisesti käytettäviin työvälineisiin ja -tapoihin: maalataanko kivi- vai puuainesta. Tela ja pensseli ovat molemmat käypiä maalausvälineitä kohteesta riippuen, kunhan niitä on useampaa eri kokoa, jotta jälki on siistin näköistä myös nurkissa ja muissa yksityiskohdissa. Telalla eteneminen on tietysti nopeampaa, ja mitä korkeampi seinä, sitä enemmän jatkovarresta on apua hyvännäköisen lopputuloksen toteuttamisessa.

Myös huolellisesti tehty suojaus nopeuttaa projektia, kun turhaa aikaa ei kulu maaliroiskeiden siivoamiseen jälkikäteen. Suojata täytyy niin syöksytorvet, sokkeli, ikkunat, saranat kuin mahdolliset ulkoseiniin kiinnitetyt valaisimetkin. Kohteesta riippuen myös huputus voi olla paikallaan, näin sääolosuhteet eivät pääse vaikuttamaan merkittävästi aikatauluun. Jos maalattava rakennus on esimerkiksi rivi- tai kerrostalo, on työstä tiedotettava ajoissa kaikkia asianosaisia. Lisäksi työmaalla on noudatettava aina virallisia turvallisuusmääräyksiä ja käytettävä asianmukaisia telineitä. Me Talonmaalaus Prolla osaamme ottaa huomioon kaikki tällaiset asiat hyvissä ajoin projektin suunnitteluvaiheessa.

Pohjatöissä täysin välttämätön vaihe on maalattavan pinnan huolellinen peseminen ja puhdistaminen. Ulkoseinän kunnosta ja materiaalista riippuu, tarvitaanko esimerkiksi erityisiä homeenpesuaineita, ruosteenestoaineita tai vaikkapa oksalakkaa. Mikäli kyseessä on huoltomaalaus, vanha maali on ehkä irrotettava käyttäen apuna kaavinta tai teräsharjaa. Mikäli maalia on ennestään liian monta kerrosta alla, ei uusi maalipinta enää kiinnity hyvännäköisesti eikä kestävästi seinään. Koko rakennuksen kunto arvioidaan tässä vaiheessa, ja mikäli esimerkiksi lahonneita puuosia löytyy, on vauriot korjattava ennen maalaustöitä. Mahdollisten pohjusteiden käytössä on muistettava aina varmistaa yhteensopivuus. Betoni- ja tiiliseinille on niin ikään omat maalinsa, sillä jos maali ei hengitä ja päästä kosteutta läpi, voivat kosteus ja pakkanen särkeä rappausta ja aiheuttaa lohkeilua maaliin.

Maalityypin valinta huoltomaalauksessa

Huoltomaalauksessa käytettävän maalityypin on oltava samanlainen kuin edellisissä maalikerroksissa, jotta tulos varmasti onnistuu. Mikäli sinua mietityttää, mitä maalia rakennuksessasi on käytetty, voit huoletta kääntyä puoleemme – kerrytetty kokemuksemme tekee helpoksi tunnistaa käytetyn maalin. Maalausta ei tulisi tehdä suorassa auringonpaisteessa, jotta maali ehtii kuivuessaan kunnolla kiinnittyä. Ilman lämpötilan ja -kosteuden tulee olla tietyillä tasoilla onnistuneen maalauksen suorittamiseksi, ja pääosin julkisivumaalaus onkin kesäaikaan tehtävää työtä – joskaan mahdotonta se ei ole talvellakaan (tästä lisää myöhemmin). Projektissa on myös ennakoitava, että kuivuminen ottaa oman aikansa. Saumajälkien välttämiseksi kannattaa edetä kaistale kerrallaan, ja vuori- ja nurkkalaudat voi jättää viimeiseksi.

Tietystikään julkisivumaalaus ei tee rakennuksen ulkoseinistä huoltovapaita. Säännölliseen huoltoon kuuluu myös vuosittainen pesu, ja ajan saatossa muillekin huoltotoimenpiteille voi olla tarvetta. Rakenteet täytyy tarkastaa aika ajoin, ulkoverhoiluja voi joutua uusimaan, tiiliseinää rappaamaan tai betoniseinää paikkaamaan. Puu vaatii huoltokorjausta tiheämmin kuin monet muut materiaalit. Joskus tiivistysten ja saumausten parantaminen tuo merkittävää hyötyä kiinteistön energiatehokkuudelle ja näin saadaan karsittua lämpöhäviöitä. Olipa huoltotarpeesi pieni tai suuri, saat kaiken tarvitsemasi Talonmaalaus Prolta – niin pientä tai suurta huoltoa ei ole, ettemmekö sitä hallitsisi ja siihen tarttuisi.

Kokeneet maalarimme tuntevat eri maalityypit ja niiden ominaisuudet sekä käyttötarkoitukset läpikotaisin. Oli kyseessä sitten uusiomaalaus tai huoltomaalaus, voit kääntyä meidän puoleemme.

Sokkelin maalaus

Sokkelin korjaus ja maalaus on helppo tapa kaunistaa julkisivu

Sokkelin eli ns. perusmuurin maalaus ajoittain pitää talon julkisivun esteettisen näköisenä. Sokkeli toimii yhdistävänä tekijänä talon perustusten, seinien ja alapohjan välillä ja kannattelee näin rakennuksen koko painoa. Mikäli sokkelin pinnassa havaitsee muutoksia, esimerkiksi valkoisia kalkkisuoloja, kielii se usein isommista vaurioista talon rakenteissa – muun muassa kosteudesta. Siksi säännöllinen sokkelin lähempi tarkastelu ja huoltaminen kannattaa ehdottomasti. Sokkelin maalipinta on aika uusia, kun edellinen on alkanut merkittävästi lohkeilemaan tai hilseilemään.

Sokkelin maalaamista valmisteltaessa on nähtävä jonkin verran vaivaa, kun halutaan päästä parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Sokkelia on hyvä kaivaa jonkin verran maasta esiin. Kuten kaikessa maalaamisessa, tässäkin huolellisella ja kattavalla esipesulla on suuri rooli. Sokkelin pesu voidaan suorittaa esimerkiksi painepesurilla, joka irrottaa tavallisesti myös entistä, jo hilseilevää maalipintaa. Maalia voi poistaa mekaanisesti myös raappaamalla tai hiekkapuhalluksella. Mahdolliset valkoiset kalkkisuolot betonin pinnalta voidaan poistaa erityisellä peittausliuoksella, kunhan sen käyttöohjeita noudatetaan tarkasti. Sokkelin pitää pesun jälkeen antaa kuivua kaikessa rauhassa.

Ennen maalausta sokkelissa olevat halkeamat ja kolot täytyy paikata tasoitteella. Nykyään on saatavilla laadukkaita, tarkoituksenmukaisia sokkelimaaleja. Maalin tulisi olla hengittävää, jotta kosteus pääsee siirtymään betonirakenteista pois vaivattomasti. Usein nämä nykymaalit eivät myöskään hilseile enää samalla tavalla kuin muovisideaineiset edeltäjänsä, vaan vanheneminen on kauniimpaa kulumista. Maalaamalla käsitellään yleensä nimenomaan betonipintaisia sokkeleita, eikä maalia tule koskaan levittää suoraan lämmöneristeen päälle. Mikäli värimaailma sokkelissa vaihtuu maalauksen myötä, on pinta maalattava kenties kahteenkin kertaan. Maalausolosuhteisiin tulee kiinnittää jonkin verran huomiota, sillä kovin helteisenä, täysin aurinkoisena päivänä maalatessa maali voi kuivua liian nopeasti eikä sen tarttuvuus pinnalle ole samaa luokkaa kuin puolipilvisellä säällä. Maalaustyö on sikäli kiitollista ettei telineitä liiemmin kaivata.

Sokkelin voi maalauksen asemesta myös pinnoittaa

Sokkelimaali ei tietenkään ole ainoa vaihtoehto julkisivulle. Sokkeli voi olla myös rapattu, tai siihen voidaan levittää erityinen sokkelipinnoite – paksuhko maali, johon on mahdollista tehdä kuviota tai muuta tekstuuria. Maalauksessa ja pinnoittamisessa on tärkeää laskea aineiden menekki oikein ja käyttää asianmukaisia työvälineitä. Sokkelin maalaamiseen sopii hyvin tela tai sivellin, pinnoitteen taas voi levittää hiertimellä, juuriharjalla tai muulla sentyyppisellä työkalulla riippuen halutusta lopputuloksesta. Järjestelmällinen eteneminen nurkasta nurkkaan kannattaa, sillä tällöin saavutetaan tasaisin lopputulos.

Sokkelin tai valesokkelin maalaus on meille Talonmaalaus Prolla tuttua työtä. Kuten todettua, usein halkeamat tai kolot sokkelissa voivat viestiä laajemmistakin vaurioista rakennuksessa, joten tarkastelemme rakennuksen yleiskuntoa huolellisesti tämänkin huoltotyön yhteydessä. Erityisesti valesokkeleiden kohdalla on varmistuttava, ettei kosteus- tai jopa homevaurioita ole päässyt syntymään, sillä orgaaninen puurunko siirtää kosteutta helposti rakenteisiin. Myös tällaisissa tapauksissa osaava huoltopalvelumme auttaa aina tilannekohtaisesti : pystymme tarvittaessa esimerkiksi metallikengittämään valesokkelin puista runkorakennetta. Mahdollisia sokkelin vauriokohtia saatetaan joutua käsittelemään myös ruosteenestoaineilla ennen uudelleenpinnoitusta. Syntyneet halkeamat ovat voineet päästää sokkeliin vettä, joka jäätyessään yhä pahentaa vaurioita, tai suoranaiset kolot sokkelissa ovat voineet jättää sen raudoitukset alttiiksi ruostumiselle. Osaamme paikata tällaiset vauriot ja myös tarvittaessa vahvistaa sokkelin raudoituksia, jotta sokkelin kantokyky saadaan entiselleen. Kyse ei siis aina ole pikkuasioista sokkelien huollon kohdalla, mutta meidän kanssamme voit olla huoletta – teemme kaikki sokkelien pinnoitukset, korjaukset ja huollot ammattiottein.

savupiipun maalaus

Savupiipun ja hormin korjaus sekä maalaus

Savupiipun ja hormin kunnosta huolehtiminen on erittäin tärkeää paloturvallisuuden kannalta. Tietysti piipun ja piipunhatun maalaaminen myös kaunistaa, yhtenäistää ja viimeistelee rakennuksen yleisilmeen. Maalauksessa tärkeää on valita oikeanlaiset työvälineet ja tuotteet materiaalin mukaan. Käytettävillä aineilla täytyy tietysti olla erinomainen lämmönkesto. Esimerkiksi piipunhatun huoltomaalauksessa täytyy maalipesu tehdä asianmukaisilla aineilla ennen pohja- ja pintamaalin levitystä. Antamalla työn ammattilaisen hoidettavaksi varmistat, että maalipinta luodaan piippuun oikeilla aineilla ja että se myös pysyy huolimatta lämpötilan, vuodenaikojen ja sääolojen vaihtelusta.

Usein vaihtoehtona savupiipun ja hormin maalaukselle esitetään myös niiden pinnoitus. Pinnoituksesta on yleensä muutakin kuin ulkonäöllinen hyöty: huolellisesti tehty, kuitenkin hengittävä pinnoitus voi esimerkiksi vähentää lämpövajeita ja näin parantaa hormin energiatehokkuutta. Pinnoituksen voi tehdä esimerkiksi antiikkilaastilla. Nykyään pinnoituksia on saatavilla erittäin laadukkaita ja ne voi sävyttää haluamaansa sävyyn, jotta rakennuksen ilmeestä syntyy mahdollisimman esteettinen.

Joskus tarvitaan maalauksen lisäksi myös muita huoltotoimenpiteitä. Esimerkiksi savuhormi saatetaan joutua uudelleenmuuraamaan kokonaan tai osittain, riippuen siitä onko hormin yleiskunto heikko vai ovatko vain tietyt alueet (usein esimerkiksi ulko-osat) korjauksen tarpeessa. Tiilten saumat ovat voineet rapautua tai tiilistä itsestään osa murtua. Jos piipun yläosissa on halkeilua, kuumuus pääsee helposti leviämään esimerkiksi katon rakenteisiin muodostaen selvän paloturvallisuusriskin. Hormia voidaan korjata massauksella (laastipinnoituksella; käytetään usein puulämmitteisissä kohteissa) tai putkituksella (käytössä yleensä öljylämmitteisissä kohteissa). Korjaustoimenpiteillä ehkäistään nokipalot, varsinaiset rakennuspalot ja myrkylliset savukaasuvuodot. Meiltä Talonmaalaus Prolta luonnistuvat kaikki savupiipun ja hormin korjaukset, muuraukset, massaukset ja pinnoitukset. Yhteyden ottaminen meihin onkin ensiaskel kohti kodin parempaa paloturvallisuutta.

Talonmaalaus talvella

Talon ulkomaalaus ajankohta – Talvella, syksyllä, keväällä vai kesällä?

Talon maalauksen ajankohta on oleellisin huomioonotettava tekijä, kun lopputuloksesta halutaan onnistunut. Perinteisesti hyvänä ajankohtana talonmaalaukselle on pidetty touko-syyskuun välistä aikaa. Paljolti tämä riippuu sääolosuhteista: maalata ei voi vesisateella eikä täydellä helteelläkään. Paras sää maalausprojektin toteuttamiseen olisikin lämmin pilvipouta. Ilman lämpötilalle ja sen suhteelliselle kosteudelle on maaleissa asetettu omat vaatimuksensa, jotta maalin kuivuminen olisi optimaalista.

Monesti alkukesää suositellaan maalausaikana vielä enemmän kuin heinä-elokuuta. Loppukesästä kosteus ilmassa lisääntyy ja voi vaikuttaa maalin kuivumiseen. Jo varhain keväällä onkin hyvä tehdä havaintoja talon ulkoseinien kunnosta ja mahdollisesta maalaustarpeesta. Puurakenteisissa taloissa huoltomaalausta suositellaan tehtäväksi alle kymmenen vuoden välein, ja mahdolliset kuultavilla tuotteilla käsitellyt osat tulisi maalata vielä tiheämmin.

Toisin kuin saattaisi luulla, ei talon maalaus talvellakaan ole poissuljettu vaihtoehto. Monet seikat jopa puoltavat sitä: talvella ei ole maalaustyötä estäviä helteitä tai vesisateita, ja ilmassa olevan veden määrä ei haittaa maalin kuivumista. Jopa parinkymmenen asteen pakkasilla maalaaminen on mahdollista, kunhan seinässä ei ole lunta, jäätä tai kuuraa. Tärkeää on, että puupinta on kuiva – mikäli tästä on epäilyksiä, on asia helppo tarkistaa kosteusmittarilla. Kunhan pohjatyöt, esimerkiksi homeenestokäsittelyt on tehty ajoissa ennen pakkasia, ei ongelmaa ole eikä kylmyys pidennä maalin kuivumisaikaa huomattavasti. Talvella on tärkeää käyttää oikein valittua öljypohjaista maalia – vesiohenteiset luonnollisesti jäätyisivät.

Talon ulkomaalaus onnistuu siis tarpeen mukaan niin kesällä, syksyllä, keväällä kuin talvellakin, kun on asiantuntemusta ja oikeat välineet. Näin maalausajankohdan voi valita omaan aikatauluun parhaiten sopivaksi. Meillä Talonmaalaus Pron ammattilaisilla on kokemusta erilaisista maalausolosuhteista ja -ajankohdista. Tarjoamme kaikenkokoiset, vaativatkin talonmaalaukset lujalla laadulla ja kokemuksella – ympärivuotisesti.

Talon sisämaalaukset

Talon sisämaalaukset vaivattomasti Talonmaalaus Prolta

Talon sisämaalaukset ovat tärkeitä projekteja, sillä sisällä talossa vietetään melko suuri osa päivästä – maalipinnat ovat näkyvissä päivästä toiseen arjen keskellä. Harmonisilla värivalinnoilla saadaan luotua yhtenäinen ilme tai räväkällä tehosteseinällä tarvittaessa korostettua jotain tiettyä tilaa sisustuksessa. Esteettisyyden lisäksi sisätilojen maalaaminen ja pinnoittaminen on myös käytännöllistä: pinnat hylkivät paremmin likaa ja kestävät kovaakin käyttöä, kun ne on käsitelty oikeilla tuotteilla ja menetelmillä.

Sisätilojen käsittelyssä pinnat ja tätä kautta myös vaatimukset tuotteilta vaihtelevat suuresti. On niin kosteudenkestoa kaipaavia märkätiloja, kovaa kulutusta kokevia keittiön lattioita kuin rauhallista tunnelmaa luovia tulisijojakin. Me Talonmaalaus Prolla olemme selvillä siitä, miten päästä kussakin tilanteessa parhaaseen tulokseen ja osaamme visualisoida valmiin pinnan. Kerro meille, millaisessa talossa haluat asua, niin toteutamme sen.

Sisäkaton, seinien ja lattian maalaustyöt – Suurimmat sisämaalauksen pinnat

Talon sisämaalaukset kannattaa aloittaa sisäkatosta. Kun sisäkatto maalataan ensin, ei seiniä tarvitse suojata tai varoa, mikäli nekin ollaan maalaamassa projektin aikana. Olennaisinta on järjestää maalaukselle otolliset olosuhteet sopivalla ilmankosteudella ja lämpötilalla. Ilman suhteellisen kosteuden on hyvä olla korkeahko, ja liian lämmintä, kuivaa ilmaa on syytä varoa, ettei maalipinta kuivu liian nopeasti. Tarpeen tullen huoneen lämpötilaa voi laskea ja apuna käyttää vaikkapa ilmankostutinta. Ikkunat ja ovet on syytä pitää kiinni, jottei veto pääse vaikuttamaan maalipintaan ja kuivattamaan sitä epätasaiseksi. Mikäli kattolämmitys on käytössä, on se kytkettävä pois päältä ja myös pidettävä niin maalauksen ja kuivumisen ajan.

Esivalmisteluihin sisäkaton maalauksessa kuuluu aina katon puhdistaminen liasta ja pölystä. Jotkin katot hyötyvät edellisten maalikerrosten poistamisesta maalipesulla tai kaapimella. Materiaalista riippumatta mahdolliset kolhut, naarmut ja halkeamat täytyy tasoittaa ja hioa tavalla tai toisella. Myös lakatun katon maalaamista ennen sileä pinta on syytä hioa karheammaksi. Mikäli aikaisempi katossa oleva maalipinta on kovin epätasainen, täytyy pohjamaalilla varmistaa uuden maalikerroksen hyvä levittyvyys. Myös tummuneille paneelikatoille pohjamaali tekee usein ihmeitä.

Sisäkaton maalauksessa tekniikat vaihtelevat

Sisäkaton maalausta valmistellessa täytyy tietenkin suojata ympäristö asianmukaisesti ja siirtää irtaimisto pois projektin tieltä. Asianmukaiset tikkaat tai telineet helpottavat korkeissa huonetiloissa työskentelyä ja kirkas työmaavalo auttaa työnjäljen tarkastelussa. Laadukas tela ja jatkovarsi edesauttavat tasaista lopputulosta. Maalata tulisi aina pitkittäisin, edestakaisin vedoin ja suunnan pitäisi olla ikkunasta poispäin, jotta maalausjäljen näkee koko työskentelyn ajan. Maaliksi suositellaan yleensä täyshimmeätä maalia, jossa pinnan epätasaisuudet eivät erotu niin selkeästi. Maalata ei tulisi kuuman aurinkoisella eikä kuivan talvisella säällä. Poikkeuksiakin toki löytyy, esimerkiksi paneelikaton maalausta suositellaan tehtäväksi talvisaikaan, kun ilmankosteus on alhainen ja puupinta kuiva.

Telanvartta tulisi koko maalauksen ajan pitää samassa suunnassa, koska telan pyörimissuunta vaikuttaa siihen, millainen telakuvio maalipintaan muodostuu. Lyhytnukkainen tela sopii sileämmille pinnoille, kun taas röpelöpintaisemmille katoille suositellaan pitkänukkaista telaa. Maalin käyttöä ei kannata arastella, sillä liian pieni maalimäärä aiheuttaa maalin nopean kuivumisen, jolloin työsaumat eli telanvedot jäävät armotta näkyville. Varaamalla tarpeeksi maalia varmistetaan, ettei lopputulos ole raitainen. Sisäkaton nurkat voi rajata pensseliä apuna käyttäen.

Tietenkään yleispäteviä ohjeita sisäkaton maalaukselle ei voi antaa, sillä materiaalien mukaan työskentelytavat ja tarvittavat aineetkin vaihtelevat jonkin verran. On tiedettävä monia yksityiskohtia, jotta lopputulos onnistuisi täysin. Esimerkiksi paneelikatot käsitellään monesta muusta materiaalista poiketen aina siveltimellä, ja usein oksalakkaa on välttämätöntä käyttää maalin alla. Rapattua eli ruiskutasoitekattoa maalatessa taas saa olla todella tarkkana – vääränlainen maali pehmittää tasoitetta niin, että pahimmillaan kostea tasoite voi telatessa jopa tulla katosta alas. Tietysti rapattu katto voidaan maalata myös ruiskulla, kunhan on ammattitaitoa ja laadukkaat työskentelyvälineet. Kosteissa tiloissa maalattaessa on taas omat haasteensa ja niksinsä.

Olipa haaveissasi lakatun, rapatun tai paneelikaton maalaus, meidät valitsemalla saat katonmaalaukseesi laadukkaat, yksilöllisesti valitut tuotteet ja työvälineet ja asiantuntevan, siistin työnjäljen. Joskus katto voi kaivata huoltomaalauksen sijaan lakkausta, vahausta tai muita huoltotoimenpiteitä. Pitkän kokemuksemme ansiosta hoidamme kaikki tällaiset huollot ja tilanteet varmalla otteella. Sisäkaton maalauksen jälkeen onkin aika kääntää katse kohti sisäseinien maalausta.

Sisäseinien maali valitaan huoneen käytön mukaan

Sisäseinien maalauksella on paljon yhteistä sisäkaton maalauksen kanssa, mutta työtavat vaihtelevat jonkin verran, samoin myös käytettävät materiaalit. Maalin kiiltoaste valitaan seinän kohtaaman kulutuksen mukaan: esimerkiksi keittiön seinät kaipaavat useammin pesua kuin olohuoneen, ja tällöin kannattaa valita kiiltävämpi, kulutusta ja pesua erityisen hyvin kestävä maali. Maalinvalinnassa paljon painaa myös, miksi tila maalataan: onko kyseessä huoltomaalaus, vai halutaanko koko ilmettä uudistaa erilaiseksi? Maalataanko kaikki seinät samaan sävyyn vai onko suunnitelmissa sisustaa tehosteseinällä?

Yhtä lailla kuin sisäkaton maalauksessakin, täytyy kodin seinätkin maalatessaan tehdä huolellisesti esivalmistelut. Ympäristön, mm. lattian, suojaaminen ja maalattavan pinnan huolellinen puhdistus irtoliasta, pölystä ja rasvasta on äärimmäisen tärkeää. Betoni-, kipsi- tai lastulevyseinän kohdalla kannattaa käyttää maalipesua, jos pinnassa on aiempia maalikerroksia. Seinässä kuin seinässä täytyy pinnasta tehdä ensin tasainen: betoniseinästä kitata kolot ja halkeamat, levyseinästä silottaa saumat ja ruuvinkannat, paneeliseinästä peittää naarmut tai kolhut ja niin edelleen. Kaikille näille on olemassa omat tasoitteensa ja työvälineensä, mutta materiaalista riippumatta hoidamme kaikki nämä tasoitustyöt kunkin tilanteen vaatimalla tavalla. Tasoitustyöt viimeistelee hionta, jonka jälkeen syntynyt pöly vielä harjataan pois.

Useimmiten on järkevää levittää ensin pohjamaali, jotta pinnan tasaisuus varmistetaan. Maalaussuunnan tulisi olla ylhäältä alaspäin ja seinä käsitellä kaistale kerrallaan. Rapattua seinää maalatessa vetojen tosin tulisi olla ristikkäisiä viisto- tai kaarevia vetoja. Materiaalista riippuen voidaan käyttää levityksessä niin telaa (ja jatkovartta), sivellintä (nurkkien rajaus) kuin ruiskuakin (laajat pinta-alat, esimerkiksi rapatut seinät jne). Maalista  kannattaa selvittää, millaisen ilmankosteuden ja lämpötilan se vaatii toimiakseen optimaalisesti. Myös se, millaista tilaa maalataan (mm. onko kyseessä kostean tilan seinä, lämpeneekö seinä vaikkapa takkaa lämmittäessä jne), vaikuttaa tuotevalintoihin. Tiili- tai betoniseinä vaatii erityisen hengittävää maalia. Rappausta maalattaessa täytyy olla varovainen, ettei pinnoite irtoile seinästä. Jokaiselle seinätyypille on omat niksinsä, joista me Talonmaalaus Prolla olemme onneksi ottaneet hyvin selvää.

Seinän paikkamaalaus vaihtoehtona

Jos koko taloa ei haluta uusiomaalata, on tietysti mahdollista tehdä myös talon korjaus- tai paikkamaalaus. Tämä toimenpide parantaa seinän ulkonäköä esimerkiksi ruuvinjälkien ja muiden vastaavien kolhujen ja kolojen jäljiltä. Ennen paikkamaalausta seinässä olevat reiät täytyy täyttää, tasoittaa ja hioa. Varoituksen sana on kuitenkin paikallaan: mikäli seinässä muuten oleva maalikerros on jo tummunut tai kellastunut, ei paikoittainen maalaus välttämättä näytä siistiltä, vaikka samalla sävyllä maalaisikin. Usein helpoin ja suositeltavin ratkaisu siistin pinnan takaamiseksi onkin koko seinän maalaaminen.

Maalaus ei toki ole ainoa tapa käsitellä seiniä. Jotkin seinät voi myös pinnoittaa, lakata tai vahata. Useisiin materiaaleihin on mahdollista tehdä myös rappaus. Millaista huoltoa tai remontointia seinäsi sitten tarvitseekin, meillä on siihen keinot. Tuttuja meille ovat niin betoni-, levy- kuin paneeliseinätkin. Valitessasi Talonmaalaus Pron voit olla varma, että kotisi seinät eivät muutoksen jäljiltä kärsi vaan kukoistavat.

ikkunoiden maalaustyöt

Ovien ja ikkunoiden maalaus viimeistelee huoneen ilmeen

Samalla kun tehdään muuta maalaus- tai remonttityötä huoneeseen, on aiheellista käsitellä myös ovet, väliovet, ovenkarmit, ikkunapuitteet, -karmit ja pokat. Jos edellämainitut, ehkä pieniltäkin tuntuvat, yksityiskohdat jätetään huomiotta, paljastavat ne tilan todellisen iän helposti muuten uusituista pinnoista huolimatta. Kellastuneiden ovenkarmien tai synkän tummanpuhuvien ikkunapuitteiden huoltomaalaus raikastaa ja nykyaikaistaa tilaa entisestään. Vanhojen ovien ja karmien käyttöiän lisääminen on paitsi ekologista, muutenkin järkevää: jos ovet eivät ole mitoitetut nykystandardien mukaan, voi uusien vastaavien hankkiminen ja paikalleensaanti olla melkoisen työn takana.

Ovien ja ikkunoiden huoltomaalauksessa pohjatöillä on avainasema onnistumisessa. Vaikka työvaiheita onkin useita ja projekti lohkaisee hyvänlaisen siivun aikaa, tasainen ja viimeistelty lopputulos palkitsee varmasti. Ovi kannattaa nostaa maalauksen ajaksi pois saranoiltaan, ja kaikki liikkuvat osat niin ovesta kuin karmeista ja ikkunanpuitteistakin on hyvä irrottaa: ovenkahvat, saranat, lukkoraudat, ikkunakahvat jne. Mitä vähemmän liikkuvia, erikseen suojattavia tekijöitä maalauksen aikana, sitä parempi. Tietysti lattia ja muu ympäristö on tärkeää suojata etukäteen. Maalausvälineet kannattaa valita käyttökohteen mukaan: työn voi suorittaa niin pensselillä, telalla kuin ruiskullakin. Esimerkiksi sileät ovet on helppo maalata telalla, kun taas kuvioidut ovet tai tarkkuutta vaativat ovenkarmit hyötyvät enemmän pensselikäsittelystä. Maali täytyy valita myös sudittavan pinnan mukaan, esimerkiksi muovi ja puu vaativat maaliltaan keskenään erilaisia asioita.

Pohjatöihin ryhtyessä on syytä tarkastella, millaisessa kunnossa käsiteltävä pinta ennestään on. Riittääkö vaikkapa ulko-ovelle puhtaaksi harjaaminen vai näkyykö pinnassa kovasti kulumia, naarmuja tai muuta epätasaisuutta? Onko syytä poistaa entistä maalipintaa? Usein ensimmäisenä on syytä pestä käsiteltävä ovi ja sen jälkeen hioa se tasaiseksi joko käsin tai hiomakoneella. Mikäli isompia kolhuja ja epätasaisuuksia erottuu, voidaan sellaiset paikata tasoitemassalla. Sen jälkeen uudelleenhiominen ja puhtaaksipyyhkiminen viimeistelevät oven niin että sille voidaan levittää pohjamaali.

Sileä ovi voidaan käsitellä levittämällä maali pituussuuntaan telalla. Jos kyseessä on sen sijaan peiliovi, vaatii se tarkempaa työskentelyä. Ensiksi maali levitetään keskelle peileihin ja vasta viimeisenä oven pitkiin suoriin reunoihin ja ovensyrjään, aina puunsyiden mukaan. Näin pinnasta saadaan laadukas ja tasainen. Joihinkin oviin tarkoituksenmukaista voi taas olla maalin levittäminen ruiskulla. Meillä Talonmaalaus Prolla on kokemusta kaikenlaisista ovista ja ikkunoista, joten voit luottaa siihen, että lopputulos työllämme on aina paras mahdollinen.

Ikkunoiden huoltomaalaus vaatii silmää yksityiskohdille

Myös ikkunoiden huoltomaalaus ajoissa kannattaa. Ikkunanpuitteet joutuukin usein huoltomaalaamaan useammin kuin varsinaiset seinät. Erityisesti ikkunoiden ulosjäävät osat ovat alttiina muun muassa sadeveden aikaansaamalle rasitukselle. Ikkunanpuitteita käsitellessäkin on hyödyllistä tehdä ensin kunnon maalipesu ja poistaa irtoileva maali ja kitti esimerkiksi mekaanisesti kaapimalla. Puuaineksen kunnosta on syytä varmistua ennen pintakäsittelyjen aloittamista ja tarvittaessa vaihtaa lahonneet osat kunnollisiin. Ikkunalasien huolellinen suojaus vähentää tarvetta irrotella maaliroiskeita jälkeenpäin. Kun puitteet uudelleenkitataan ja käsitellään tarkoituksenmukaisilla maaleilla, näyttää koko rakennuksen ilme taas huolitellulta ja hyvinvoivalta.

Tietysti myös ovien ja ikkunoiden huoltomaalauksessa on paljon pieniä yksityiskohtia, jotka täytyy muistaa ajatella loppuun asti. Tarvitaanko ulko-ovelle homeenestokäsittelyä? Onko ikkunoiden ja ovien metallipinnat suojattu ruosteenestoaineilla? Millaista puuta maalattava ovi on, olisiko se syytä käsitellä oksalakalla? Nämä kaikki tekijät vaikuttavat osaltaan lopputulokseen. Koska olemme hankkineet alalta mittavan kokemuksen ja tehneet lukemattomia erilaisia remontteja, osaamme ottaa tällaisetkin seikat kokonaisuudessa huomioon. Palkkaamalla meidät maalausprojektiisi varmistat, että jokainen pienikin yksityiskohta on varmasti hoidettu tyylillä ja taidolla.

Lattian maalaustyöt

Lattian maalaus lisää viihtyisyyttä ja suojaa pintaa

Lattian maalaaminen helpottaa lattian puhtaanapitämistä ja antaa suojaavan kerroksen lattiapinnalle. Ei sovi myöskään unohtaa, kuinka paljon lattian maalaaminen voi vaikuttaa tilan yleisilmeeseen ja viihtyisyyteen. Esimerkiksi vanhan laminaatin tai kaakelilattian maalaaminen tulee edullisemmaksi, nopeammaksi ja helpommaksi kuin koko lattian ennenaikainen uusiminen. Maalausprojektia suunniteltaessa on tärkeää ottaa huomioon maalattavan materiaalin vaatimukset. Tästä riippuu esimerkiksi, millainen esipesu ja -käsittely tarvitaan. Lattiamaalilta vaaditaan kovan kulutuksen kestoa, ja maalausolosuhteita suunnitellessa tulee ottaa huomioon kunkin maalin vaatima ilman lämpötila ja kosteusaste. Yleisimmin lattiaan valitaan kiiltoasteeltaan kiiltävä tai puolikiiltävä maali. Mikäli pohdiskelet, millä maalilla juuri sinun lattiasi kannattaa käsitellä, me Talonmaalaus Prolla autamme mielellämme ratkaisunteossa.

Yleisiin pohjatöihin lattianmaalauksessa kuuluvat maalattavan pinnan huolellinen pesu ja ympäristön suojaaminen. Erityisen tärkeää on päästä eroon kaikesta liasta ja rasvasta – pienikin määrä rasvaa aiheuttaa esimerkiksi muovimattoa maalatessa helposti maalin kuoriutumisen. Mikäli vanha maalipinta hilseilee tai irtoaa, on se poistettava maalipesulla ja hiomalla ennen uuden pinnan levitystä. Hyväkuntoisempaan maalipintaan riittää tasoitusten tekeminen: kolojen ja naarmujen kittaaminen ja hiominen tasaisiksi. Lattiamateriaalista riippuen on saatavilla erityisiä esikäsittelyaineita, jotka esimerkiksi puulattiassa täyttävät koloja tai kaakelipinnassa syväpuhdistavat laattojen saumoja ja tekevät kaakelipinnasta huokoisemman. Tällaiset aineet parantavat maalin tarttuvuutta ja joissain tapauksissa niitä on erittäin suositeltavaa käyttää.

Hiominen on lattian maalausta valmisteltaessa aina oleellinen pohjatyö. Tarkoitus on saada pinnasta mahdollisimman tasainen. Ilman hiomista maali ei esimerkiksi betonilattiaa maalatessa tartu kovinkaan pysyvästi pintaan, sillä betonipinnassa on ns. sementtiliimakerros, josta täytyisi ensin päästä eroon. Hiomisen lisäksi peittausliuoksen käyttäminen on oiva apu tässä. Käsittelyn jälkeen lattia on huuhdeltava tietysti hyvin suolahappoliuoksesta. Myös puiset lattiat, esimerkiksi lakattu parketti, on hiottava huolellisesti ja imuroitava sen jälkeen puhtaaksi syntyneestä pölystä.

Lattiaa maalatessa on hyvä aloittaa parilla pohjamaalikerroksella tai esimerkiksi betonilattiasta puhuttaessa pohjusteella. Maalattavan alustan tulee olla aina kuiva. Paljon työtä maalausprojektissa aiheuttaa tietysti irtaimiston siirtely ja ympäristön huolellinen suojaaminen. Käytettävät työvälineet vaihtelevat materiaalien ja maalauskohteen mukaan: reunat on usein hyvä käsitellä erityisellä lattiapensselillä, kun taas tela jatkovarsineen saattaa tuoda siistimmän, tasaisemman lopputuloksen suuremmille pinta-aloille. Joskus puupinnalle halutaan ennemmin näkyvää sivellinkuviota kuin pinnoitemaista, telalla saavutettavaa jälkeä. Maalata kannattaa sekä vaaka- että pystysuuntaan, ja useampi kerros maalia takaa tasaisemman tuloksen. On myös huolehdittava riittävistä kuivumisajoista sekä tuuletuksesta, ja tietysti varottava itsensä maalaamista nurkkaan.

Yhtä kaikki miltei jokaisen lattiapinnan voi maalata materiaalista riippumatta, kunhan tietää, mitä on tekemässä. Vaikka puu- ja betonilattiat ovat perinteisiä maalauskohteita, ei mikään estä maalaamasta myös laattapintaa, mikäli kaakelit ovat ehjät ja vesieristykset kunnossa. Kaakelit (esimerkiksi kostean tilan) voi myös pinnoittaa karheahkoiksi ruiskumaalaamalla. Myös muovimatto on mahdollista maalata, mutta tällöin on otettava tarkasti selvää, millainen kalvo pinnassa on ja kuinka pehmeää on materiaali. Tärkeintä on siis ammattitaito ja asiantuntemus. Meillä Talonmaalaus Prolla on laaja-alaisesti kokemusta lattiamaalauksesta, joten pohditpa puu-, betoni-, laatta- tai muovilattian maalausta, voit luottaa meihin ja osaamiseemme.

Keittiön maalaus

Keittiön maalaus – Kestävyyttä kovan kulutuksen pinnoille

Keittiön maalaus on helppo tapa lisätä valoisuutta, nykyaikaistaa tilan tyyliä tai muuten vain vaihtaa ilmettä kodissa. Kuluneillekin pinnoille saadaan maalauksen avulla helposti lisäaikaa. Keittiön maalauksessa tärkeintä on valita kovaa kulutusta ja tiheää pesua kestävä maali. Puolihimmeä maali on melko armollinen esimerkiksi sormenjälkien suhteen. Myös huolellisuus pohjatöissä, erityisesti pesussa ja puhdistuksessa, on tärkeää: keittiön pinnoilla on joka tapauksessa aina rasvaa, ja mikäli se jää pintaan kiinni, ei maalin pysyminen ole kovinkaan optimaalinen.

Keittiökaappien ja avohyllyjen maalaus on yksi varsin yleinen huoltomaalaustoimenpide. Useinkaan kaappeja ei tarvitse alkaa vaihtamaan, vaan pelkkä maalaaminen auttaa siistimään ilmettä. Mikäli rungot ovat hyvässä kunnossa, voi olla että kaapinovien maalaus riittää. Kaappien ja ovien maalaukseen voi käyttää esimerkiksi kalustemaalia. On hyvä muistaa varata tarpeeksi aikaa maalikerrosten kuivumiselle. Maalaamiseen soveltuu laadukas tela, ja pienet yksityiskohdat, kuten ovensyrjät ja koristeurat, voi siistiä siveltimellä. Riittävä ympäristön suojaaminen on tässäkin maalaustyössä tietysti ehdottoman tärkeää.

Kaapinovet nostetaan ennen maalausta paikoiltaan, ja niistä irrotetaan ns. ylimääräiset osat, kuten vetimet ja saranat. Perusteellinen pesu on siis paikallaan, ja tämä voidaan tehdä esimerkiksi maalipesulla, karheaa sientä tehostuksena käyttäen. Oven pinta tulee hioa kauttaaltaan, ja jos naarmuja tai koloja näkyy, on ne tässä vaiheessa kitattava piiloon. Kun hiomapölyt on harjattu pois ovista, voi niihin alkaa levittää maalia. Ensiksi on suositeltavaa käsitellä pinnat tartuntapohjamaalilla, joka on sävytetty lopullisen halutun maalin sävyn mukaan. Vaikka tämä on pieni ajallinen ja rahallinen lisäpanostus, tuo se huomattavasti kestävyyttä tulevalle maalipinnalle. Pohjamaalin kuivuttua pintamaalia kannattaa levittää muutama kerros. Ammattilainen voi maalata ovet myös ruiskumaalaamalla, minkä etuna on nopeampi edistyminen projektissa, ja todella tasainen lopputulos.

Keittiön välitilan ja tasojen maalaus ja pinnoitus

Kaapit ja kaapinovet eivät tietenkään ole ainoa maalauksesta hyötyvä kohde keittiössä. Myös välitilan ja tasot voi maalata. Keittiön välitilan maalauksella voidaan esimerkiksi saavuttaa harmoninen, sama sävy koko keittiön seinäpinta-alalle, tai siinä voidaan käyttää aivan erilaista sävyä tehosteena. Tässäkin tärkeää on huolella tehty pesu ja puhdistus. Tartuntapohjamaali hyödyttää välitilaa maalatessakin pintamaalin edeltäjänä. Mikäli välitila on pinnoitettu kaakeleilla, on nekin mahdollista maalata – nykyään on olemassa erityisiä kaakelimaaleja tätä tarkoitusta varten. Keittiön tasotkin on mahdollista käsitellä: puutasot voi hioa ja käsitellä puuvahalla, laminaatin maalata, tai tasot voi päällystää vaikkapa mikrosementillä. Meillä Talonmaalaus Prolla  on laaja kokemus erilaisista materiaaleista, joten kun kerrot meille visiosi, me toteutamme sen.

Keittiön lattian ja seinien maalaus tuo kokonaisvaltaisen uudistuksen tilan ilmeeseen. Ylempänä tekstissä lattian ja seinien maalausta onkin jo käsitelty melko kattavasti, mutta tärkeimpiin huomioitaviin asioihin keittiön kohdalla kuuluu varmasti tarpeeksi kestävän maalin valinta. Keittiön seinät, tasot ja lattia ovat kovalla kulutuksella ja kaipaavat pesua usein. Tämä on hyvä muistaa maalivaihtoehtoja punnittaessa. Jotkin maalit sisältävät homeenestoainetta, joka on keittiön maalille varsin hyödyllinen ominaisuus. Autamme mielellämme valitsemaan oikeat, tarkoituksenmukaiset tuotteet ja materiaalit juuri sinun keittiöösi. Kun tarvitset uudistusta tai huoltomaalausta keittiöösi vähällä vaivalla ja priimalaatuisella tuloksella, olemme valintasi.

Saunan maalaus

Kylpyhuoneen ja saunan maalaus ja käsittely viimeistelee märkätilat

Kylpyhuoneen katon, lattian ja seinien maalaus lisää tilojen esteettisyyttä ja yhtenäistää huoneiden ilmeen. Täytyy muistaa että kyseessä on märkätila: seinät, katto ja lattia altistuvat säännöllisesti roiskevedelle, ja tämä asettaakin käytettäville tuotteille erityisvaatimuksia. Maalien täytyy olla turvallisia ja kosteisiin tiloihin soveltuvia sekä hengittää tarpeeksi, jottei kosteus jää muhimaan maalikerroksen alle. Maalin apuaineista homeenestoaineet ovat tietysti märkätiloja maalattaessa erityisen tarpeellisia. Saunan käsittelyssä tulee huomioida tuotteiden lämmönkesto. Maalauksessa ja muussa käsittelyssä on syytä käyttää aina nimenomaisia tietylle tilalle tarkoitettuja tuotteita: ne on testattaessa varmistettu turvallisiksi, esimerkiksi lämpö ei irrota niistä haitallisia kemikaaleja, maali ei irtoile kuumassa tai kosteassakaan jne. Me Talonmaalaus Prolla tunnemme märkätilojen kommervenkit ja hallussamme on aina tuorein tuotetieto. Pintakäsittely märkätiloille kannattaa ehdottomasti, sillä se auttaa esimerkiksi tiili- ja puupintoja pysymään puhtaampina ja myös niiden siivous helpottuu.

Märkätiloissakin pätevät samat maalauksen perussäännöt: katon ja / tai seinien pinnat täytyy ensin puhdistaa pölystä ja mahdollisesta vanhasta irtoilevasta maalista, tasoittaa kolot ja naarmut pois (saatavilla on märkätiloihin erityisesti suunniteltuja tasoitteita) ja hioa pinta tasaiseksi. Tämän jälkeen pohja- ja pintamaali voidaan levittää alueelle kerros kerrokselta. Katto tulee käsitellä ennen seiniä, ja tarvittavat alueet ympäristössä suojata hyvin. Laadukkaalla telalla ja pensselillä maalaus onnistuu helposti. Seinien maalaus tapahtuu alhaalta ylöspäin ja puisissa pinnoissa puiden syiden mukaisesti. Esimerkiksi paneelikatoista ja -seinistä mahdollinen pihka täytyy poistaa ennen maalaamista ja oksakohdat käsitellä oksalakalla. Maalauksen aikana huoneessa tulee olla tarpeeksi ilmankosteutta ja optimaalinen lämpötila maalin tasaisen kuivumisen takaamiseksi. Työn jälkeen on annettava reilusti aikaa kuivumiselle, ja riittävästä tuuletuksesta tulee huolehtia.

Moni haluaa käsitellä saunan seinät, lauteet ja puuritilät tyylikkään, modernin tunnelman luomiseksi. Yksi vaihtoehto on petsaus, jolloin kemikaaleilla saadaan puu vaihtamaan väriään ilman varsinaista pintakäsittelyä. Lauteita ja paneeleja voi myös öljytä tai vahata. Saatavilla on monia erilaisia sauna- ja laudesuojia, joilla esimerkiksi puun omaa väriä tummentavan käsittelyn pystyy myös tekemään. Ensin on muistettava jälleen puhdistus, pihkanpoisto ja hiominen. Puisen lattiankin voi käsitellä erityisellä kosteisiin tiloihin soveltuvalla lattiaöljyllä, joka suojaa kosteudelta ja lialta ja varjelee pinnan hyväkuntoisena.

Kaakelien maalaus

Kaakeloitujen tilojen maalaus ja pinnoittaminen

Toinen suosittu kylpyhuoneen pintamateriaali on kaakeli. Laattapinnat on helppo puhdistaa, ja ne kestävät myös hankaamista ja voimakkaampiakin pesuaineita. Erilaisilla kohoboordeilla, kuviolaatoilla ja väriyhdistelmillä tilasta saa helposti myös persoonallisemman ja tyylitellyn. Kaakelointi sujuu meiltä Talonmaalaus Pron ammattilaisilta niin ikään vuosien kokemuksella. Ennen kaakelointia kylpyhuoneen kalusteet on irrotettava ja lattialämmitys kytkettävä ajoissa pois päältä. Kaakeloinnin yhteydessä sertifioitu vedeneristäjäammattilainen on arvokas resurssi. On myös äärimmäisen tärkeää tarkastaa seinien ja nurkkien suoruus ja lattian kaadot kuntoon, sillä mikäli näissä lipsutaan, ei lopputulos ole siisti. Laattojen leikkaaminen ja leikattujen laattojen asettelu vaativat tarkkuutta ja osaamista, ja asiantuntemukseen kannattaa panostaa. Kaakelointi, jos mikä, on työ, jossa millienkin heitot näkyvät lopputuloksessa.

Ensin seiniin levitetään saneerauslaasti, jolla laatat kiinnitetään. Tämän jälkeen täytyy levittää vielä saumauslaasti, pestä pinta ja painella saumat tiiviiksi. Saumat viimeistellään silikonilla. Saatavilla on erilaisia laattalistoja, jotka varmistavat lopputuloksen siisteyden. Lattian laatoitus aloitetaan yleensä keskipisteestä tai lattiakaivosta edeten kohti seiniä. Kaakeloinnin voi toteuttaa myös vanhan laatoituksen päälle, mikäli vedeneriste alla on kunnossa, ja on tarkistettu, että vanhat laatat ovat lujasti kiinni. Myös muovimaton voi laatoittaa.

Joskus kylpyhuoneen ilmettä voi uudistaa yksinkertaisesti vanhojen kaakeleiden pintakäsittelyllä. Saatavilla on erityisiä kaakelimaaleja sekä seinälle että lattialle. Näissä maaleissa erityisen tärkeää on kosteuden ja kulutuksen kesto. Esikäsittelyssä tulee olla huolellinen siinä, että pesu tapahtuu kaakelimaalille sopivalla aineella (jottei esimerkiksi pintaan muodostu kaakelimaalia hylkivää kalvopintaa), ja pinnan hionta ja ympäristön suojaus on myös tärkeää. Kaakelit voi ammattilaisen toimesta myös pinnoittaa ruiskumaalaamalla. Pinnoite on kestävää, saatavilla useissa värisävyissä ja siihen pystyy tekemään erilaisia tekstuureja (esimerkiksi lattialaatat kannattaa pinnoittaa hieman karheiksi, jotteivät ne ole niin liukkaat). Yksi seinille ja lattialle soveltuva pinnoitusmenetelmä on liipata kaakeleiden pintaan mikrosementtiä, josta syntyy kaunis, yksilöllinen pinta.

Lienee jo tullut selväksi, että me Talonmaalaus Prolla emme pelkästään maalaa ja pinnoita rakennuksia, vaan monenlaiset muutkin huolto- ja remontointityöt sujuvat meiltä vaivatta. Myös saunan koolaus ja panelointi kuuluu näihin töihin. Koolaus on saunalle ehdoton, sillä se antaa alustan pintarakenteelle, vahvistaa kokonaisrakennetta ja varmistaa ilman kierron rakennuksen rungon ja pintarakenteen välissä. Koolauksessakin aloitetaan katosta ja siirrytään sen jälkeen seiniin. Koolauksen jälkeen seinät joko pysty- tai vaakapaneloidaan. Näissäkin työvaiheissa tarvittavat tuotteet ja menetelmät löytyvät osaamispankistamme, joten pystymme lupaamaan sinulle viimeistellyn, ammattitaidolla rakennetun saunan ja pesutilat.

takan maalaus

Takan maalaus päivittää tilan yleisilmeen

Tulisija on kodissa usein ansaitusti katseenvangitsijana. Takan maalaus voi tulla ajankohtaiseksi, kun entinen maalipinta osoittaa vahvoja kulumisen merkkejä tai kun huoneen yleisilmettä halutaan päivittää harmonisempaan tai modernimpaan suuntaan. Aikaa myöten suuluukkujen yläpuolelle kertyy nokea, ja niinpä ajoittainen maalaus myös puhdistaa ja raikastaa takan ilmettä. Tulisijaa maalatessa on muistettava, että pintalämpötilan vaihtelut voivat siinä olla kovinkin suuret, joten käytettävien aineiden valinnassa tulee olla huolellinen.

Oleellisinta on selvittää, millaisissa olosuhteissa maalin tai pinnoitteen on tarkoitus toimia ja minkätyyppistä lopputulosta haetaan. Nykyään on hyvin tarjolla erityisesti takkojen ja palomuurien maalaamiseen tarkoitettuja, hengittäviä, kosteutta läpäiseviä maaleja, joiden lämmönkesto on riittävä. Maaleja on saatavilla useissa eri sävyissä. Vaikka tavallisimmin maalausta kaipaillaan muuratulle tiilitakalle, on myös kaakelipintaisten ja peltisten pönttöuunien uudelleenpinnoitus mahdollista, kunhan siitä löytyy asiantuntemusta. Esimerkiksi peltikuorellisten uunien käsittelyyn soveltuvat tietyt öljypohjaiset maalit. Myös takanluukuissa olevat kuluneet metalliosat voi maalata tarkoitukseen soveltuvalla metallimaalilla. Mikäli mietitään saunan palomuurin maalaamista, on syytä ottaa huomioon myös maalin kosteudenkesto. Nykyään on myös värilaasteja, jotka ovat kestävä vaihtoehto esimerkiksi kosteissa tiloissa. Jos sinua mietityttää, millaiset aineet tarvitaan juuri sinun takallesi tai palomuurillesi, voit nojautua meihin – kartoitamme millaisesta pinnoituksesta juuri sinulle on eniten hyötyä.

Ennakkovalmisteluilla takan maalaus ja pinnoitus saadaan sujumaan kaikista parhaiten. Mahdollisesti kupruillut, hilseillyt vanha maalipinta voidaan joutua poistamaan pinnasta mekaanisesti esimerkiksi raudalla. Ennen kuin takkaa tai palomuuria lähdetään maalaamaan tai pinnoittamaan, on sen tärkeää olla ehjä. Niinpä mahdolliset halkeamat tai kolot pinnassa on tasoitettava ennen pinnoitustyön aloitusta. Myös takan välitön ympäristö kannattaa suojata ei-toivotuilta maalin tai pinnoitelaastin roiskeilta. Takan maalauksessa voi käyttää välineinä telaa tai sivellintä halutusta lopputuloksesta riippuen.

Takan maalauksen vaihtoehtona pinnoitus

Myös siinä tapauksessa että takka halutaan maalaamisen sijasta pinnoittaa, olemme erinomainen, asiantunteva taho tekemään sen. Kokemusta meillä löytyy monista erilaisista pinnoiteratkaisuista. Yksi paljon käytetty vaihtoehto on antiikkilaasti, joka maalin tavoin levitetään telalla tai pensselillä ja pinnan tekstuurin voi tämän jälkeen muokata mieleisekseen. Tietysti pinnan voi rapata myös esimerkiksi ohutraappauslastilla tai päällystää persoonalliseksi vaikkapa laatoilla, kaakeleilla ja niin edelleen.

Pinnoitetun takan lopputulosta voi viimeistellä omannäköiseksi monin eri keinoin. Tietysti jo levitysväline – tela, sivellin tai harja – vaikuttaa tekstuuriin. Laastin voi slammata eli “paiskata” pintaan niin että tiilikuviota jää näkyviin, tai sen voi liipata lastalla tasaiseksi. Myös harjalla tai erilaisilla muoteilla voi kuvioida pintaa halutunlaiseksi. Jokainen projekti on tietysti erilainen ja tulisijojen kunto vaihtelee paljonkin. Tarvitsitpa takan pinnoitusta, rappausta, maalausta tai suoranaista korjausta, kaikki nämä palvelut saat samasta paikasta: meiltä Talonmaalaus Prosta.

Omakotitalon maalaus

Omakotitalon, mökin, rivitalon ja kerrostalon maalaus – Talonmaalaus Pro palvelee kaikissa projekteissa

Maalattiinpa pientä tai suurta kohdetta, ovat samat maalauksen lainalaisuudet voimassa. Huolelliset pohjatyöt ovat maalauksen onnistumisen avain, käsiteltiin sitten kerrostaloa tai pikkumökkiä. Aina täytyy muistaa mennä materiaali edellä ja ottaa huomioon kunkin pinnan vaatimat yksityiskohdat. Kaikissa maalausprojekteissa on oltava tiedossa yleiset turvallisuusmääräykset ja noudatettava niitä. Omakotitaloista pidetään yleisesti parempaa huolta, sitä vastoin mökin huoltomaalausta monesti lykätään, kunnes pinta on ehtinyt jo aivan liian huonoon kuntoon. Säännöllinen, ajoissa tehty huoltomaalaus kannattaa, sillä se säästää aikaa ja kustannuksia, joita isompaan remonttiin ryhtyminen vaatisi.

Taloyhtiöitä, kuten kerrostaloja ja rivitaloja, maalatessa on tietysti myös huomioitava laajempaa kokonaisuutta. Ympäristön tarkka suojaaminen ja urakasta tiedottaminen ajoissa kaikille asianosaisille ovat asioita, joita asiakkaamme ovat selvästi oppineet arvostamaan. Erityisesti korkeissa kerrostalokohteissa turvallisuuteen, asianmukaisiin telineisiin, nostimiin jne. täytyy panostaa ja käytännölliset kulkureitit varmistaa alueella myös maalaustyön ajaksi.

Miten sitten valita talon väri? Tietysti talon sijainnilla ja ympäristöllä on suuri merkitys värinvalintaan. Onko maisemassa järveä, peltoa tai metsää, vai sijaitseeko rakennus taajamassa? Taajama-alueella värimaailmaa on jonkin verran rajoitettu, jotta ilme pysyy yhtenäisenä, ja mikäli suuri sävynmuutos on mielessä, täytyy siitä keskustella alueen kaavoitusviranomaisen kanssa. Värien kanssa syntyy myös helposti joitakin optisia harhoja, esimerkiksi suurilla pinnoilla väri näyttää kirkkaammalta ja vaaleammalta kuin värikartassa, joten toivottuun tulokseen pääsemiseksi voi olla hyvä valita hieman aiottua tummempi ja murretumpi sävy. Ulkona myös sävyjen sinisyys korostuu. Kuultavissa tuotteissa on muistettava, että itse maalattava materiaali ja sen sävy vaikuttavat lopputulokseen. Ulkovärikarttoihin kannattaa tutustua, ja koemaalauksen tarkastelusta oikeassa valaistuksessa ja ympäristössä ei ole ainakaan haittaa.

Talon huoltomaalaus ja korjausmaalaus ylläpitää rakennuksen arvoa

Talon maalaaminen ei ole mikään kertaluontoinen projekti, vaan kiinteistön arvon ylläpitämiseksi säännöllinen huoltomaalaus on tarpeellista. Tietysti uuden talon ensimaalauksessa määritetään monet perustavanlaatuiset seikat: millaista maalia käytetään ja minkä sävyiseksi rakennus maalataan. Maalityyppi ja maalin sävy vaikuttavat pitkälti myös huoltomaalauksessa käytettyihin tuotteisiin.

Uuden talon maalaus on urakka, jossa ammattilaisesta on paljon konkreettista hyötyä, sillä paitsi että maalausjälki on silloin ensiluokkaista, saa maalarilta myös arvokkaita neuvoja ja vinkkejä talon maalaamiseen ja kunnossapitoon liittyen. Uuden talon maalauksessa tärkeitä punnittavia seikkoja ovat talon väri ja sopiva ajankohta projektin toteuttamiselle. Maalin menekkiä laskettaessa ei välttämättä tule muistaneeksi, että seinät eivät ole ainoa maalauskohde: todennäköisesti myös esimerkiksi suojapellit ja räystäät vaativat myös käsittelyä. Maalia tulisi siis varata riittoisasti. Pintojen ensimaalaus voi olla hitaampaa kuin seuraavien kerrosten, joten aikaa työhön täytyy malttaa käyttää tarpeeksi. Yleensä tarvitaan parikin kerrosta maalia pohjamaalin lisäksi. Ympäristön suojaus on tietysti tärkeää.

Maalausurakka, kesto ja kustannukset ovat tietenkin paljon kiinni mitä, millä ja miten maalataan. Maalaustyö voi olla yksinkertaisimmillaan portaiden maalaus, ja suurimmillaan koko talon sisä- ja ulkopuolisten pintojen sävyttäminen uuteen kuosiin. Meiltä löydät kuitenkin aina osaavimmat maalarit maalaustöihin.

Huoltomaalaus talolle tehdään yksilöllisen tarpeen mukaan

Huoltomaalausväliin vaikuttavat olennaisesti talon sijainti, ilmansuunta ja tietysti ulkoverhouksen materiaali. Tietysti tiiliverhoillussakin talossa huoltomaalausta kaipaavat sellaiset kohteet kuin esimerkiksi räystäslaudat, räystäänaluslaudat ja päätykolmiot, vaikka tiili muuten kestääkin kulutusta puupintoja enemmän. Ensisijaisesti ei kannata tuijotella tiettyjä vuosimääriä, vaan maalipinnan kunto kertoo paljon: jos maali on vaurioitunut ja lohkeilee pois, myös puu sen alla rapistuu pikkuhiljaa. Täytyy myös muistaa, että käytetty maalikin vaikuttaa huoltomaalauksen tiheyteen: kuultavat tuotteet vaativat säännöllisempää uudelleenmaalausta kuin peittävämmät. Huoltomaalauksesta on hyvä muistaa, että pohjatöissä pääsee huomattavasti vähemmällä, kun maalaa vielä hyväkuntoista pintaa. Esimerkiksi maalin mekaaninen irrotus jo huonoksi päässeestä seinästä nielee huomattavasti aikaa ja resursseja. Huoltomaalaus kannattaa siis tehdä ennemmin kuin myöhemmin.

Vanhan talon maalauksessa tulee ulkoverhouksen kunto tarkistaa huolellisesti ennen maalaustyöhön ryhtymistä. Mikäli löytyy esimerkiksi vaurioituneita tai lahonneita puuosia, täytyy ne vaihtaa kunnollisiin. Huolellinen pesu ennen maalausta on tärkeää. Mikäli maali on hilseilevää tai sitä on kertynyt jo useamman kerroksen paksuinen maalikalvo, täytyy vanha maali poistaa esimerkiksi mekaanisesti kaapimella. Ennen huoltomaalausta tulee selvittää aiemman käytetyn maalin sävy ja tyyppi, ja on pyrittävä löytämään mahdollisimman samanlaiset tuotteet uudellekin maalauskerrokselle – jotkin maalit ovat hyvinkin tarkkoja siitä, millä niiden päälle saa maalata. Mikäli sävymaailmaa aikoo vaihtaa radikaalisti, täytyy mahdollisuuksia siihen tiedustella kaupungin rakennusvalvonnalta. Kaksi maalikerrosta varmistaa peittävän, tasaisen pinnan.

Talon maalauksen yhteydessä on hyvä kiinnittää huomiota myös siihen, millä muilla tavoilla talon kunnossapysymistä voi edesauttaa. Esimerkiksi homeenestoaineella käsittely auttaa huomattavasti puuta säilyttämään ominaisuutensa hyvinä. Oksakohdat kannattaa käsitellä oksalakalla ja naulakohdat ja muut metalliosat ruosteenestoaineella. Jokainen talonmaalausurakka on yksilöllinen: joskus kyse on melko yksinkertaisesta huoltomaalauksesta, jossa vain varmistetaan talon hyvä kunto jatkossakin. Joskus taas huomataan tilanteen vaativan isompia korjauksia, esimerkiksi jos talon huoltomaalausta ja kuntotarkkailua on laiminlyöty pidemmän aikaa. Olipa huollontarve seinilläsi pieni tai suuri, Talonmaalaus Pro suorittaa sen laadukkaasti, ja lopputuloksena on aina hyväkuntoinen, jälleen säätä ja aikaa vastaan valmis julkisivu.

Jos talon maalipinta on pääpiirteittäin kunnossa, mutta siellä täällä sanottavaa, voidaan taloa myös korjaus- ja paikkamaalata. Tällöin on tärkeää huomioida olemassa olevan maalin väri sekä vuosien vaikutus siihen. Ammattilaisemme osaavat auttaa tässäkin asiassa.

Talon maalauksen hinta – Mitä maalaustyö maksaa?

Talon maalauksen hinta on tietysti asia, joka monia pohdituttaa. Mitään yksinkertaista, varmaa hinta-arviota ei ole mahdollista antaa, koska urakoiden työmäärät ja olosuhteet vaihtelevat todella paljon. Tässä kuitenkin muutamia asioita, joista maalaustyön hinta muodostuu.

Maalattava kohde vaikuttaa hintaan monella eri tavalla. Ensinnäkin pitää ottaa huomioon kohteen sijainti: vaatiiko työmaalle pääsy paljon matkustusta? Entä millainen rakennus ja projekti on kyseessä? Esimerkiksi katon ja korkeiden seinien maalaus vaatii todennäköisesti telineet tai nostimen. Maalataanko koko talo lattiasta kattoon vai onko kyseessä keittiön kaappien maalaus? Millaisia tuotteita käytetään, maalataanko märkätilaa tai tarvitseeko käytettävä maali erityistä lämmönkestoa? Maalin menekki on myös laskettava, ja otettava huomioon mitä kaikkea maalattavaan pinta-alaan kuuluu, ja montako kerrosta maalia tarvitaan. Lisäksi jos maalauskohteessa on erityisen “hankalia” pintoja, esimerkiksi paljon yksityiskohtia, vie maalaaminen tietysti enemmän aikaa.

Rakennuksen kunto vaikuttaa luonnollisesti pohjatöiden määrään. Tarvitaanko esimerkiksi julkisivun rappauksen korjausta tai vaurioituneiden puuosien vaihtamista hyväkuntoisiin? Entä muut pohjustusainekäsittelyt, homepesut, ruosteenestokäsittelyt jne? Pesemme ja puhdistamme sekä teemme kaikki pohjatyöt aina tarkasti ennen maalausta.

Katto voi vaatia sammaleenpoistoa, ennen kuin maalin tai pinnoitteen voi levittää sille. Pitääkö aiempia maalikerroksia poistaa? Mekaanisesti kaapimalla se on melko aikaa vievää. Talon maalauksen hintaan sisältyy yleensä myös huolellinen esipesu ennen maalausta, ympäristön perusteellinen suojaaminen, maali ja muut maalauksessa tarvittavat työvälineet sekä loppusiivous maalaustyön päätteeksi.

Talon maalauksen hinta jää kuitenkin yleensä saavutettuun hyötyyn nähden melko alhaiseksi. Miksi voidaan sanoa näin? Katon, julkisivun ja sisäseinien maalaukset ovat kaikki erinomaista rakennuksen kunnossapitoa pitemmällä tähtäimellä. Maalatut, hyväkuntoiset pinnat hylkivät likaa ja kosteutta ja näin maalaus- ja pinnoitekäsittelyt ehkäisevät monia isompia (ja kalliimpia) remontteja alkamasta ennen aikojaan. Ammattitaitoiseen maalaustyön suorittajaan tehty sijoitus tienaa hintansa, koska vältytään monilta maalausurakan aikana helposti tapahtuvilta virheiltä. Myös kaikki turvallisuustekijät ovat tällöin kunnossa, eikä tarvitse pelätä, sattuuko omaisuus- tai henkilövahinkoja. Lisäksi rakennuksen maalaus ylläpitää tai jopa nostaa kiinteistön arvoa, kun se tehdään tyylillä ja laadukkaalla jäljellä. Talonmaalaus Pro takaa varman lopputuloksen – kun haluat kerralla onnistuneen ja kauniin maalauksen kodillesi, valitse meidät.